Etusivu -
Syyttäjät -
Asioiminen syyttäjän kanssa -
Rikoksen uhrina
Rikoksen uhrina
Rikoksen uhria kutsutaan asianomistajaksi. Osa rikoksista on sellaisia, ettei syyttäjä voi nostaa niistä syytettä, ellei asianomistaja vaadi niistä rangaistusta eli esitä syyttämispyyntöä. Kuitenkin suurin osa rikoksista on virallisen syytteen alaisia, jolloin syyttäjä voi toimia niissä asianomistajan tahdosta riippumatta.
Jos asianomistaja sitä pyytää, syyttäjän pitää rikosasian yhteydessä esittää tämän puolesta vahingonkorvausvaatimus. Syyttäjän apu on maksutonta. Syyttäjä voi kieltäytyä korvausvaatimuksen esittämisestä, jos se on ilmeisen perusteeton tai jos sen esittämisestä aiheutuisi olennaista haittaa syytteen ajamiselle. Jos syyttäjä kieltäytyy, siitä ilmoitetaan asianomistajalle. Tämän tulee ajaa vaatimuksensa oikeudessa itse tai kääntyä jonkun osaavan henkilön, esimerkiksi asianajajan, puoleen.
Käytännössä syyttäjät ajavat noin kolme neljästä esitutkinnassa esitetystä korvausvaatimuksesta asianomistajien puolesta.
Asianomistajalla on suomalaisessa järjestelmässä ns. toissijainen syyteoikeus. Jos syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta, asianomistajalla on oikeus itse nostaa syyte rikoksesta ja viedä asia näin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Sitä ennen syyttäjän päätöksen perustelut on syytä lukea tarkoin.
Asianosaiset voidaan myös ohjata rikosasian sovitteluun. Sen onnistuminen johtaa usein myös syyttämättä jättämiseen. Lisätietoja sovittelumahdollisuudesta saa syyttäjältä ja poliisilta.
Syyttämättä jätettykin voi saattaa syyllisyyttään koskevan syyttäjän kannanoton tuomioistuimen käsiteltäväksi. Käytännössä tätä tapahtuu äärimmäisen harvoin.
Tyypillinen syyttämättäjättämispäätös on sellainen, joka perustuu näytön riittämättömyyteen. Tällä perusteella tehdään vuosittain noin 16.000 päätöstä eli yli puolet kaikista syyttämättäjättämispäätöksistä.
Esimerkki syyttämättäjättämispäätöksestä
Pdf-muodossa olevan asiakirjan avaaminen vaatii Adobe Acrobat Reader-ohjelman. Voit kopioida sen ilmaiseksi oheisesta linkistä Adobe Acrobat ReaderAdobe Acrobat Reader.
Syyttäjien etusivulle
Päivitetty 7.7.2009
|