Presidentti Krogeruksen puhe 15.3.2008 lautamiespäivillä

Lautamiespäivät
Joensuussa 15.3.2008

Mikael Krogerus
Itä-Suomen hovioikeuden
presidentti

Arvoisa ministeri, hyvät lautamiespäivien osanottajat!

Ensiksi kiitän saamastani tilaisuudesta tulla puhumaan lautamiespäiville. Erityisesti tämä mahdollisuus ilahduttaa sen vuoksi, että päivät pidetään Joensuussa, kouluvuosieni kotikaupungissa.

Noin 37 vuotta sitten istuin auskultanttina käräjiä Nurmeksen kihlakunnanoikeudessa. Käsiteltävänä oli kuolinpesän osakkaiden vastuuta kuolinpesän veloista koskeva juttu. Pesän osakkaat olivat maksaneet kaikki kuolinpesän velat lukuunottamatta niistä suurinta, erään pankin pääomamäärältään yhteensä runsaan 100 000 silloisen markan, nykyrahassa yli 120.000 euron saatavaa. Sen maksamiseen pesän varat eivät enää riittäneetkään.

Asia vaikutti selvältä, pesään oli ryhdytty ja pesän osakkaat olivat siten joutuneet vastuuseen pesän veloista. Jokin jutussa kuitenkin häiritsi. Perunkirjoitus oli toimitettu samaisen pankin paikallisessa konttorissa ja sen esimies oli arvioinut, että pesää ei tarvitse luovuttaa konkurssiin. Arvio petti, kun television tulo oli romahduttanut pesän arvokkaimman osan eli elokuvateatterikiinteistön arvon. Nuoren auskultantin taidot eivät riittäneet muuhun kuin lain kirjaimen mukaiseen ratkaisuun.

Helpotuksekseni lautakunta äänesti minut kumoon. Käräjäkiireessä kehiteltiin jonkinlaiset perustelut lautakunnan ratkaisulle. Hovioikeus hyväksyi äänin 2 - 1 lautakunnan ratkaisun lopputuloksen ja kirjoitti ratkaisulle kestävät, jälkikäteen arvioiden itsestäänselviltä tuntuvat perustelut. Niiden mukaan pesään oli kyllä ryhdytty ja vastuu oli siirtynyt pesän osakkaille, mutta asianomainen pankki ei voinut tähän vedota, koska sen konttorin esimies oli perunkirjoitusta toimittaessaan neuvonut, että rahat riittävät kaikkiin velkoihin eikä pesää siten tarvitse luovuttaa konkurssiin. Korkein oikeus hyväksyi yksimielisesti hovioikeuden ratkaisun.

Tuo nuoruuden muisto on vahva näyttö vanhan kihlakunnanoikeuden lautakunnan mahdollisuuksista.

Tuolloin siis elettiin vielä aikaa, jolloin lautakunnalla oli kollektiivinen eli yhteinen äänioikeus. Kihlakunnanoikeuden puheenjohtajan mielipiteen voittaminen edellytti siis lautakunnan yksimielistä kannanottoa. Kun alioikeudet yhtenäistettiin vuonna 1993, vanha vuoden 1734 lakiin perustunut järjestelmä lakkasi ja alioikeuksissa siirryttiin nykyiseen järjestelmään, jossa käräjäoikeuden maallikkojäsenillä on yksilöllinen äänioikeus.

Alioikeuksien yhtenäistämistä valmisteltaessa äänioikeudesta käytiin keskustelua ja päädyttiin nykyiseen järjestelmään. Hallituksen esityksessä 28/1986 vp. listattiin näkökohtia, jotka puolsivat henkilökohtaista äänioikeutta. Perustelut eivät ole kovin seikkaperäiset. Vanha järjestelmä vain näyttäytyi auttamattoman vanhanaikaisena. Naapurimaidenkin ratkaisut puhuivat yksilöllisen äänioikeuden puolesta.

Viimeisin virallisselvitys tästä asiasta on tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (komiteanmietintö 2003:3). Ehkä hiukan yllättäen komitean selvä enemmistö, kahdeksan komitean jäsentä ja pysyvät asiantuntijat, joita oli kolme, oli sillä kannalla, että olisi palattava lautamiesten kollektiiviseen, yhteiseen äänioikeuteen. Nykyjärjestelmän säilyttämisen kannalla oli viisi komitean jäsentä. Tämä komitean kannanotto ei ole johtanut muutoksen valmistelemiseen. Tässä yhteydessä ei ole mahdollisuutta ryhtyä yksityiskohtaisemmin selvittämään niitä näkökohtia, jotka puhuvat tällaisen muutoksen puolesta ja mitkä sitä vastaan. Niitä on valotettu mainitun hallituksen esityksen lisäksi myös oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuonna 1999 julkaisemassa tutkimuksessa Lautamiehet tuomareina, joka lienee monille tässä salissa tuttu.

Kysymys lautamiesten äänioikeuden laadusta, siis siitä, tuleeko sen olla yksilöllinen vai kollektiivinen, johtaa kysymään, kuinka lautamiesten ääntä sitten on nykyisen järjestelmän voimassa ollessa käytetty. Edellä mainitussa oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisussa keskeisenä selvittelyn kohteena on ollut juuri tämä kysymys. Tiedossani ei ole, että tästä asiasta olisi myöhemmin tehty vastaavanlaista selvitystä. Niissä jutuissa, joissa virkatuomarit ja lautamiehet päätyvät yksimieliseen ratkaisuun, ei voida juurikaan saada tietoa, mikä vaikutus ratkaisuun on ollut lautamiesten panoksella päätösneuvottelussa. Jo neuvottelusalaisuus asettaa tässä suhteessa rajoituksensa.

Sen sijaan äänestysratkaisuista voi joitain johtopäätöksiä tehdä. Mainitussa oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksessa vuosi 1997 oli tutkittu kattavasti. Lautamieskokoonpanossa käsiteltiin tuona vuonna kaikkiaan 37 183 juttua tai asiaa. Tarkastelun kohteena olivat kaikki tuona vuonna käräjäoikeuksissa syntyneet äänestysratkaisut. Yleistoteamus oli, että äänestysratkaisuja ei ollut kovin paljon. Vuonna 1997 niitä oli koko maassa 117. Lautamieskokoonpanossa ratkaistuista jutuista tämä oli reilusti alle puoli prosenttia. Äänestysratkaisuista lähes puolessa tapauksista tilanne oli: puheenjohtaja ja kaksi lautamiestä vastaan yksi lautamies. Noin kolmannes tapauksista oli sellaisia, joissa kaikki lautamiehet olivat eri mieltä kuin puheenjohtaja. Noin viidennes tapauksista oli sellaisia, jossa puheenjohtaja ja yksi lautamies olivat samalla kannalla ja toisella kannalla olivat loput kaksi lautamiestä. Niissä jutuissa, joissa tehtiin valitus hovioikeuteen käräjäoikeudessa äänestyksen kohteena olleesta kysymyksestä, hovioikeus muutti ratkaisua noin kolmasosassa tapauksia.

Yleinen käsitys on, että lautamiehet ovat ankarampia kuin virkatuomarit. Tutkimuksen mukaan maallikot eivät yksioikoisesti näytä olevan ankarammalla kannalla kuin ammattituomarit. Rangaistuksen pituudesta ja laadusta määrättäessä ammattituomarit näyttävät kuitenkin edustavan selvästi lievempää linjaa kuin lautamiehet. Syyllisyyskysymyksessä tällaista eroa ei ole.

Joitakin viikkoja sitten pyysin hovioikeuden väeltä muistinvaraista tietoa viime vuosina esillä olleista valitusasioista, joissa käräjäoikeudessa oli ollut äänestys ja erityisesti niistä, joissa ammattituomarin mielipide oli hävinnyt lautamiesten mielipiteelle. Systemaattinen juttujen läpikäyminen tietyltä ajalta olisi ollut niin iso työ, ettei siihen olisi ollut aikaa eikä myöskään mahdollisuutta irrottaa henkilöresursseja, joten kyselyn tulos ei ole millään tavoin kattava, mutta esimerkinomaisesti kertoo tilanteista, joita elävässä elämässä esiintyy.

Kyselyn pohjalta sain tietooni viisi tällaista juttua. Kaikki olivat rikosjuttuja. Neljässä oli kysymys näytön arvioimisesta ja yhdessä rangaistuksen ehdollisuudesta.

Asetelmat olivat lyhyesti seuraavat:
1) Seksuaalinen hyväksikäyttö. Näyttökysymys: sana sanaa vastassa, mitä todella oli tapahtunut. Käräjäoikeudessa syyte hylättiin kahden lautamiehen äänin. Käräjätuomari ja yksi lautamies olisivat tuominneet. Hovioikeus ei muuttanut.
2) Rattijuopumus. Jälkinauttimisväite. Lautamiesten yksimielisen kannan mukaisesti syytetty tuomittiin. Käräjätuomari olisi hylännyt. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden lopputuloksen, mutta perusteli uudelleen erittäin seikkaperäisesti.
3) Murha. Kysymys tahallisuudesta. Oliko vahingonlaukaus? Lautamiehet tuomitsivat taposta. Käräjätuomari olisi hylännyt syytteen. Hovioikeus tuomitsi murhasta.
4) Laittoman saaliin kätkeminen. Näyttökysymys. Mitä syytetty tiesi? Lautamiehet tuomitsivat. Käräjätuomari hylkäsi. Hovioikeus hylkäsi.
5) Seksuaalirikos. Lautamiehet ehdoton. Käräjätuomari ehdollinen. Hovioikeus ehdollinen.
Lisäksi otokseen sattui äänestysratkaisu, jossa äänet menivät tasan, mutta käräjätuomarin mielipide tuli käräjäoikeuden ratkaisuksi. Kysymyksessä oli syyte taposta. Uhri oli tapettu. Näyttökysymys, oliko syytetty tehnyt sen. Käräjätuomari ja yksi lautamies hylkäsivät syytteen. Kaksi lautamiestä olisi tuominnut taposta. Hovioikeus äänestyksen jälkeen tuomitsi taposta. Yksi hovioikeuden jäsen olisi pysyttänyt käräjäoikeuden ratkaisun.

Kaikissa jutuissa hovioikeudessa on toimitettu suullinen pääkäsittely, jossa näyttö on otettu uudelleen vastaan. Kaikki mainitut jutut olivat siis rikosjuttuja. Tyypillistä on, että erimielisyyttä ilmaantuu vaikeissa näyttöratkaisuissa, kun näyttö on syystä tai toisesta niin sanotusti veitsen terällä. Toinen tyypillinen äänestyksen aihe on, tuomitaanko rangaistus ehdollisena vai ehdottomana. Hovioikeudessa käymissäni keskusteluissa on yleisenä käsityksenä ollut, että äänestysratkaisuja on käräjäoikeuksissa edelleen varsin vähän.

Äänestysasetelmat ovat edellä ilmenevin tavoin varsin moninaisia. Sellaista johtopäätöstä ei voida vetää, että tietyissä kysymyksissä lautamiehet olisivat johdonmukaisesti eri kannalla kuin ammattituomarit. Kun edellisestä käräjäoikeuksien äänestysratkaisuja koskevasta tutkimuksesta on kulunut jo yli kymmenen vuotta, olisi hyödyllistä tehdä uusi vastaavanlainen tutkimus. Kiinnostavaa olisi nähdä, onko järjestelmän vakiintumisen myötä tässä kohden tapahtunut muutoksia.

Sitten vielä muutama sana asiasta, joka on askarruttanut mieltäni vuosikymmenien ajan. Mikä olisi paras tapa valita lautamiehet? Nyt valinta tapahtuu kunnanvaltuustoissa. Eri yhteyksissä on todettu tämän järjestelyn ongelmallisuus. Muun muassa mainitussa tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä on tiivis esitys tästä problematiikasta. Kuten komitea toteaa, tuomioistuimen puolueettoman ja riippumattoman julkikuvan ja siten myös tuomioistuimien nauttiman luottamuksen kannalta juuri politisoitunut valintamenettely muodostaa ongelman. Muistamani mukaan tämä ongelma tuli erityisen selvästi esiin mm. siinä yhteydessä, kun aikanaan oli kovin vaikea saada puolueita ymmärtämään, että lautamiespalkkiosta oli täysin sopimatonta periä ns. puolueveroa. Mainittu kehittämiskomitea oli kahta jäsentä lukuunottamatta sillä kannalla, että lautamiesten valintatapa tulisi arvioida kokonaan uudelleen. Tavoitteeksi tuli komitean mukaan asettaa, että lautamiehet edustaisivat monipuolisesti väestöä ja että tuomioistuimet osallistuisivat valintaan jossain muodossa.

Ongelmaan ei ole helppoa ratkaisua. Nykyinen menettely on yksinkertainen ja nopea. On kuitenkin hyvä muistaa, että tämäkään järjestely ei ole kovin vanha. Aina 1960-luvun lopulle meillä oli käytössä järjestelmä, jossa lautamiehet silloiseen kihlakunnanoikeuden lautakuntaan valittiin niin, että asianomainen kunnanvaltuusto asetti ehdolle kolme henkilöä ja kihlakunnanoikeus määräsi näistä yhden lautamieheksi.

Erilaisia maallikkotuomarin valitsemismenetelmiä on eri maissa olemassa. Angloamerikkalainen oikeusjärjestelmä poikkeaa meikäläisestä niin paljon, että sikäläisistä juryn valintaprosesseista ei ainakaan suoraan voitane saada mallia. Meidän järjestelmäämme lähempänä olevissa oikeusjärjestelmistä saattaa olla saatavissa ideoita. Myös oikeuskirjallisuudessa on meillä hahmoteltu mahdollisuuksia uusiksi järjestelyiksi maallikkotuomareita valittaessa.

Äskettäin lausuntokierroksella olleen, istuvan hallituksen hallitusohjelmaan pohjalta asetetun, käräjäoikeuden kokoonpanoja selvitelleen työryhmän mietinnön johdosta käydyssä julkisessa keskustelussa on ollut esillä myös ajatus siitä, että lautamiesjärjestelmää kokonaisuudessaan tutkimaan olisi tullut asettaa komitea, jonka tehtävä olisi ollut perusteellisen selvityksen tekeminen maallikkotuomareiden tarpeesta yleensä, käyttöalasta ja muista asiaan liittyvistä kysymyksistä. Valintatapa ja lautamiesten äänioikeus, kollektiivinen vai yksilöllinen, kuuluisivat luonnollisesti selvitettäviin asioihin. Tällainen suuri selvitystyö on meillä tekemättä. Lautamiesten asemaa koskevat arviot ovat aina kulkeneet jonkin ison asian sivukysymyksenä. Näin tapahtui myös alioikeuksien yhtenäistämisen yhteydessä. Tällaisen perustavaa laatua olevan selvitystyön käynnistäminen olisikin nähdäkseni paikallaan.

Vielä jokunen ajatus tuomarin puolueettomuudesta. Jokaisella ihmisellä on jokin maailmankatsomus ja jokin elämänkatsomus, tiedostettu tai tiedostamaton, ja myös oman elämänhistorian ohjaamia asenteita. Tämä on haaste puolueettomuuteen ja objektiivisuuteen pyrkivälle tuomarille. Vaasan hovioikeuden entinen presidentti Paavo Alkio on Lakimies-lehdessä vuonna 1960 julkaistussa viisaassa kirjoituksessaan tuomarin riippumattomuudesta korostanut sitä, että objektiivisuus on viileätä, kiihkotonta, tuomarin omista subjektiivisista mielipiteistä ja arvostuksista riippumatonta, ennakkoluulotonta suhtautumista asioihin ja ihmisiin. Siis tuomarin tulee tiedostaa omat mielipiteensä ja arvostuksensa ja kyetä tuon tiedostamisen perustalta toimimaan riippumattomana myös niistä.

Hallinto-oikeuden professorina Helsingin yliopistossa kauan palvellut Veli Merikoski on kerran kirjoittanut, että liikkuvat äänestäjät ovat demokratian ritareita. Omalla kohdallani olen tullut siihen johtopäätökseen, että tuollaiseen ryhmään tuomarin on hyvä kuulua.

Laissa tuomareiden nimittämisestä tuomarilta edellytetään oikeamielisyyttä. Oikeamielinen, se on suomen kielessä komea sana, juhlava, vähän vanhahtavakin. Olen sen omassa mielessäni määritellyt persoonallisuuden kokonaisvaltaiseksi, syväksi suuntautumiseksi oikeudenmukaisuutta kohti. Vaikka lautamiesten kelpoisuusvaatimukset onkin laissa määritelty huomattavasti arkipäiväisemmin sanankääntein, saman oikeamielisyyden vaatimuksen täytyy koskea myös heitä.

Näillä ajatuksilla tuon tähän tilaisuuteen ensi vuonna 170 vuotta täyttävän alkuaan Viipurin ja vuodesta 1945 alkaen Itä-Suomen hovioikeuden nimellä toimineen hovioikeutemme tervehdyksen ja toivotan yhdistyksellenne jatkuvaa menestystä lautamiesten yhdyssiteenä sekä teille arvoisat lautamiehet voimia ja hyvin tehdyn työn tuottamaa iloa vaativassa, tärkeässä ja arvokkaassa tehtävässänne.