RHO:2001:4

Veropetos

Diaarinumero R 99/558
Pääkäsittely 16.1.2001
Taltionumero 79
Antamispäivä 15.2.2001

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Syyttäjän syyte

A oli 23.6.1996 - 17.7.1997 käyttänyt Suomessa omistamaansa ruotsalaista Ascona-merkkistä henkilöautoa, vuosimalli 1988, vaikka A oli oleskellut ja asunut pääsääntöisesti Suomen puolella Kolarissa. Autoverolain mukaan ennen ajoneuvon käyttöönottoa Suomessa ajoneuvosta oli suoritettava valtiolle muun muassa autoveroa. Käyttöönotolla tarkoitettiin käyttöä liikenteessä Suomen alueella, vaikka ajoneuvoa ei olisikaan rekisteröity Suomessa ja edellä mainittu henkilö oli vakinaisesti Suomessa asuva ja oli tuonut edellä mainitun auton maahan. A oli 23.6.1996 saanut tullilta tiedoksi, että tulliviranomaiset pitivät häntä Suomessa asuvana henkilönä. Siitä huolimatta A oli jatkanut edellä mainitun auton käyttämistä Suomessa maksamatta autosta säädettyjä maahantuontiveroja.

Edellä mainitulla menettelyllään jatkamalla vakituista asumistaan Suomessa ja käyttämällä Ruotsissa rekisteröityä henkilöautoa Suomessa, A oli tahallaan yrittänyt välttää valtiolta maahantuonnin yhteydessä kannettavia maahantuontiveroja yhteensä 45.160 markkaa.

Tullihallituksen vaatimukset

Tullihallitus yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja vaati, että A velvoitetaan suorittamaan Suomen valtiolle vahingonkorvauksena saamatta jääneitä veroja yhteensä 45.160 markkaa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen tekopäivästä lukien. A oli menettelyllään syyllistynyt veropetokseen ja aiheuttanut Suomen valtiolle vahinkoa saamatta jääneiden verojen muodossa.

Vastaus

A kiisti syytteen perusteettomana, koska hän ei ollut Suomessa asuva henkilö ja koska hänellä olivat siteet Ruotsiin, missä hänellä oli asunto. A selitti, ettei hän ollut asunut Suomessa syytteessä mainittuna aikana ja että, jos hänellä olisi ollut tarkoitus muuttaa Suomeen, olisi hän voinut tuoda autonsa muuttoautona verotta. Kyseessä oli tulkintaerimielisyys.

A kiisti myös tullihallituksen korvausvaatimuksen kokonaisuudessaan huomauttaen, että korvausvaatimus perustui auton tullausarvoon 77.000 markkaa, vaikka auton arvo tällä hetkellä Suomessa oli 13.000 - 16.000 markkaa. Veron laskupohjassa oli otettava huomioon tämänhetkinen auton arvo. Korvausvaatimusta oli joka tapauksessa kohtuullistettava huomioon ottaen auton arvo ja A:n olosuhteet.

Tornion käräjäoikeuden tuomio 8.9.1999

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli syyllistynyt syytteessä kuvatulla tavalla veropetokseen.

Käräjäoikeus jätti A:n rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin 2 kohdan nojalla rangaistukseen tuomitsematta katsoen, että rikosta sekä tekoon että tekijään liittyvistä erityisistä syistä oli pidettävä anteeksiannettavana.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n omistama Opel Ascona oli 15.000 markan arvoinen ja velvoitti A:n suorittamaan vahingonkorvauksena Suomen valtiolle saamatta jääneiden verojen osalta oikeuden harkinnan mukaan arvonlisäveroineen 10.650 markkaa korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 23.6.1996 lukien ja korvaamaan tullihallituksen oikeudenkäyntikulut 3.558,70 markalla korkolain 4 §:n 3 momentissa mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion julistamisesta lukien.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitus

A vaati, että syyte ja vahingonkorvausvaatimus hylätään.

A lausui, että hän oli ollut vakituisesti töissä Ruotsissa vuodesta 1975 lähtien ja hänellä oli ollut sekä asunto että avopuoliso Ruotsin Pajalassa. Hänellä oli ollut Euroopan yhteisöjen neuvoston antaman yhteisön alueella tiettyjen kulkuneuvojen väliaikaisessa maahantuonnissa sovellettavia verovapauksia koskevan direktiivin (83/182/ETY) 7 artiklan 1. kohdassa tarkoitetut pysyvät henkilökohtaiset siteet Ruotsiin ja hänen pysyvänä asuinpaikkanaan oli siten pidettävä Ruotsia. Hänellä oli Ruotsissa asuvana ollut oikeus käyttää autoaan Suomessa. Asiassa ei ollut näytetty, että hän olisi vastoin kiistämistään asunut vuoden aikana yli 185 vuorokautta Suomessa. Lisäksi hän oli asunut Ruotsissa yli 20 vuotta ja hän olisi halutessaan voinut tuoda kyseessä olevan auton Suomeen verottomana muuttoautona.

Syyttäjän vastaus

Syyttäjä vaati, että A:n valitus hylätään.

Syyttäjä lausui, että A oli syytteessä kerrotulla menettelyllään syyllistynyt veropetokseen.

Tullihallituksen vastaus

Tullihallitus vaati, että A:n valitus hylätään. Tullihallitus myös vaati, että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa laillisine korkoineen.

Tullihallitus lausui, että A oli syytteessä mainittuna aikana asunut pysyvästi Suomessa ja käyttänyt Suomessa Ruotsissa rekisteröityä henkilöautoa. A:lle oli tullimiesten toimesta kerrottu, että häntä pidettiin Suomessa asuvana ja ettei hänellä ollut oikeutta kuljettaa ulkomailla rekisteröityä autoa Suomessa maksamatta auton maahantuonnista säädettyä autoveroa. Suomessa asuessaan A oli ollut suurimman osan ajasta työttömänä, jolloin hänellä ei ollut ollut ammatillisia siteitä Ruotsiin. A ei ollut myöskään näyttänyt, että hänellä olisi tuolloin ollut asunto Ruotsissa. Näin ollen A ei ollut asunut kahdessa valtiossa, vaan pelkästään Suomessa. Joka tapauksessa A:n henkilökohtaiset siteet olivat olleet hänen syntymäkodissaan Kolarissa, jossa myös hänen naisystävänsä oli toistuvasti vieraillut. Lisäksi A oli palannut Kolariin säännöllisesti silloin, kun hänellä oli ollut työ Ruotsissa.

Tullihallitus lausui edelleen, että A oli oleskellut Suomessa yli kuusi kuukautta vuoden aikana eikä hänellä tämänkään vuoksi olisi ollut ulkomailla rekisteröidyn auton käyttöoikeutta maksamatta auton maahantuonnista säädettyä autoveroa, vaikka hän olisikin asunut syytteessä tarkoitettuna aikana vakituisesti Ruotsissa.

Tullihallitus lausui vielä, että sillä seikalla olisiko A:lla aikanaan ollut mahdollisuus tuoda kyseinen auto autoverotta muuttoautona Suomeen, ei ollut asiassa merkitystä, koska A ei ollut ilmoittanut autoaan muuttoautona verotettavaksi. Lisäksi A ei ollut myöntänyt asuneensa Suomessa, joten A:n vetoaminen muuttoautosäännöksiin oli ristiriitaista.

PÄÄKÄSITTELY

Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn 16.1.2000.

HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Sovellettavat autoverolain säännökset

Autoverolain 1 §:n 1 momentin mukaan henkilöautosta, jonka oma massa on alle 1.875 kilogrammaa, on ennen ajoneuvon rekisteröintiä tai käyttöönottoa Suomessa suoritettava valtiolle autoveroa. Sanotun lain 2 §:n 1 momentin mukaan käyttöönotolla Suomessa tarkoitetaan ajoneuvon käyttöä liikenteeseen Suomen alueella myös silloin, kun ajoneuvoa ei ole rekisteröity Suomessa. Lain 2 §:n 2 momentin mukaan verollisena ajoneuvon käyttönä ei pidetä muussa valtiossa kuin Suomessa vakinaisesti asuvan luonnollisen henkilön maahan tuoman ajoneuvon käyttöä Suomessa momentissa tarkemmin mainituin edellytyksin. Lain 4 §:n 1 momentin mukaan velvollinen suorittamaan autoveroa on ajoneuvon maahantuoja.

Autoverolain 25 §:n 1 momentin (1482/1994) 1 ja 2 kohdan mukaan maahan muuttavan henkilön muuton yhteydessä tuoman yhden yksityistalouteen kuuluvan verollisen ajoneuvon veroa alennetaan enintään 50.000 markalla, jos muuttaja on välittömästi ennen muuttoaan ollut ulkomailla yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuoden ajan ja jos ajoneuvo on välittömästi ennen muuttoa ollut muuttajan tai hänen aviopuolisonsa omistuksessa tai omistukseen johtavassa hallinnassa ja muuttajan käytössä vähintään kuuden kuukauden ajan.

Autoverolain 33 §:n 1 momentin (1482/1994) mukaan henkilön vakinaisella asuinpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa henkilö asuu vähintään 185 päivää kalenterivuodessa arvioituna hänen henkilökohtaisten, ammatillisten ja muiden siteidensä perusteella. Jos henkilö oleskelee kahdessa tai useammassa valtiossa sijaitsevissa paikoissa, henkilön vakinaisena asuinpaikkana on pidettävä sitä, jonne hän henkilökohtaisten syiden johdosta palaa säännöllisesti.

Autoverolain edellä selostettuja 25 §:n 1 momenttia (1482/1994) ja 33 §:n 1 momenttia (1482/1994) on muutettu 1.6.1997 voimaan tulleella lailla (413/1997), jonka voimaantulosäännöksen mukaan ensin mainittua lainkohtaa koskevaa muutosta sovelletaan ajoneuvoihin, joista tehdään autoveroilmoitus 5.12.1996 tai sen jälkeen.

Syyttäjä ja Tullihallitus perustivat väittämänsä A:n autoverolain alaisen verovelvollisuuden siihen, että A oli syytteessä mainittuna ajanjaksona 23.6.1996 - 17.7.1997 käyttänyt Ruotsissa rekisteröityä omistamaansa henkilöautoa Suomessa maksamatta autoverolain mukaista autoveroa, vaikka A oli oleskellut ja asunut pääsääntöisesti Suomessa siten, ettei A:lla ollut ollut autoverolain mukaista oikeutta verottomaan auton käyttöön Suomessa. Sanottu peruste edellytti, että A:n olisi tullut tehdä autoveroilmoitus kyseisen auton käyttöön ottamisesta Suomessa viimeistään 23.6.1996 ja siis ennen 5.12.1996. Sen vuoksi asiassa tuli sovellettavaksi ennen yllä todettua lain muutosta voimassa olleet edellä selostetut autoverolain säännökset.

Hovioikeus totesi lisäksi, että Suomea sitovan Euroopan yhteisöjen alueella tiettyjen kulkuneuvojen väliaikaisesta maahantuonnissa sovellettavista verovapauksista annetun Euroopan yhteisöjen neuvoston direktiivin (83/182/ETY) 7 artiklan 1 kohdan mukaan direktiiviä sovellettaessa pysyvällä asuinpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa henkilö asuu pysyvästi eli vähintään 185 päivää kalenterivuodessa henkilökohtaisten ja ammatillisten siteidensä vuoksi, tai jos on kyse henkilöstä, jolla ei ole ammatillisia siteitä, henkilön ja tämän asuinpaikan välisten tiiviiden henkilökohtaisten siteiden vuoksi. Jos henkilön ammatilliset siteet ovat muualla kuin tämän henkilökohtaiset siteet ovat ja tämä sen vuoksi joutuu oleskelemaan vuorotellen kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa sijaitsevissa paikoissa, henkilön pysyvänä asuinpaikkana on pidettävä sitä, jossa tämän henkilökohtaiset siteet ovat, jos tämä palaa sinne säännöllisesti.

A:n asuinpaikka

Hovioikeuden pääkäsittelyssä todistelutarkoituksessa kuultu A ja todistajina kuullut C ja D kertoivat asiaan vaikuttavilta osin käräjäoikeuden tuomioon kirjatulla tavalla.

A:n vakituisesti Suomessa asumisen puolesta puhuivat seuraavat seikat. A oli 23.6.1996 kertonut todistaja C:lle, että hän asui Suomessa omassa talossaan ja että hän oli työtön eikä hänellä ollut varaa pitää muuta asuntoa. C:n tekemien havaintojen mukaan A:n ollessaan töissä Ruotsissa oli aamulla mennyt Ruotsiin mutta palannut aina Suomeen. Todistaja D:n havaintojen mukaan A:n ruotsalainen avopuoliso kulki päivittäin Suomesta Ruotsiin ja yöpyi Suomessa. A oli käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa kertomastaan poikkeavasti esitutkinnassa kertonut, että hän oli kalenterivuonna 1996 oleskellut Suomessa ehkä seitsemän tai kahdeksan kuukautta. A oli saatuaan tulliviranomaisilta tiedoksi, että häntä pidettiin Suomessa asuvana henkilönä, tehnyt 19.8.1996 osoitteenmuutoksen Pajalaan ja ilmoittanut tulliviranomaisille asuvansa Ruotsissa. Todistajien kertomusten mukaan A:n oleskelu ja asuminen Suomessa ei kuitenkaan ollut tämänkään jälkeen tosiasiallisesti vähentynyt. A oli kertomansa mukaan ollut vuonna 1996 työttömänä lokakuun loppuun asti, jolloin hän oli aloittanut noin puoli vuotta kestäneet työttömyystyöt Pajalassa. Nuo työt olivat siten jakautuneet suunnilleen kolmeksi kuukaudeksi sekä vuodelle 1996 että vuodelle 1997.

Edellä kerrottuihin seikkoihin nähden asiassa ei ollut ilmennyt riittäviä perusteita hyväksyä A:n väitettä, että hänen vakinainen asuinpaikkansa hänen esittämillään perusteilla olisi ollut Ruotsissa.

Noilla perusteilla hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeuskin, että A oli oleskellut ja asunut pääsääntöisesti Suomessa Kolarissa ja että hänen autoverolain 33 §:ssa (1482/1994) tarkoitettu vakinainen asuinpaikkansa oli ollut Suomessa arvioitaessa hänen autoverolain mukaista verovelvollisuuttaan hänen Ruotsissa rekisteröidyn autonsa käytöstä Suomessa syytteessä mainittuna ajanjaksona.

Verovelvollisuus

A oli kertonut muuttaneensa Ruotsiin vuonna 1975 ja olleensa yhtäjaksoisesti ansiotyössä Ruotsissa vuoteen 1994 asti, jolloin hän Kiirunassa asuessaan oli jäänyt työttömäksi. Edelleen A oli kertonut ostaneensa syytteessä mainitun henkilöauton Ruotsista vuonna 1989. Huomioon ottaen A:n kertomat riidattomat seikat hovioikeus katsoo, että selostetut autoverolain 25 §:n 1 momentin (1482/1994) 1 ja 2 kohdassa säädetyt muuttoauton autoveron alentamisen edellytykset olivat A:n osalta täyttyneet, kun hänen vakinainen asuinpaikkansa oli autoverolain 33 §:ssä (1482/1994) tarkoitetulla tavalla ollut syytteessä mainittuna ajankohtana tai aiemmin vuonna 1996 Suomessa. Näin ollen A ei olisi ollut velvollinen maksamaan autostaan autoveroa, mikäli hän olisi tehnyt muuttoautoa koskevan autoveroilmoituksen.

Rikos- ja vahingonkorvausoikeudellinen arviointi

Syytteessä tarkoitetulla tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 29 luvun 1 §:n (24.8.1990/796) mukaan veropetoksesta tuomitaan se, joka antamalla viranomaiselle verotusta varten väärän tiedon veron määräämiseen vaikuttavasta seikasta tai salaamalla verotusta varten annetussa ilmoituksessa sellaisen seikan taikka muulla petollisella toimella välttää tai yrittää välttää veroa. Veropetoksesta tuomitaan myös se, joka veroa välttääkseen viranomaisen kehotuksesta huolimatta jättää antamatta veroilmoituksen tai muun verotusta varten säädetyn tai vaaditun ilmoituksen ja siten aiheuttaa veron määräämättä jättämisen tai sen määräämisen liian alhaiseksi.

Koska A olisi voinut tuoda omistamansa auton Suomeen verovapaana muuttoautona, hän ei ollut käyttämällä vakituisesti Suomessa asuvana henkilönä Ruotsissa rekisteröityä henkilöautoa yrittänyt välttää maahantuonnin yhteydessä kannettavia veroja. Sen vuoksi A ei myöskään ollut aiheuttanut valtiolle sen väittämällä perusteella vahinkoa.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Hovioikeus hylkäsi syytteen veropetoksesta ja vapautti A:n velvollisuudesta maksaa Suomen valtiolle tuomittuja korvauksia.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen