RHO:2002:1

Irtainta koskeva riita
Kysymys väittämistaakasta

Diaarinumero S 00/692
Pääkäsittely 9.1.2002
Taltionumero 39
Antopäivä 8.2.2002

ROVANIEMEN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 8.9.2000

Kantaja A vaati muun ohella, että B:n ja tämän myötäpuolten omistamalla tilalla sijaitsevat asuinrakennus, rantasauna, maakellari ja puuliiteri vahvistetaan kuulumaan hänen kuolleen ottoäitinsä kuolinpesään, jonka ainoa osakas hän oli. Lisäksi A vaati, että hänellä vahvistetaan olevan oikeus hallita ottoäitinsä jälkeen asuinrakennukseen liittyvää noin 2 000 neliömetrin suuruista rakennuspaikkaa.

A lausui, että hänen ottoäitinsä oli vuonna 1963 myynyt tilan, jolla rakennukset sijaitsivat, sisaruksilleen eli C:lle sekä B:n, D:n, E:n ja F:n saantomiehille. A:n ottoäiti oli tilan myynnin jälkeen omilla varoillaan rakentanut tilalle asuinrakennuksen. Ottoäidillä oli ollut oikeus hallita rakennukseen liittyvää rakennuspaikkaa. Myös rantasauna, maakellari ja puuliiteri olivat olleet ottoäidin irtainta omaisuutta.

B myötäpuolineen vaati, että kanne hylätään.

B myötäpuolineen lausui, että kysymyksessä olevat rakennukset eivät kuuluneet A:n ottoäidin kuolinpesään. Rakennukset oli rakennettu tilan silloisten omistajien toimesta ja heidän rahoituksellaan.

Käräjäoikeus hylkäsi A:n kanteen ja velvoitti A:n korvaamaan B:n ja tämän myötäpuolten oikeudenkäyntikulut korkoineen.

A valitti hovioikeuteen.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

A toisti valituksessaan vaatimuksensa perusteineen ja muun ohella lausui lisäksi, että käräjäoikeus oli toteamalla, että A:n ottoäiti olisi joka tapauksessa myynyt myös rakennukset sisaruksilleen, mikäli olisi pitänyt niitä ominaan, perustanut tuomionsa seikkaan, johon B myötäpuolineen eivät olleet vedonneet.

B myötäpuolineen vaati, että valitus hylätään.

HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Käsittelyratkaisu

Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomiota ei saanut perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ollut vaatimuksensa tai kiistämisensä tueksi vedonnut. Lainkohdassa tarkoitettiin seikalla niin sanottua oikeustosiseikkaa eli vaaditun oikeusseuraamuksen kannalta välittömästi ratkaisuun vaikuttavaa tosiseikkaa. Säännös ei sitä vastoin koskenut niin sanottua todistustosiseikkaa.

A väitti, että käräjäoikeus oli lausumalla perusteluissaan, että A:n ottoäiti olisi joka tapauksessa myynyt myös rakennukset sisaruksilleen, mikäli olisi pitänyt niitä ominaan, perustanut tuomionsa seikkaan, johon vastaajat eivät olleet vedonneet. Käräjäoikeuden mainitussa perustelussa oli ollut kysymys vain todistustosiseikasta, jonka huomioon ottamista oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:n 2 momentti ei rajoittanut. A:n väite hylättiin.

Pääasiaratkaisu

Käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu. A velvoitettiin korvaamaan B:n ja tämän myötäpuolten oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen