RHO:2002:3

Lapsen asuminen - vuorotteleva asuminen
Diaari numero S 01/571
Pääkäsittely 9.1.2002
Taltio numero 43
Antamispäivä 8.2.2002

KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 30.5.2001

Käräjäoikeus ratkaisi A ja B:n yhteisessä huollossa olevien lasten asumisen sosiaalilautakunnan esittämällä tavalla niin sanotun vuorottelevan asumisen mallilla. Sen mukaan toinen lapsista määrättiin asumaan A:n ja toinen lapsi B:n luona. Tapaamisoikeus järjestettiin siten, että lapset käytännössä olivat yhtäaikaa vuoroviikoin saman vanhemman luona.

Käräjäoikeus katsoi, että sosiaalilautakunnan selvitykselle oli todisteena annettava asiassa eniten arvoa, koska ei ollut esitetty mitään seikkaa, josta voisi päätellä, että lausunto perustuisi puutteellisiin tai virheellisiin tietoihin sekä koska työryhmän kanta oli perustunut psykologin ja sosiaalityöntekijän kertoman mukaan juuri lasten etuun. Todistajana kuultujen psykologin ja sosiaalityöntekijän kertomuksista saattoi päätellä, ettei sillä seikalla, että A ei ollut hyväksynyt ratkaisua, ollut ratkaisevaa merkitystä. Käräjäoikeus katsoi, että esitetyn näytön perusteella ei voitu päätellä, että lasten kannalta A tai B olisi jossain mielessä toista parempi huolehtimaan lapsista tai heidän jokapäiväisistä tarpeistaan. Asiassa ei ollut esitetty sellaista näyttöä, että se kumoaisi työryhmän lausunnon lopputuloksen hyväksyttävyyden. Lasten asuminen oli ratkaistava työryhmän lausunnon mukaisesti.

Sosiaalilautakunnan lausunnon perusteena oli, että yhteistyön vaikeuksista huolimatta vanhemmilla oli kykyä ja halua toimia rakentavasti ja joustavasti yhteistyössä lasten hyväksi tulevaisuudessa. Järjestelyllä turvattiin se, että sisaruksia ei eroteta toisistaan ja lapset saivat mahdollisuuden luoda kiinteän suhteen molempiin vanhempiinsa. Järjestelyllä luotiin myös vanhemmille tasa-arvoinen asema kumpaankin lapseen, mikä tulevaisuudessa antoi hyvän pohjan keskinäiselle yhteistyölle ja luottamuksen syntymiselle vanhempina.

VAATIMUKSET JA ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

A vaati muun muassa, että molemmat lapset määrätään asumaan hänen luonaan ja että lasten yhteys B:hen turvataan tapaamisoikeudella.

B vaati muun muassa, että A:n valitus hylätään tai että molemmat lapset määrätään asumaan hänen luonaan.

Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn, jossa kuultiin A:ta ja B:tä sekä todistajina lastenpsykiatrian professoria ja lastenpsykiatrian erikoislääkäriä sekä sosiaalilautakunnan lausunnon laatimiseen osallistuneista psykologia ja sosiaalityöntekijää.

HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 10 §:n mukaisesti lasten asumista koskeva ratkaisu on tehtävä sen mukaan, mikä asumisvaihtoehto on lapsen edun kannalta paras. Tällöin on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, miten ratkaisu parhaiten toteutuu vastaisuudessa.

Jotta vuorotteleva asuminen voi olla lapsen edun mukainen, se edellyttää pääsääntöisesti vanhempien välistä yhteisymmärrystä, yhteistyökykyä ja sitoutumista vuorottelevan asumisen toteuttamiseen. Sitoutuminen ratkaisuun edesauttaa järjestelyn toimivuutta siten, että vanhemmat pyrkivät järjestämään olosuhteensa, esimerkiksi asuinpaikkansa, sellaisiksi, että vuorotteleva asuminen onnistuu pitkällä aikavälillä. Näin turvataan järjestelyn toteutuminen vastaisuudessa ja vältetään jatkuvat oikeudenkäynnit lasta koskevissa asioissa. Tässä tapauksessa A ei ole sitoutunut vuorottelevan asumisen järjestelyyn.

Vanhempien keskinäisten suhteiden ja sitoutumisen lisäksi on otettava huomioon myös lasten ikä, asuntojen välinen etäisyys, koulun ja päivähoidon sijainti sekä kaveripiiri. Tässä tapauksessa lapsista toinen on juuri aloittanut ja toinen kohta aloittamassa koulunkäynnin, vanhempien asunnot sijaitsevat kaupungin eri laidoilla noin 10 kilometrin etäisyydellä toisistaan ja lasten ystäväpiiri on keskittynyt selkeästi A:n asunnon läheisyyteen, jossa myös lasten koulu ja hoitopaikka sijaitsevat.

A ei ole tässä tapauksessa sitoutunut vuorottelevaan asumiseen ja sen aiheuttamiin käytännön järjestelyihin. Lasten arkielämä katkeaa vanhempien asuntojen välimatkan vuoksi niin, että he voivat vapaa-ajalla tavata koulukavereitaan ja ystäviään vain vuoroviikoin. Lasten ikä ja arkielämän sujuminen vastaisuudessa puoltavat yhden kodin periaatetta. Näin ollen sekä vuorottelevaan asumiseen liittyvät yleiset edellytykset että olosuhteisiin liittyvät erityiset tekijät puhuvat sitä vastaan, että vuorotteleva asuminen olisi lasten edun kannalta paras vaihtoehto. Näin siitä huolimatta, että B on osaltaan sitoutunut käytännön järjestelyihin ja ollut valmis kuljettamaan lasten kavereita vierailulle lasten ollessa hänen luonaan.

Asumisjärjestely tulee pyrkiä toteuttamaan siten, ettei sisaruksia eroteta toisistaan. Myös A ja B ovat olleet tästä asiasta samaa mieltä ja lähteneet vaatimuksissaan siitä, että sisarusten tulee käytännössä asua yhdessä. Esitetyn selvityksen nojalla sekä A:ta että B:tä voidaan pitää hyvinä vanhempina ja lapset voisivat hyvän hoidon, kasvatuksen ja huolenpidon kannalta asua kumman tahansa vanhemman luona. Lasten asuinpaikkaa ei näin ollen voida ratkaista vertaamalla toisiinsa A:ta ja B:tä vanhempina. Ratkaisu on tehtävä sen perusteella, kumpi koti lasten koulunkäynnin ja sosiaalisten suhteiden kannalta on katsottava lasten edun kannalta parhaaksi ratkaisuksi. Lasten sosiaalinen verkosto kouluineen, päiväkotineen ja ystäväpiireineen on muodostunut A:n asunnon läheisyyteen. Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, että lasten edun mukaista on määrätä heidät molemmat vuorottelevan asumisen sijasta asumaan A:n luona niin, että yhteys B:hen turvataan tapaamisoikeudella.

Hovioikeuden ratkaisu lasten asumisen osalta

Käräjäoikeuden päätöstä muutetaan lasten asumisen osalta siten, että molemmat lapset määrätään asumaan A:n luona.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen