Lausunto rikosprosessin tarkistamistyöryhmän loppumietinnöstä

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUS

Kuopio 10.2.2004
Nro 20

Oikeusministeriölle

Viite: Oikeusministeriön kirje 11.12.2003

Asia: Lausunto rikosprosessin tarkistamistyöryhmän loppumietinnöstä

1. Yleistä
Esityksen tavoitteena on kehittää rikosasioiden käsittelyä käräjäoikeuksissa koskevia säännöksiä asianosaisten oikeusturvasta tinkimättä siten, että rikosasiain oikeudenkäynnit voisivat muodostua nykyistä joutuisammiksi, tarkoituksenmukaisemmiksi ja halvemmiksi.

Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea katsoi mietinnössään (s. 125), että tulisi suhtautua pidättyvästi siihen, että rikosasioiden ratkaisuvaltaa siirrettäisiin nykyistä laajemmin syyttäjälle tai poliisille. Ratkaisuvallan laajamittainen siirtäminen olisi oikeusturvan sekä perus- ja ihmisoikeuksien kannalta ongelmallista. Tuomiovallan käyttäminen kuuluu riippumattomalle tuomioistuimelle.

Komitea katsoi (s. 206) myös, että oikeudenkäyntimenettelyjä tulisi kehittää joustavammiksi ja tuomioistuimille ja asianosaisille tulisi antaa nykyistä enemmän valinnanvapautta sekä mahdollisuuksia vaikuttaa prosessiin. Tavoitteena tulisi olla, että oikeudenkäyntimenettelyjä kehitetään siihen osallistuville helpommiksi. Myös uuden teknologian soveltuvuutta oikeudenkäyntiin tulisi jatkuvasti seurata.

Esityksen tavoite on tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean kannanottojen mukainen. Myös hovioikeus hyväksyy esityksen tavoitteen kehittää rikosasioiden käsittelyä käräjäoikeuksissa siirtämättä rikosasioiden ratkaisuvaltaa syyttäjälle tai poliisille.

2. Kannanotto muihin kuin uutta summaarista prosessia koskeviin ehdotuksiin

Hovioikeus kannattaa pääkäsittelyn peruuttamisen vähentämiseen ja asianomistajan aseman parantamiseen tähtääviä ehdotuksia sekä teknisten apuvälineiden hyödyntämisen lisäämistä ja muita, kuten mielentilatutkimukseen määräämistä edeltäviä ratkaisuja koskevia ehdotuksia, koska ne merkitsevät selvää parannusta nykytilaan.

3. Kannanotto ehdotukseen asian ratkaisemisesta pääkäsittelyä toimittamatta

Sen sijaan käyttöön otettavaksi ehdotettua uutta summaarista prosessia tunnustettuja tekoja varten on syytä pohtia hieman tarkemmin.

Ehdotettu yksinomaan kirjalliseen aineistoon perustuva menettely, jossa asia ratkaistaisiin pääkäsittelyä toimittamatta, on valmisteltu pelkästään tuomioistuimen ja syyttäjän näkökulmasta. Tällöinkin ratkaisevaa on ollut käräjäoikeuksien ja syyttäjien voimavarojen säästäminen. Kysymys kuuluu, onko oikeudenkäyntimenettelyjen kehittäminen pelkästään tuomioistuinten ja syyttäjien resurssien näkökulmasta omiaan johtamaan liian teknokraattisiin ratkaisuihin. Asia vaatii monipuolisempaa pohdintaa. Ehdotus antaa aihetta periaatteellisiin huomautuksiin.

Edellytyksenä asian ratkaisemiselle kirjallisessa menettelyssä pääkäsittelyä toimittamatta on paitsi, että vastaaja tunnustaa syytteessä kuvatun teon, myös että, vastaaja suostuu asian ratkaisemiseen kirjallisessa menettelyssä. Vastaajan nimenomaista suostumusta perustellaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksillä ja yleisemminkin ajatuksilla oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä ensimmäisessä oikeusasteessa. Mihinkään periaatteelliseen pohdintaan suostumuksen merkityksestä työryhmä ei kuitenkaan ole ryhtynyt.

Oikeudenmukainen oikeudenkäynti on perustuslain 21 §:ään ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 (1) artiklaan perustuva perus- ja ihmisoikeus, jonka sisältönä on muun muassa se, että asianosaisella tulee olla mahdollisuus esittää suullisessa pääkäsittelyssä (“fair hearing”, “fair trial”) näkemyksensä oikeudenkäynnissä esitetyistä väitteistä ja todisteet näkemystensä tueksi.

Ehdotuksessa ei lähemmin pohdita, missä laajuudessa on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteiden mukaista tuomita kirjallisessa menettelyssä tuntuvia, jopa yhden vuoden vankeusrangaistuksia. Länsimaisten oikeusperiaatteiden mukaisesti tuomioistuimen tulee, mitä vakavammasta teosta ja seuraamuksesta rikosasiassa on kysymys, huolehtia asianmukaisesta ja oikeudenmukaisesta menettelystä, joka takaa vastaajan puolustautumisen vähimmäisvaatimukset ja myös asian ratkaisemisen oikein. Pääsääntöisesti tämä on katsottu edellyttävän jonkinasteista suullista käsittelyä ja ainakin vastaajan henkilökohtaista kuulemista silloinkin, kun vastaaja on tunnustanut syytteen teonkuvauksen. Kysymyksenalaista sen vuoksi on, miten laajalti teon tunnustaminen ja suostumus oikeuttavat asian summaariseen käsittelyyn.

Toisaalta ehdotuksen lähtökohta, että suullinen pääkäsittelynomainen käsittely on tarpeen vain syyllisyyttä koskevan kysymyksen ratkaisemiseksi, on suppea. Suullinen, tosin usein pääkäsittelynomaista käsittelyä kevyempi käsittely voi olla tarpeen seuraamusvalinnan harkinnassa tunnustetuissakin asioissa. Suullinen kuuleminen vähentää myös avustajan käytön tarvetta. Perehtyminen Tanskan ja Norjan yksinkertaistettuun rikosprosessimenettelyyn, jossa vastaajaa kuullaan suullisesti ja hänelle vakavimmissa tapauksissa määrätään puolustaja, olisi antanut aiheen tämänkaltaiseen pohdiskeluun.

Eduskunnan lakivaliokunta on mietinnössään LaVM 27/2002 vp, s. 9 (HE 83/2001 vp, HE 91/2002 vp) pohtinut sitä, voiko valittaja luopua hovioikeudessa suullisesta pääkäsittelystä. Vaikka kysymys ei ole samasta asiasta, lakivaliokunnan pohdinta osoittaa, että myös ehdotuksessa olisi tullut pohtia vastaajan suostumusta periaatteelliselta kannalta. Ehdotuksessa ei kuitenkaan pohdita sitä, voiko vastaaja pätevästi luopua suullisesta pääkäsittelystä alimmassa asteessa. Tämä saattaa olla mahdollista puheenaolevanlaisessa tunnustetussa asiassa. Entä voiko vastaaja peruuttaa suostumuksensa ja missä vaiheessa tällainen peruuttaminen on mahdollista. Tätäkään ei ehdotuksessa pohdita, vaikka elävässä elämässä on hyvin todennäköistä, että vastaaja yrittää peruuttaa suostumuksensa valituksessaan hovioikeudelle, kun hän huomaa tulleensa tunnustuksensa ja suostumuksensa perusteella tuomituksi käräjäoikeudessa esim. vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.

Sitäkään ei ole mietitty, voidaanko asia ratkaista, jos vastaaja peruuttaa tunnustuksensa ja missä vaiheessa peruuttamisella on vaikutusta asian käsittelyjärjestykseen. Ongelmaksi tullee myös se, että aivan vähäisimpiä rikoksia lukuunottamatta tunnustus ei riitä langettavan tuomion perusteeksi. Ehdotuksen tarkoituksena ei liene puuttua vakiintuneeseen käsitykseen siitä, mikä on tunnustuksen merkitys syyllisyyskysymystä ratkaistaessa. Tunnustuksen oikeellisuus todettaneen edelleen nykykäytännön mukaisesti tarvittaessa asiassa esitetyn muun oikeudenkäyntiaineiston perusteella.

Ehdotuksen mukaan käräjäoikeuden ratkaisu saatettaisiin perustaa vain syytteessä esitettyihin seikkoihin, syytetyn tunnustukseen, asianosaisten kirjallisiin vaatimuksiin, vastauksiin ja lausumiin sekä muuhun asian käsittelyssä syntyneeseen kirjalliseen aineistoon. Tuomioistuimelle toimitettua kirjallista esitutkintapöytäkirjaa saadaan hyödyntää vain siltä osin kuin asianosaiset ovat siihen vedonneet.

Oikeudenkäyntiaineistoa koskeva säännös on muuten asianmukainen, mutta ratkaisun perustaminen “muuhun asian käsittelyssä syntyneeseen kirjalliseen aineistoon” ja erityisesti esitutkintapöytäkirjaan herättää kysymyksiä. Kun kirjallisessa menettelyssä ei voida ottaa vastaan muuta kuin kirjallista todistelua, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteiden mukaista vaatimusta suullisen todistelun vastaanottamisesta suullisessa pääkäsittelyssä ei voida kiertää sillä, että esim. syyttäjä vetoaisi kirjallisesti esitutkintapöytäkirjaan merkittyyn todistajan kertomukseen. Tätäkö kuitenkin tarkoitetaan esitutkintapöytäkirjan hyödyntämisellä? Syytteessä kuvatun teon tunnustaneen vastaajan kertomuksen tarkistaminen esitutkintapöytäkirjasta lienee eri asemassa kuin todistuskeinona käytettävän todistajan tai asianomistajan esitutkintapöytäkirjaan merkityn kertomuksen hyödyntäminen. Tätäkään periaatteellista ongelmaa ei ehdotuksessa ole pohdittu.

Kirjallisen ratkaisutoiminnan vaikuttavuutta ei ehdotuksessa pidetä riittävänä nuoren rikoksentekijän kohdalla, koska “nuoren vastaajan henkilökohtaisella läsnäololla voi olla myös kasvatuksellista, uusista rikoksista pidättäytymistä edistävää merkitystä”. Eikö asia ole myös näin varttuneempien vastaajien ollessa kysymyksessä, erityisesti esimerkiksi silloin, kun vastaajana on ensikertalainen tai harkittavana on toistamiseen ehdollinen seuraamus tai ehdollisen rangaistuksen täytäntöön paneminen. Lisäksi on syytä huomata, että henkilökohtainen oikeudenkäyntiin osallistuminen vastaajana jo sellaisenaan koetaan yleensä vakavaksi seuraamukseksi rikoksesta.

Summaarinen menettely johtanee luonteensa mukaisesti tietynasteiseen kaavamaisuuteen, joka käytännössä ei takaa riittävää liikkumatilaa seuraamusten suhteen. Esimerkiksi lieventävät seikat saattavat jäädä riittävää huomiota vaille puutteellisen informaation vuoksi. Pelättävissä on myös, että tuomittavat seuraamukset koetaan poliisin tai syyttäjän eikä tuomioistuimen määräämiksi, mikä saattaa heikentää järjestelmän uskottavuutta ja johtaa siihen, että seuraamuskeskustelu, silloin kun siihen on todellista tarvetta, tapahtuu vasta hovioikeudessa.

Täysmittainen pääkäsittelynomainen oikeudenkäynti on tunnustetuissa teoissa kaikkien prosessiin osallistuvien kohdalla voimavarojen tuhlausta. Siten yksinkertaistetun menettelyn käyttöönottaminen yhden tuomarin menettelynä on perusteltua. Selvissä, yksinkertaisissa ja tunnustetuissa rikosasioissa ehdotettu kirjallinen menettely puoltaa hyvin paikkansa.

Ehdotuksen mukaan kirjallisen lausuman pyytäminen tai vastaajan suullinen kuuleminen olisi poikkeuksellista. Ehdotus on tältä osin riittämätön. Vastaajan oikeusturvan toteutuminen ainakin silloin, kun seuraamukseksi on vaadittu vankeusrangaistusta säännönmukaisesti edellyttää hänen henkilökohtaista kuulemistaan. Yksinkertaistettuun rikosprosessiin voidaan sisällyttää hyvin käytännössä toimiva vastaajan kuulemista koskeva suullinen elementti, josta osoituksena ovat Tanskan ja Norjan toimivat järjestelmät. Tällöin käsiteteltävien asioiden alaa voitaisiin jopa laajentaa nyt ehdotetusta.

Hovioikeus pitää uutta summaarista rikosasiain menettelyä ehdotetussa muodossa käytännössä mahdollisena sellaisten rattijuopumusten, myös törkeiden käsittelemisessä, joissa tunnustuksen lisäksi näyttönä esitetään kirjallinen päihdetutkimus. Edellytyksenä kuitenkin on, että näin säästyneet voimavarat käytetään käräjäoikeudessa kokoonpanojen vahvistamiseen vakavimpien rikosten käsittelyssä. Niissä tarvitaan kaksi ammattituomaria ja lautamiehet.

Vaatimus käräjäoikeuksien kokoonpanojen vahvistamisesta on yhdensuuntainen tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean kannanoton kanssa. Komiteahan katsoi mietinnössään (s. 171), että käräjäoikeuksien kokoonpanojen vahvistaminen useammalla ammattituomarilla on välttämätöntä vaikeissa, laajoissa ja monimutkaisissa riita- ja rikosasioissa.

Lausunnon ovat valmistelleet presidentti Markku Arponen ja hovioikeudenneuvos Olavi Snellman. Lausunto on annettu johtoryhmässä.

Presidentti Markku Arponen

Kansliapäällikkö Riitta-Liisa Rautsi

Työryhmän mietintö löytyy oikeusministeriön verkkosivuilta osoitteesta www.om.fi/tulostus/22592.htm

Hovioikeuden etusivulle

Lausunnot-sivulle

Päivitetty 11.2.2004