RHO:2004:6

Oikeudenkäyntiavustajan kelpoisuus

Diaarinumero H 03/330
Ratkaistu 18.3.2004
Taltionumero 338
Antamispäivä 7.4.2004

TORNION OIKEUSAPUTOIMISTON PÄÄTÖS 10.3.2003

Oikeusaputoimisto myönsi A:lle oikeusapua rikosasiassa, mutta hylkäsi A:n pyynnön ruotsalaisen juristexamen-tutkinnon suorittaneen B:n määräämisestä hänen oikeudenkäyntiavustajakseen. Oikeusaputoimisto katsoi, että B ei ollut kelpoinen toimimaan oikeudenkäyntiavustajana.

KEMI-TORNION KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 27.3.2003

Käräjäoikeus hylkäsi A:n ratkaisupyynnön oikeusaputoimiston päätöksestä.

Käräjäoikeus totesi ratkaisunsa perusteluina muun ohella, että oikeusapulain 8 §:n 2 momentin mukaan yksityiseksi avustajaksi on määrättävä asianajaja tai muu oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan avustajaksi kelpoinen henkilö. Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö lainkohdassa mainittuine lisäedellytyksineen.

Käräjäoikeus totesi, että B ei ollut asianajaja eikä hän ollut suorittanut Suomessa oikeustieteen kandidaatin tutkintoa. B ei myöskään ollut näyttänyt suorittaneensa sellaista Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetussa laissa tarkoitettua pakollista kelpoisuuskoetta, jota edellytetään, kun haettavaan virkaan tai tehtävään vaaditaan oikeustieteen kandidaatin tutkinto.

Käräjäoikeus katsoi, että B ei täyttänyt oikeudenkäyntiavustajalle asetettuja kelpoisuusvaatimuksia.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

A on toistanut vaatimuksensa, että B määrätään hänen oikeudenkäyntiavustajakseen.

A on lausunut, että B oli kelpoinen avustamaan häntä oikeudenkäynnissä Suomessa. B:n ruotsalainen juristexamen-tutkinto voitiin rinnastaa suomalaiseen oikeustieteen kandidaatin tutkintoon vastaavasti kuin oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 2 momentissa asianajajan toimi Euroopan talousalueen valtiossa rinnastettiin suomalaiseen asianajajan toimeen. B oli toiminut 16 vuotta oikeudenkäyntiavustajan ja -asiamiehen tehtävissä ajaen erilaisia asioita myös Suomessa. Asiassa tuli ottaa myös huomioon, että B ei ollut hakeutumassa pysyvään virkaan, vaan ainoastaan yksittäiseen oikeudenkäyntiavustajan tehtävään, ja että B hallitsi sekä oikeudenkäynnissä käytettävän että päämiehensä käyttämän kielen. Lisäksi käräjäoikeuden ratkaisu asetti asianajajaliittoon kuulumattomat suomalaiset ja ruotsalaiset lakimiehet eriarvoiseen asemaan, koska ensin mainitut olivat kelpoisia toimimaan oikeudenkäyntiasiamiehenä myös Ruotsissa.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asiassa on kysymys siitä, voidaanko Ruotsissa asuva ja siellä 24.3.1986 Uppsalan Yliopistossa juristexamen-tutkinnon suorittanut B määrätä oikeusapua saavan Ruotsissa asuvan henkilön yksityiseksi oikeudenkäyntiavustajaksi suomalaisessa tuomioistuimessa käsiteltävään rikosasiaan.

B:llä on Ruotsin Haaparannalla lakiasiantoimisto, Haparanda Juridiska Byrå. Hän on 16 vuoden ajan toiminut myös Suomessa oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana. Hänen asiakkaansa ovat pääasiassa Norrbottenin läänin asukkaita, jotka ymmärtävät huonosti tai ei ollenkaan suomenkieltä. Oikeusapulain 8 §:n ja oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentin vaatimus oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittamisesta rajoittaa hänen oikeuttaan tarjota asiamiespalveluitaan suomalaisissa tuomioistuimissa.

Toisin kuin käräjäoikeus ja oikeusaputoimisto hovioikeus katsoo, että kysymyksessä ei ole sellainen tehtävä kuin Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetussa laissa (1597/1992) ja sen voimaanpanosta annetussa asetuksessa (520/1997) tarkoitetaan. Tämä ilmenee lain esitöistä, joissa mainitaan, että tehtävällä tarkoitetaan työsopimussuhteista tehtävää (HE 254/1992). Hovioikeuden pyytämässä opetushallituksen asiantuntijalausunnossa lain tarkoitusta tulkitaan samoin. Lisäksi lausunnossa todetaan, että oikeudenkäymiskaaren muutosta valmisteltaessa, olisi tullut selvittää, edellytetäänkö muussa Euroopan talousalueen valtiossa tai muussa valtiossa, jonka kanssa Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot ovat tehneet sopimuksen, oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneelta opetushallituksen myöntämää rinnastuspäätöstä oikeudenkäyntiasiamiehenä toimimista varten suomalaisessa tuomioistuimessa.

Edellä mainitun tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 1 §:n mukaan järjestelmää sovelletaan myös oikeuteen harjoittaa ammattia Suomessa. Lain 11 §:n nojalla oikeuden ammatin harjoittamiseen tutkintotodistuksen tai muun pykälässä tarkoitetun asiakirjan perusteella myöntää se viranomainen, joka myöntää oikeuden kyseisen ammatin harjoittamiseen.

Lailla on saatettu voimaan Euroopan yhteisön neuvoston direktiivi 89/48/ETY vähintään kolmivuotisesta ammatillisesta korkeammasta koulutuksesta annettujen tutkintotodistusten tunnustamista koskevasta yleisestä järjestelmästä. Lakia voidaan tulkita edellä mainitun direktiivin ja sen soveltamiskäytännön valossa.

Direktiivin 89/48/ETY 1 artiklan d kohdan määritelmän mukaan säännellyllä ammattitoiminnalla tarkoitetaan ammattitoimintaa, johon ryhtymiseksi tai harjoittamiseksi tai jonka jotakin harjoittamisen muotoa varten jäsenvaltiossa edellytetään suoraan tai välillisesti lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten mukaisesti tutkinnon suorittamista. Oikeuskäytännössään yhteisön tuomioistuin on katsonut, että ammatti on mainitun direktiivin mukaan säänneltyä silloin, kun edellä mainituin tavoin on luotu järjestelmä, jonka seurauksena kyseinen ammattitoiminta nimenomaisesti rajoitetaan koskemaan vain tietyt edellytykset täyttäviä henkilöitä ja kielletään siihen ryhtyminen sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät kyseisiä edellytyksiä täytä (ks. asia C-164/94, Aranis, tuomio 1.2.1996, 19 kohta ja viimeksi asia C-313/01, Christine Morgenbesser, 13.11.2003, kohta 49). Tällä perusteella voitaisiin katsoa, että kysymyksessä olisi direktiivissä tarkoitetusta säännellyn ammatin harjoittamisesta.

Direktiivin 89/48/ETY ja sen nojalla Suomessa voimaan saatettujen yhteisten tunnustamissääntöjen mukaan koulutuksen keston ja tehtävien sisällön perusteella voidaan edellyttää sopeutumisaikaa tai kelpoisuuskoetta. Pakollinen kelpoisuusaika voidaan määrätä niiden ammattien osalta, joiden harjoittaminen edellyttää kansallisen lainsäädännön tarkkaa tuntemusta ja joissa kansallista lainsäädäntöä koskeva neuvonta tai avustaminen on olennainen ja pysyvä ammattitoiminnan osa. Suomessa kelpoisuuskoe on säädetty pakolliseksi yleisen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun asetuksen 5 §:n nojalla vain virkojen ja tehtävien osalta, josta ei nyt ole kysymys kuten edellä on todettu. Näin ollen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 §:ää ei voida suoraan tulkita niin, että B:ltä tulisi edellyttää pakollista kelpoisuuskoetta voidakseen harjoittaa ammattiaan ja tarjota palveluitaan suomalaisessa tuomioistuimessa.

Euroopan yhteisön tuomioistuin on asiassa C-164/94, Vlassopoulou, tuomio 7.5.1991, kohdat 15 ja 20, asiassa C-234/97, Fernandez de Bobadilla, tuomio 8.7.1999, 33 kohta ja em. Morgenbesser, 62 kohta, täsmentänyt, että toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on arvioitava vastaako asianosaisen henkilön toisessa jäsenvaltiossa myönnetty tutkintotodistus ja siihen mahdollisesti liittyvä käytännön kokemus vaadittua tutkintonimikettä.

Tällä perusteella hovioikeus katsoo, että se voi kansallisen tunnustamisjärjestelmän puutteista huolimatta arvioida B:n kelpoisuutta tulla määrätyksi oikeudenkäyntiavustajaksi suomalaiseen tuomioistuimeen ruotsalaisesta oikeustieteellisestä tutkinnostaan huolimatta.

Opetushallituksen lausunnosta ilmenee, että sen päätöksen (117/108/2003) mukaan Uppsalan yliopistossa suoritettu juris kandidatexam-tutkinto tuottaa kelpoisuuden virkaan tai tehtävään, jonka kelpoisuusvaatimuksena on oikeustieteen kandidaatin tutkinto, sen jälkeen kun hakija on suorittanut Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan toimeenpaneman kelpoisuuskokeen aihealueenaan Suomen oikeusjärjestelmän rakenne ja lähteet.

B:n osalta voidaan tulkinnassa käyttää apuna myös vastaavia asianajajia koskevia säännöksiä. Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 2 momentin nojalla toisesta jäsenvaltiosta tulevalla asianajajalla on samat oikeudet toimia Suomessa oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana kuin Suomen asianajoyhdistyksen jäsenellä. Asianajajista annetun lain 3 §:n 3 momentin nojalla Suomessa voidaan asianajajaksi hyväksyä jossakin muussa Euroopan unionin jäsenvaltiossa asianajajan toimen harjoittamisen ammattipätevyyden hankkinut henkilö, joka osoittaa harjoittaneensa Suomessa asianajajan tointa säännöllisesti vähintään kolmen vuoden ajan.

Verrattaessa toisaalta opetushallituksen päätöksestä ilmenevän kelpoisuuskokeen vaatimuksia ja toisaalta asianajajalta edellytettävää kolmen vuoden asianajajan toimen pysyvää harjoittamista, voidaan katsoa, että B pitkän kokemuksensa perusteella tuntee Ruotsin lainsäädännölle läheisen suomalaisen lainsäädännön niin hyvin, että hän pystyy neuvomaan ja opastamaan asiakkaitaan myös suomalaisessa tuomioistuimessa. Näin ollen hovioikeus päätyy siihen, että B on osoittanut, että hänen ammattikokemuksensa korvaa Ruotsissa Uppsalan yliopistossa suoritetun juristexamen-tutkinnon ja suomalaisen oikeustieteen kandidaatin tutkinnon eroavuudet ja että hän on kelpoinen toimimaan oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana oikeudenkäynnissä, jossa edellytetään oikeustieteen kandidaatin tutkintoa.

Arvioitaessa B:n sopivuutta on kiinnitettävä huomiota myös siihen, että hän hallitsee oikeudenkäynnissä käytettävän ja päämiehensä kansalliskielen. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan B muutoinkin täyttää oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentin kelpoisuusedellytykset. Näin ollen hänet voidaan määrätä oikeudenkäyntiasiamieheksi tai -avustajaksi sellaiseen oikeudenkäyntiin, jossa edellytetään suomalaista oikeustieteen kandidaatin tutkintoa.

Päätöslauselma

Hovioikeus kumoaa Kemi-Tornion käräjäoikeuden päätöksen ja määrää B:n oikeusapua saavan A:n yksityiseksi avustajaksi 28.2.2003 lukien.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Vrt. KKO:2004:98