HelHO:2007:21

Asianajaja

Antopäivä: 9.5.2007
Diaarinumero: H 06/2447
Ratkaisunumero: 1504

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

HELSINGIN HOVIOIKEUS PÄÄTÖS 9.5.2007

Ratkaisu, johon on haettu muutosta
Suomen Asianajajaliiton hallituksen päätös 12.5.2006 § 15

Asia
Jäsenhakemusasia

Valittaja
A

Kuultavat
Valtioneuvoston oikeuskansleri
Suomen Asianajajaliitto

Valitus
A on vaatinut, että Suomen Asianajajaliiton (jäljempänä liitto) hallituksen päätös kumotaan, asia palautetaan liiton hallituksen käsiteltäväksi ja liitto velvoitetaan A:n jäsenhakemusta käsitellessään ottamaan huomioon A:n ulkomainen tutkinto. A on lisäksi vaatinut, että liitto velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäynti- ja asianosaiskulunsa asiassa.

Liiton tuli tunnustaa A:n suorittamat tutkinnot oikeustieteen kandidaatin tutkintoa vastaavaksi, koska tutkintoa oli tarkasteltava osana asianajajan tehtävän kelpoisuusvaatimuksia ja toimivalta asiassa siten kuului liiton hallitukselle. Jos liitto ei voinut suoraan pitää A:n suorittamia tutkintoja oikeustieteen kandidaatin tutkintoa vastaavana, sen tuli arvioida, voitiinko A:n tietyn opintojakson suorittamisen tai työkokemuksen perusteella hankkimien tietojen katsoa vastaavan puuttuvia tietoja. Mikäli liitto katsoisi, ettei A:n suorittamia tutkintoja, lisäkoulutusta ja työkokemusta kokonaisuutenakaan voitaisi pitää oikeustieteen kandidaatin tutkintoa vastaavana, liiton tulisi luetella aineet, joita se katsoo A:n opinnoista puuttuvan. Liiton tuli A:n jäsenhakemusta käsitellessään ottaa huomioon hänen kaikki tutkintotodistuksensa, työkokemuksensa sekä hänen hankkimansa lisäkoulutus ja tarkastella erityisesti hänen suorittamiensa tutkintojen sisältöä, kestoa ja laajuutta. Valituksenalainen päätös esti työvoiman vapaan liikkumisen Euroopan yhteisön alueella.

Lausumat
Suomen Asianajajaliiton hallitus on lausunnossaan katsonut, ettei hallituksen päätöstä ole aihetta muuttaa.

Lakia Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta (tutkintojen tunnustamislaki) ei ole sovellettava asianajajan ammattiin. Liitolla ei ole toimivaltaa tutkia ja määrätä, millä edellytyksillä Euroopan yhteisön alueella suoritetut oikeudelliset opinnot yleisesti vastaavat suomalaista oikeustieteen kandidaatin tai maisterin tutkintoa. Tässä asiassa opetushallituksen on tehtävä tutkinnon tunnustamista koskeva päätös ja Helsingin yliopiston järjestettävä tunnustamiseen liittyvä pakollinen kelpoisuuskoe. Valituksenalaisella päätöksellä ei ole rajoitettu työntekijän vapaata liikkuvuutta tai sijoittautumisoikeutta, koska oikeudellisten palvelujen tarjoaminen ja oikeudellinen avustaminen ei ole Suomessa luvanvaraista. Koska liitto ei ole asiassa asianosainen, sitä ei voida velvoittaa korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja.

Hovioikeuden varattua valtioneuvoston oikeuskanslerille tilaisuuden tulla kuulluksi valituksen johdosta apulaisoikeuskansleri on ilmoittanut, ettei hänellä ole lausuttavaa asiassa.

Hovioikeuden ratkaisu

Asiassa on riidatonta, ettei A:lla ole ammattipätevyyttä asianajajan toimen harjoittamiseen missään Euroopan talousalueen valtiossa. Hän ei ole suorittanut Suomessa oikeustieteen maisterin tutkintoa tai sitä vastaavaa aikaisempaa tutkintoa. A on suorittanut Englannissa Bachelor of Laws -tutkinnon ja Saksassa Magister Legum -tutkinnon. Hovioikeudessa on riidanalaista, minkä viranomaisen tai järjestön tulee tutkia, missä määrin A:n ulkomailla suorittamat oikeustieteen opinnot ja tutkinnot vastaavat suomalaista oikeustieteen maisterin tutkintoa tai aikaisempaa tutkintoa siltä osin kuin mainittu tutkinto on edellytys asianajajaksi hyväksymiselle.

Neuvoston direktiiviä 89/48/ETY vähintään kolmivuotisesta ammatillisesta korkeammasta koulutuksesta annettujen tutkintotodistusten tunnustamista koskevasta yleisestä järjestelmästä sovelletaan sen 2 artiklan mukaan jokaiseen jäsenvaltion kansalaiseen, joka haluaa harjoittaa säänneltyä ammattia vastaanottavassa jäsenvaltiossa itsenäisenä ammatin harjoittajana tai palkatussa työssä. Direktiivin johdanto-osassa on todettu, että erityisesti erot oikeusjärjestelmissä, vaikka ne ovat suuruudeltaan jäsenvaltioittain vaihtelevia, ovat peruste erityissäännösten antamiseen, sillä yleensä jäsenvaltiossa annetun tutkintotodistuksen, todistuksen tai muun muodollista kelpoisuutta osoittavan asiakirjan todistamaan oikeustieteelliseen koulutukseen ei sisälly vastaanottavan jäsenvaltion vastaavan alan lainsäädännön tuntemusta. Euroopan yhteisön yleinen tutkintojen tunnustamisjärjestelmä ei sen vuoksi edellytä, että kansallisen viranomaisen olisi aina hyväksyttävä vastaava ulkomainen oikeustieteen tutkinto sellaisenaan.

Muun muassa edellä mainittu direktiivi on saatettu Suomessa voimaan Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetulla lailla (1597/1992), alkuperäiseltä nimeltään laki Euroopan talousalueen valtioiden kansalaisten tutkintotodistusten tunnustamisesta. Lain 1 §:n 4 momentin mukaan sitä ei sovelleta muun muassa silloin, kun muussa laissa tai asetuksessa säädetään Euroopan yhteisön tunnustamissäännöksissä tarkoitetun koulutuksen ja ammatillisen harjoittelun tuottamasta oikeudesta harjoittaa ammattia Suomessa. Koska asianajajiksi hyväksyttävien henkilöiden tulee täyttää asianajajista annetun lain 3 §:ssä mainitut vaatimukset, valituksenalaisessa asiassa on siten lähtökohtaisesti sovellettava lakia asianajajista. Koska A:lla ei ole asianajajan ammattipätevyyttä missään Euroopan talousalueen valtiossa, hänet voidaan hyväksyä asianajajaksi vain siinä tapauksessa, että hän täyttää asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentissa mainitut edellytykset eli että hän on muun muassa suorittanut tuomarinvirkaa varten Suomessa säädetyt opinnäytteet.

Asianajajista annettu laki ei sisällä säännöksiä ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustamismenettelystä tai tutkintojen vastaavuuden arvioinnista. Näiltä osin valituksenalaisessa asiassa on siten noudatettava tutkintojen tunnustamislakia. Lain 2 §:n mukaan kun Suomessa viran tai tehtävän kelpoisuusvaatimukseksi tai ammatinharjoittamisen ehdoksi säädetään tai määrätään vähintään kolmivuotinen korkeakoulututkinto tai ammatillisen korkea-asteen tutkinto taikka opistotutkinto, antaa yhteisön tunnustamissäännöksissä tarkoitettu kyseiseen virkaan, tehtävään tai ammattiin valmentaneesta koulutuksesta annettu tutkintotodistus tai sen kanssa yhteisön tunnustamissäännöksissä vastaavaksi määritelty koulutuksesta annettu asiakirja saman kelpoisuuden tai oikeuden harjoittaa ammattia kuin Suomessa suoritettu tutkinto ja harjoittelu. Lain 6 §:n 2 momentin mukaan voidaan kuitenkin pakollinen sopeutumisaika tai kelpoisuuskoe määrätä sellaisiin asetuksella säädettäviin virkoihin, tehtäviin tai ammatteihin, joissa edellytetään Suomen lainsäädännön tarkkaa tuntemusta ja joissa lainsäädäntöä koskeva neuvonta tai avustaminen on olennaista ja pysyvää tai joiden osalta tähän on muu perusteltu syy. Lain 8 §:n 1 momentin mukaan opetushallitus päättää hakemuksesta tutkintotodistuksen tai koulutuksesta annetun asiakirjan tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään, paitsi siltä osin kuin viran tai tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on 1 §:n 4 momentissa tarkoitetun lain tai asetuksen nojalla tai 11 §:n mukaan myönnettävä oikeus harjoittaa ammattia. Koska valituksenalaisessa asiassa ei ole kysymys ammatinharjoittamisoikeudesta viran tai tehtävän kelpoisuusvaatimuksena, A:n tutkintojen kelpoisuudesta päättää pääsäännön mukaisesti opetushallitus hakemuksesta. Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun asetuksen 5 §:n mukaan kun hakemus koskee kelpoisuutta virkaan tai tehtävään, johon vaaditaan oikeustieteen kandidaatin tai oikeusnotaarin tutkinto, tutkintojen tunnustamislain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun pakollisen kelpoisuuskokeen toimeenpanee Helsingin yliopisto.

Euroopan yhteisön yleistä tutkintojen tunnustamisjärjestelmää ei voida sinänsä pitää työvoiman vapaata liikkuvuutta rajoittavana. Koska oikeudellisten palvelujen tarjoaminen ja oikeudellinen avustaminen ei ole Suomessa luvanvaraista, myöskään asianajajista annetun lain 3 §:n säännökset asianajajaksi hyväksymisen edellytyksistä eivät rajoita työvoiman vapaata liikkuvuutta tai sijoittautumisoikeutta.

Edellä mainituilla perusteilla aihetta liiton hallituksen päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole. A:n vaatimus liiton velvoittamisesta korvaamaan hänen oikeudenkäynti- ja asianosaiskulunsa on hylättävä lakiin perustumattomana, koska liitto ei ole asiassa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla A:n vastapuoli.

Päätöslauselma
Suomen Asianajajaliiton hallituksen päätöstä ei muuteta.

A:n vaatimus oikeudenkäynti- ja asianosaiskulujensa korvaamisesta hylätään.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:
hovioikeudenneuvos Antti Kuningas
hovioikeudenneuvos Ulla Rantanen
määräaikainen hovioikeudenneuvos Leena Järvilahti

Esittelijä:
viskaali Risto Niemiluoto

Lainvoimaisuustiedot:
Korkeimman oikeuden ratkaisu 19.12.2007 : Ei valituslupaa