Syyteoikeuden vanhentuminen

Syyteoikeuden vanhentumista koskevat säännökset muuttuivat monin kohdin vuoden 2006 alusta lukien, kun sitä koskeva lainsäädäntö (ks. säädöskokoelman nro 297/2003) tuli silloin voimaan.

Syyte on vanhentumisen uhalla nostettava rikoslain 8 luvun 1 §:ssä säädetyssä määräajassa.

Syyte on nostettava
1) kahdessakymmenessä vuodessa, jos rikoksesta säädetty kovin rangaistus on
yli kahdeksan vuoden vankeus,
2) kymmenessä vuodessa, jos kovin rangaistus on yli kaksi vuotta ja
enintään kahdeksan vuotta vankeutta,
3) viidessä vuodessa, jos kovin rangaistus on yli vuoden ja
enintään kaksi vuotta vankeutta,
4) kahdessa vuodessa, jos kovin rangaistus on vankeutta enintään vuosi tai sakkoa.

Jokaisessa rikoslain rikospykälässä on todettu juuri sitä rikosta koskeva rangaistusasteikko, joka siis vaikuttaa syyteoikeuden vanhentumisaikaan. Esimerkiksi pahoinpitelystä säädetään rikoslain 21 luvun 5 §:ssä ja saman säännöksen mukaan rangaistus siitä on sakkoa tai vankeutta enintään 2 vuotta. Rikoslain 8 luvun 1 §:stä voidaan todeta syyteoikeuden vanhentumisajaksi viisi vuotta(kohta 3).

Edellä kerrotusta porrastuksesta on muutamia poikkeamia. Syyteoikeus rikoksesta, josta säädetty kovin rangaistus on elinkautinen, ei vanhennu. Sellaisia rikoksia, esim. murha, on hyvin vähän. Virkarikoksen lyhin vanhentumisaika on viisi vuotta ja eräiden ympäristörikosten 10 vuotta. Vakavimpien lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan silloin, kun uhri täyttää 28 vuotta, eräissä poikkeustapauksissa vieläkin myöhemmin.

Vanhentumisaika alkaa kulua pääsääntöisesti rikoksen tekopäivästä. Vanhentuminen katkeaa vasta silloin, kun haaste asiassa on saatu annettua vastaajalle tiedoksi eli
sitä ennen asiassa on poliisin ehdittävä suorittamaan esitutkinta ja syyttäjän syyteharkinta.

Eräissä poikkeustilanteissa vanhentumisaikaa voidaan jatkaa yhdellä vuodella (Rikoslaki 8:4)

Päivitetty 7.7.2009