Etusivu -
Syyttäjät -
Syyttäjäyksiköiden palvelusivuja -
Helsingin syyttäjänvirasto -
Rangaistusvaatimuksen vastustaminen
Rangaistusvaatimuksen vastustaminen
Etusivulle Denna sida på svenska

Ohjeita rangaistusvaatimuksen vastustamiseksi
Rangaistusvaatimuksen vastustaminen
Rangaistusvaatimusta vastustetaan ottamalla yhteyttä Helsingin syyttäjänvirastoon viikon kuluessa siitä, kun olette saanut rangaistusvaatimuksesta tiedon. Vastustuksen voi tehdä henkilökohtaisesti, asiamiehen välityksellä, kirjeitse, sähköpostilla tai faksilla. Ilmoitus sakon vastustamisesta tulee tehdä viimeistään rangaistusvaatimuksessa ilmoitettuna viimeisenä vastustamispäivänä virka-aikana kello 16.15 mennessä. Vastustamisilmoituksen tekijä vastaa ilmoituksen toimittamisesta syyttäjälle vaaditussa ajassa. Myöhässä saapuvat ilmoitukset jäävät käsittelemättä. Tarkemmat ohjeet selviävät rangaistusvaatimuksesta.
Vastustuksen yhteydessä on syyttäjälle toimitettava rangaistusvaatimusilmoitus (sakko) ja vastustamisen peruste. Vastustettaessa päiväsakon rahamäärän suuruutta syyttäjälle on toimitettava tositteet muuttuneista tuloistanne (esim. palkkatodistus).
Sähköinen vastustaminen
Jos rangaistusvaatimusta vastustetaan käyttäen sähköisiä menetelmiä, on vastustamisessa ilmettävä edellä mainitut seikat. Sähköpostitse tapahtuvissa vastustamisilmoituksissa pyydämme skannaamaan sakkolomakkeen virastoomme. Mikäli skannausmahdollisuutta ei ole, on ilmoitettava tarkat ja yksilöidyt tiedot saadusta rangaistusvaatimuksesta:
Poliisiyksikkö ja asianumero Rangaistusvaatimuksen saajan henkilö- ja yhteystiedot Rikkomus ja sen tekopaikka ja -aika Tiedoksiantopäivä ja paikkakunta
Rikesakko
Rikesakon vastustamisilmoitus tulee tehdä rikkomuspaikkakunnan käräjäoikeuteen. Etusivulle Denna sida på svenska
Päivitetty 23.6.2011.
|