RHO:2001:6

Erityisperusteisen oikeuden vahvistaminen kalastukseen uistelemalla sekä vavalla ja vieheellä

Diaarinumero S 00/286
Pääkäsittely 16. - 18.1.2001
Taltio 155
Antopäivä 15.3.2001

Jutussa oli vaadittu, että muutamalle talolle vahvistetaan ylimuistoiseen nautintaan perustuva oikeus kalastukseen uistelemalla sekä vavalla ja vieheellä valtion omistamille vesialueille Tenojoessa ja sen sivujoissa Utsjoen kunnassa. Koska kysymys oli talon omistuksesta riippumattomasta, paikalliselle väestölle kuuluvasta yleisestä kalastusoikeudesta, tällaista oikeutta ei voitu vahvistaa olemaan voimassa kiinteistöön kuuluvana oikeutena.

LAPIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 13.3.2000

Kantajat olivat vaatineet, että kymmenelle talolle vahvistetaan ylimuistoiseen nautintaan perustuva oikeus kalastukseen uistelemalla sekä vavalla ja vieheellä valtion omistamille vesialueille Tenojoessa ja sen sivujoissa Utsjoen kunnassa siten, että se on pysyvästi voimassa jokaiseen taloon erikseen kuuluvana kiinteistökohtaisena erityisenä oikeutena ja etuutena. Metsähallitus Suomen valtion edustajana oli kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Lapin käräjäoikeus vahvisti taloille erityisperusteisen oikeuden kalastukseen uistelemalla sekä vavalla ja vieheellä tuomiossa tarkemmin määrätyillä vesialueilla. Kalastusoikeus koski kysymyksessä olevien alueiden sisällä olevia valtion vesialueella olevia onkipaikkoja. Kalastusoikeus koski lohikaloista lohta, merilohta, taimenta ja harria ja kullakin talolla oli oikeus kalastaa samanaikaisesti enintään kahdeksalla uistimella.

Käräjäoikeus lausui perustelunaan muun muassa, että kantajina olevien talojen kulloisetkin omistajat ja heidän perheenjäsenensä olivat harjoittaneet viehekalastusta eli koukkukalastusta ylimuistoisesti Tenojoessa, joidenkin talojen omistajat myös Tenon sivujoissa. Kaikki talot oli esitetyn asiakirjaselvityksen mukaan perustettu 1800-luvulla ja kalastuksen oli näytetty todistajankertomuksilla jatkuneen jo ennen välirajalain säätämistä 23.7.1902 ja jatkui edelleen. Kalastuksen luonne huomioon ottaen kysymyksessä ei voitu katsoa olevan sellaisen kalastuksen, joka voitaisiin rajata tiettyyn yksittäisen kalastuspaikkaan, koska kalastusta harjoitettiin hyvinkin laajoilla alueilla, vaan kysymys oli kalastusoikeuden vahvistamisesta tietylle alueelle. Talojen asukkaat olivat harjoittaneet kalastusta selvästikin tietyllä alueella, joka oli todettu asiassa esitetyssä selvityksessä ja oikeudessa kuultujen henkilöiden kertomuksilla. Henkilötodistelun perusteella voitiin päätellä kunkin kylän talojen normaali kalastusalue laajimmillaan. Uistelu- ja ottipaikat voitiin tarkasti rajata.

METSÄHALLITUKSEN VALITUS HOVIOIKEUDELLE

Metsähallitus vaati valituksessaan, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja taloille vahvistetut erityisperusteiset kalastusoikeudet poistetaan. Metsähallitus lausui perusteluna muun muassa, että talojen puolesta vesipiirirajankäynnissä esitetyt vaatimukset oli hylätty toimitusmiesten, maaoikeuden ja korkeimman oikeuden päätöksillä. Alueella tapahtunut kalastus oli ollut sellaista Tenon kalastussäännön sallimaa yleiskalastusta, joka ei ollut perustunut talon omistukseen.

Kantajat vastasivat valitukseen ja kiistivät muutosvaatimukset.

ROVANIEMEN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 15.3.2001

Perustelut

Välirajasta vedessä annetun lain (23.7.1902) 4 §:n mukaan ylimuistoisella nautinnalla saatu yksityinen oikeus erinäiseen kalastuspaikkaan tai kalastukseen toisen kylän rajain sisällä taikka kylän rajan ulkopuolella pysyi voimassa kylien välisten vesirajojen käynnin jälkeenkin. Ylimuistoinen nautinta kalastuspaikkaan oli kuitenkin voimassa ainoastaan silloin, kun paikan rajat olivat täysin varmat. Vuoden 1951 kalastuslain (503/1951) 6 §:n mukaan ylimuistoisella nautinnalla tai muulla perusteella laillisesti saatu yksityinen oikeus kalastuspaikkaan tai kalastukseen toisen kylän rajain sisällä tahi kylänrajan ulkopuolella jäi edelleen voimaan. Vuoden 1982 kalastuslain (286/1982) 13 §:n mukaan ylimuistoisella nautinnalla saatu erityinen oikeus kalastuspaikkaan tai kalastukseen toisen kylän sisällä tai kylänrajain ulkopuolella jäi voimaan sellaisena kuin sitä oli vanhastaan käytetty.

Jutussa kuullut todistajat ovat kertoneet talojen omistajien kalastaneen vavalla ja vieheellä monissa uistelu- eli onkipaikoissa Tenojoessa ja sen sivujoissa. Kunkin talon asukkaat ovat vanhastaan kalastaneet pääasiallisesti sillä alueella, jolle näille taloille on tässä asiassa vaadittu kalastusoikeutta, mutta he ovat voineet kalastaa muillakin alueilla. Kalastus vavalla ja vieheellä on yleensä tapahtunut siten, että viehettä on vedetty veneen perässä. Kalastus on käsittänyt laajoja alueita. Päinvastoin kuin pato- tai verkkokalastuspaikka vapa- ja viehekalastuksessa tietty onkipaikka ei ole kuulunut tiettyyn taloon, vaan useat talot ovat kalastaneet samoissa onkipaikoissa. Todistajien kertomuksista käy ilmi, että kalastus vavalla ja vieheellä on mielletty kaikille sallituksi. Eräänlaisena poikkeuksena tästä on saattanut olla taloa lähimpänä ollut onkipaikka, johon useiden todistajien mukaan eivät muut ole menneet kalastamaan silloin kun mainitun talon väki on ollut siinä kalastamassa.

Nykyisin myös kolmessa pohjoisimmassa kunnassa voimassa olevan vuoden 1982 kalastuslain 12 §:n (1212/1997) mukaan Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnassa vakituisesti asuvilla, jotka harjoittavat ammattikalastusta, kotitarvekalastusta tai luontaiselinkeinoja, on oikeus saada korvauksetta lupa kalastuksen harjoittamiseen mainituissa kunnissa sijaitsevilla valtiolle kuuluvilla vesialueilla. Tällä säännöksellä on säilytetty muun muassa Tenojoen ja sen sivujokien jokilaaksojen asukkailla vanhastaan ollut oikeus vapa- ja viehekalastukseen valtion vesillä. Suomen ja Norjan väliseen sopimukseen (SOS 94/1989) liittyvässä Tenojoen kalastuspiirin yhteisessä kalastussäännössä kalastuskortin hinta on hyvin pieni niille henkilöille, jotka asuvat vakinaisesti Tenojoen vesistön jokilaaksoissa. Muiden henkilöiden osalta kalastusta vavalla ja vieheellä on myös enemmän rajoitettu.

Paikallisten asukkaiden, kuten saamelaisten, vanhaan käytäntöön perustuvaa oikeutta kalastukseen suojataan osaltaan edellä mainitulla kalastuslain 12 §:n säännöksellä. Tässä asiassa ei sitävastoin ole varsinaisesti kysymys paikallisen väestön oikeuksista, koska kysymyksessä olevista taloista muodostetut kiinteistöt ovat luovutettavissa muillekin kuin paikkakunnalla asuville henkilöille.

Kuten korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 1981 II 128 ilmenee, ylimuistoiseen nautintaan perustuva erityinen oikeus kalastukseen ei aina tarkoita oikeuden haltijoille kuulunutta yksinomaista eli muut poissulkevaa oikeutta harjoittaa kalastusta toisen vesialueella. Tässä asiassa on kuitenkin erityisesti huomattava, että esitetyn selvityksen mukaan kalastus vavalla ja vieheellä on ollut vanhoista ajoista lähtien kaikille sallittua. On katsottava, että kanteissa tarkoitetuilla alueilla ylimuistoisesti harjoitettu kalastus vavalla ja vieheellä ei ole nimenomaan talolle kuuluva erityisoikeus. Kysymys on talon omistuksesta riippumattomasta, paikalliselle väestölle kuuluvasta yleisestä kalastusoikeudesta. Tällaista oikeutta ei voida vahvistaa olemaan voimassa kiinteistöön kuuluvana oikeutena ja sen ulottuvuutena.

Tuomiolauselma

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kalastusoikeuksien vahvistamista koskevat kanteet.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen