RHO:2005:8

Kunnianloukkaus
Antopäivä: 29.4.2005
Diaarinumero: R 04/555
Ratkaisunumero: 335
Pääkäsittely 3.3.2005

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

ERI MIELTÄ OLEVAN JÄSENEN LAUSUNTO

Syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta kunnianloukkauksesta sillä perusteella, että A oli esittänyt asianajaja B:stä valheellisen vihjauksen siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. A oli sanomalehti F:ssä julkaistussa erästä Suomen Asianajajaliitolle tehtyä B:tä koskevaa kantelua käsittelevässä uutisessa kirjoittanut, että loppuvuodesta 2001 B:stä oli jätetty Suomen Asianajajaliittoon toinenkin valitus samantapaisin perustein. Edelleen A oli artikkelissa kirjoittanut, että tässä tapauksessa valittaja, eteläsuomalainen asianajaja valmistelee myös tutkintapyyntöä poliisille, koska epäilee kollegaansa muun muassa yllytyksestä ja avunannosta rikolliseen toimintaan.

B oli yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja vaatinut, että muun muassa A ja C Oy velvoitetaan yhteisvastuullisesti maksamaan hänelle korvausta kärsimyksestä ja oikeudenkäynnin aiheuttamasta työstä ja ajanhukasta sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen. B oli lisäksi vaatinut, että käräjäoikeus velvoittaa A:n ja C Oy:n huolehtimaan siitä, että asiassa annettava tuomio julkaistaan sanomalehti F:ssä ja että velvoitteen tehosteeksi asetettiin riittävä uhkasakko.

A oli vaatinut, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään. C Oy oli vaatinut, että korvausvaatimukset hylätään.

Käräjäoikeus oli lausunut, että A:lla oli ollut uutisen julkaisuajankohtana vahvoja perusteita pitää totena, mitä hän oli uutisessa esittänyt ja että hänellä oli ollut riittävät perusteet uutisen julkaisemiseen. Lähteitä, joista A oli saanut uutisen tiedot ja pyrkinyt varmistamaan tietojen paikkansapitävyyden, voitiin yleisen käsityksen mukaan pitää luotettavina. Noilla perusteilla käräjäoikeus oli katsonut, että A ei ollut esittänyt B:stä valheellista tietoa syytteessä kuvatulla tavalla. Käräjäoikeus oli hylännyt A:ta koskevan syytteen kunnianloukkauksesta.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Syyttäjän valitus

Syyttäjä on toistaen käräjäoikeudessa esittämänsä rangaistusvaatimuksen vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen kunnianloukkauksesta ja valtio vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa. Syyttäjä on myös vaatinut, että hovioikeus toimittaa asiassa pääkäsittelyn.

Syyttäjä on lausunut, että A oli esittänyt asianajaja B:stä vähintään valheellisia vihjauksia. A:lla ei ollut ollut riittävästi perusteita väitteidensä tueksi eikä hän ollut arvioinut niitä kriittisesti ennen niiden esittämistä. A ei ollut tuonut uutisessaan esille sitä, että asianajaja B:tä koskeva asia ei ollut ollut vireillä Suomen Asianajajaliitossa. A ei ollut yrittänyt varmistaa väitteidensä paikkansapitävyyttä tarpeeksi useasta lähteestä eikä B:ltä itseltään.

B:n valitus

B on toistaen käräjäoikeudessa esittämänsä rangaistusvaatimuksen vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen kunnianloukkauksesta. B on myös vaatinut, että A ja C Oy velvoitetaan maksamaan hänelle korvaukseksi kärsimyksestä 35 000 euroa korkolain mukaisine korkoineen 12.3.2002 lukien ja korvaamaan hänelle oikeudenkäynnin aiheuttamasta työstä ja ajanhukasta käräjäoikeuden osalta 3 085,50 euroa ja hovioikeuden osalta 1 000 euroa sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa jutussa korkoineen. B on vielä vaatinut, että C Oy velvoitetaan huolehtimaan siitä, että hovioikeuden tuomio julkaistaan sanomalehti F:ssä ja että tuon velvollisuuden tehosteeksi asetetaan riittävä uhkasakko. B on vielä vaatinut, että hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata C Oy:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa tai että korvausta joka tapauksessa alennetaan. B on lisäksi vaatinut, että hovioikeus toimittaa asiassa pääkäsittelyn.

B on lausunut, että A oli tiennyt, että asianajajaliitossa ei ollut vireillä uutisen jälkimmäisessä kappaleessa mainittua kantelua häntä kohtaan. A oli julkaissut sanomalehdessä B:n päämiehen vastapuolena olleen D:n aikomukset rikosilmoituksen tekemisestä varmistamatta millään tavalla D:n väitteiden ja uskomusten taustaa tai oikeellisuutta. A oli liittänyt perättömän juttunsa alkuun toisista lehdistä ottamansa jutun B:hen kohdistuneesta aidosta kantelusta, mitä juttua ei ollut aikaisemmin julkaistu F-lehdessä. A oli liittämällä yhteen sekä totta että valhetta, pyrkinyt saamaan jutulleen uskottavuutta, minkä lisäksi hän oli tavoitellut toiston ja lukumäärän avulla kirjoitukselleen lisätehoa. A:n oli täytynyt käsittää, että kirjoitus oli B:tä loukkaava ja aiheutti kärsimystä.

C Oy:öön kohdistetun korvausvaatimuksen kiistäminen yhtiön taholta samoilla perusteilla kuin korvausvaatimus oli kiistetty A:han ja E:hen kohdistettuna ei perustanut yhtiölle oikeutta saada korvausta oikeudenkäyntikuluista tai joka tapauksessa tällaisesta liitännäisvaatimuksesta aiheutuneet kulut olivat varsin vähäiset. C Oy ei ollut esittänyt perustetta laskun määrän mukaiselle asianajotyölle. A ja C Oy eivät olleet oikeutettuja saamaan korvausta oikeudenkäyntikuluistaan vaikka syyte hylättäisiin, koska B:n nimi oli julkaistu tosiasioita vastaamattomien seikkojen yhteydessä toimittajan ja kustannusyhtiön elinkeinotoiminnassa siten, että lukijalle oli syntynyt käsitys siitä, että B olisi menetellyt rikollisesti.

A:n vastaus syyttäjän valitukseen

A on vaatinut, että valitus hylätään ja valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa korkoineen.

A on lausunut, että sanomalehti F:ssä julkaistu uutinen oli ollut tavanomainen ja sisällöltään neutraali. Uutinen ei ollut sisältänyt valheellista tietoa tai vihjausta. A:lla oli ollut uutisen julkaisuajankohtana vahvoja perusteita pitää totena, mitä hän oli uutisessa esittänyt ja hänellä oli ollut riittävät perusteet uutisen julkaisemiseen. Uutisessa esitetyt tiedot olivat perustuneet Suomen Asianajajaliitolta, paikalliselta poliisipäälliköltä ja Suomen Asianajajaliittoon valituksen tehneeltä henkilöltä saatuihin tietoihin ja tarkistuksiin. Uutisella ei ollut ollut loukkaamistarkoitusta. Kysymys oli ollut asianajajan julkiseen toimintaan liittyneestä tavanomaisesta uutisoinnista. Suhteellisuus- ja välttämättömyysperiaatteen soveltaminen oli merkinnyt sitä, että uutisen sisältöä ei voitu pitää rikosoikeudellisesti kriittisenä rikollista sisältöä omaavana viestinä. Koska syyte oli hylätty, valtio oli velvollinen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut jutussa.

A:n ja C Oy:n vastaus B:n valitukseen

A ja C Oy ovat vaatineet, että valitus hylätään ja B velvoitetaan korvaamaan näiden oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

A:n ja C Oy:n vastausperusteet ovat samat kuin edellä olevat A:n vastausperusteet syyttäjän valitukseen.

HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Syytteen mukaan A oli esittänyt B:stä valheellisen vihjauksen kirjoittamalla sanomalehti F:ssä olleessa B:tä koskenutta Suomen Asianajajaliitolle tehtyä kantelua käsittelevässä artikkelissa, että B:stä oli loppuvuodesta 2001 jätetty toinenkin valitus samantapaisin perustein ja että tässä tapauksessa valittaja, eteläsuomalainen asianajaja oli valmistellut myös tutkintapyyntöä poliisille, koska hän epäili kollegaansa muun muassa yllytyksestä ja avunannosta rikolliseen toimintaan.

Rikoslain 24 luvun 9 §:n mukaan kunnianloukkauksesta on tuomittava rangaistukseen muun muassa se, joka esittää toisesta valheellisen vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

A on kertonut havainneensa G -sanomalehdessä uutisen H:n poliisipäällikön asianajajaliittoon tekemästä valituksesta, joka koski B:n menettelyä syytetyn oikeudenkäyntiavustajan tehtävässä eräässä julkisuutta saaneessa rikosasiassa. Sen vuoksi ja koska kyse oli asianajotoiminnasta, joka asianajajaliittoon kuuluvan asianajajan osalta oli julkisen valvonnan alaista toimintaa, hän oli päättänyt ottaa jutun seurantaansa. A on vielä kertonut saaneensa B:tä koskeneen syytteessä mainitun aikaisemman kantelun tehneeltä poliisipäälliköltä tiedon siitä, että B:stä oli tehty toinen samantapainen valitus asianajajaliittoon ja että sen tekijänä oli ollut poliisipäällikön asianajajaksi nimittämä D.

A:n ja todistaja D:n kertomuksista ilmenee, että D on ennen artikkelin julkaisemista kertonut A:lle jättäneensä Suomen Asianajajaliitolle B:tä koskevan A:n uutisessaan valitukseksi kutsuman kantelun. D on myös kertonut A:lle, että Suomen Asianajajaliitto oli pyytänyt täydentämään kyseistä kantelukirjelmää ja että D valmisteli B:tä koskevaa tutkintapyyntöä poliisille, koska epäili tätä yllytyksestä ja avunannosta rikolliseen toimintaan D:tä koskevassa lapsenhuoltoriidassa.

A on kertonut D:n kanssa käymänsä keskustelun jälkeen ottaneensa 11.3.2002 yhteyttä asianajajaliittoon, josta hänelle oli ilmoitettu, että B:tä koskeva D:n kantelu oli jätetty asianajajaliittoon, mutta kantelu ei sillä hetkellä ollut vireillä eikä kantelua ollut hylätty tai käsitelty, vaan asiakirjat oli lähetetty lisäselvityspyynnöin takaisin D:lle.

A:n ja D:n käsityksen mukaan kanteluasia on ollut vielä vireillä asianajajaliitossa odottamassa pyydettyä lisäselvitystä.

Suomen Asianajajaliiton kirjeestä 8.11.2001 ilmenee, että D:n kantelukirjelmä 7.11.2001 on palautettu hänelle takaisin, koska kirjelmästä ei ole riittävän yksilöidysti ilmennyt, millä tavalla D on katsonut B:n menetelleen hyvän asianajotavan vastaisesti kirjelmässä mainituissa asioissa. Tämän vuoksi asianajajaliiton pääsihteeri ei ole voinut saattaa vireille B:tä koskevaa kurinpidollista menettelyä. Asianajajaliitto on lähettänyt lisäksi D:lle hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet yksilöidyn moitekirjoituksen laatimisen helpottamiseksi.

Edellä selostettu todistelu osoittaa, että uutisessa mainittu B:tä koskeva toinen valitus, oikeastaan kantelukirjelmä, on jätetty asianajajaliittoon. Uutinen on siis tältä osin ollut totta. Asiassa on toisaalta selvitetty, että kyseinen kantelukirjelmä on palautettu D:lle kirjelmän jättämistä seuraavana päivänä ja että kirjelmän palauttamisesta D:lle on uutisen julkaisuajankohtana kulunut noin 4 kuukautta. Kirjelmän palauttaminen ja sanottu ajan kuluminen eivät kuitenkaan osoita, että uutisessa esitetty tieto toisenkin valituksen (kantelun) jättämisestä asianajajaliittoon olisi totuudenvastainen.

Kirjelmän palauttaminen on tapahtunut kantelun yksilöimistä varten ja kantelun jatkokäsittely eli varsinaisen kurinpidollisen menettelyn vireille saattaminen asianajajaliitossa on jäänyt riippumaan siitä, täydentääkö D kanteluaan pyydetyllä tavalla. Sitä, että kantelun käsittelyn jatkuminen asianajajaliitossa on uutisen julkaisuajankohtana ollut vielä mahdollista tukee se, että D on vielä tuolloin valmistellut tutkintapyyntöä poliisille. Sanotut uutisen julkaisuajankohtana A:n tiedossa olleet seikat huomioon ottaen uutisessa esitetty tieto toisenkin valituksen jättämisestä asianajajaliittoon ei ole ollut valheellinen, vaikka kantelukirjelmä onkin palautettu lisäselvityspyynnöin. Uutista tosin voidaan sisältönsä puolesta arvostella asiayhteys huomioon ottaen puutteelliseksi sikäli, ettei siinä ole tuotu esiin kantelukirjelmän palauttamista väitteiden yksilöimistä ja lisäselvityksen esittämistä varten. Puutteellisuutta ei kuitenkaan voida pitää sellaisena, että uutinen valituksen (kantelun) jättämisestä asianajajaliittoon olisi valheellinen vihjaus, varsinkin kun edellä kerrotuista syistä voidaan katsoa, että kanteluasia sinänsä oli asianajajaliitossa edelleen vireillä ja asian käsittelyn jatkaminen edellytti vain kantelijan eli D:n toimittamaa lisäselvitystä, jonka jälkeen asianajajaliiton pääsihteeri vasta voisi päättää, oliko perusteita saattaa varsinainen kurinpitomenettely vireille.

A:n ja D:n kertomukset osoittavat, että uutinen myös siitä, että eteläsuomalainen asianajaja eli B:n kollega on kertonut A:lle valmistelevansa tutkintapyyntöä poliisille, on ollut totta muuten paitsi, että siinä mainittu eteläsuomalainen eli D ei ollut asianajaja eikä siten B:n kollega vaan oikeustieteen kandidaatti.

A:n kirjoittaman uutisen jälkeen on ilmennyt, että D ei ole jatkanut B:tä koskevaa kanteluaan asianajajaliitossa eikä ole tehnyt B:stä tutkintapyyntöä poliisille. Tämä on D:n kertoman mukaan johtunut siitä, että hän oli omassa riita-asiassaan päässyt häntä tyydyttäneeseen lopputulokseen. Noista seikoista huolimatta uutinen on julkaisuajankohtanaan ollut totta sen osalta että toinenkin valitus (kantelu) on jätetty asianajajaliittoon ja että eteläsuomalainen henkilö on kertonut tutkintapyynnön valmistelemisesta poliisille. Se, että uutinen on ollut asianajaja- ja kolleganimityksen käyttämisen osalta virheellinen, ei tee uutista laissa tarkoitetuksi valheelliseksi vihjaukseksi, vaikka mainitunlaisen nimityksen käyttäminen onkin ollut omiaan korostamaan uutisen sisällön luotettavuutta.

Mitä sitten tulee siihen kysymykseen, onko A esittänyt valheellisen vihjauksen kirjoittamalla uutiseensa D:n kertomuksen sisällön siitä, että D valmistelee myös tutkintapyyntöä poliisille, koska epäilee kollegaansa muun muassa yllytyksestä ja avunannosta rikolliseen toimintaan, hovioikeus toteaa seuraavan.

Vihjauksen ollakseen kunnianloukkauksena rangaistava on oltava valheellinen, millä yleensä tarkoitetaan sitä, että vihjaus on perätön ja siten periaatteessa jälkikäteen tarkistettavissa. Teon rangaistavuus edellyttää, että valheellinen vihjaus on tahallinen, mutta teon rangaistavuus ei edellytä, että vihjaus olisi tehty loukkaamistarkoituksessa. Kunnianloukkauksen tunnusmerkistö täyttyy tuolta osin sillä, että vihjaus on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Koska B on asianajoa ammatikseen harjoittava, asianajajaliittoon kuuluva henkilö, jonka kelpoisuusehtoihin oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n mukaan kuuluu muun muassa rehellisyys, on selvää, että valheellinen vihjaus rikolliseen toimintaan yllytyksestä tai avunannosta sellaiseen olisi omiaan aiheuttamaan B:lle vahinkoa, kärsimystä ja halveksuntaakin.

Lehdistön tehtävänä on demokraattisessa avoimessa yhteiskunnassa tuoda esiin muun muassa yhteiskunnassa noudatettaviksi vahvistettujen sääntöjen rikkomisia ja harjoittaa myös oikeudenhoidon suhteen, johon keskeisenä osana kuuluu asianajotoiminta, julkista valvontaa havaitsemistaan rikkomuksista ja epäkohdista. Sanottua tehtäväänsä lehdistö toteuttaa kirjoittamalla ja välittämällä uutisia esimerkiksi yleisesti kiinnostaviksi arvioiduista asioista, joissa tutkitaan tai epäillään mahdollisen rikoksen tapahtumista taikka jossa syytetään jotakin henkilöä väitetyksi tehdystä rikoksesta. Tätä on pidettävä tarpeellisena ja välttämättömänäkin yhteiskunnallisen vaikuttavuuden saavuttamiseksi edellä mainittujen sääntöjen noudattamisessa ja oikeudenhoidon yhteiskunnan taholta tapahtuvassa valvomisessa. Tällöin saattaa käydä niin, että kirjoituksen kohteena oleva rikostutkinta tai -epäily ei johda syytteeseen taikka nostettu syyte hylätään. Lähtökohtaisesti jo rikostutkinnasta tai -epäilystä taikka syytteestä kirjoittaminen on omiaan aiheuttamaan kohdehenkilölleen vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Tuossa tilanteessa voidaan joutua harkitsemaan, onko asiasta kirjoittaneen toimittajan katsottava syyllistyneen tahalliseen valheellisen tiedon tai vihjauksen esittämiseen, kun rikostutkinta tai -epäily ei olekaan johtanut syytteeseen taikka nostettu syyte on hylätty. Merkitystä tuossa harkinnassa on sillä, onko toimittaja riittävästi selvittänyt ja varmistanut kirjoituksen taustatiedot ja arvioinut niitä kriittisesti sekä harkinnut riittävän huolellisesti kohdehenkilön nimen julkistamista uutisen yhteydessä.

A:n kirjoittaman uutisen ensimmäisessä kappaleessa on selostettu julkisuudessa jo ollutta tietoa siitä, että H:n poliisipäällikkö oli tehnyt B:stä valituksen asianajajaliittoon tämän menettelystä syytetyn oikeudenkäyntiavustajana eräässä julkisuutta saaneessa rikosasiassa. B on tuolloin mainittu julkisuudessa nimeltään. A:lla on noista syistä ja myös edellä selostetuista lehdistön yhteiskunnalliseen tehtävään ja asianajajiin kohdistuvaan julkiseen valvontaan liittyvistä syistä ollut riittävästi perusteita mainita tuohon jo julkisuudessa olleeseen tapahtumaan liittyen B:tä koskevasta toisestakin valituksesta (kantelusta) ja tuoda sen yhteydessä esiin myös kantelun tehneen henkilön A:lle kertoma seikka, että kertoja valmistelee poliisille tehtävää tutkintapyyntöä, koska epäilee B:tä muun muassa yllytyksestä ja avunannosta rikolliseen toimintaan. Sen vuoksi A:n ei ole uutisessaan katsottava syyllistyneen syytteessä väitettyyn tahalliseen valheellisen vihjauksen esittämiseen.

Edellä on jo todettu, että uutisen mainintaa toisenkin valituksen (kantelun) jättämisestä asianajajaliittoon voidaan arvostella siitä, ettei siinä ole tuotu esiin kantelukirjelmän palauttamista väitteiden yksilöimistä ja lisäselvityksen esittämistä varten. Uutista voidaan arvostella myös siitä, ettei siinä ole mainittu sitä A:n tietoonsa saamaa seikkaa, että B:hen kohdistettu epäily liittyi tämän toimintaan jälkimmäisen kantelun tehnyttä henkilöä koskevassa siviiliriita-asiassa eikä uutisen ensimmäisessä kappaleessa selostetun kaltaiseen hyvin törkeään rikosasiaan, mihin käsitykseen lukija uutisen kokonaan lukiessaan saattaisi tulla. Kun kysymyksessä on ollut siviiliriita-asia, jonka toisena osapuolena kantelija itse on ollut, voidaan lisäksi asettaa kysymyksenalaiseksi, onko ylipäätään ollut riittävän painavia perusteita tuoda uutisessa esiin tuohon riita-asiaan liittyvää ja sen osapuolena olleen yksityisen henkilön epäilyä B:n toiminnan suhteen. A:ta voidaan arvostella siitä, ettei hän ole ennen uutisen julkaisemista varmistanut D:ltä, oliko tämä asianajaja. Tuota laiminlyöntiä tosin lieventää se, että poliisipäällikkö, johon A oli ollut yhteydessä, oli käyttänyt D:stä asianajaja-nimitystä. Vielä A:ta voidaan arvostella siitä, ettei hän ennen uutisen julkaisemista ollut ollut yhteydessä B:hen eikä ollut varannut tälle mahdollisuutta esittää omaa näkemystään asiassa. Hovioikeus kuitenkin katsoo, että nuo arvostelulle alttiit seikat eivät kuitenkaan luonteeltaan ole olleet sellaisia, että niiden vuoksi A:n voitaisiin katsoa tahallaan esittäneen valheellisen vihjauksen B:stä.

Näillä perusteilla syyte ja siihen liittyvät A:han kohdistetut syyttäjän ja B:n vaatimukset samoin kuin C Oy:öön kohdistetut B:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujen alentamisvaatimusta lukuunottamatta on hylättävä, kuten käräjäoikeus on tehnyt.

Oikeudenkäyntikulut

C Oy on A:n työnantajana vastaajana oikeudenkäynnissä. C Oy:lle ei tuon asemansa ja B:n yhtiötä sekä A:ta vastaan esittämien yhtäläisten kanneperusteiden vuoksi ole katsottava aiheutuneen asiassa sanottavia oikeudenkäyntikuluja. Tämän vuoksi hovioikeus katsoo C Oy:n kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen määräksi käräjäoikeudessa 800 euroa ja hovioikeudessa 400 euroa. Asiassa ei ole perusteita sovitella kyseisiä korvauksia oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n nojalla.

Koska syyte hylätään, valtio on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa. Hovioikeus hyväksyy A:n esittämän oikeudenkäyntikuluvaatimuksen määrältään vaaditun 200 euron tuntilaskutuksen mukaisesti.

Hovioikeuden ratkaisu

Hovioikeus alensi B:n C Oy:lle käräjäoikeudessa maksettavaksi tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrän 800 euroksi. Muilta osin käräjäoikeuden tuomio jäi pysyväksi.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Toimittaja A on 12.3.2002 julkaissut sanomalehti F:ssä uutisen, jossa hän on aluksi kertonut H:n silloisen poliisipäällikön asianajaja B:stä tekemästä valituksesta. Sen jälkeen hän on uutisessa todennut seuraavaa: "Loppuvuodesta 2001 B:stä jätettiin asianajajaliittoon toinenkin valitus samantapaisin perustein. Tästä tapauksesta valittaja, eteläsuomalainen asianajaja valmistelee myös tutkintapyyntöä poliisille. Hän epäilee kollegaansa muun muassa yllytyksestä ja avunannosta rikolliseen toimintaan."

Rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1) kohdan mukaan kunnianloukkauksesta tuomitaan se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Hallituksen esityksen (HE 184/1999 s 33-34) mukaan 1) kohdan mukaiselle rikokselle on ominaista, että kysymys on tiedosta tai tietoa lähellä olevasta vihjauksesta, joka on perätön. Väitteen totuudellisuus on siis periaatteessa jälkikäteen tarkistettavissa. Tiedon tai vihjauksen sisällölle ei ole 1) kohdassa asetettu muita vaatimuksia kuin että sen esittäminen on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä taikka halveksuntaa. Kysymyksessä voi siten olla väite syyllistymisestä rikokseen tai muuhun tekoon.

Siteeratun uutisen ensimmäisen lauseen mukaan asianajajaliittoon oli vuonna 2001 jätetty valitus asianajaja B:stä. Lause on ollut tosi siinä mielessä, että eräs henkilö oli 7.11.2001 lähettänyt asianajajaliittoon kanteluksi ymmärrettävän kirjoituksen, joka oli sisällöltään seuraava: "Kirjallinen ilmoitus asianajaja B:n menettelystä H:n oikeudenkäynnin yhteydessä. B on toiminut lapseni huoltajuusasiassa vastapuolen avustajana. Olen jo usean vuoden kestäneen oikeudenkäynnin aikana ihmetellyt B:n asennetta ja toimintatapoja, joiden katson olevan paitsi asianajotoimintaa halventavia myös luonteeltaan rikollisia. Valmistelen parhaillaan selvityspyyntöä B:n menettelyyn liittyen tässä lapsen huoltajuuskiistassa. Oheinen liite on kopioitu G:n verkkosivuilta. Pyydän, että asianajajaliitto selvittää onko B:n menettely liitteen mukaisessa H:n asiassa sekä hänen antamansa halventavat lausunnot H:n asiassa olleet hyvän asianajotavan mukaisia, sekä mihin toimenpiteisiin asianajajaliitto asiassa ryhtyy."

Kuten siteerattu kantelukirjelmän sisältö osoittaa, kantelija ei ole kyennyt yksilöimään sitä tai niitä rikoksia, joita hän on väittänyt lapsenhuoltoriidassa tapahtuneen.

Asianajajaliitto onkin jo seuraavana päivänä eli 8.11.2001 palauttanut kantelijan kirjeen liitteineen takaisin kantelijalle. Perusteluina palauttamiselle asianajajaliitto on todennut, että kantelijan kirjeestä ei riittävän yksilöidysti ilmennyt, millä tavalla kantelija katsoi B:n menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti rikosjutun tai lapsen huoltajuutta koskevan riidan yhteydessä. Mainitusta syystä asianajajaliiton pääsihteeri ei ole voinut saattaa vireille B:tä koskevaa kurinpidollista menettelyä.

Asiassa ei ole edes väitettykään, että kyseinen henkilö olisi uudelleen saattanut asian vireille asianajajaliitossa. Uutinen asianajajaliitoon jätetystä ja siten siellä vireillä olevasta kantelusta ei edellä sanotusta syystä ole ollut tosi. Koska uutinen on julkaistu neljä kuukautta sen jälkeen kun asiakirjat oli palautettu kantelijalle, asian todenperäisyys olisi ollut helposti tarkistettavissa asianajajaliitosta ja kantelijalta itseltään. A:n hovioikeuden pääkäsittelyssä antaman kertomuksen mukaan hän oli 11.3.2002 saanut tiedon, että kantelua ei ollut vireillä asianajajaliitossa ja että se oli palautettu takaisin kantelijalle. Jo tämän hänen kertomansa tiedon perusteella A:n olisi tullut käsittää, että hänen laatimansa uutinen asianajajaliittoon jätetystä ja siten siellä vireillä olevasta kantelusta ei ole tosiasioita vastaava ja hän olisi voinut varmistaa asian tietolähteeltään.

Edellä siteerattu toinen lause on ollut myös totuutta vastaamaton siltä osin, ettei kantelija ole ollut asianajaja, vaan omassa asiassaan toiminut lakimiehen koulutuksen saanut henkilö. Tälläkin seikalla on ollut olennaista merkitystä, koska asianajajat toimivat julkisen valvonnan alaisena ja uutinen on tämän asianajajan mainitsemisen kautta saanut lisää painoarvoa.

Siteeratun uutisen kolmas lause on sinällään tosi, koska kantelija on antanut A:lle tiedon, että hän epäilee B:n syyllistyneen rikokseen. Kun toisaalta tämän lauseen sisältöä arvioidaan yhdessä uutisen kaikkien tietojen kanssa antaa se lukijalle vihjauksen siitä, että B onkin syyllistynyt rikokseen. Uutinen ei ole tältä osin tosiasioita vastaava, eikä tämän uutistiedon A:lle välittänyt henkilö ole jälkeenpäinkään kyennyt osoittamaan hänen väittämänsä tiedon oikeellisuutta.

Mainitun hallituksen esityksen mukaan (s 34) kunnianloukkaus olisi vain tahallisena rangaistava. Teko ei ole ainakaan silloin 1) kohdassa tarkoitettu rikos, kun tekijällä on ollut vahvoja perusteita pitää totena, mitä hän on esittänyt tai mihin hän on vihjannut. Hallituksen esityksessä myös todetaan, että joukkotiedotusvälineissä ei aina ole mahdollisuutta hankkia varmaa tietoa väitteiden totuudenmukaisuudesta. Niille on kuitenkin oltava riittävät perusteet.

A on toimittajana varmasti ollut tietoinen siitä, että mikäli hänen uutisoima vihjaus rikokseen syyllistymisestä ei ole totta, syyllistyy hän kunnianloukkaukseen. Tiedon totuudenvastaisuus olisi ollut helppo tarkistaa tiedustelemalla tietolähteeltä mistä ja minkälaisesta rikoksesta on yksilöidysti kysymys. Tämä tieto olisi ollut helppo tarkistaa myös pyytämällä tietolähteeltä kopio hänen asianajajaliittoon lähettämästään kantelukirjelmästä ja asianajajaliiton palautuskirjelmästä. Asiassa on riidatonta, että A:lla on ollut käytettävissään kyseiset asiakirjat, mutta epäselväksi on jäänyt ajankohta, jolloin A sai jäljennöksen kyseisistä asiakirjoista. Syyllisyyskysymystä ratkaistaessa kyseisellä ajankohdalla ei ole ratkaisevaa merkitystä, koska asiakirjojen olemassaolo yksin riittää osoittamaan, että A:lla olisi ollut helppo tarkistaa uutisoimansa tiedon totuudenvastaisuus.

Kuten edellä on todettu tiedon tai vihjauksen sisällölle ei ole asetettu muita vaatimuksia kuin että sen esittäminen on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä taikka halveksuntaa. Koska B on asianajoa ammatikseen harjoittava, asianajajaliittoon kuuluva henkilö, jonka kelpoisuusehtoihin oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n mukaan kuuluu muun muassa rehellisyys, on selvää, että valheellinen vihjaus rikokseen syyllistymisestä on ollut omiaan aiheuttamaan B:lle vahinkoa, kärsimystä ja jopa halveksuntaa. Nämä seikat tulivat myös ilmi B:tä hovioikeudessa henkilökohtaisesti kuultaessa.

Edellä mainituilla perusteilla eri mieltä ollut jäsen oli katsonut, että A on julkaissut uutisen, jossa hän on tahallaan vihjannut B:n syyllistyneen rikokseen. Tämä tieto ei ole ollut totuudenmukainen. Tiedon totuudenvastaisuus olisi ollut helposti tarkistettavissa, joten A:lla ei ole ollut perusteita tämän totuudenvastaisen tiedon julkaisemiseen uutisena sanomalehti F:ssä. A on siten syyllistynyt siihen kunnianloukkausrikokseen, josta syyttäjä ja B ovat hänelle vaatineet rangaistusta.

Äänestyksen tulos huomioon ottaen velvollisena lausumaan oikeudenkäyntikuluista eri mieltä ollut jäsen oli niiden osalta samaa mieltä kuin hovioikeuden enemmistö.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Etusivulle

Päivitetty 7.11.2005