Etusivu -
Oikeusapu -
Kysymyksiä ja vastauksia -
Todistajana oikeudenkäynnissä
Todistajana oikeudenkäynnissä
Olen todistajana oikeudenkäynnissä. Miten oikeudessa toimitaan?
Oikeuden puheenjohtaja kysyy aluksi todistajalta hänen henkilötietonsa ja sen, onko todistaja asianosaisen sukulainen. Sen, joka on läheistä sukua oikeusjutun asianosaiselle, ei nimittäin tarvitse todistaa vasten tahtoaan. Jos todistajalla on oikeus kieltäytyä todistamasta lähisukulaisuuden perusteella, oikeuden puheenjohtaja ilmoittaa siitä hänelle. Vaikka todistajalla olisikin oikeus kieltäytyä todistamasta, hänen on kutsun saatuaan kuitenkin aina tultava oikeuteen ja jos hän suostuu todistamaan, hän on velvollinen puhumaan totta samoin kuin muutkin todistajat.
Henkilötietojen tarkistamisen jälkeen todistaja vannoo sanelun mukaan todistajan valan tai antaa vastaavan vakuutuksen. Rikosjutussa tietyt syytetyn lähiomaiset eivät kuitenkaan vanno valaa.
Todistajan tulee esittää kertomuksensa suullisesti. Aikaisemmin (esim. poliisille) annettu kertomus luetaan vain silloin, jos se poikkeaa todistajan oikeudessa kertomasta. Syyttäjä, asianosaiset ja oikeuden jäsenet voivat esittää todistajalle kysymyksiä. Ensiksi kysymyksiä esittää todistajan nimennyt osapuoli. Sen jälkeen kysyy vastapuoli ja lopuksi tuomioistuin.
Olen ilmeisesti todistaja eräässä rikosasiassa. Onko minun tultava oikeudenkäyntiin?
Todistaja saa kirjallisen kutsun oikeudenkäyntiin. Hänen on tultava oikeuteen kutsussa mainittuna aikana, ellei hänellä ole sellaista estettä, jonka vuoksi hän ei pääse tulemaan. Tällainen este voi olla esimerkiksi sairaus tai yleisen liikenteen keskeytyminen. Esteen hyväksyttävyydestä päättää oikeuden puheenjohtaja. Todistajaksi kutsutun tulee aina etukäteen ilmoittaa esteestä. Ilmoitus tehdään oikeuden puheenjohtajalle tai sille henkilölle, jonka pyynnöstä todistaja on kutsuttu oikeuteen. Jos esteenä on sairaus, todistajan on toimitettava oikeudelle lääkärintodistus.
Jos todistaja ei saavu oikeuteen eikä hänellä ole hyväksyttävää syytä poissaoloonsa, hänen on maksettava uhkasakko, jonka määrä on mainittu kutsussa. Todistaja voidaan myös määrätä tuotavaksi omalla kustannuksellaan oikeuteen, jolloin poliisi voi ottaa hänet säilöön oikeuteen tuomista varten.
Lue lisää esitteistä Todistajana oikeudenkäynnissä, Rikosjutun käsittely käräjäoikeudessa ja Oikeuslaitos.
Päivitetty 27.9.2012
|