HelHO:2008:9

Tavaramerkin loukkaus - Tavaroiden kauttakulku - Suspensio-menettely - Tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin tulkinta

Antopäivä: 17.4.2008
Diaarinumero: S 07/1220
Ratkaisunumero: 1097

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 6.3.2007

Kanne I

Kantajat
1. adidas International Marketing B.V., Hollanti
2. adidas AG, entinen adidas-Salomon AG, Saksa

Vastaaja
Intermar Simanto Nahmias, Turkki

Asia
Tavaramerkki oikeutta koskeva riita

Vireille 9.1.2006

Kanne II (vastakanne)

Kantaja
Intermar Simanto Nahmias, Turkki

Vastaajat
1. adidas International Marketing B.V., Hollanti
2. adidas AG, entinen adidas-Salomon AG, Saksa

Asia
Vahingonkorvaus

Vireille 17.2.2006

Kanne I
Kantajat adidas International Marketing B.V. ja adidas AG ovat vaatineet, että käräjäoikeus

1. vahvistaa, että Haminan tullin 8.12.2005 kantajien adidas International Marketing B.V:n ja adidas AG:n asiamiehelle ilmoittamat konteissa CBHU 0647811 ja CBHU 3227880 Suomeen kauttakulussa saapuneet ja varastoon puretut vinoraitatunnuksella varustetut kengät loukkaavat kantajille Suomessa rekisteröityjä tavaramerkkejä numero 214991 "kolme vinoraitaa" ja numero 117554 "adidas equipment kolme vinoraitaa" ja että Intermar Simanto Nahmias kenkien omistajana siten loukkaa kantajien tavaramerkkioikeuksia,

2. määrää edellä mainitut kantajille kuuluvia tavaramerkkejä loukkaavat kengät pakkauksineen ensisijaisesti hävitettäviksi tai toissijaisesti, tuotteissa ja niiden pakkauksissa olevat oikeudettomat tunnusmerkit eli vinoraitatunnukset poistettaviksi ja hävitettäviksi, sekä määrää, että loukkaavat tuotteet tai niissä olevat oikeudettomat tunnusmerkit poistetaan ja tuhotaan vastaajan Intermar Simanto Nahmias -yhtiön kustannuksella ja Suomen tullin valvonnassa,

3. kieltää vastaajaa Intermar Simanto Nahmias -yhtiötä jatkamasta tai toistamasta kantajien adidas International Marketing B.V.:n ja adidas AG:n tavaramerkkioikeuksien loukkausta,

4. velvoittaa vastaajan Intermar Simanto Nahmias -yhtiön korvaamaan kantajien adidas International Marketing B.V.:n ja adidas AG:n oikeudenkäyntikulut 66.295,20 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomioistuimen ratkaisupäivästä lukien.

Kanteen perusteet

Kantajalle adidas International Marketing B.V.:lle oli Suomessa rekisteröity tavaramerkki numero 214991 "kolme vinoraitaa" ja kantajalle adidas AG:lle tavaramerkki numero 117554 "adidas equipment kolme vinoraitaa".

Vastaaja Intermar Simanto Nahmias omisti Suomen kautta edelleen Venäjälle kuljetettaviksi tarkoitetun kenkäerän, jotka oli varustettu kantajien edellä mainittuja rekisteröityjä tavaramerkkejä jäljittelevillä ja loukkaavilla vinoraitatunnuksilla.

Haminan tullin edustajat olivat kauttakulkuliikennettä koskevassa valvonnassaan tarkastaneet Kiinasta Suomeen saapuneista ja edelleen Venäjälle matkalla olleista konteista CBHU 0647811 ja CBHU 3227880 varastoon tullivarastointimenettelyssä puretun kenkäerän. Erässä oli ollut vinoraitatunnuksella varustettuja urheilukenkiä yhteensä tullin ilmoituksen mukaan ainakin 7.740 paria ja niiden oli epäilty loukkaavan kantajien tavaramerkkioikeuksia.

Haminan tulli oli 8.12.2005 tavaramerkin loukkausta koskevan epäilyn takia pysäyttänyt tavaraerän ja ilmoittanut asiasta kantajien tavaramerkkiasiamiehelle.

Kyseinen erä oli pysäytetty tullivalvontaan Suomessa kantajan adidas International Marketing B.V:n tullihallitukseen tekemän ja pysäytyshetkellä voimassa olleen kantajien tavaramerkkioikeuksia koskevan tullivalvontapäätöksen nro 13/840/05 perusteella.

Kantajien tavaramerkkioikeus

Kantajat adidas International Marketing B.V. ja adidas AG olivat vuosikymmenien ajan käyttäneet tuotteidensa erityisenä tunnuksena kolmea yhdensuuntaista raitaa. Tämän maailmanlaajuisesti erittäin tunnetun "kolme raitaa" tavaramerkin inspiroimana kantajat olivat kehittäneet tavaramerkin "kolme vinoraitaa", joka oli haettu rekisteröitäväksi adidas AG:n nimiin lukuisten muiden maiden ohella Suomessa vuonna 1990 kuviomuodossa "kolme vinoraitaa adidas equipment" (tavaramerkkirekisteröinti nro 117554). Edelleen vuonna 1998 yksin kyseisen merkin vakiintuneelle kuviolle "kolme vinoraitaa" oli haettu tavaramerkki- rekisteröintiä Suomessa (tavaramerkkirekisteröinti nro 214991).
Edellä mainitut tavaramerkit oli rekisteröity kansainvälisinä tavaramerkkirekisteröinteinä muiden maiden ohella myös Venäjällä. adidas AG oli kansainvälisen tavaramerkkirekisteröinnin nro 566295 "adidas equipment kolme vinoraitaa" haltija ja adidas International Marketing B.V. oli kansainvälisen tavaramerkkirekisteröinnin nro 699437 "kolme vinoraitaa" haltija.

Tunnus "kolme vinoraitaa" oli tullut sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti hyvin laajalti tunnetuksi vuodesta 1990 jatkuneen käytön perusteella kantajan urheilukenkien, -vaatteiden ja muiden tuotteiden tunnuksena ja siihen liittyi suuri good-will arvo. Edellä mainittujen suomalaisten tavaramerkkirekisteröintien lisäksi tavaramerkki "kolme vinoraitaa" oli Suomessa myös vakiintunut.

Kanteessa tarkoitetut vastaajan tuotteet olivat identtisiä "kolme vinoraitaa" tavaramerkin käsittämien tuotteiden eli jalkineiden kanssa.

Kantajien "kolme vinoraitaa" tavaramerkki oli laajalti tunnettu ja nautti siten erityisen vahvaa suojaa.

Kantajien tavaramerkkioikeuksien loukkaus

Vastaaja Intermar Simanto Nahmias oli valmistuttanut Kiinassa Fuzhou Unico Trading Co., Ltd. -nimisellä yhtiöllä kenkiä, joiden sivulle ja taakse kantapäähän oli ilman adidas AG:n ja adidas International Marketing B.V.:n suostumusta kiinnitetty kolmesta raidasta muodostuva vinoraitatunnus.

Kengissä olevat vinoraitatunnukset loukkasivat kantajien yksinoikeutta "kolme vinoraitaa" tunnukseen, joka oli vahvasti vakiintunut ja oli lisäksi rekisteröity tavaramerkkirekisteröinnillä numero 214991 ja sisältyi myös tavaramerkkirekisteröintiin numero 117554.

Sekaannusvaara kantajien "kolme vinoraitaa" tavaramerkin ja vastaajan kengissä olevan vinoraitatunnuksen välillä oli ilmeinen, koska vastaajan kengissä oleva vinoraitatunnus oli lähes identtinen kantajien "kolme vinoraitaa" tunnuksen kanssa. Ainoat ja sekoitettavuusarvioinnin kannalta merkityksettömät erot olivat vinoraitatunnuksen hieman eri asento sekä pieni pallokuvio. Raitatunnuksen luoma kokonaisvaikutelma oli kuitenkin niin samanlainen kantajan "kolme vinoraitaa" tunnuksen kanssa, että sekaannusvaara tunnusten välillä oli ilmeinen.

Kenkien sivulla ja takana oli yksinomaan vinoraitatunnukset, eikä vastaajan rekisteröimä tavaramerkki.

Sekoitettavuusarviointi tuli tehdä kantajien rekisteröidyn ja vakiintuneen "kolme vinoraitaa" tavaramerkin sekä vastaajan kengissä esiintyvän kolme vinoraitaa tunnuksen välillä.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa tuli kokonaisarvioinnissa huomioida kantajien "kolme vinoraitaa" tavaramerkin erityisen laaja tunnettuisuus ja sitä kautta vahva tavaramerkkisuoja, merkeillä varustettujen tavaroiden eli jalkineiden identtisyys, samankaltaisuus vastaajan kenkien vinoraitatunnuksen ja kantajien "kolme vinoraitaa" tavaramerkin välillä sekä vastaajan kengissä olevasta vinoraitatunnuksesta syntyvä kokonaisvaikutelma.

Vastaajan kenkien vinoraitatunnuksen samankaltaisuuden aste kantajien "kolme vinoraitaa" tavaramerkkiin verrattuna oli sellainen, että kuluttaja voi vinoraitatunnuksesta syntyvän mielikuvan perusteella sekoittaa tunnuksen kantajien "kolme vinoraitaa" tavaramerkkiin.

Kun kyse oli kantajien laajalti tunnetusta "kolme vinoraitaa" tavaramerkistä, loukkauksen voitiin katsoa syntyvän myös siitä syystä, että kuluttajat yhdistivät vastaajan kengissä tavaramerkkinä käytettävän vinoraitatunnuksen kantajien "kolme vinoraitaa" tavaramerkkiin. Kantajien "kolme vinoraitaa" tavaramerkki vesittyisi, kun sen erottamiskyky heikkenisi kuluttajien yhdistäessä siihen sekoitettavissa olevan tunnuksen kantajien "kolme vinoraitaa" tavaramerkkiin. Käyttäessään kantajien "kolme vinoraitaa" tavaramerkkiin sekoitettavissa olevaa tunnusta ilman hyväksyttävää syytä vastaaja pyrki oikeudettomasti hyödyntämään tunnettuun tavaramerkkiin liittyvää mainetta ja arvoa. Tällainen oikeudeton käyttö, jos siihen ei puututtaisi ajoissa, oli omiaan heikentämään ja haittaisi kantajien tunnukseen liittyvää erottamiskykyä, mainetta ja arvoa.

Vastaus
Vastaaja Intermar Simanto Nahmias on vaatinut, että kanne hylätään ja että käräjäoikeus vahvistaa, ettei vastaajan Intermar Simanto Nahmias -yhtiön yhteisötavaramerkki nro 2752152, eivätkä myöskään tässä asiassa kyseessä olevat vastaajan tuotteet, loukkaa kantajien adidas International Marketing B.V.:n ja adidas AG:n tavaramerkkioikeuksia, sekä että adidas International Marketing B.V. ja adidas AG (jäljempänä Adidas ja Adidas-yhtiöt) velvoitetaan korvaamaan Intermar Simanto Nahmias -yhtiön (jäljempänä Intermar) oikeudenkäyntikulut 53.798,70 eurolla korkolain mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamispäivästä lukien.

Vastauksen perusteet
Kysymyksessä olevat jalkineet olivat olleet kauttakulussa Venäjälle eikä niitä miltään osin ollut ollut tarkoituksena laskea liikkeelle Suomessa. Adidaksella ei ollut oikeutta tavaramerkkilain nojalla kieltää Intermaria kuljettamasta jalkineita Venäjälle tai kohdistaa muitakaan vaateita Intermaria kohtaan.

Tavaramerkkilain 4 § ei soveltunut kauttakulkutilanteessa, koska tavaroita ei käytetty Suomessa elinkeinotoiminnassa. Suomalainen tuomioistuin ei voi käsitellä kysymystä väitetystä loukkauksesta, koska kyseessä ei ollut Suomeen mitenkään liittyvästä merkin käytöstä.

Koska käsillä oleva tavaroiden pysäytys perustui olettamukselle, että kyse olisi "tuoteväärennöksistä", tavaroita ei edes olisi saatu pysäyttää. Tavaramerkkilain 4 § koski vain tilanteita, joissa kyse oli selvistä tuoteväärennöksistä eli tuotteista, joissa oli identtinen tunnus suojattu tavaramerkin kanssa.

Koska asiassa ei ollut kysymys EY:n tuoteväärennösasetuksen (Neuvoston asetus, EY 1388/2003) tarkoittamista väärennetyistä tavaroista, tulisi vastaajan Intermar Simanto Nahmias -yhtiön (jäljempänä Intermar) takavarikoituna olevat tavarat vapauttaa välittömästi.

Intermarilla oli hyväksyttävä syy käyttää kysymyksessä olevaa JUMP-kuvio -tunnustaan tavaroissaan, koska Intermar oli laajasti rekisteröinyt itselleen JUMP-tavaramerkin.

Vastaaja Intermar oli aloittanut EY-tavaramerkillä suojatun "JUMP+kuvio" -tunnuksen käyttämisen vuonna 1981. Euroopassa tunnusta oli käytetty vuodesta 1988. Mainittu tavaramerkki oli rekisteröity 38 maassa, ja sitä oli käytetty useissa maissa noin 20 vuoden ajan.

Tässä tapauksessa ei ollut kysymys tuoteväärennösasiasta, koska tulliin pysäytetyt tavarat oli varustettu vastaajan omalla, rekisteröidyllä tavaramerkillä.

Kantajien ja vastaajan tavaramerkit eivät myöskään olleet toisiinsa sekoitettavissa tavaramerkkilain tai muiden asiaan liittyvien säännösten tarkoittamaila tavalla.

Vastaajan tavaramerkkioikeudellisesta asemasta

Vastaajalla oli rekisteröity EY-tavaramerkki nro 2752152 "JUMP+kuvio".

Vastaajalla Intermarilla oli tavaramerkkirekisteröinti muun muassa myös tavaraerän kohdemaassa eli Venäjällä.

Pysäytetyn tavaraerän käsittämät jalkineet oli varustettu Intermarin omalla tavaramerkillä, jota se oli käyttänyt yli 20 vuoden ajan.

Adidaksen viittaamat tunnukset oli sen sijaan otettu käyttöön vasta myöhemmin, esimerkiksi kuvio-sanamerkki "adidas equipment, kolme vinoraitaa" -merkin hakemispäivä oli Suomessa 20.8.1990.

Sekoittavuudesta kantajan ja vastaajan tavaramerkkien välillä

Kantajan rekisteröinti nro 117554 "adidas equipment kolme vinoraitaa"

Seuraavat erot olivat välittömästi havaittavissa kantajan mainitun merkin ja vastaajan yhteisötavaramerkin nro 2752152 välillä:

• sanapari, "adidas equipment" ei esiintynyt Intermarin merkissä
• Intermarin merkissä oli sana "JUMP", jota ei ollut adidaksen merkissä
• raidat olivat merkeissä erisuuntaisia
• Intermarin merkissä raidat lyhenivät alhaalta ylöspäin, adidaksella pitenivät alhaalta ylöspäin
• Intermarin merkissä oli pallo osana kuviota, adidaksella ei ollut vastaavaa

Adidaksen merkissä sanat "adidas equipment" jo sellaisenaan poistivat sekaannusvaaran Intermarin merkkiin. Kun lisäksi otettiin huomioon yllämainitut muut eroavaisuudet, ei voitu mitenkään katsoa merkkien olevan edes samankaltaisia.

Kantajan rekisteröinti nro 214991 "kolme vinoraitaa"

Seuraavat erot olivat välittömästi havaittavissa kantajan mainitun merkin ja vastaajan yhteisötavaramerkin nro 2752152 välillä:

• Intermarin merkissä oli sana "JUMP" jota ei ollut adidaksen merkissä
• raidat olivat merkeissä erisuuntaisia
• Intermarin merkissä raidat lyhenevät alhaalta ylöspäin, adidaksella pitenevät alhaalta ylöspäin
• Intermarin merkissä oli pallo osana kuviota, adidaksella ei ollut vastaavaa

Adidaksen merkistä voitiin ensinnäkin todeta, että pelkkä raidoista muodostettu kolmikulmio ei lähtökohtaisesti ollut mainittavan erottamiskykyinen, vaan pikemminkin yksinkertainen ja tavanomainen heikko merkki.

Intermarin merkki sisälsi sanan JUMP, joka jo sellaisenaan poisti sekaannusvaaran adidaksen merkkiin nähden.

Pelkästään tarkastelemalla Intermarin kuviota ilman JUMP -sanaa ja adidaksen kuviota voitiin havaita selviä eroja. Selkeimpänä erona oli Intermarin kuviossa oleva pallo, jota adidaksella ei ollut. Lisäksi Intermarin kuvio oli kärjellään seisova tasasivuinen kolmio, jonka pallo täydensi neljäntenä elementtinä raitojen lisäksi. Adidaksen kolmiokuvio ei ollut tasasivuinen, ja se oli lisäksi ylösalaisin Intermarin kolmioon verrattuna.

Kokonaisvaikutelmasta
Olennaista asiassa oli merkeistä ja kysymyksessä olevista tuotteista syntyvät kokonaisvaikutelmat. Intermarin tavaramerkissä hallitsevana osana voitiin katsoa olevan JUMP -sana, joka muodosti tunnuksena dominantin ja joka jäi kuluttajien mieleen tuotteita tarkasteltaessa. Tavaramerkin foneettinen toisintaminen ja siihen viittaaminen tapahtui siis vain sanalla JUMP.

Kantajat eivät olleet myöskään väittäneet JUMP -sanan olevan sekoitettavissa kantajan tuotteisiin millään tavalla. Jokaisessa vastaajan tarjoamassa kengässä, jossa oli pallo-kolmiokuvio, oli myös sana JUMP.

Relevantti kohdeyleisö ei yhdistänyt kantajan ja vastaajan merkkejä toisiinsa.

Kyseessä olevien kenkien keskiverto-ostaja perustaisi arviointinsa varmasti kokonaisvaikutelman luomaan mielikuvaan, jossa merkkidominanttina oleva sana JUMP oli keskeinen eikä jäänyt tutkimaan yksityiskohtaisesti ja erikseen otettuina erilaisia merkin osia.

Mainitunlaisen kokonaisarvioinnin tuloksena kohderyhmän mieleen jäi ensisijaisesti lähinnä JUMP -sana, joka oli hallitseva elementti vastaajan tuotteissa ja johon viittaamalla tavaramerkki toisinnettiin.

Sellaista käsitystä, että JUMP -jalkineet olisivat samasta kaupallisesta lähteestä peräisin kuin "adidas" -tuotteet, ei vastaajan tuotteista syntynyt.

Kanne II (vastakanne)

Kantaja Intennar Simanto Nahmias on vaatinut, että käräjäoikeus

1. velvoittaa vastaajat adidas International Marketing B.V.:n ja adidas AG:n suorittamaan Intermar Simanto Nahmias -yhtiölle korvaukseksi vahingosta yhteensä 207.516 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiantamisesta lukien sekä

2. velvoittaa adidas International Marketing B.V.:n ja adidas AG:n korvaamaan Intermar Simanto Nahmias -yhtiön oikeudenkäyntikulut 53.798,70 eurolla korkolain mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamispäivästä lukien.

Kanteen perusteet

Adidas oli EY:n tuoteväärennösasetuksen nro 1383 / 2003 Artiklan 6(1) nojalla nimenomaisesti sitoutunut vastuuseen sen tilanteen varalta, että myöhemmin todettaisiin, etteivät tavarat olisi tuoteväärennösasetuksen määrittelemällä tavalla teollis- ja tekijänoikeuksia loukkaavia tuoteväärennöksiä.

Korvausvastuu perustui ankaraan vastuuseen. Korvausvastuu voitiin vaihtoehtoisesti perustaa vahingonkorvauslain 5 luvun 1 § :n säännökseen.

Intermarin kärsimistä vahingoista adidaksen menettelyn johdosta

Tullin tekemän tavaroiden pysäytyksen ja hallussapidon kohteena oli lukuisia erilaisia JUMP-jalkineita. Tullivalvonnasta oli jo aikaisemmin vapautettu 480 paria jalkineita. Tullissa oli edelleen sellaisia jalkineita, jotka eivät edes Adidaksen kanneperusteiden valossa olleet loukkaavia. Adidaksen tehtävänä oli selvittää, minkälaisia tuotteita oli takavarikossa ja mikäli joukossa ilmenisi olevan sellaisia, joissa ei edes Adidaksen kanneperusteiden perusteella loukkaus toteutuisi, oli käsillä vahingonkorvauksen perusteena törkeän tuottamuksen tilanne.

Mikäli tavaroita ei saatu ostajalle 1.1.2006 mennessä, menetettiin niiden sesonginmukainen markkina-arvo. Samalla liikesuhteet ja Intermarin maine luotettavana liikekumppanina kärsivät olennaisesti.

Kysymyksessä olevat JUMP jalkineet oli myyty tai sovittu myytäviksi Venäjän markkinoilla. Sopimus näistä jalkineista Intermarin osakkuusyhtiön Jump Russia Ltd:n ja lopullisen ostajan NSK Luxx Ltd:n välillä oli tehty 10.8.2005 niin sanotulla lisäsopimuksella. Sopimus käsitti nyt kyseessä olevat, yhteensä 7.740 paria JUMP-jalkineita. 3.8.2005 päivätyn tilausvahvistuksen mukaan toimitusehto oli ollut aikaväli 1.11.2005 - 1.1.2006.

Osapuolten välillä oli jo 25.7.2005 tehty myös varsinainen toimitussopimus, joka oli "kehyssopimus", jonka puitteissa varsinaiset toimituksia koskevat yksityiskohtaiset lisäsopimukset tehtiin.

Toimitussopimuksen 2 kohdan mukaan kahden viikon viivästys toimituksesta aiheuttaa erillisen korvausvelvollisuuden toimittajalle, josta kompensaatiosta sovitaan erikseen.

Toimitussopimuksen 7 kohdassa oli sovittu tämän kehyssopimuksen voimassaoloajaksi kaksi vuotta sopimuksen allekirjoittamisesta eli 25.7.2007 saakka.

Koska sovittu jalkineiden toimitus oli olennaisesti viivästynyt, oli lopullinen asiakas NSK Luxx purkanut sopimuksensa Jump Russian kanssa sekä vaatinut vahinkojensa korvaamista yhteensä 3.888.555 ruplalla (noin 140.000 USD).

Jump Russia oli 10.2.2006 ilmoittanut tapahtuneesta Intermarille ja vaatinut lisäksi omien vahinkojensa korvaamista 29.917,98 USD, jolloin kokonaisvahingoksi kauppasopimuksen mukaisen ostajan NSK Luxxin vaatimus mukaan lukien saatiin 168.795 USD.

Vapautettujen 48 laatikon osalta ei minkäänlaista reaalista mahdollisuutta niiden kaupallisen hyödyntämiseen ei ollut enää tuolloin ollut olemassa. Aiheutunut vahinko määräytyi koko 7.740 parin mukaisena, sillä vapautettujakaan kenkiä ei merkittävän viivästyksen johdosta ollut voitu hyödyntää.

Intermarille ja sen osakkuusyhtiölle oli aiheutunut myös maineeseen kohdistuva vahinko. Intermar ja Jump Russia olivat sopineet vahingonkorvauksesta erillisellä sopimuksella 2.3.2006, jonka mukaisesti Jump Russian kokonaisvahingoksi oli määritelty 268.795 USD suuruinen vahinko sisältäen asian selvittelystä ja tavaroiden tähänastisesta varastoinnista syntyneitä kuluja noin 40.000 euroa ja hukkaan menneitä markkinointikuluja. Tämän korvaussumman Intermar oli suorittanut Jump Russia Ltd:lle.

Intermarille oli syntynyt myös suuri määrä kuluja asian tähänastisesta selvittelystä ostajan ja viranomaisten ynnä muiden suuntaan. Intermarin edustajat olivat muun muassa käyneet Haminassa asiaa selvittelemässä sekä myös ostajan luona samasta syystä. Lisäksi Intermar oli konsultoinut tavaramerkkiasiamiehiään sekä Suomessa että Venäjällä.

Vastaus vastakanteeseen

Vastaajat adidas International Marketing B.V. ja adidas AG ovat vaatineet, että Intermar Simanto Nahmias -yhtiön kanne hylätään ja että Intermar Simanto Nahmias velvoitetaan korvaamaan adidas International Marketing B.V.:n ja adidas AG:n oikeudenkäyntikulut 66.295,20 eurolla laillisine viivästyskorkoineen.

Vastauksen perusteet

Haminan tullin pysäyttämässä kenkäerässä konteissa CBHU 0647811 ja CBHU 3227880 olevat vinoraitatunnuksella varustetut kengät loukkasivat Adidaksen yksinoikeutta tunnettuun "kolme vinoraitaa" tavaramerkkiin. Sekä Adidas että Suomen tulliviranomaiset olivat toimineet oikein sekä EU-asetuksen 1383/2003 ja Suomen kansallisen lainsäädännön mukaisesti, kun Intermarin kenkäerä oli pysäytetty ja Adidas oli saattanut tavaramerkin loukkausasian Helsingin käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Mitään perustetta Adidaksen korvausvastuulle sen tavaramerkkejä loukannutta tahoa Intermaria kohtaan tapahtuneen johdosta ei ollut olemassa.

Korvausvastuun perusteesta muiden kuin vinoraitatunnuksella varustettujen vastaajan kenkien osalta

Intermar oli sisällyttänyt korvausvaatimukseensa myös sellaisia Intermarin kenkiä, joita Adidas ei koskaan ollut edes tulliin pysäyttänytkään. Adidaksella ei voinut olla minkäänlaista korvausvastuuta Intermariin nähden tällaisten kenkien osalta.

Haminan tulli oli ilmoittanut tullivarastossa havaitsemastaan nyt käsiteltävänä olevasta kenkäerästä kantajien asiamiehelle 8.12.2005. Haminan tullin mukaan erä sisälsi 7.740 paria kenkiä ja tulli oli toimittanut kengistä näyteparin. Vaatimukset oli kohdistettu vain Intermarin vinoraitatunnuksella varustettuihin kenkiin. Adidas ei ollut pyytänyt pysäytettäviksi mitään muita kuin Adidaksen loukkaaviksi katsomalla vinoraitatunnuksella varustettuja Intermarin kenkiä. Adidaksella oli ollut perusteltu aihe olettaa, että koko tavaraerä vastasi tullin Adidakselle toimittamaa näytettä.

Haminan tulli oli 17.2.2006 jälkeen löytänyt 480 kenkäparia, joissa ei ollut ollut kyseistä vinoraitatunnusta ja 24.11.2006 jälkeen vielä 650 paria, joissa ei ollut kyseistä vinoraitatunnusta.

Tullin alun perin joulukuussa ilmoittamista 7.740 kenkäparista oli 6.610 paria sellaisia malleja, joissa esiintyi Adidaksen loukkaavaksi katsoma vinoraitatunnus. Yhteensä 1.130 kenkäparissa ei ollut lainkaan kysymyksessäolevaa vinoraitatunnusta. Adidas-yhtiöt olivat luottaneet Haminan tullin ilmoituksiin tullivarastosta löytyneistä tuotteista.

Adidas oli näiden löytyneiden kenkäparien osalta vahvistanut, ettei Adidas halunnut näitä kenkiä pysäyttää ja ne voitiin välittömästi vapauttaa kuljetettaviksi eteenpäin. Intermar oli esittänyt väitteen tällaisten kenkien sisältymisestä pysäytettyyn erään vasta 17.2.2006 päivätyn vastauksensa / vastakanteen yhteydessä, minkä jälkeen Adidaksen asiamies oli välittömästi informoinut asiasta tulliviranomaisia.

Edellä mainittujen kenkäparien osalta Intermarin korvausvaatimus oli perusteeton, koska Adidas ei ollut pysäyttänyt sanottuja kenkiä, eikä Adidas siten ollut voinut näiden kenkämallien osalta toiminnallaan myöskään aiheuttaa Intermarille mitään vahinkoa. Kysymyksessä olevien kenkäparien osalta Intermar oli itse täysin vastuussa sille mandollisesti aiheutuneista selvityskuluista sekä mandollisista viivästyskuluista ynnä muusta sellaisesta kyseisten kenkien ostajaan nähden.

Korvausvastuun perusteesta vinoraitatunnuksella varustettujen vastaajan kenkien osalta

EY-asetuksen nro 1383/2003 6 artiklan mukaisen vastuuilmoituksen perusteella ilmoituksen allekirjoittanut taho ei voinut automaattisesti joutua korvausvastuuseen, vaan kyse oli aina mahdollisesta korvausvastuusta, joka voisi realisoitua ainoastaan, mikäli muut eli yleiset vahingonkorvausvastuun edellytykset täyttyisivät.

Loukkauskanteen kohteena olevat kengät oli pysäytetty ja loukkausasia oli saatettu Helsingin käräjäoikeuden käsiteltäväksi EY-asetuksen nro 1383/ 2003 nojalla ja kengät olivat pysäytettyinä tullivalvonnassa loukkausoikeudenkäynnin ajan. Näiden lisäksi ei ollut ollut tarvetta vaihtoehtoiseen turvaamistoimien käyttämiseen, eikä siten myöskään korvausvastuun osalta voitu analogisestikaan viitata turvaamistoimen korvaussäännökseen tai korvausvastuuseen täytäntöönpanon peruutustilanteissa. Perusteita ankaran korvausvastuun soveltamiselle nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa ei ollut olemassa. Oikeudenhaltijan vastuu ei ollut ankaraa. Kyse oli ensisijaisesti suoranaisista kuluista, ei vahingosta.

Mitään taloudellisen vastuun korvausedellytyksiä ei ollut olemassa.

Adidas ei voinut joutua korvausvastuuseen sen perusteella, minkälaisiin välillisiin viivästysseuraamuksiin Intermar oli sitoutunut kolmanteen osapuoleen eli tässä kyseisten kenkien ostajaan nähden. Intermarin vastuu viivästyksestä ostajaa kohtaan tilanteessa, jossa Suomen tulliviranomaiset olivat EY-asetuksen nojalla pysäyttäneet tuotteet tullivalvontaan, kuulosti varsin ankaralta, eikä Adidaksen vastuu voinut missään tapauksessa ulottua tällaiseen vastapuolen itsenäisesti hyväksymään vastuuseen, jonka soveltamiseen ja suuruuteen Adidas ei ollut millään tavoin voinut vaikuttaa.

Intermarin korvausvaatimukset olivat joka tapauksessa perusteettomia, välillisiä ja toteennäyttämättömiä. Vastaajan korvausvaatimukset perustuivat useiden sellaisten eri tahojen välisiin keskinäisiin sopimuksiin, joilla tahoilla oli vain useiden välikäsien kautta yhteys nyt käsiteltävänä oleviin tullin pysäyttämiin vastaajan kenkiin.

Ainoa korvausvaatimuksen perusteena viitattu vastaajan tekemä kanteen kohteena oleviin kenkiin välittömästi liittyvä sopimus oli tehty vasta tämän oikeudenkäynnin vireilletulon jälkeen maaliskuussa 2006 eikä se pysäytyspäätöksen jälkeen tehtynä voinut aiheuttaa korvausvastuuta kantajille.

Asian alkuperäisille kantajille, Adidas-yhtiöille ei voitu langettaa vastuuta asiaan pelkästään välikäsien kautta liittyvien tahojen keskenään sopimista, perusteeltaan ja määrältään toteen näyttämättömistä ja täysin kohtuuttomista viivästyskorvaussummista, joiden määrään kantajat eivät olleet millään tavoin voineet vaikuttaa.

Väitetyt sopimukset eri myyntiportaiden välillä olivat normaalista käytännöstä ja kauppatavasta poikkkeavia ja kohtuuttoman korkean ja ankaran vastuun asettavia sopimuksia. Tämä kaikki viittasi siihen, etteivät Intermarin viittaamat sopimukset olleet edes todellisia eivätkä todellisena osoituksena kantajien huolimattomasta toiminnasta vaan sitä vastoin tekaistusti laadittuja asiakirjoja tarkoituksena rahastaa alkuperäisiä kantajia.

Intermar oli lisäksi omalta osaltaan väitetyn viivästyssakkovahingon kärsijänä velvollinen minimoimaan kärsimänsä vahingon ja suostuminen 10 prosentin kuukausittaiseen viivästyssakkoon ei ollut vahingon minimoimista. Esimerkiksi toimittamalla kenkien ostajalle korvaavat tuotteet, joissa ei ollut Adidaksen loukkaaviksi katsomia vinoraitatunnuksia, Intermar olisi jo pitkän aikaa sitten voinut välttyä viivästyssakon maksulta.

Intermarilla oli velvollisuus minimoida mandollisen vahingon määrä. Suostumalla sopimuksella pysäytyksen jälkeen usean eri välikäden kautta kumuloituneeseen korvausvaatimukseen Intermar ei ollut lainkaan pyrkinyt vahingon minimoimiseen, mistä syystä yhtiö itse ja sen yhteistyökumppanit ja eri välikädet olivat vastuussa tällaisista sopimuksista ja väitetyistä vahingoista.

Väitetyn vahingon määrästä

Koska kantajien Adidas-yhtiöiden kaikki toimenpiteet olivat kohdistuneet koko ajan ainoastaan kanteen kohteena olevalla vinoraitatunnuksella varustettuihin kenkiin, tulee vaaditun vahingonkorvauksen määrästä joka tapauksesssa vähentää 1.130 kenkäparin osuus, joka ei ollut lainkaan yhtiöiden loukkauskanteen kohteena.

Alkuperäisen vastaajan Intermarin oma myötävaikutus väitettyjen vahinkojen syntymiseen tuli huomioida. Vastaaja oli ollut tietoinen siitä mandollisuudesta, että kantajat puuttuvat vastaajan kyseisiin vinoraitatunnuksella varustettuihin kenkiin.

Tietoisesta riskistä huolimatta vastaaja oli välikäsien kautta sitoutunut kohtuuttoman korkeaan vahingonkorvausvastuuseen, jolloin vastaaja oli itse myötävaikuttanut korvausvastuun syntymiseen ja sen suuruuteen, eikä ollut pyrkinyt muunlaisilla sopimusehdoilla tai esimerkiksi korvaavien tuotteiden toimittamisella pysäytettyjen tilalle minimoimaan syntyneeksi väitettyä vahinkoa.

Mitään näyttöä ei ollut esitetty siitä, että vastaajalle ja sen välikäsille olisi todella aiheutunut vaaditun suuruiset vahingot tai että sopimuksia olisi todella tehty ja osapuolet olisi todella määrätty maksamaan ko. summat ja että summat todella olisi maksettu.

Mahdollista vahingonkorvausvastuuta tuli joka tapauksessa kohtuullistaa.

Todistelu

Kirjalliset todisteet
Liite A

Henkilötodistelu
A ja

Todistajat
B ja
C

Käräjäoikeuden tuomion perustelut

Kanne I

Tausta
adidas International Marketing B.V.:lle (jäljempänä yhdessä adidas AG:n kanssa myös Adidas-yhtiöt ja Adidas) on 13.8.1999 Suomessa rekisteröity tavaramerkki numero 214991 (hakemispäivä 23.6.1998)

(kuvio)

jäljempänä "kolme vinoraitaa" (kirjallinen todiste numero 1).

adidas AG:lle (jäljempänä yhdessä adidas International Marketing B.V.:n kanssa myös Adidas-yhtiöt ja Adidas) on 5.3.1992 Suomessa rekisteröity tavaramerkki numero 117554 (hakemispäivä 20.8.1990; etuoikeuspäivä / aiempi oikeuspäivä 12.5.1990)

(kuvio)

jäljempänä "adidas equipment kolme vinoraitaa" (kirjallinen todiste numero 2).

Intermar Simanto Nahmias (jäljempänä myös Intennar) -yhtiölle on 26.1.2006 rekisteröity EY-tavaramerkki nro 2752152 (hakemispäivä 25.6.2002)

(kuvio)

jäljempänä "JUMP + kuvio (kirjalliset todisteet numerot 105 ja 107).

Kantajien adidas International Marketing B.V.:n ja adidas AG:n rekisteröityjen tunnusmerkkien numerot 214991 ja 117554 tunnettuisuus

Tavaramerkkilain 1 §:stä käy ilmi, että tavaramerkki on erityinen tunnusmerkki myytäviksi tarjottavien tai muutoin elinkeinotoiminnassa liikkeeseen laskettavien tavaroiden tai palvelujen erottamiseksi toisten tavaroista tai palveluista. Tavaramerkkinä voi olla mikä tahansa merkki, joka voidaan esittää graafisesti ja jonka avulla voidaan erottaa elinkeinotoiminnassa liikkeeseen lasketut tavarat toisten tavaroista tai palveluista. Tavaramerkkinä voi olla erityisesti sana mukaan lukien henkilönnimi, kuvio, kirjain, numero taikka tavaran tai sen päällyksen muoto.

Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa on esitetty kirjallisena todisteena TNS Gallup Oy:n tutkimusraportti "3-vinoraitaa" -tunnuksen tunnettuus 14.9.2006 (kirjallinen todiste numero 57). TNS Gallup Oy:n tutkimuksen kohderyhmänä on ollut Suomen 15-50 -vuotias väestö. Tutkimusta varten on haastateltu yhteensä 515 henkilöä. Tutkimuksen vastaajille on näytetty Adidaksen "kolme vinoraitaa" -tavaramerkkiä. Vastaajista 74 prosenttia on tunnuksen nähdessään maininnut Adidaksen joko spontaanisti tai pyydettäessä määrittelemään tietty yritys tai tuote, johon he yhdistävät tunnuksen.

Ottaen huomioon adidas International Marketing B.V.:n ja adidas AG:n rekisteröityjen tavaramerkkien numero 214991 "kolme vinoraitaa" ja numero 117554 "adidas equipment kolme vinoraitaa" käytöstä ja tunnettuisuudesta asiassa esitetty selvitys (kirjalliset todisteet numerot 7-57 ja todistaja B:n kertomus), käräjäoikeus katsoo luotettavasti toteen näytetyksi, että kantajien tavaramerkit numero 214991 "kolme vinoraitaa" ja numero 117554 "adidas equipment kolme vinoraitaa" ovat tässä maassa asianomaisessa kohderyhmässä yleisesti tunnettuja Adidaksen tunnusmerkkeinä sekä vakiintuneet asianomaisen kuluttajapiirin tietoisuuteen.

Laajalti tunnetun tavaramerkin suojasta

Käräjäoikeus toteaa, että jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 21.12.1988 annetun ensimmäisen neuvoston direktiivin (89/104/ETY, jäljempänä tavaramerkkidirektiivi) 5 artiklan 2 kohdan mukaan Euroopan unionin jäsenvaltiot voivat säätää, että rekisteröidyn tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan elinkeinotoiminnassa käyttämästä merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin tavaramerkki, vaikka tavarat tai palvelut, joita varten merkki on, eivät ole samankaltaisia kuin ne, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, milloin viimeksi mainittu tavaramerkki on laajalti tunnettu tässä jäsenvaltiossa ja merkin aiheeton käyttö merkitsee tavaramerkin erottuvuuden tai maineen epäoikeutettua hyväksi käyttämistä taikka on haitaksi tavaramerkin erottuvuudelle tai maineelle.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin (jäljempänä EY-tuomioistuin) on todennut 23.10.2003 antamansa tuomion (asia C-408/01, Adidas-Salomon AG ja Adidas Benelux BV v. Fitnessworld Trading Ltd) kohdassa 22 tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdan osalta, että jäsenvaltion on, jos jäsenvaltio käyttää siinä säädettyä manhollisuutta, myönnettävä kyseessä oleva erityinen suoja siinä tapauksessa, että kolmas osapuoli käyttää sellaista myöhempää merkkiä tai tavaramerkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin laajalti tunnettu rekisteröity tavaramerkki, sekä sellaisia tavaroita tai palveluita varten, jotka eivät ole samankaltaisia, että sellaisia tavaroita tai palveluja varten, jotka ovat samoja tai samankaltaisia kuin tämän tavaramerkin suojaamat tavarat tai palvelut. EY-tuomioistuimen ratkaisun 23.10.2003 kohdassa 31 on todettu, että tavamerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdassa annettu suoja ei myöskään edellytä sen selvittämistä, että laajalti tunnettu tavaramerkki ja kyseinen merkki ovat siinä määrin keskenään samankaltaisia, että kohdeyleisön keskuudessa on sekaannusvaara näiden välillä. Riittää, että samankaltaisuuden aste merkin ja laajalti tunnetun tavaramerkin välillä aiheuttaa sen, että kohdeyleisö yhdistää merkin ja tavaramerkin toisiinsa. Käräjäoikeus viittaa tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdan tulkinnan osalta myös EY-tuomioistuimen tuomioon 9.1.2003 (asia C-292/00, Davidoff & Cie SA ja Zino Davidoff SA v. Gofkind Ltd), erityisesti sanotun tuomion kohtiin 18-19, 24-25 ja 30.

Tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa on säädetty tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta laajalti tunnettujen tavaramerkkien suojasta. Tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin säännöksen nojalla tavaramerkkien sekoitettavuuteen voidaan vedota lain 6 §:n 1 momentin estämättä sellaisen tunnusmerkin hyväksi, joka on laajalti tunnettu Suomessa, jos toisen samankaltaisen tunnusmerkin käyttäminen ilman hyväksyttävää syytä merkitsisi aikaisemman merkin erottamiskyvyn ja maineen epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä taikka olisi haitaksi aikaisemman merkin erottamiskyvylle tai maineelle.

EY-tuomioistuimen ratkaisun 23.10.2003 (C-408/01) johdosta tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin säännöstä on tulkittava ja sovellettava siten, että 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu laajalti tunnettujen tavaramerkkien suoja koskee myös samanlajisia tavaroita. Käräjäoikeus viittaa laajalti tunnettujen merkkien suojan osalta myös korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2005:143 (BUDWEISER) ilmenevään oikeusohjeeseen sekä Pirkko-Liisa Haarmannin teoksen Immateriaalioikeus, Jyväskylä 2006 sivuilla 288-291 lausuttuun.

Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa esitetty selvitys huomioon ottaen käräjäoikeus katsoo näytetyksi, että Adidas-yhtiöiden tavaramerkit numerot 214991 ja 117554 ovat tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuja laajalti tunnettuja tavaramerkkejä, erityisesti näihin tavaramerkkeihin sisältyvän "kolme vinoraitaa" -tunnuksen osalta. Käräjäoikeus viittaa tältä osin todistaja B:n kertomukseen käräjäoikeudessa sekä TNS Gallup Oy:n tutkimusraportin 14.9.2006 (kirjallinen todiste 57) sisältöön.

Adidas-yhtiöiden tunnusmerkkien aikaprioriteetti

Tavaramerkkilain 7 §:n mukaan jos useat 1 tai 2 §:n nojalla vaativat yksinoikeutta tavaran tunnusmerkkeihin, jotka ovat toisiinsa sekoitettavissa, on etusija sillä, joka voi vedota aikaisimpaan oikeusperusteeseen, mikäli muuta ei johdu siitä, mitä jäljempänä 8 tai 9 §:ssä säädetään.

Adidas-yhtiöiden nyt kysymyksessä olevien tavaramerkkien rekisteröintiin perustuvat etuoikeudet ovat asiassa esitettyjen kirjallisten todisteiden perusteella voimassa 23.6.1998 ja 12.5.1990 lukien (kirjalliset todisteet numerot 1 ja 2). Intermar Simanto Nahmias -nimisen yhtiön EY-tavaramerkkirekisteröintiä tavaramerkille. JUMP + kuvio on haettu 25.6.2002 . Intermarin ei ole selvitetty aikaisemmin käyttäneen Suomessa niitä tavaran tunnusmerkkejä, joita on ollut kanteessa 1 tarkoitetuissa konteissa CBHU 0647811 ja CBHU 3227880, joiden sisältönä ollut urheilukenkäerä on purettu Haminan tullissa. Näillä perusteilla käräjäoikeus toteaa, että kanteen 1 kantajilla adidas International Marketing B.V.:llä ja adidas AG:llä on rekisteröinteihin perustuva etuoikeus tavaramerkkilain 7 §:n nojalla niihin yhtiöiden tavaramerkkeihin, joista on kysymys kanteessa I.

Sekaannusvaara

Tavaramerkkilain mukainen yksinoikeus tavaramerkkiin sisältää sen, ettei kukaan muu kuin merkin
haltija saa elinkeinotoiminnassa käyttää markkinoimiensa tavaroiden tunnuksena kyseiseen tavaramerkkiin sekoitettavissa olevaa merkkiä. Asiassa on kysymys siitä, onko vastaajan Intermar Simanto Nahmias -yhtiön tunnusmerkki sekoitettavissa kantajien rekisteröityihin ja vakiinnutettuihin tavaramerkkeihin numero 214991 "kolme vinoraitaa" ja numero 117554 "adidas equipment kolme vinoraitaa" ja onko Intermar tällä menettelyllään loukannut kantajien yksinoikeutta. Tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentin mukaan tunnusmerkkien katsotaan olevan toisiinsa sekoitettavissa vain, jos ne tarkoittavat samoja tai samankaltaisia tavaralajeja.

Edellä kerrotuin tavoin sekaannusvaaraa (sekoitettavuutta) koskevassa harkinnassa on nyt kysymyksessä olevien Adidas-yhtiöiden laajalti tunnettujen merkkien osalta otettava huomioon paitsi tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentin ja 2 momentin säännökset myös tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan.2 kohdan säännös ja EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntö.

Tavaramerkkidirektiivin artiklan säännös ja direktiivin perustelukappale

Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa on kiinnitettävä huomiota tavaramerkkidirektiivin 4 artiklan 1 kohdan b alakohtaan sekä 5 artiklan 1 kohdan b alakohtaan. Ensin mainitun kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä, tai jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi, jos sen vuoksi, että tavaramerkki on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi, samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten oleva tavaramerkki, yleisön keskuudessa on sekaannusvaara, joka sisältää vaaran tavaramerki ja aikaisemman tavaramerki välisestä mielleyhtymästä.

Jälkimmäisessä direktiivin kohdassa säädetään vastaavasti, että rekisteröidyn tavaramerki haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan käyttämästä elinkeinotoiminnassa merkkiä, joka 4 artildan 1 kohdan b alakohdassa mainitulla tavalla aiheuttaa yleisön keskuudessa sekaannusvaaran.

Edellä mainittuja säännöksiä koskevan direktiivin 10. perustelukappaleen mukaan on välttämätöntä määritellä samankaltaisuuden käsite suhteessa sekaannusvaaraan, jonka arviointi riippuu lukuisista tekijöistä ja erityisesti siitä, kuinka hyvin tavaramerkki tunnetaan markkinoilla, vakiintuneeseen tai rekisteröityyn merkkiin liittyvistä mielleyhtymistä sekä samankaltaisuuden asteesta tavaramerkin ja merkin sekä niihin yhdistettyjen tavaroiden tai palvelujen välillä.

EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntö

EY-tuomioistuimen mukaan sekaannusvaaraa on arvioitava kokonaisuutena. Huomioon on tällöin otettava kaikki tekijät, jotka ovat merkityksellisiä kyseisessä yksittäistapauksessa.

Käräjäoikeus viittaa EY-tuomioistuimen tuomioon 29.9.1998 (asia C-39/97, Canon Kabushiki Kaisha v. Metro-Goldwyn-Mayer Inc., aiemmin Pathe Communications Corporation, jäljempänä Canon -tuomio), tuomion kohta 16, EY-tuomioistuimen tuomioon 11.11.1997 (asia C-251/95, SABEL BV v. Puma AG, Rudolf Dassler Sport, jäljempänä Puma/Sabel -tuomio), tuomion kohta 22 sekä EY-tuomioistuimen tuomioon 22.6.1999 (asia C-342/97, Lloyd Schuhfabrik Meyer & Co. GmbH v. Klijsen Handel BV, jäljempänä Lloyd Schuhfabrik Meyer -tuomio), tuomion kohta 18.

EY-tuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ilmenee, että sekaannusvaaraa koskeva kokonaisarviointi merkitsee myös huomioon otettavien tekijöiden keskinäistä riippuvuutta ja erityisesti sitä, että tavaramerkkien samankaltaisuus on vuorovaikutussuhteessa niiden tavaroiden tai palveluiden samankaltaisuuteen, joita varten nämä tavaramerkit on tarkoitettu. Niinpä tavaroiden vähäisen samankaltaisuuden saattaa korvata niitä varten tarkoitettujen tavaramerkkien merkittävä samankaltaisuus ja päinvastoin (esimerkiksi Canon -tuomion kohta 17 ja Lloyd Schuhfabrik Meyer -tuomion kohta 19).

EY-tuomioistuin on katsonut sekaannusvaaran olevan kyseessä silloin, jos yleisö saattaa erehtyä kyseisten tavaroiden tai palvelujen alkuperästä. Sekaannusvaara on olemassa, jos yleisö saattaa luulla, että kyseiset tavarat tai palvelut ovat peräisin samasta yrityksestä taikka mandollisesti taloudellisessa etuyhteydessä tai taloudellisesti keskenään sidoksissa olevista yrityksistä (esimerkiksi Canon -tuomion kohdat 26 ja 29 ja Lloyd Schuhfabrik Meyer -tuomion kohta 17).

EY-tuomioistuimen mukaan sekaannusvaara on sitä suurempi, mitä erottamiskykyisempi aikaisempi tavaramerkki on. Sellaisia tavaramerkkejä, jotka ovat erittäin erottamiskykyisiä joko ominaispiirteidensä vuoksi tai sen vuoksi, että ne tunnetaan markkinoilla, suojataan laajemmin kuin niitä, joiden erottamiskyky on heikompi (esimerkiksi Sabel (Puma) -tuomion kohta 24, Canon -tuomion kohta 18, ja Lloyd Schuhfabrik Meyer -tuomion kohta 20).

EY-tuomioistuimen ratkaisukäytännöstä käy lisäksi ilmi, että tulkittaessa tavaramerkkien ulkoasun, lausuntatavan tai merkityssisällön samankaltaisuutta tämän kokonaisarvioinnin on perustuttava tavaramerkeistä syntyvään kokonaisvaikutelmaan. Tässä arvioinnissa on erityisesti otettava huomioon tavaramerkkien erottavat ja hallitsevat osat. Sillä, miten tämän tyyppisten tavaroiden tai palvelujen keskivertokuluttaja ymmärtää tavaramerkit, on ratkaiseva merkitys sekaannusvaaran kokonaisarvioinnissa. Yleensä keskivertokuluttaja käsittää tavaramerkin kokonaisuutena eikä ryhdy tutkimaan merkin erilaisia yksityiskohtia (esimerkiksi Sabel (Puma) -tuomion kohta 23 ja Lloyd Schuhfabrik Meyer -tuomion kohta 25).

EY-tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaisessa kokonaisarvioinnissa kyseisen tyyppisten tavaroiden keskivertokuluttajan oletetaan olevan tavanomaisesti valistunut sekä kohtuullisen tarkkaavainen ja huolellinen. On kuitenkin otettava huomioon se, että keskivertokuluttajalla on ainoastaan harvoin mandollisuus verrata suoraan eri tavaramerkkejä. Useimmiten hänen on turvauduttava siihen epätäydelliseen muistikuvaan, joka hänellä on tavaramerkeistä. Lisäksi EY-tuomioistuin on korostanut sitä seikkaa, että keskivertokuluttajan tarkkaavaisuusaste voi vaihdella kyseisten tavaroiden tai palvelujen tyypin mukaan (esimerkiksi Lloyd Schuhfabrik Meyer -tuomion kohta 26).

Sekaannusvaaraa koskeva kokonaisarviointi nyt käsiteltävänä olevassa asiassa

Adidas-yhtiöiden tavaramerkkien tunnettuisuus

Adidas-yhtiöille rekisteröidyt tavaramerkit "kolme vinoraitaa" ja "adidas equipment kolme vinoraitaa" ovat asiassa esitetyn selvityksen perusteella Suomessa vakiintuneet ja nämä Adidaksen tavaramerkit ovat myös laajasti tunnettuja Suomessa. Adidaksen tavaramerkkien hyvä erottumiskyky ja laaja tunnettuisuus merkitsevät sitä, että niillä on laaja suojapiiri sekä sitä, että näille tavaramerkeille on myös annettava tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdan ja tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin säännösten nojalla suojaa niiden vesittymisen estämiseksi.

Kantajien ja vastaajan tuotteiden samankaltaisuus

Kantajille adidas International Marketing B.V.:lle ja adidas AG:lle on rekisteröity tavaramerkki numero 214991 tavaraluokkiin 18, 25 ja 28 ja tavaramerkki numero 117554 tavaraluokkiin 18 ja 25.

Vastaajan Intermar Simanto Nahmias -yhtiön käyttämillä tunnusmerkeillä varustetut tuotteet ovat urheilujalkineita ja yhtiöllä on EY-tavaramerkkirekisteröinti tavaraluokkaan 25 (tuotteet: jalkineet, lukuunottamatta ortopedisiä jalkineita; sukat). Nämä jalkineet kuuluvat tavaraluokkaan 25.

Ottaen huomioon ne tavaraluokat, joihin Adidas-yhtiöiden ja Intermarin tavaramerkit on rekisteröity ja kanteessa I tarkoitettujen vastaajan tavaroiden laatu (urheilujalkineet), käräjäoikeus katsoo, että kysymyksessä ovat samat tai samankaltaiset tuotteet. Kantajien tavaramerkit ja vastaajan tunnusmerkit voivat olla myös tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin sekoitettavissa.

Käräjäoikeus viittaa tavaramerkkilain 6 §:n mukaisen sekoitettavuusharkinnan osalta myös korkeimman oikeuden ratkaisuista KKO 1966 II 62 (DRALON=FIX-RALON) ja KKO 2004:49 (RENNIE ja DIGESTIF RENNIE= RENICHEW) ilmenevään oikeusohjeeseen.

Adidas-yhtiöiden tavaramerkkien ja Intermarin käyttämien tunnusmerkkien samankaltaisuus

Käräjäoikeus toteaa ensinnäkin, että tavaramerkkidirektiivin 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 5 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan sekaannusvaaran arviointi voi tulla kysymykseen vain, jos vertailtavana ovat samat tai samankaltaiset merkit.

Tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentissa tai 6 §:n 1 momentissa ei vastaavaa edellytystä ole nimenomaisesti asetettu. Tavaramerkkilaki ei kuitenkaan ole ristiriidassa direktiivin pakottavien säännösten kanssa, koska merkkien samankaltaisuus voidaan direktiivin edellyttämällä tavalla ottaa huomioon merkkien sekoitettavuuden arvioinnissa.

Tässä tapauksessa kantajien tunnusmerkit "kolme vinoraitaa". ja "adidas equipment kolme vinoraitaa" sekä vastaajan urheilujalkineissa olevat tunnusmerkit ovat lähes identtisiä siten, että Adidaksen "kolme vinoraitaa" sisältyy kokonaisuudessaan Intermarin käyttämään kuvioon, jossa on lisäksi muuta merkkiä pienempi pallokuvio. Käräjäoikeus viittaa tältä osin toisaalta kirjallisten todisteiden 1-2, toisaalta erityisesti kirjallisten todisteiden numerot 5-6 sisältöön. Käräjäoikeus toteaa, että vastaajan Intermar Simanto Nahmias -yhtiön urheilujalkineiden sivulla ja takana on yksinomaan adidas International Marketing B.V.:n "kolme vinoraitaa" -tavaramerkkiin numero 214991 sekoitettavissa oleva, sanotun rekisteröidyn tavaramerkin kanssa lähes identtinen vinoraitatunnus. Käräjäoikeus on tässä sekaannusvaaraa koskevassa arvioinnissaan ottanut asiassa huomioon sen, että vinoraitakuvion asennolla ei ole merkitystä arvioitaessa kuluttajien käsitystä, koska käräjäoikeuden käsityksen mukaan kuluttajat eivät kiinnitä huomiota sanottuun seikkaan urheilujalkineissa. Jalkineiden pakkaukset ja jalkineet voivat myös olla kaupoissa eri tavoin esillepantuina ja varastoituina, jolloin kuluttajien tunnusmerkkejä koskevat muistikuvat eivät perustu siihen, missä asennossa jalkineissa ja niiden pakkauksissa olevat tunnusmerkit ovat.

Etenkin samojen tuotteiden eli urheilujalkineiden yhteydessä käytettynä tunnusten samankaltaisuus on omiaan aiheuttamaan sen, että Intermarin tunnusmerkki "Jump + kuvio" yhdistetään Adidas-yhtiöiden laajalti tunnettuihin tavaramerkkeihin, joihin sisältyy kuvio "kolme vinoraitaa" ja Adidas-yhtiöiden tavaramerki ja Intermarin tunnusmerkki ovat myös sekoitettavissa toisiinsa.

Myöskään osassa Intenrnar Simanto Nahmias -yhtiön tunnuksia olevalla, muihin yhtiön jalkineissa käytettyihin tunnusmerkkeihin verrattuna pienellä pallokuviolla tai kantajien sekä vastaajan tunnusmerkkeihin liittyvillä "Jump" ja "adidas equipment" -sanalla ja sanayhdistelmällä ei ole keskeistä merkitystä sekaannusvaaraa koskevassa arvioinnissa.

Käräjäoikeus toteaa, että sana "Jump" on englannin kieltä; yleiskieleen sisältyvä substantiivi tai verbi, ilmaisu, joka tarkoittaa hyppyä tai hyppäämistä. Kenelläkään elinkeinonharjoittajalla ei voi olla tavaramerkkilain säännösten nojalla yksinoikeutta tällaiseen sanaan ilman näyttöä sanan vakiinnuttamisesta tunnusmerkiksi, ei myöskään Adidas-yhtiöiden toisen tavaramerkin sisältämään englanninkieliseen "equipment" -ilmaisuun, joka tarkoittaa varustusta. Sen paremmin sana "Jump" kuin sanayhdistelmä "adidas equipment" eivät ole omiaan aikaansaamaan sitä, että kyseiset ilmaisut erottuisivat toisistaan sekaannusvaaran ja mielleyhtymän poistavalla tavalla. Käräjäoikeus viittaa korkeimman oikeuden oikeustapauksista KKO 2004:49 ja KKO 2005:143 (erityisesti tuomion kohta 31) ilmenevään oikeusohjeeseen.

Kärjäoikeus viittaa Adidas-yhtiöiden ja Intermarin tunnusten samankaltaisuuden osalta erityisesti siihen tunnusmerkkien samankaltaisuutta koskevaan vertailuun, jonka korkein oikeus on tehnyt ratkaisussaan KKO 2005:143 (BUDWEISER). Samalla tarvoin kuin korkeimman oikeuden BUDWEISER -ratkaisussa, ei myöskään nyt käsiteltävänä olevassa asiassa tunnusten vertailu toisaalta tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentin, toisaalta tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin nojalla johda erilaisiin johtopäätöksiin.

Edellä mainituilla perusteilla ja ottaen erityisesti huomioon edellä kerrotun kantajien tunnusmerkkien "kolme vinoraitaa" ja "adidas equipment kolme vinoraitaa" tunnettuisuus, käräjäoikeus katsoo kokonaisarvioinnin perusteella, että vastaajan urheilujalkineissa käytetyt kolme vinoraitaa sisältävät tunnusmerkit ovat sekä tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla sekoitettavissa kantajien rekisteröityihin ja erittäin hyvin tunnettuihin, vakiinnutettuihin tavaramerkkeihin "kolme vinoraitaa" ja "adidas equipment kolme vinoraitaa". Lisäksi vastaajan Intermar Simanto Nahmias -yhtiön käyttämät kolme vinoraitaa sisältävät tunnusmerkit saavat aikaan tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa ja tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun mielleyhtymän siitä, että kysymyksessä ovat urheilujalkineet, joilla on sama kaupallinen alkuperä kuin Adidas-yhtiöiden jalkineilla. Intermarin merkin käyttö merkitsee Adidas-yhtiöiden merkkien erottamiskyvyn ja maineen epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä.

EY:n tuoteväärennösasetuksen soveltaminen nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisu asiassa C-281/05 ja sen merkitys nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, tavaramerkkilain 4 §:n soveltamista koskeva oikeuskäytäntö

Käräjäoikeus toteaa, että oikeudellinen tilanne EY-tuomioistuimen 9.11.2006 antamassa ratkaisussa (asia C-281/05, Montex Holdigns Ltd v. Diesel SpA), josta ilmenevään oikeusohjeeseen Intermar Simanto Nahmias -yhtiö on vedonnut nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, eroaa nyt käsiteltävänä olevasta asiasta siltä osin, että tuomiossaan 9.11.2006 EY-tuomioistuin on todennut, että Diesel SpA -yhtiöllä ei ollut oikeutta pysäyttää Montex Holdings Ltd:n tuolloin Euroopan unioniin assosioituneessa Puolassa ompeluttamia, Euroopan unionin yhteen jäsenvaltioon (Irlantiin) kuljetettaviksi tarkoitettuja, ulkoiseen passitusmenettelyyn saatettuja farmariasuja toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa (Saksassa) voimassa olevan tavaramerkkioikeuden nojalla tilanteessa, jossa ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa (Irlannissa) tällä tavaramerkillä ei ollut suojaa. Ennakkoratkaisussa C-281/05 on siten viime kädessä ollut kysymys tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä.

Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa on kysymys samanlaisesta oikeudellisesta tilanteesta kuin korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2002:119 (ADIDAS), Helsingin hovioikeuden ratkaisussa HHO 2006:20 (ADIDAS) ja Helsingin hovioikeuden julkaisemattomassa, turvaamistoimea koskevassa päätöksessä 11.1.2007 Nro 45 (S 06/2552) (NIKE/DIXIN). Käräjäoikeus viittaa tältä osin myös Haarmannin teoksen sivuilla 281-282 lausuttuun.

Tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin sanamuodon tai sanottua säännöstä koskevien lainvalmistelutöiden perusteella ei voida päätellä, että tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin säännöstä olisi sovellettava ainoastaan tuoteväärennöksiä koskevissa asioissa. Kuten Haarmann on todennut teoksensa sivulla 281, säännös kattaa kaikki tullitilanteet, joissa tuoteväärennösasetuksen nojalla voidaan pysäyttää tavarat, jotka tavaramerkin haltijan luvatta on varustettu hänen merkillään. Tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin säännöksen sanamuodon tai sanottua lainkohtaa koskevien lainvalmistelutöiden perusteella ei voida myöskään tehdä sellaista päätelmää, että säännöksen nojalla ei voitaisi puuttua tavaroiden kauttakulun yhteydessä havaittuun, Suomessa rekisteröinnin tai vakiintumisen perusteella voimassa olevan tavaramerkin loukkaukseen. Näillä perusteilla käräjäoikeus toteaa, että tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin säännöstä on sovellettava nyt käsiteltävänä olevassa, Adidas-yhtiöiden rekisteröityjä tavaramerkkejä loukkaavien tunnusmerkkien käytön kieltämistä ynnä muuta koskevassa oikeudenkäynnissä. Käräjäoikeus viittaa myös EY-tuomioistuimen ratkaisuista 7.1.2004 (asia C-60/02, Monres Rolex SA ym.) ja 6.4.2000 (asia C-383/98, The Polo/Lauren Company LP v. PT. Dwidua Langgeng Pratama International Freight Forwarders) ilmenevään oikeusohjeeseen. Näitä ennakkoratkaisuja ei ole kumottu EY-tuomioistuimen myöhemmillä ennakkoratkaisuilla C-281/05 tai C-405/03.

Johtopäätökset kanteen I-osalta

Käräjäoikeus toteaa, että edellä kerrotuin tavoin Adidas-yhtiöiden "kolme vinoraitaa" -tunnus on otettu lähes sellaisenaan Intermarin tunnusmerkkiin "JUMP + kuvio". Adidaksen tavaramerkki "kolme vinoraitaa" ja Intermarin tavaramerkki "JUMP + kuvio" ovat tältä osin lähes identtiset. Adidaksen tavaramerkki "kolme vinoraitaa" ja Intermarin tavaramerkki "JUMP + kuvio" ovat sekoitettavissa ja Intermarin merkki aiheuttaa tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa ja tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun mielleyhtymän. Näillä perusteilla käräjäoikeus harkitsee oikeaksi hyväksyä Adidas-yhtiöiden kanteen.

Tavaramerkkilain 41 §:n 1 momentin mukaan sen vaatimuksesta, jonka oikeutta tavaran tunnusmerkkiin on loukattu, tuomioistuin voi, mikäli kohtuulliseksi havaitaan, määrätä, että tunnusmerkki, joka oikeudettomasti on pantu tavaraan, päällykseen, mainoslehtiseen, liikeasiakirjaan tai muuhun sellaiseen, on poistettava tai niin muutettava, ettei sitä enää voida käyttää väärin. Jollei tällainen toimenpide ole muutoin toteutettavissa, määrättäköön merkitty omaisuus hävitettäväksi tai tietyin tavoin muutettavaksi. Tällöin tuomioistuin myös voi, vaatimuksesta, määrätä omaisuuden korvauksesta luovutettavaksi loukatulle.

Käräjäoikeus toteaa, että tavaramerkkilain 41 §:n 1 momentin mukainen ensisijainen menettelytapa on siten se, että tavaramerkin haltijan oikeutta loukkaavat tunnusmerkit poistetaan tai muutetaan niin, ettei niitä voida enää käyttää väärin. Myös kanteessa 1 tarkoitettujen Intermarin urheilujalkineiden osalta pitää menetellä sanotulla tavalla, mikäli tämä menettelytapa on mahdollinen. Käräjäoikeus viittaa korkeimman oikeuden ratkaisuista KKO 1975 II 37 ja KKO 1989:151 ilmenevään oikeusohjeeseen.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hyväksyy ensisijaisesti Adidas-yhtiöiden kanteen 2 kohdassa esitetyn toissijaisen vaatimuksen ja ainoastaan siinä tapauksessa, että Intermarin kolme vinoraitaa sisältävien tunnusmerkkien poistaminen tai muuttaminen ei ole mahdollista, on Adidas-yhtiöiden kanteessa tarkoitetut urheilujalkineet hävitettävä. Intermarin on korvattava loukkaavien tunnusmerkkien poistamisesta, muuttamisesta tai hävittämisestä aiheutuvat kustannukset korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 1989:151 ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti.

Kanne II

EY:n tuoteväärennösasetuksen artiklan 6 (1) mukaisen ankaran vastuun ja myös vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaisen vastuun edellytyksenä on nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, että adidas International Marketing B.V. ja adidas AG olisivat vaatineet Suomen tulliviranomaisille esitetyissä pyynnöissään perusteettomasti Intermar Simanto Nahmias -yhtiön omistamien urheilujalkineiden pysäyttämistä tulliviranomaisten toimesta.

Käräjäoikeus toteaa, että Intermarin EY:n tuoteväärennösasetuksen artiklan 6 (1) mukaiseen ankaraan vastuuseen ja vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n säännökseen perustuva kanne on perusteeton sen vuoksi, että Adidas -yhtiöiden kanne (kanne 1) on hyväksyttävä kokonaisuudessaan edellä kerrotuilla perusteilla. Adidas-yhtiöt eivät ole vaatineet Suomen tulliviranomaisille esitetyissä pyynnöissä yhdenkään Intermarin urheilujalkineen pysäyttämistä tulliviranomaisten toimesta ilman laillista perustetta.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella Adidas-yhtiöt ovat vaatineet tulliviranomaisten toimesta pysäytettäviksi ainoastaan sellaisia urheilujalkineita, joissa on ollut Adidas-yhtiöiden rekisteröityjä tavaramerkkejä loukkaavia tunnusmerkkejä. Muiden urheilujalkineiden osalta Adidas-yhtiöt. ovat niistä tiedon saatuaan vahvistaneet tulliviranomaisille, että sanotut jalkineet voitiin välittömästi vapauttaa kuljetettaviksi eteenpäin (kirjalliset todisteet numerot 66-67).

Koska Adidas-yhtiöt eivät siten ole menetelleet virheellisesti ja kun Intermar ei asiassa esitetyn henkilötodistelun perusteella edes ole maksanut kanteessa II ilmoitetuille sopimuskumppaneilleen sanotussa vastakanteessa tarkoittamiaan korvauksia (todistaja C), on Intermar Simanto Nahmias -yhtiön vastakanne (kanne II) paitsi perusteeton myös ennenaikainen, minkä vuoksi Intermarin kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.

Kanteet I-II

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus

Intermar häviää asian kummankin kanteen (kanne I ja kanne II) osalta, minkä vuoksi Intermarin on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n nojalla korvattava Adidas-yhtiöiden oikeudenkäyntikulut asiassa. Intermar on paljoksunut Adidas-yhtiöiden oikeudenkäyntikulukorvausvaatimusta määrältään 53.798,70 euroa ylittäviltä osin. Intermar on myöntänyt Adidasyhtiöiden oikeudenkäyntikulukorvausvaatimuksen tuntiveloitusperusteen määrältään oikeaksi, mutta paljoksunut vaatimuksen kokonaismäärää, koska Adidas-yhtiöiden asiamies oli käyttänyt asiassa aikaisemmin hoitamansa identtisen asian materiaalia hyödykseen.

Käräjäoikeus toteaa, että Adidas-yhtiöiden asiamiehen laskusta käy ilmi tähän asiaan käytetty kokonaistyömäärä, mitä ei ole syytä epäillä, minkä vuoksi Intermarin on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §.n nojalla korvattava Adidas-yhtiöiden asiamiehen toimenpiteistä yhtiöille aiheutuneet kustannukset kokonaisuudessaan.

Käräjäoikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma
Kanne I

Käräjäoikeus

1. vahvistaa, että Haminan tullin 8.12.2005 kantajien adidas International Marketing B.V.:n ja adidas AG:n asiamiehelle ilmoittamat konteissa CBHU 0647811 ja CBHU 3227880 Suomeen kauttakulussa saapuneet ja varastoon puretut vinoraitatunnuksella varustetut kengät loukkaavat kantajille Suomessa rekisteröityjä tavaramerkkejä numero 214991 "kolme vinoraitaa" ja numero 117554 "adidas equipment kolme vinoraitaa" ja että Intermar Simanto Nahmias kenkien omistajana siten loukkaa kantajien tavaramerkkioikeuksia,

2. määrää edellä mainituissa tuotteissa ja niiden pakkauksissa olevat oikeudettomat tunnusmerkit eli vinoraitatunnukset ensisijaisesti poistettaviksi ja hävitettäviksi konteissa CBHU 0647811 ja CBHU 3227880 olleista urheilujalkineista ja toissijaisesti kantajille kuuluvia tavaramerkkejä loukkaavat kengät pakkauksineen hävitettäviksi sekä määrää, että loukkaavat tuotteet tai niissä olevat oikeudettomat tunnusmerkit poistetaan ja tuhotaan vastaajan Intermar Simanto Nahmias -yhtiön kustannuksella ja Suomen tullin valvonnassa,

3. kieltää vastaajaa Intermar Simanto Nahmias -yhtiötä jatkamasta tai toistamasta kantajien adidas International Marketing B.V.:n ja adidas AG:n rekisteröityihin tavaramerkkeihin numerot 214991 ja 117554 perustuvien tavaramerkkioikeuksien loukkausta.

Kanne II

Käräjäoikeus hylkää Intermar Simanto Nahmias -yhtiön kanteen.

Kanteet I-II

Käräjäoikeus velvoittaa Intermar Simanto Nahmias -yhtiön suorittamaan adidas Intemational Marketing B.V.:lle ja adidas AG:lle yhteisesti korvaukseksi yhtiöiden oikeudenkäyntikuluista asiassa 66.295,20 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine vuotuisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua korvauksen tuomitsemisesta lukien.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:
Käräjätuomari Riitta Mutanen

HELSINGIN HOVIOIKEUS TUOMIO 17.4.2008

Valitus

Intermar Simanto Nahmias (jäljempänä myös Intemar) on vaatinut, että adidas International Marketing B.V:n ja adidas AG:n (jäljempänä myös adidas) kanne hylätään ja että adidas International Marketing B.V ja adidas AG velvoitetaan Intermarin käräjäoikeudessa ajaman kanteen mukaisesti yhteisvastuullisesti suorittamaan Intemarille vahingonkorvauksena 207.516 euroa korkoineen 23.3.2006 lukien sekä että adidas International Marketing B.V ja adidas AG velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Intermarin arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut korkoineen, käräjäoikeuden osalta 53.798,70 eurolla ja hovioikeuden osalta 11.837,32 eurolla. Intermar on lisäksi vaatinut, että asiassa järjestetään pääkäsittely siltä osin kuin on kysymys yhtiölle aiheutuneesta vahingosta.

Intermarin JUMP+kuvio tavaramerkki oli otettu käyttöön ja rekisteröity huomattavasti aikaisemmin kuin adidaksen kanteen mukaiset tavaramerkit ja niissä oleva vinoraitakuvio. JUMP+kuvio -yhdistelmämerkki kuten myös pelkkä (JUMP) pallo-kolmio -kuviomerkki oli suojattu rekisteröinnein lukuisissa maissa jo huomattavan paljon aikaisemmin kuin adidaksen vinoraitakuvio, joka oli rekisteröity ensimmäisen kerran vuonna 1991. JUMP+kuvio -yhdistelmämerkki otettiin käyttöön jo vuonna 1980 Taiwanissa ja pian sen jälkeen myös muissa maissa. JUMP+kuvio -yhdistelmämerkki tai pelkkä kuviomerkki oli rekisteröity myös Euroopan yhteisössä ja kansainvälisesti (WIPO). Intermar oli käyttänyt Suomen tullin pysäyttämissä tavaroissa omaa, laajasti suojattua ja jo pitkään käytössä ollutta merkkiään. Näin ollen kyse ei ollut tuoteväärennöksestä siten kuin EY:n tuoteväärennysasetuksessa (EY 1382/2003) tai TRIPS-sopimuksessa (art. 51) säädettiin eikä myöskään adidaksen tuotteita loukkaavasta tunnuksesta.

Asiassa ei ollut merkitystä sillä seikalla, ettei Intermarilla ollut Suomessa adidakseen nähden aikaisemmalla aikaprioriteetillä voimassa olevaa omaa tavaramerkkirekisteröintiä. Intermarin tavarat olivat matkalla laillisesti kolmanteen maahan eli Venäjän markkinoille, missä tuotteita oli myyty jo pidemmän aikaa. Tavarat olivat myös tulossa kolmannesta maasta eli Kiinasta. Intermarilla oli pätevä tavaramerkkioikeus molemmissa maissa. Tavarat olivat riidattomasti vain kauttakulussa, ulkoisessa passitusmenettelyssä Venäjälle, mitä menettelyä oli käytetty jo aiemmin. Intermar ei ollut millään tavoin käyttänyt tavaramerkkiään Suomessa eikä siten ollut kyse merkin käyttämisestä elinkeinotoiminnassa. Tavaramerkkiloukkaus Suomessa ei näin ollen ollut edes mahdollinen.

Koska kyse ei ollut tuoteväärennöksestä eikä tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin tarkoittamasta "kauttakuljetuksesta" kuten esimerkiksi jälleenviennistä eikä myöskään mistään muusta toiminnasta, joka liittyi adidaksen vetoamien tavaramerkkien suojaan, tavaramerkkilain 4 §:n 1 momenttia ei voitu soveltaa asiassa. Käräjäoikeus oli tulkinnut tavaramerkkilain 4 §:ää vastoin EY-oikeuden jäsenvaltioita sitovia, Euroopan Yhteisöjen -tuomioistuimen tuomioissa ilmaistuja harmonisoidun lainsäädännön tulkintoja, joissa ulkoinen passitus oli todettu "oikeudelliseksi fiktioksi", joka ei voinut merkitä tavaramerkin käyttämistä elinkeinotoiminnassa kyseisessä jäsenvaltiossa. Käräjäoikeus oli sivuuttanut EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisut C-281/05 (Diesel/Montex) ja C-405/03 (Class International), joissa oli nimenomaan todettu, ettei tavaroiden kuljettaminen ulkoisessa passitusmenettelyssä ollut tavaroiden käyttöä elinkeinotoiminnassa kauttakulkuvaltiossa EY:n tavaramerkkidirektiivin 5 artiklassa tarkoitetulla tavalla.

Toisin kuin käräjäoikeus on katsonut, edellisessä kappaleessa mainitut ratkaisut eivät olleet ristiriidassa ratkaisuissa C-60/02 (Rolex) ja C-383/98 (Polo/Lauren Company) ilmaistujen oikeusohjeiden kanssa. Rioglass-tapauksessa (C-115/02) puolestaan nimenomaisesti vahvistettiin, että tavaramerkin tuottaman oikeuden ydinsisältöä ei voinut loukata silloin, kun tavarat olivat kauttakuljetuksessa jonkin jäsenvaltion kautta kolmanteen valtioon. Kyseinen ratkaisu soveltui nimenomaisesti tähän tapaukseen. Adidaksen tehtävä olisi ollut osoittaa, että tavaroita oltiin laskemassa liikkeelle Suomessa. TRIPS-sopimuksen 4 luvussa oli suljettu rajatoimenpiteiden joukosta kauttakuljetuksessa olevat tavarat. Käräjäoikeuden tuomio ja tulkinta olivat ristiriidassa myös Euroopan yhteisön Rooman sopimuksen 28 ja 29 artikloissa säädetyn tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen kanssa sekä Suomen perustuslain mukaisen omaisuuden suojan ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden kanssa.

Mahdollista loukkausarviointia tehtäessä oli otettava huomioon, että Intermarilla oli Suomessa rekisteröity tavaramerkkioikeus, joka olisi tullut ensin mitätöidä tai kumota. Kaikissa pysäytyksen kohteena olleissa kengissä oli esiintynyt sana JUMP ja JUMP +kuvio -yhdistelmämerkki sellaisena kuin se esiintyi Intermarin Suomessakin suojaa nauttivassa ja voimassa olevassa yhteisötavaramerkissä. Jokaisen jalkineen kielessä (iltissä) oli JUMP-tavaramerkki neulottuna kiinni yhteisötavaramerkin mukaisessa muodossaan ja lisäksi jokaisessa kenkäparissa oli kenkään kiinnitettynä pahvinen lappu, jossa JUMP+kuvio -yhdistelmämerkki esiintyi sellaisenaan. Se seikka, että eräissä jalkineissa nämä elementit esiintyivät myös erillään oli yksinomaan käytännön sanelemaa. Käyttöpakkosäännöksetkin huomioon ottaen merkin haltijan vapaasti päätettävissä oli, millä tavoin merkkiä käytettiin. Yhdistelmämerkin sanaosa voitiin itse tavarassa sijoittaa erikseen sana-kuviomerkin kuvio-osasta.

Intermarin ja adidaksen merkit eivät olleet myöskään sekoitettavissa. Pelkästään jo sana JUMP ilmaisi, että tuotteiden alkuperä oli jokin muu kuin adidas. Merkkien perusteella ei voitu päätellä olevan mitään yhteyttä adidaksen ja JUMP-tuotteiden välillä. Kuvioiden erityistarkastelukin johti siihen tulokseen, että kyse ei ollut samasta kaupallisesta alkuperästä olevista tuotteista. Kysymyksessä olevien yksinkertaisten geometristen kuvioiden suojataso oli lähtökohtaisesti matala. JUMP-sana ei ollut erottamiskyvyltään heikko, koska sana ei ollut kysymyksessä oleville tavaroille lajia tai laatua ilmaiseva termi. JUMP+kuvio -yhdistelmämerkin kuvioon sisältyvä pallo aikaansai olennaisen ja selkeän eron suhteessa adidaksen vinoraitatunnukseen.

Asiassa ei edellä mainitut seikat huomioon ottaen voitu soveltaa adidaksen vaatimalla tavalla myöskään laajalti tunnettujen tavaramerkkien suojaa koskevaa tavaramerkkilain 6 §:n 2 momenttia. Joka tapauksessa Intermarilla oli ollut hyväksyttävä syy merkkiensä käyttämiselle. Kyse oli Intermarin omista pitkään käytössä olleista merkeistä. JUMP-sanan erottamiskyky huomioon ottaen JUMP-jalkineissa ei käytetty myöskään hyväksi adidaksen tunnuksen erottamiskykyä.

Intermar oli oikeutettu vastakanteensa mukaisen korvaukseen kaikkien pysäytyksen kohteena olleiden jalkineiden osalta. Joka tapauksessa Intermarilla oli oikeus korvaukseen niiltä osin, kuin tämän riita-asian käsittelyn yhteydessä oli vapautettu tullista sellaisia JUMP-jalkineita, jotka eivät edes adidaksen mielestä olleet loukkaavia. Intermar oli myynyt kengät osakkuusyhtiölleen Jump Russian Ltd:lle, joka puolestaan oli jo solminut kaupat omien asiakkaidensa kanssa Venäjällä. Kauppa oli peruuntunut sen vuoksi, että tavarat olivat olleet olennaisesti myöhässä. Adidas oli estänyt kaupat niidenkin jalkineiden osalta, jotka oli sittemmin vapautettu. Koska pysäyttäminen rinnaistui turvaamistoimiin, adidaksella oli ankara vastuu tullin valvonnastakin vapautettujen kenkäparien osalta. Edelleen tullissa olevat jalkineet olivat tulleet täysin kaupankäyntiin kelpaamattomiksi. Myös Intermarin maine oli kärsinyt.

Vastaus

Adidas International Marketing B.V ja adidas AG ovat yhteisessä vastauksessaan vaatineet, että valitus hylätään ja että Intermar Simanto Nahmias velvoitetaan korvaamaan adidas International Marketing B.V:n ja adidas AG:n yhteiset arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 14.675,10 eurolla korkoineen. Vastaajayhtiöt ovat vastustaneet pääkäsittelyn toimittamista.

Tavaramerkkilain 4 §:n 1 momenttia voitiin soveltaa myös kauttakulkutilanteissa ja säännös oli sopusoinnussa EY:n tuoteväärennösasetuksen ja tavaramerkkidirektiivin kanssa. Tavaramerkkilain 4 §:ää muutettaessa kaikki erilaiset kauttakuljetustilanteet tullimenettelyterminologiasta riippumatta oli ollut tarkoitus saattaa Suomessa tavaramerkkiloukkausten piiriin. Sillä oliko tuotteet nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa tarkoitettu Venäjän markkinoille, ei ollut merkitystä arvioitaessa tavaramerkkilain 4 §:n soveltamista asiassa, vaan mainittu säännös tuli sovellettavaksi riippumatta siitä lasketaanko tavara tai aiotaanko se laskea liikkeeseen tässä maassa tai ulkomailla taikka tuodaanko tavara Suomen alueelle elinkeinotoiminnassa käytettäväksi, säilytettäväksi, varastoitavaksi tai edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi.

Suomen tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin muutos oli tehty EY:n tavaramerkkidirektiivin antamaa oikeutta käyttäen säätämällä direktiivin esimerkkiluetteloa laajempi merkinhaltijoiden kielto-oikeus. Tuoteväärennysasetuksen sanamuotokaan ei tukenut sitä väittämää, että tavaramerkkilain 4 §:n 1 momenttia voitiin soveltaa vain tuoteväärennöksiin. Tuoteväärennösasetus rinnasti tullin pysäyttämien kauttakulussa olleiden tuotteiden loukkausarvioinnin tilanteeseen, jossa loukkausarviointi tehtiin jäsenmaassa valmistettujen tuotteiden sekaannusvaaran perusteella ottaen huomioon tunnuksiin liittyvä ajallinen etuoikeus ja jäsenvaltion lainsäädäntö. Tavaramerkin loukkaus ei edellyttänyt tahallisuutta tai tuottamusta.

Käräjäoikeus oli arvioinut oikein Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisujen C-281/05 (Diesel) ja C-405/03 (Class International) merkitystä. Kyseisissä ratkaisuissa ei kumottu ratkaisuissa C-60/02 (Rolex) ja C-383/98 (Polo/Lauren) ilmaistuja oikeusohjeita. Diesel-ratkaisu ei myöskään soveltunut nyt kyseessä olevassa asiassa tapausten eroavaisuuden vuoksi. Käräjäoikeuden ratkaisu oli linjassa Helsingin hovioikeuden ratkaisujen HHO 2006:20 ja HHO 2007:12 kanssa sekä korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2002:119 kanssa.

Intermarin ulkomaisilla tavaramerkkirekisteröinneillä ei ollut asiassa merkitystä, koska kyse oli tapauksesta, joka käsiteltiin Suomessa täällä voimassa olevien tavaramerkkioikeuksien ja lainsäädännön nojalla. Ulkomaiset rekisteröinnit eivät tuoneet oikeuksia Suomessa. Myöskään Intermarin EU-tavaramerkkirekisteröinnillä ei ollut asiassa merkitystä, sillä riidan kohteena ei ollut rekisteröinnin kattama tavaramerkki JUMP+kuvio. Kyseinen EU-tavaramerkkirekisteröinti oli voimassakin vasta vuodesta 2002 lukien, kun taas adidaksen tavaramerkkirekisteröinnit saivat tavaramerkkisuojaa vuosista 1998 ja 1990 lukien. Intermarilla ei mainitut seikat huomioon ottaen ollut ajallista etuoikeutta omalle "vinoraitatunnukselleen" rekisteröinnin, vakiintumisen tai käytön perusteella ottaen huomioon, että adidaksen kanteen perusteena oli ollut nimenomaan "vinoraitatunnus"-kuviomerkin käyttö tulliin pysäytetyissä Intermarin kengissä.

Sekoitettavuusarvioinnissa tuli ottaa lähtökohdaksi, oliko Intermarin kengissä yksin ja selvästi erillään JUMP-sanasta esiintyvä "vinoraitatunnus" sekoitettavissa adidaksen laajalti tunnettuun tavaramerkkiin. Adidaksen "kolme vinoraitaa" -tavaramerkki (kuviomerkki) oli tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin mukaisesti Suomessa laajalti tunnettu merkki, joka nautti laajaa suojaa vesittymistä vastaan.

Sekoitettavuusarviointi tuli tehdä kokonaisarviointina. Nyt kyseessä oli täysin identtisille tuotteille eli jalkineille käytettävät tunnukset. Intermarin ja adidaksen käyttämät vinoraitatunnukset olivat myös pieniä eroja lukuun ottamatta samanlaisia. Adidaksen laajalti tunnetun tavaramerkin erottamiskyky ja suojataso olivat korkeat. Vinoraitatunnusten eri asennoilla ja Intermarin merkkiin lisätyllä pienellä pallokuviolla ei ollut sekoitettavuutta poistavaa vaikutusta. Intermarin kengissä pääsääntöisesti muualla ja erillään vinoraitatunnuksesta olevalla JUMP-sanalla ei ollut merkitystä sekoitettavuusarvioinnissa. JUMP-sana oli myös normaalina hyppyä tarkoittavana englannin kielen sanana täysin erottamiskyvytön.

Intermarin jalkineissa oleva vinoraitatunnus sai aikaan mielleyhtymän siitä, että Intemarin jalkineet olivat samasta kaupallisesta alkuperästä kuin adidaksen jalkineet. Vinoraitatunnuksen käyttö merkitsi adidaksen tavaramerkin erottamiskyvyn ja maineen epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä tai oli sille haitaksi. Intermarilla ei ollut hyväksyttävää syytä käyttää kengissä adidaksen "kolme vinoraitaa" -tavaramerkkiin sekoitettavissa olevaa "vinoraitatunnusta".

Koska adidaksen kanne tuli hyväksyä, Intermarin vastakanteeseen perustuvat vahingonkorvausvaatimukset tuli hylätä adidaksen käräjäoikeudessa esittämillä perusteilla. Suomen tulliviranomaiset olivat EY-asetuksen 1383/2003 nojalla pysäyttäneet tavarat ja adidas oli asetuksen määräysten mukaisesti saattanut tavaramerkkinsä loukkausasian vireille käräjäoikeudessa. Adidas ei ollut pyytänyt tullia pysäyttämään muita kuin sellaisia kenkiä, joissa oli loukkaava tunnus. Intermar olisi voinut ilmoittaa tullille, minkälaisia kenkiä se oli tuomassa ja yhtiö oli tämän laiminlyödessään itse myötävaikuttanut vahinkoon. Mainitut seikat huomioon ottaen pääkäsittely hovioikeudessa Intermarille aiheutuneen vahingon selvittämiseksi oli tarpeeton.

Adidas on liittänyt vastaukseensa turkkilaisen tuomioistuimen (T.C. YARGITAY) 7.3.2007 tekemäksi ilmoittamansa päätöksen.

Lisäkirjelmä

Adidas on 1.11.2007 toimittanut hovioikeudelle lisäkirjelmän. Lisäkirjelmän mukaan korkein oikeus ei ollut 11.10.2007 myöntänyt valituslupaa Helsingin hovioikeuden 5.10.2006 antamaan ratkaisuun (HHO 2006:20). adidaksen mukaan kyseinen korkeimman oikeuden päätös osoitti, ettei EY-tuomioistuimen ratkaisu C-281/05 (Diesel/Montex) tullut sovellettavaksi tässä asiassa, koska korkein oikeus oli pyytänyt ennen valitusluvan hylkäämispäätöksensä antamista adidaksen lausuman juuri tästä kysymyksestä.

Lausumat oikeudenkäyntikuluista

Hovioikeus on varannut asianosaisille tilaisuuden lausua vastapuolen oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa. Intermar on paljoksunut adidaksen oikeudenkäyntikuluja. Adidaksella ei ole ollut lausuttavaa Intermarin oikeudenkäyntikulujen määrästä.

Hovioikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisut

Hovioikeus ottaa asian oikeudenkäyntiaineistoon adidaksen vastauksen liitteenä olevan turkkilaisen tuomioistuimen tuomion ja adidaksen lisäkirjelmän liitteineen, jotka on toimitettu tiedoksi myös Intermarille. Erillisen lausuman pyytäminen Intermarilta niistä on ollut ilmeisen tarpeetonta.

Intermar on vaatinut, että asiassa järjestetään pääkäsittely siltä osin kuin on kysymys sanotulle yhtiölle aiheutuneesta vahingosta. adidaksen kanne on jäljempää tästä tuomiosta ilmenevällä tavalla hyväksytty myös hovioikeudessa eikä hovioikeus ole ottanut kantaa sellaisiin Intermarin vaatimaa vahingonkorvausta koskeviin seikkoihin, joiden ratkaisemisessa olisi kysymys käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuudesta. Intermarin korvauskanne on jäljempänä ilmenevällä tavalla hylätty riidattoman näytön ja sitä koskevan oikeudellisen arvioinnin perusteella myös yhtiölle palautettujen jalkineiden osalta. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 7 §:n ja 26 luvun 14 ja 15 §:n säännökset huomioon ottaen pääkäsittelyn järjestäminen asiassa on selvästi tarpeetonta. Mainitut seikat huomioon ottaen Intermarin pyyntö pääkäsittelyn toimittamisesta hovioikeudessa hylätään.

Pääasiaratkaisun perustelut

Tavaramerkkilain 4 §:n soveltamisesta

Tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan sanotun lain 1-3 §:n mukainen oikeus tavaran tunnusmerkkiin sisältää sen, että elinkeinotoiminnassa kukaan muu kuin merkin haltija ei saa tavaroittensa tunnuksena käyttää siihen sekoitettavissa olevaa merkkiä tavarassa tai sen päällyksessä, mainonnassa tai liikeasiakirjassa tai muulla tavalla, siihen luettuna myös suullinen käyttäminen. Säännöksen 1 momentin toisen virkkeen mukaan "Mitä tässä on sanottu, on voimassa riippumatta siitä, lasketaanko tavara tai aiotaanko se laskea liikkeeseen tässä maassa vai ulkomailla vai tuodaanko se Suomen alueelle elinkeinotoiminnassa käytettäväksi, säilytettäväksi, varastoitavaksi tai edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi." Tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin toisessa virkkeessä on näin ollen säädetty nimenomaisesti ja erikseen tavaramerkin suoja-alasta kauttakulkutapauksissa. Säännöksen sanamuodon ja sitä koskevien lainvalmistelutöiden (HE 133/1999 vp.) perusteella säännös mahdollistaa puuttumisen tavaramerkin loukkaukseen myös Suomen kautta tapahtuvassa kauttakuljetuksessa. Haarmannin mukaan tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin sanamuoto "kattaa kaikki ne tullitilanteet, joissa "väärennetyt tavarat" (toisin sanoen tavarat, jotka on tavaramerkin haltijan luvatta varustettu hänen merkillään) voidaan tuoteväärennösasetuksen nojalla pysäyttää." Ja edelleen "Tavarat voivat siten olla vapaa-alueella, vapaavarastossa, tullivarastossa tai väliaikaisesti maahan tuotuja." (Kts. Pirkko-Liisa Haarmann: Immateriaalioikeus s. 281 ss. Jyväskylä 2006).

Hovioikeus toteaa, että nyt kysymyksessä oleva Suomen kautta edelleen Venäjälle kuljetettavaksi tarkoitettu kenkäerä oli purettu Suomessa varastoon tullivarastointimenettelyssä. Haminan tulli oli 8.12.2005 tuolloin voimassa olleen tullihallituksen tekemän adidaksen tavaramerkkioikeuksia koskevan tullivalvontapäätöksen nojalla pysäyttänyt tavaraerän tavaramerkin loukkausta koskevan epäilyn takia ja ilmoittanut asiasta adidaksen tavaramerkkiasiamiehelle. Adidas on tämän jälkeen pannut käräjäoikeudessa vireille tullitoimenpiteen edellyttämän nyt kysymyksessä olevan kanteensa.

Suomen tavaramerkkilaki vastaa EY:n tavaramerkkidirektiiviä (89/194 ETY), jonka mukaan rekisteröidyn tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan käyttämästä elinkeinotoiminnassa (kurs. hovioikeus) sellaista merkkiä, joka voi aiheuttaa sekaannusvaaran suhteessa rekisteröityyn merkkiin tai milloin laajalti tunnetun merkin aiheeton käyttö merkitsee tavaramerkin erottuvuuden tai maineen epäoikeutettua hyväksi käyttämistä taikka on haitaksi tavaramerkin erottuvuudelle tai maineelle. Tämän vuoksi voidaan kieltää muun muassa (kurs. hovioikeus) tavaroiden maahantuonti tai maastavienti merkkiä käyttäen (5 art.). Suomen tavaramerkkilain direktiiviin pohjautuvia säännöksiä tulkittaessa on otettava huomioon EY:n tuomioistuimen direktiivin oikeasta ymmärtämisestä antamat ratkaisut. Myös EY:n tavaramerkkiasetus ( 40/94), joka koskee yhteisön tavaramerkkiä, on asiallisesti varsin samansisältöinen EY:n tavaramerkkidirektiivin ja Suomen tavaramerkkilain kanssa. Asetuksen 9 artiklassa on direktiivin 5 artiklaa vastaavat säännökset, joiden mukaan mm. sekaannusvaaran estämiseksi voidaan kieltää etenkin (kurs. hovioikeus) tavaroiden maahantuonti tai maastavienti merkkiä käyttäen. Yhteisön tavaramerkkiä koskevalla oikeuskäytännöllä ei kuitenkaan ole sitovaa oikeusvaikutusta Suomen tavaramerkkilakia sovellettaessa. (Kts.Haarmann emt. s. 244) Hovioikeus toteaa, että mainitut EY:n tavaramerkkidirektiivin ja -asetuksen säännökset eivät sisällä tyhjentävää luetteloa sellaisesta tavaramerkin käytöstä elinkeinotoiminnassa, jonka tavaramerkinhaltija voi kieltää, eivätkä Suomen tavaramerkkilain 4 §:n säännökset ottaen myös huomioon jäljempänä tarkemmin selostettavat EY:n tuoteväärennösasetuksen (1383/2003 EY) säännökset ole ristiriidassa mainittujen EY:n tavaramerkkidirektiivin ja -asetuksen kanssa.

EY:n tuoteväärennösasetuksessa (1383/2003 EY) säädetään nimenomaisesti, että asetusta sovelletaan myös tullissa suspensiomenettelyssä (mm. ulkoinen passitus ja tullivarastointi) oleviin tavaroihin (1 art.) ja että asetuksen tarkoittamia "väärennettyjä tavaroita" ovat teollisoikeutta loukkaavat tavarat, jotka on luvattomasti varustettu sellaisella tavaramerkillä, joka loukkaa tavaramerkinhaltijan oikeuksia muun muassa sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan, jossa tulliviranomaisen toimenpiteitä koskeva hakemus on tehty (2. art.) Asetuksessa todetaan edelleen, että sen määrittelemiseksi, onko teollisoikeutta kansallisten säännösten mukaisesti loukattu, sovelletaan siinä jäsenvaltiossa voimassa olevia säännöksiä, jonka alueella tavarat ovat jossain asetuksen 1 artiklassa tarkoitetussa tilanteessa (10 art.).

Hovioikeus toteaa, että käräjäoikeus on perustellut tuomionsa seikkaperäisesti tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin ja EY:n tuoteväärennösasetuksen (EY 1388/2003) soveltamisen osalta. Käräjäoikeus on ottanut kantaa myös EY -tuomioistuimen ennakkoratkaisun C-281/05 (Montex Holdings Ltd v. Diesel SpA) merkitykseen asiassa. Mainitussa EY:n tuomioistuimen ratkaisussa on hovioikeuden arvion mukaan käsitelty erityisesti EY:n tavaramerkkidirektiivin suoja-alan laajuutta ja tavaroiden vapaata liikkuvuutta yhteisön jäsenvaltioon eikä ratkaisulla ole suljettu pois EY:n tuoteväärennösasetukseen perustuviin kansallisen lainsäädännön mukaisiin toimenpiteisiin ryhtymistä tullivarastoinnissa olevien tavaroiden osalta. Käräjäoikeus on viitannut lisäksi Helsingin hovioikeuden aikaisempiin ratkaisuihin 5.10.2006 nro 2988 (HHO 2006:20, S 05/2885, Adidas ym.) ja 11.1.2007 nro 45 (S 06/2552, Nike/Dixin), joissa on ollut kysymys nyt kysymyksessä olevaa tilannetta vastaavasta tilanteesta eli tavaramerkin haltijan väitteestä, jonka mukaan tullissa suspensiomenettelyssä kauttakulussa olevien tavaroiden merkit loukkaavat Suomessa rekisteröidyn tavaramerkin haltijan oikeutta ja joissa hovioikeus on katsonut mahdolliseksi soveltaa tavaramerkkilain 4 §:n 1 momenttia kysymyksessä oleviin tavaroihin. Molempiin hovioikeuden ratkaisuihin on haettu valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, mutta korkein oikeus on 11.10.2007 ja 21.11.2007 hylännyt valituslupahakemukset. Helsingin hovioikeus on tosin 19.12.2007 antamassaan lainvoimaisessa ratkaisussa nro 4152 (HHO 2007:24) katsonut, ettei tavaramerkkilain mainittua säännöstä voitu tuomiosta tarkemmin ilmenevillä perusteilla soveltaa kauttakulussa ulkoisessa passitusmenettelyssä oleviin tavaroihin. Tuossa tapauksessa oli kuitenkin lähinnä kysymys tavaramerkinhaltijan tavaramerkkioikeuden sammumisesta eli tavaramerkinhaltijan luvalla kolmannessa maassa tavaramerkillä varustetuista alkuperäistavaroista, joihin ei EY:n tuoteväärennösasetuksen nimenomaisen määräyksenkään mukaan sovelleta mainittua asetusta, ja tilanne muun muassa näiltä osin poikkesi merkittävästi nyt kysymyksessä olevasta tapauksesta, jossa on ollut kysymys siitä loukkaako Intermarin kysymyksessä olevissa jalkineissa oleva tavaramerkki adidaksen Suomessa rekisteröityä tavaramerkkiä ottaen huomioon EY:n tuoteväärennösasetuksen ja Suomen tavaramerkkilain säännökset.

Edellä mainituilla ja muutoin käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin säännöstä toisen tavaramerkkiin sekoitettavan merkin käyttämisen kiellosta on sovellettava nyt käsiteltävänä olevassa asiassa.

Tavaramerkit, adidaksen tavaramerkkien tunnettuisuus ja laajalti tunnetun tavaramerkin suoja, tunnusten aikaprioriteetti sekä sekaannusvaara ja sitä koskeva kokonaisarviointi nyt käsiteltävänä olevassa asiassa.

Näiltä osin käräjäoikeus on seikkaperäisesti perustellut ratkaisunsa ja katsonut, että adidaksen "kolme vinoraitaa" -tunnus on otettu lähes sellaisena Intermarin tunnusmerkkiin"JUMP+kuvio". Kuten käräjäoikeus on edelleen todennut, adidaksen tavaramerkki "kolme vinoraitaa" ja Intermarin tavaramerkki "JUMP+kuvio" ovat tältä osin lähes identtiset. Tämän vuoksi adidaksen tavaramerkki "kolme vinoraitaa" ja Intermarin tavaramerkki "JUMP+kuvio" ovat käräjäoikeuden tuomion mukaisesti sekoitettavissa ja Intermarin merkki aiheuttaa tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa ja tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun mielleyhtymän. Käräjäoikeus on hyväksynyt adidaksen kanteen ja perustellut erikseen ratkaisunsa myös tavaramerkin loukkauksesta aiheutuvien toimenpiteiden (tunnusmerkkien poistaminen tai muuttaminen/urheilujalkineiden hävittäminen) osalta. Hovioikeus hyväksyy näiltä osin käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen.

Intermarin kanne

Käräjäoikeus on hylännyt kokonaan Intermarin vahingonkorvauskanteen. Koska adidas käräjäoikeuden tuomion perusteluissa mainitut seikat huomioon ottaen ei ole menetellyt asiassa virheellisesti, hovioikeus hyväksyy Intermarin kanteen hylkäämisen osalta käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen.

Oikeudenkäyntikulut

Koska käräjäoikeuden tuomiota pääasian osalta ei ole muutettu, ei ole perusteita muuttaa myöskään sanotun tuomion mukaista oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta.

Intermar, joka on hävinnyt muutoksenhaun, on velvollinen korvaamaan adidaksen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen. Hovioikeus hyväksyy adidaksen kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen määräksi hovioikeudessa 8.400 euroa (30 tuntia a 280 euroa) sekä maksuista ja kuluista yhteensä vaaditut 2.147,10 euroa eli yhteensä 10.547,10 euroa.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Intermar Simanto Nahmias velvoitetaan korvaamaan adidas International Marketing B.V:n ja adidas AG:n yhteiset oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 10.547,10 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen siitä, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä

Asian ratkaisseet hovioikeudenjäsenet:

Hovioikeudenneuvos Matti Rintala
Hovioikeudenneuvos Petri Leskinen
Määräaikainen hovioikeudenneuvos Pasi Lilja

Lainvoimaisuustiedot:
Lainvoimainen. KKO ei valituslupaa 15.7.2008.

Äänestys.

Erimieltä olevan jäsenen lausunto asiassa S 07/1220

Määräaikaisen hovioikeudenneuvoksen Pasi Liljan eriävä mielipide :

Käsittelyratkaisu

Intermar Simanto Nahmias on pyytänyt pääkäsittelyn toimittamista sen vahingonkorvauskanteen osalta. Katson, että Intermarin vahingonkorvauskanteen osalta asiassa on pääosin kyse oikeudellisesta arvioinnista ja oikeudellisten kysymysten ratkaisemisesta. Sen arvioiminen, onko Intermas Simanto Nahmiaksen vahingonkorvausvaatimuksella perusteita, ei edellytä käräjäoikeudessa esitetyn suullisen todistelun vastaanottamista uudelleen. Myöskin mahdollinen vahingon määrä on hovioikeuden käsityksen mukaan arvioitavissa asiassa esitetyn kirjallisen todistelun perusteella. Mainituilla perusteilla pääkäsittelyn järjestäminen asiassa on mielestäni oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentin 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla selvästi tarpeetonta.

Pääasia

Adidaksen kanne

Asiassa on riidatonta, että Haminan tullin pysäyttämät, jalkineita sisältäneet kontit olivat olleet Suomessa kauttakulussa matkalla Kiinasta Venäjälle. Katson, että asiassa on kyse ensisijaisesti siitä, käytetäänkö kauttakulussa olevia, Intermarin loukkaavaksi väitetyn tavaramerkin sisältäviä tavaroita tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla Suomessa ja loukkaako Intermarin jalkineissa oleva tavaramerkki siten Adidaksen merkkejä. Helsingin hovioikeus on tuomioissaan HHO 5.10.2006, nro 2988 ja HHO 11.1.2007, nro 45 katsonut, että tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin mukainen yksinoikeus on voimassa riippumatta siitä, että tavara tuodaan Suomen alueelle edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi ja että tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentti soveltuu myös muissa kuin tuoteväärennystapauksissa. Helsingin hovioikeus on kuitenkin ratkaisussaan 19.12.2007, nro 4152, katsonut, että kauttakuljetuksessa olevat alkuperäistavarat eivät välttämättä loukkaa tavaramerkkioikeutta, mikäli ei ole vaaraa tavaroiden laskemisesta liikkeelle yhteisön alueelle. Hovioikeus on tuomiossa viitattuihin EY-tuomioistuimen ratkaisuihin nähden katsonut oikeaksi ratkaisulinjaksi sen, että tavaramerkin haltija voi kieltää sellaisten tavaramerkillään varustettujen alkuperäistavaroiden, jotka on saatettu tullivarastointimenettelyyn, kauttakulun Suomen kautta tuntemattomaan määränpäähän ainoastaan, jos nämä tavarat joutuvat jonkin sellaisen toimen kohteeksi, joka merkitsee välttämättä niiden liikkeelle laskemista Suomessa.

Totean, että tapauksessa C-115/02 (Rioglass) EY-tuomioistuin katsoi, että kauttakuljetus, jossa jossain jäsenvaltiossa laillisesti valmistetut tavarat kuljetetaan kolmanteen maahan yhden tai useamman jäsenvaltion alueen kautta, ei merkitse kyseisten tavaroiden myyntiä, joten se ei voi loukata tavaramerkkiin perustuvan oikeuden ydinsisältöä. Tuomioistuin katsoi, että päätelmä oli pätevä, oli kauttakuljettavien tavaroiden määränpää mikä tahansa. Tapauksessa C-405/03 (Class International) EY-tuomioistuin katsoi, että tavaramerkin haltija ei voi kieltää pelkkää tavaramerkillä varustettujen alkuperäisten tavaroiden tuontia yhteisöön ulkoista passitusmenettelyä tai tullivarastointimenettelyä käyttäen, kun tavaroita ei ole jo aiemmin laskettu liikkeelle yhteisössä kyseisen tavaramerkin haltijan toimesta tai hänen suostumuksellaan. Todistustaakkaan liittyen tuomioistuin katsoi, että tavaramerkin haltijan on esitettävä todisteet seikoista, joiden perusteella kielto-oikeutta voidaan käyttää, näyttämällä toteen, että tavarat on luovutettu vapaaseen liikkeeseen.

Tapauksessa C-281/05 (Montex) EY-tuomioistuin katsoi, että tavaramerkin haltija pystyi kieltämään sellaisten tavaramerkillä varustettujen tavaroiden, jotka on saatettu ulkoiseen passitusmenettelyyn määräpaikkana toinen jäsenvaltio, jossa tällä tavaramerkillä ei ole suojaa, kauttakulun jäsenvaltioon, jossa sillä on suoja, ainoastaan, jos nämä tavarat joutuvat ulkoisessa passitusmenettelyssä ollessaan jonkin kolmannen sellaisen toimen kohteeksi, joka merkitsee välttämättä niiden liikkeelle laskemista kauttakulkuvaltiossa. Tuomioistuin katsoi, että tältä osin lähtökohtaisesti ei ollut merkitystä sillä, että jäsenvaltioon tarkoitettu tavara on peräisin assosioituneesta valtiosta tai kolmannesta valtiosta tai että se on valmistettu alkuperämaassa lainmukaisesti tai siellä voimassa olevaa tavaramerkin haltijan oikeutta loukaten.

Totean, tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentti on sanamuotonsa mukaisesti tulkittavissa myös siten, että tavaramerkin haltijan yksinoikeutta loukataan myös silloin, kun tavara on kauttakulussa Suomen kautta ilman, että se olisi laskettu liikkeelle yhteisön alueelle. Tavaramerkkilain 4 §:n 1 momenttia koskevista esitöistä ei kuitenkaan ilmene, että tavaramerkin haltijan suoja olisi Suomen lainsäädännössä tarkoitettu olevan laajempi kuin yhteisöoikeudesssa.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2005:143 ilmenee, että tavaramerkkiä ja sille annettavaa suojaa koskevia säännöksiä on tulkittava ja sovellettava ottamalla huomioon jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä annettu ensimmäinen neuvoston direktiivi (89/104/ETY). Kansallinen tuomioistuin ei voi poiketa EY-tuomioistuimen oikeuskäytännöstä tekemättä ennakkoratkaisupyyntöä. Edellä mainittu EY-tuomioistuimen ratkaisukäytäntö on johdonmukainen ja selkeä. Ratkaisuissa ilmaistun oikeusohjeen mukaan tavaramerkkiin perustuva ydinoikeutta eli oikeutta kontrolloida tavaroiden ensimmäistä liikkeelle laskemista yhteisössä ei loukata tavaroiden ollessa ulkoisessa passitusmenettelyssä, sillä tavarat eivät ole tällöin myynnissä eikä niitä silloin myöskään käytetä elinkeinotoiminnassa direktiivin 89/104 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Ratkaisussa C-281/05 on myös nimenomaisesti todettu, että ratkaisut C-60/02 (Monres Rolex SA) ja C-383/98 (The Polo/Lauren Company) eivät kyseenalaista kyseisen ratkaisun sisältämää oikeusohjetta. Ratkaisuun liittyvässä julkiasiamiehen ratkaisuehdotuksessa todetaan, että ratkaisut C-60/02 ja C-383/98 liittyivät tilanteisiin, jossa oli vaara tavaroiden joutumisesta lainvastaisesti yhteisön markkinoille.

Katson viitaten edellä mainittuun todistustaakkasääntöön, ettei adidas ole osoittanut, että loukkaavaksi väitetyllä tavaramerkillä varustetut tavarat olisi kauttakuljetuksen yhteydessä tai aikaisemmin luovutettu vapaaseen liikkeeseen yhteisön alueella ja että kyse olisi siten ollut tavaramerkin käytössä Suomessa. Katson siten, että Intermar ei ole tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla loukannut adidaksen tavaramerkkeihin perustuvia Suomen tavaramerkkilain mukaisia yksinoikeuksia. Adidaksen kanne on siten hylättävä.

Intermarin kanne

Asiassa on edellä mainituin tavoin todettu, ettei Intermar loukkaa adidaksen tavamerkkejä, minkä vuoksi adidas olisi tuoteväärennösasetuksen 6 (1) artiklan perusteella asiassa vahingonkorvausvelvollinen.Totean, että tuoteväärennösasetuksen 6 (1) artiklassa ei tarkemmin eritellä kuluja, joista oikeudenhaltija on vastuussa. Asetuksessa ei myöskään mainita, onko oikeudenhaltijan vastuu ankaraa vastuuta. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan varallisuusvahinko on korvattavissa muun muassa silloin, kun siihen on erittäin painavia syitä.

Totean, että adidaksella on 19.12.2007 asti vallinneen oikeuskäytännön perusteella ollut perusteltua syytä olettaa, että pelkästään kauttakulussa olevat tavarat voivat loukata sen tavaramerkkiin perustuvaa yksinoikeutta. Adidaksen on myös näytetty ilmoittaneen tulliviranomaisille, ettei sillä ole vaatimuksia niiden jalkineparien osalta, jotka eivät ole loukanneet sen tavaramerkkejä. Katson siten, ettei adidas ei ole toiminut asiassa huolimattomasti, eikä perusteita vahingonkorvauksella siten ole. Näin ollen myös Intermarin kanne on asiassa hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

Kumpikin asianosainen on hävinnyt asian oman kanteensa osalta, minkä vuoksi katson, että ne saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

Tuomiolauselma

adidas International Marketing BV:n ja adidas AG:n kanne hylätään.

Asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta

Äänestyksen lopputuloksen johdosta velvollisena ottamaan kantaa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuteen asiassa ilmoitan, että olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Vakuudeksi:
Pasi Lilja