Lausunto työryhmämietinnöstä 2005:7 "Oikeudenkäynnin julkisuus yleisissä tuomioistuimissa"

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUS

Kuopio 29.8.2005
Nro 79

Oikeusministeriölle

Viite: Oikeusministeriön kirje 22.6.2005

Asia: Lausunto työryhmämietinnöstä 2005:7 "Oikeudenkäynnin julkisuus yleisissä tuomioistuimissa"

1. Yleistä

Lakiehdotuksessa on säädetty omissa luvuissaan kaikista oikeudenkäynnin julkisuuteen vaikuttavista osa-alueista eli oikeudenkäynnin perustietojen, oikeudenkäyntiasiakirjojen, suullisen käsittelyn ja ratkaisun julkisuudesta. Tämä omaksuttu ratkaisu rakentaa ehdotettu laki po. nelikentän varaan on onnistunut ja tekee säädettävästä laista huomattavasti nykyistä lakia selkeämmän. Lisäksi lakiehdotukseen sisältyy menettely- ja erinäisiä säännöksiä.

Selkeyttä lisää myös se, että samassa laissa säädettäisiin yhdenmukaisesti sekä käsittelyn että asiakirjojen julkisuudesta.

Lakiehdotuksessa on jätetty tuomioistuimille tapauskohtaista harkintavaltaa nykyistä enemmän. Tuomioistuinten keskeiseen tehtävään toteuttaa oikeusturvaa sopii hyvin, että tavoitteena on parantaa tuomioistuimien mahdollisuuksia tapauskohtaisen harkinnan perusteella ottaa aikaisempaa monipuolisemmin ja joustavammin oikeudenkäynnissä huomioon oikeudenkäynnin julkisuus, yksityiselämän suoja ja muut oikeudenkäynnin julkisuuden toteuttamiseen vaikuttavat seikat. Tapauskohtainen harkinta tuottaa tietenkin tuomareille nykyistä enemmän työtä. Tämän vuoksi ei kuitenkaan ole perusteltua vastustaa lakiehdotusta. Kuuluuhan tuomareiden osaamisen ja ammattitaidon ydinalueeseen nimenomaan asian ratkaisuun, tässä tapauksessa oikeudenkäynnin julkisuutta koskevaan ratkaisuun vaikuttavien seikkojen punninta.

Oikeudenkäyntiasiakirja on määritelty 3 §:n 1 momentin 5 kohdassa. Määrittely on laajempi kuin oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 2 §:n laillinen oikeudenkäyntiaineisto. Mietinnössäkin mainitut käytännön seikat puoltavat ehdotetun kaltaista määrittelyä.

2. Oikeudenkäynnin perustiedot (lakiehdotuksen 2 luku)

Hovioikeudella ei ole huomauttamista lakiehdotukseen tältä osin.

3. Oikeudenkäyntiasiakirjan julkisuus (lakiehdotuksen 3 luku)

Omaksuttu ratkaisu ottaa lakiehdotukseen oikeudenkäyntiasiakirjoja koskevat omat säännökset ja irtautua niiden osalta yleisestä kaikkien viranomaisten asiakirjoja koskevasta julkisuuslain (L viranomaisten toiminnan julkisuudesta) sääntelystä ja siinä omaksutusta asiakirjojen julkisuustasosta on onnistunut.

Suhteessa julkisuuslakiin ehdotettu laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa on esimerkiksi asiakirjojen julkisuutta koskevien säännösten osalta erityislainasemassa. Sen sijaan muussa erityislainsäädännössä mahdollisesti olevat oikeudenkäynnin julkisuutta koskevat säännökset ovat puolestaan ehdotetun lain säännöksiin nähden ensisijaisia ja syrjäyttäisivät siinä olevat vastaavat säännökset. Tällaisia säännöksiä jäisi ainakin verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annettuun lakiin sekä lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (s. 45-46). Sivulla 70 todetaan, että 8 §:ää sovellettaessa esimerkiksi verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain useat säännökset olisivat tuomioistuinten kannalta merkittäviä. Mainitun lain 24 §:n mukaan verotusasiakirjojen salassapitoaika on 50 vuotta. Mietinnön edellä mainittujen perustelujen vuoksi voi olla ongelmallista määritellä ainakin verotustietojen osalta, kumman lain mukaista salassapitoaikaa niihin tulisi soveltaa.

Hovioikeus pitää perusteltuna lakiehdotuksen 12 §:n 2 momentissa säädettyä rajoitusta, jonka mukaan asianosainen tai sivullinen ei voisi saada videotallenteesta kopiota, vaikka sen sisältämät tiedot olisivat julkisia. Videotallenteen sisältöön voisi tutustua käymällä katsomassa sitä tuomioistuimessa. Vastaava sääntely olisi hyvä ulottaa myös poliisin esitutkinta-aineistoon sisältyvään videotallenteeseen.

Hovioikeus ei pidä perusteltuna, että tuomioistuimen neuvottelusalaisuuden piiriin kuuluvat oikeudenkäyntiasiakirjat tulevat julkisiksi 60 vuoden kuluttua siitä, kun asia on tullut vireille tuomioistuimessa. Neuvottelusalaisuuden piiriin kuuluvien tietojen ei tarvitse tulla julkisiksi lainkaan.

Hovioikeudella ei ole muuta huomauttamista lakiehdotukseen tältä osin.

4. Suullisen käsittelyn julkisuus (lakiehdotuksen 4 luku)

Lakiehdotuksen perusteluissa korostetaan aiheellisesti sitä, että suullinen käsittely tulisi toimittaa suljettuna vain siltä osin kuin se on välttämättä tarpeen. Vain se oikeudenkäynnin osa, jota nimenomaan halutaan suojata julkisuudelta, tulisi käsitellä yleisön läsnä olematta.

Lakiehdotuksen 13 §:n 2 momentin säännös juttuluettelosta on ongelmallinen. Perustelujen mukaan rikosjutussa juttuluetteloon merkittäisiin asianosaisista vain vastaajaa koskevat tiedot. Ehdotetun lakitekstin mukaan juttuluetteloon ei merkittäisi rikosasian asianomistajan henkilöllisyyttä. Näin ollen juttuluetteloon kaiketi merkittäisiin vakiintuneen tavan mukaan syyttäjä, joka ajaa syytettä. Siinä tapauksessa, että asianomistaja ajaisi yksin rikosasiaa vastaajaa vastaan, tämä seikka ei suoraan ilmenisi juttuluettelosta, johon tällöin merkittäisiin vain vastaajaa koskevat tiedot. Hovioikeudessa ei ole niinkään harvinaista, että valittajana on yksin rikosasian asianomistaja. Tämä seikka ei ehdotuksen mukaan kävisi lainkaan ilmi juttuluettelosta. Hovioikeuden mielestä juttuluetteloon sisältyvät tiedot olisi syytä vielä harkita uudelleen.

Hovioikeudella ei ole muuta huomauttamista lakiehdotukseen tältä osin.

5. Ratkaisun julkisuus (lakiehdotuksen 5 luku)

Tavoite lisätä ratkaisujen julkisuutta nykyisestä ja ohjata tuomioistuinkäytäntöä pois "on/off -ajattelusta" siihen suuntaan, että ratkaisut eivät olisi joko julkisia tai salassa pidettäviä, on hyvin kannatettava. Nykyisin saatetaan määrätä ratkaisuja lainkohtia ja tuomiolauselmaa lukuunottamatta salassa pidettäviksi, vaikka ratkaisun perusteluissa ei oikeasti ainakaan kokonaan ole ollut mitään salattavaa.

Aina tulisi "salaisissa jutuissa" harkita sitä, voidaanko perustelut kirjoittaa niin, että ne olisivat osaksi julkisia ja vain tarpeellisin osin salassa pidettäviä. Esimerkiksi rangaistuksen määräämis- ja mittaamisperusteet on usein mahdollista kirjoittaa julkisiksi silloinkin, kun ratkaisu sisältää salassa pidettäviä tietoja. Toisena keinona on julkinen seloste, joka annettaisiin samanaikaisesti varsinaisen ratkaisun kanssa. Nämä molemmat keinot on jo nyt otettu huomioon hovioikeuden sisäisissä ohjeissa.

Mikäli ratkaisussa ovat julkisia ainoastaan lopputulos ja sovelletut lainkohdat, voi yksittäistapauksessa olla mahdotonta laatia lakiehdotuksen 23 §:n 2 momentissa tarkoitettua julkista selostetta paljastamatta tosiasiassa salassapidettäviä tietoja ja loukkaamatta lähinnä asianomistaja-asemassa olevan yksityisen henkilön salassapitointressejä. Julkinen selostehan sisältää ehdotuksen mukaan pääpiirteittäisen selostuksen asiasta ja ratkaisun perusteluista. Esimerkiksi selosteen perusteella laaditut lehtiartikkelit, joista varsinkin pienellä paikkakunnalla tapahtuneen rikoksen asianomistajataho on monien ihmisten pääteltävissä, voivat loukata rikoksen uhria ja aiheuttaa hänelle lisää ahdistusta. Sen vuoksi tuomioistuimella tulisi olla myös tältä osin lakiehdotuksessa lähtökohdaksi (esim. s. 8 ja s. 27) otettu tapauskohtainen harkintavalta.

Nykyisessä oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 9 §:n 2 momentissa on oikeudenkäyntiaineiston määrääminen salassa pidettäväksi kytketty suljettuun suulliseen käsittelyyn. Vaikka käytännössä hovioikeuden kirjallisessa menettelyssäkin oikeudenkäyntiaineiston salassapitomääräyksiä on annettu lain 9 §:n 2 momentin nojalla, lain sanamuoto on ollut omiaan aiheuttamaan epäselvyyttä salassapitomääräyksen antamisessa.

Lakiehdotuksen 23 §:n 2 momentin 1. virkkeen sanamuodossa rinnastetaan ratkaisun julistaminen yleisön läsnä olematta ja ratkaisun sisältävän oikeudenkäyntiasiakirjan määrääminen pidettäväksi salassa. Epäselväksi jää näin ollen, voiko ratkaisun määrätä tarpeellisin osin salassa pidettäväksi silloin, kun suullista käsittelyä ei ole lainkaan toimitettu, vaan asia on käsitelty ja ratkaistu kirjallisessa menettelyssä. Epäselvyyttä eivät hälvennä lainkaan lakiehdotuksen perustelut, joiden mukaan ratkaisun sisältävän oikeudenkäyntiasiakirjan voi määrätä tarpeellisin osin pidettäväksi salassa siitä riippumatta, onko suullinen käsittely toimitettu julkisena vai suljettuna eli yleisön läsnä olematta. Perusteluissa ei siis lainkaan käsitellä sitä, mikä on tilanne silloin, kun asia on ratkaistu kirjallisessa menettelyssä.

Hovioikeudella ei ole muuta huomauttamista lakiehdotukseen tältä osin.

6. Menettelysäännöksistä ( 6 luku)

Hovioikeus kannattaa sitä, että menettelysäännösten mukaan ehdotettavan lain mukaiset ratkaisut ovat lainkäyttöratkaisuja ja että muutoksenhakutie seuraa pääasian muutoksenhakutietä.

Ehdotetun lain 25 §:ssä säädetään oikeudenkäynnin julkisuutta koskevan ratkaisun tekemisestä. Lainkohdassa ei oteta yksityiskohtaisesti kantaa ratkaisun tekemisen ajankohtaan. Työryhmän perusteluissa on oikeudenkäyntiasiakirjojen osalta lähdetty siitä, että ratkaisua ei olisi tarpeen tehdä asian käsittelyn yhteydessä sitä mukaa kuin asiakirjoja kertyy, vaan että ratkaisu tehtäisiin vasta silloin, kun joku sivullinen pyytää tietoa asiakirjasta. Hovioikeuden mielestä tällainen menettely ei kuitenkaan tuo sitä työn säästöä, josta työryhmä mietinnössään mainitsee.

Työryhmänkin mielestä hyvä tiedonhallintatapa edellyttää, että asiakirjat käsittelyn yhteydessä joka tapauksessa alustavasti jaoteltaisiin julkisiin, salassapidettäviin ja mahdollisesti salaista tietoa sisältäviin asiakirjoihin. Näin menetellään jo nyt, ja hyväksi todettua käytäntöä onkin syytä jatkaa.

Ehdotetun lain 7 §:ssä on lueteltu ne asiakirjat, joiden salassapito perustuu lakiin. Näiden osalta, sikäli kuin tuomioistuimella on valtaa harkita asiakirjan sisällön luonnetta julkisuuden kannalta, erillisen päätöksen tekeminen silloin, kun asiakirja tuomioistuimen mielestä on salassapidettävä, ei liene tarpeen. Jos sen sijaan asianosainen vaatii asiakirjaa salaiseksi 7 §:n perusteella, ratkaisu on tehtävä. Ehdotetun lain 25 § velvoittaa sen tekemiseen riippumatta siitä, hyväksytäänkö vai hylätäänkö salassapitoa pyytäneen vaatimus.

Ehdotetun lain 8 §:n mukainen salassapito perustuu kokonaan tuomioistuimen harkintaan niiden edellytysten voimassa ollessa, jotka lainkohdassa mainitaan. Työryhmä on todennut, että istunnossa asianosaisia on syytä informoida julkisuuskysymyksestä. Tämän informaation perusteella asianosaiset hovioikeuden mielestä voivat ottaa kantaa siihen, onko heidän mielestään perusteita rajata joidenkin asiakirjojen julkisuutta. Jos tällainen vaatimus esitetään, asia on 25 §:n mukaan ratkaistava. Jos vaatimuksia ei esitetä, asianosaisten kuuleminen lienee tapahtunut asianmukaisella tavalla ja, jos tuomioistuin ei omasta aloitteestaan katso aiheelliseksi määrätä jotain asiakirjaa salassapidettäväksi, asiakirjat ovat julkisia eikä niiden luonteesta tässä suhteessa tarvitsekaan tehdä ratkaisua.

Kirjallisessa menettelyssä käsiteltävien asioiden osalta työryhmä toteaa (s. 125), että asianosaisten oma-aloitteiselle toiminnalle julkisuuden suhteen voidaan näissä asioissa antaa suurempi painoarvo kuin istunnossa käsiteltävien asioiden suhteen. Jos asianosaiset eivät puutu asiakirjojen julkisuuspuoleen millään lailla, julkisuuden kannalta harkinnan varaista tietoa sisältävät asiakirjat olisivat julkisia eikä erillistä ratkaisua tällöinkään tarvitsisi tehdä. Kirjallisessa menettelyssä hovioikeudessa käydään asianosaisten kanssa kirjeenvaihtoa, jonka yhteydessä kuuleminen asiakirjojen luonteesta julkisuuden kannalta olisi hyvinkin mahdollista myös todellisuudessa suorittaa.

Edellä lausutusta johtuen, jos oikeudenkäynnin aikana tulee esille kysymys asiakirjojen julkisuudesta, keskustelu asiasta on syytä käydä ja myös tehdä asianmukaiset ratkaisut julkisuuden osalta asian vireilläolon aikana. Ratkaisun tekemisen siirtäminen keskustelun jälkeen myöhäisempään ajankohtaan ei ole aiheellista.

Julkisuusratkaisun tekeminen vireillä olon päätyttyä lienee tarpeen ainoastaan silloin, kun sivullinen pyytää tietoa asiakirjasta, joka koskee oikeudenkäynnin ulkopuolista tahoa siten, että hänen etunsa tulee ottaa huomioon. Ulkopuolisen kuuleminen on tällöin tarpeen.

7. Erinäiset säännökset (lakiehdotuksen 7 luku)

Rangaistussäännösten soveltamisen osalta salassapitovelvoitteen rikkominen siltä osin kuin salassapito perustuu 8 §:n mukaiseen määräykseen, joka on annettu vireillä olon jälkeen, voi johtaa ongelmatilanteisiin, jos asianosaisille, joille oikeudenkäyntiasiakirjoista on todennäköisesti annettu tieto, ei tiedoteta salassapitoratkaisusta. Tiedottaminen siis lienee tarpeen.

Uusi laki koskisi myös jo päättyneitä asioita. Päättyneiden asioiden arkistot muodostetaan nykyään julkisuuslain ja muiden salassapitovelvollisuuksia sisältävien lakien mukaisesti jakamalla asiakirjat julkisiin ja salassapidettävää tietoa sisältäviin, kuten mietinnössäkin on s:lla 122-123 mainittu. Käytännön kannalta tällaisella voimaantulosäännöksellä ei olisi merkitystä. Sen sijaan lienee kysymyksenalaista, onko asiallista saattaa aikanaan oikeudenkäynnin käsittelyn yhteydessä tuomioistuimille luovutetut, silloisen lain nojalla salassapidettävää tietoa sisältävät asiakirjat uuden julkisuusharkinnan alaisiksi. Näinhän kävisi, jos asiakirja ei kuuluisi ehdotetun lain 7 §:ssä mainittuihin asiakirjoihin, vaan sen julkisuus tai salassapidettävyys jäisi tuomioistuimen harkintaan. Jos tähän päädytään, asianosaisten kuuleminen olisi tarpeen.

8. Yhteenveto

Hovioikeus kannattaa vähäisin huomautuksin lakiehdotusta sekä pitää sitä hyvin tarpeellisena ja kiireesti säädettävänä.

Lausunto on annettu täysistunnossa äänestyksen jälkeen.

Presidentti Markku Arponen

Kansliapäällikkö Riitta-Liisa Rautsi

Eriävä mielipide

Lausunnon 5. kohdan (Ratkaisun julkisuus) kolmannen kappaleen julkista selostetta koskevan kannanoton asemesta kansliapäällikkö esitti seuraavaa:

Mikäli ratkaisussa ovat julkisia ainoastaan lopputulos ja sovelletut lainkohdat, on tärkeää, että julkinen seloste on pakko laatia, jos asia on yhteiskunnallisesti merkittävä tai se on synnyttänyt huomattavaa kiinnostusta julkisuudessa, vaikkapa paikallisestikin. Mikäli julkisen selosteen laatiminen säädettäisiin harkinnanvaraiseksi, tapauskohtainen harkintavalta johtaisi käytännössä siihen, että seloste jäisi laatimatta. Hovioikeuden enemmistön perustelut tapauskohtaisesta harkintavallasta eivät ole vakuuttavat. Ensiksi seloste voidaan hyvällä ammattitaidolla laatia sellaiseksi, että yksityisen henkilön salausintressit tulevat otetuksi huomioon. Toisaalta on syytä havaita, että asianomistajan lähipiirin tiedossa on usein tapahtumaa koskevia hyvinkin yksityiskohtaisia tietoja. On tosin mahdollista, että seloste johtaa joissakin tapauksissa uhrin kannalta haitallisiin seuraamuksiin. Tällaisessakin tilanteessa julkinen intressi kontrolloida tuomitsemistoimintaa on kuitenkin asetettava haitta/etuvertailussa yksityisen edun edelle. Mahdolliset haitalliset seuraamukset voidaan sitä paitsi minimoida kiinnittämällä erityistä huomiota julkisen selosteen sisältöön.

Hovioikeudenneuvokset Pärnänen, Jokinen ja Snellman, hovioikeudenlaamanni Voutilainen ja presidentti Arponen hyväksyivät esityksen.

Kansliapäällikkö Riitta-Liisa Rautsi

Mietintö löytyy oikeusministeriön verkkosivuilta osoitteesta www.om.fi/31734.htm

Hovioikeuden etusivulle

Lausunnot-sivulle

Päivitetty 30.8.2005