HelHO:2008:13

Asianajajalle määrätty varoitus - syyttäjän arvostelu, hyvä asianajajatapa, asianajajan sananvapaus

Antopäivä: 6.6.2008
Diaarinumero: H 08/774
Ratkaisunumero: 1669

VALVONTALAUTAKUNNAN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

SUOMEN ASIANAJAJALIITTO VALVONTALAUTAKUNTA13.12.2007

Ratkaisun antamispäivä: 13.12.2007

Kantelija: A
Asianajaja: B

Taustatietoja

Asianajaja B oli toiminut kahden vastaajan avustajana asiassa, joka koski törkeää velallisen epärehellisyyttä. Nurmeksen käräjäoikeus katsoi 1.4.2005 antamassaan tuomiossa toisen päämiehen syyllistyneen avunantoon kirjanpitorikokseen ja toisen päämiehen kirjanpitorikokseen, tärkeään petokseen ja tärkeään velallisen epärehellisyyteen. Kihlakunnansyyttäjänä toimiva kantelija toimi asiassa syyttäjänä.

B valitti päämiestensä puolesta päätöksestä hovioikeuteen. Itä-Suomen hovioikeus ei 23.1.2007 antamallaan tuomiolla muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

B oli päämiehensä asiamiehenä valtakunnansyyttäjälle 2.11.2006 osoittamassaan kirjoituksessa arvostellut käräjäoikeudessa kihlakunnansyyttäjänä toimineen kantelijan menettelyä katsoen hänen syyllistyneen virkavirheeseen. B katsoi, että kantelija oli laiminlyönyt syyttää XX Oy:n toimitusjohtajaa törkeästä petoksesta ynnä muusta ajamalla syytettä yksinomaan B:n päämiestä vastaan. Kantelija ei ollut tarkistanut syytettään, vaikka toimitusjohtaja oli käräjäoikeudessa kuultavana kertonut tienneensä rahaliikenteen kulkeutumisesta päämiehen omistamalle yhtiölle.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi asiassa 6.8.2007 antamassaan päätöksessä, että asia ei antanut aihetta toimenpiteisiin. B:n kirjoituksesta tai asiassa hankitusta aineistosta ei käynyt ilmi mitään sellaista, mikä olisi antanut apulaisvaltakunnansyyttäjälle aihetta olettaa, että kihlakunnansyyttäjänä toimiva kantelija olisi menetellyt lain tai hyvän syyttäjätavan vastaisesti tai ylittänyt hänelle lain mukaan virallisena syyttäjänä kuuluvan harkintavallan taikka että hän olisi muutenkaan laiminlyönyt hänelle kuuluvat velvollisuutensa.

Selostus asiassa esitetyistä moitteista ja vastauksista

Kantelu 13.8.2007

B esitti Itä-Suomen hovioikeudelle osoittamassaan 9.5.2.005 päivätyssä valituksensa käräjäoikeudessa syyttäjänä toimineesta kantelijasta perusteettomia väitteitä syyllistymisestä virkavirheeseen. B ilmoitti valituksessaan seuraavaa (siteerauksesta poistettu ulkopuolisten henkilöiden nimet): Tällainen rikosvastuun kohdentaminen toimitusjohtaja kokonaan sivuuttaen ei ole perusteltua, mutta sille on löydettävissä sinänsä ymmärrettävä, joskaan ei hyväksyttävä syy.

Toimitusjohtaja on juukalaisena yrittäjänä entuudestaan tuttu henkilö konkurssipesän pesänhoitajana toimineelle asianajajalle. Asianajaja puolestaan epäilemättä on ollut tekemisissä paljon niin erityistarkastuksen tehneen henkilön kuin myös syyttäjänä asiassa toimineen kihlakunnansyyttäjä A:nkin kanssa. Jostain syystä on aivan ilmeisesti haluttu sivuuttaa juukalainen toimitusjohtaja, "oman kylän poika", silloin, kun on arvioitu konkurssiyhtiössä tapahtuneita asioita rikosoikeudellisessa mielessä ja kohdistaa vastuu Helsingissä asuvaan ja entuudestaan tuntemattomaan B:n päämieheen, joka on XX Oy:ssä siis toiminut toimistonhoitajan asemassa.

Vain se seikka, että päämiehen yhtiö oli lyhyen ajan omistanut XX Oy:n osakkeita ja se, että päämiehen yhtiöiden hyväksi oli tullut rahoitusta XY Oy:stä oli tehnyt mahdolliseksi tehdä päämiestä "syntipukki" asioihin, jotka ilmiselvästi kuuluvat vain ja ainoastaan toimitusjohtajan:n vastuulle.

Viimeistään käräjäoikeuden istunnossa, kun toimitusjohtaja häneltä tiedusteltaessa myönsi tienneensä ZZ Oy:lle ja päämiehen yritykselle menneistä rahavirroista, syyttäjän olisi tullut kohdistaa syytteet koskemaan toimitusjohtajaa. Tämän laiminlyödessään syyttäjä on syyllistynyt virkavirheeseen."

B:n kirjoitus sisälsi väitteen, että kantelija oli hankkiakseen toimitusjohtajalle hyötyä (jättänyt saattamatta rangaistusvastuuseen) syyttäjänä syyteharkintaa suorittaessaan sekä syytettä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa ajaessaan (kantelija vastasi valitukseen, myöhemmin vaihtui syyttäjä kantelijan virkavapauden vuoksi) rikkonut virkavelvollisuuksiaan jättämällä epäasiallisilla perusteilla nostamatta syytteen toimitusjohtajaa kohtaan, vaikka syytteen nostamiseen olisi ollut todennäköisiä syitä.

B:n väitteen mukaan teko täytti virka-aseman väärinkäyttäminen -nimisen rikoksen tunnusmerkistön. Mikäli kantelija olisi todettu syyllistyneen B:n väitteen mukaiseen rikokseen, hänet olisi voitu tuomita viraltapantavaksi.

Ainakin B:n kirjoitus sisälsi väitteen syyllistymisestä muuhun virkarikokseen.

B:n väitteet olivat täysin perusteettomia. Kun ne oli esitetty hovioikeudelle osoitetussa valituksessa, ne olivat erityisen loukkaavia kantelijaa kohtaan ja hovioikeutta harhaanjohtavia.

Syytteen ensimmäinen kohta oli koskenut XX Oy:ssä tehtyä kirjanpitorikosta. Kantelija oli tämän osalta syyteharkinnassa päätynyt kohdistamaan rikosoikeudellinen vastuun sekä yhtiön toimitusjohtajaan että B:n päämieheen, jonka tehtävänä oli ollut yhtiön kirjanpidon pitäminen. Syytekohta kaksi oli koskenut tilintarkastajana toimineen henkilön avunantoa kirjanpitorikokseen. Nurmeksen käräjäoikeus oli tältä osin tuominnut toimitusjohtajan ja B:n päämiehen, jonka tehtäväksi käräjäoikeuden mukaan oli uskottu yhtiön kirjanpito, kirjanpitorikoksesta sekä tilintarkastajan avunannosta siihen.

Toimitusjohtajaa oli esitutkinnassa kuultu epäiltynä myös syytekohtien 3 ja 4 tapahtumista. Kantelija oli näiltä osin tehnyt ei näyttöä -perusteella päätöksen syyttämättä jättämisestä. Perustelujen mukaan toimitusjohtaja ei ollut osallistunut tekaistujen laskujen laatimiseen tai näiden siirtämiseen XY Oy:lle.

Vastaus 10.9.2007

Kantelija oli kohdistanut B:hen moitteita vasta sen jälkeen, kun tuomio, johon liittyvään valituskirjelmään sisältyviä kannanottoja kantelija pyysi arvioimaan hyvän asianajajatavan kannalta, oli saanut lainvoiman. Tästä voitiin päätellä se, että kantelija ei pitänyt poissuljettuna mahdollisuutta, että B:n esittämä arvostelu hyväksyttäisiin.

B:n kirjoitus liittyi asian muutoksenhakuvaiheeseen. Tällöin tiedossa ei ollut se, mitkä tuli olemaan tuomion lopputulos tai valtakunnansyyttäjän kanta syyteharkintaa koskevaan arvosteluun.

Asiaa arvioitaessa oli kiinnitettävä huomiota siihen, että B asianajajana oli ollut velvollinen parhaan kykynsä mukaan valvomaan rikosasiassa syytettynä olleen päämiehensä etua. Kun päämiehen etu tätä vaati, asianajaja oli velvollinen tuomaan esiin myös seikkoja, jotka saattoivat loukata rikosasian syyttäjänä olevaa vastapuolta.

B:n mielestä oli selvää, että päämiehen kiistäessä häneen kohdistetun rikossyytteen puolustuksen tehtävänä oli esittää kritiikkiä syyttäjän syyteharkintaa kohtaan silloin, kun kritiikki oli oikeudellisesti arvioiden perusteltua. Selvää oli, että syyttäjän tehtävän luonteen vuoksi, syyttäjä oli velvollinen sietämään joskus voimakastakin arvostelua, joka kohdistui hänen suorittamaansa syyteharkintaan.

Jälkikäteen suoritettu arviointi sen perusteella, mikä oli lopputulos oikeudenkäynnissä, jossa kritiikki oli esitetty, oli pulmallista. Syyttäjä voisi periaatteessa aina jälkeenpäin kannella puolustusasianajajasta, jos päämieheen kohdistettu syyte oli hyväksytty. Vastaavasti syyttäjän voitaisiin aina katsoa syyllistyneen virkavirheeseen silloin, kun syyte oli tullut lopullisesti hylätyksi. Arviointi tuli tehdä huomioon ottaen se oikeudenkäynnin vaihe, johon arvioinnin kohteena oleva käyttäytyminen oli liittynyt jättämällä huomioimatta oikeudenkäynnin lopputulosta.

Kantelija ilmoittamassa valituskirjelmän kohdassa oli kysymys rikosvastuun kohdentamisesta. B oli voinut perustellusti kritisoida sitä, että yhtiössä oman ilmoituksensa mukaan todellista määräysvaltaa käyttänyt toimitusjohtaja oli rikosvastuuta kohdennettaessa sivuutettu B:n kirjoituksessa tarkoitetussa tilanteessa. Toimitusjohtajan sijaan kohteeksi oli valittu B:n päämies, joka oli toiminut työsuhteisena työntekijänä toimitusjohtajan alaisuudessa yhtiön toimistonhoitajana.

Tekohetkellä voimassa olleen osakeyhtiölain mukaan toimitusjohtajan tuli hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien määräysten mukaisesti ja muun muassa huolehtia siitä, että yhtiön varainhoito oli luotettavalla tavalla järjestetty. Toimitusjohtaja, johon B oli valituskirjelmässään viitannut, oli tekohetkellä myös yhtiön hallituksen ainoa varsinainen jäsen.

Kantelija teki B:n kirjoituksesta vääriä johtopäätöksiä. B oli lausumallaan "oman kylän pojan" sivuuttamisesta käsitellyt lähinnä konkurssipesän pesänhoitajan suhdetta toimitusjohtajaan ja pesänhoitajan suhdetta erityistarkastuksen tehneeseen henkilöön ja syyttäjään. B oli nähnyt Helsingissä asuvan ja toimitusjohtajan alaisuudessa työsuhteisena työntekijänä työskennelleen päämiehen aseman tässä suhteessa ongelmallisena, koska hän oli ollut paikkakunnalla tuntematon eikä ollut ollut sillä tavalla yhteydessä konkurssipesään ja erityistarkastajaan kuin mitä toimitusjohtaja "oman kylän poikana " oli ollut.

B:n kirjoituksesta ei tältä osin tai muutoinkaan voitu tehdä sellaista johtopäätöstä, että B väittäisi syyttäjän rikkoneen virkavelvollisuuttaan siinä tarkoituksessa, että hän hankkisi epäasiallisin perustein toimitusjohtajalle hyötyä. Oikea johtopäätös oli se, että puolustuksen mielestä olisi ollut perusteltua kohdistaa syyte toimitusjohtajaan. Mikäli näin olisi tapahtunut, tämä olisi olennaisesti parantanut päämiehen asemaa oikeudenkäynnissä.

B katsoo, ettei hän ollut menetellyt asiassa hyvän asianajajatavan vastaisesti.

Valvontalautakunnan ratkaisu

Perustelut

Valvontalautakunta pitää saamansa aineiston valossa selvitettynä, että asianajaja B on Itä-Suomen hovioikeudelle laatimassaan valituksessa 9.5.2005 Nurmeksen käräjäoikeuden tuomioon 1.4.2005 törkeää velallisen epärehellisyyttä ynnä muuta koskevassa rikosasiassa arvostellut kihlakunnansyyttäjä A:n suorittamaa syyteharkintaa kantelussa mainituin tavoin.

Valvontalautakunta toteaa, että A:n suorittama syyteharkinta on ollut B:n laatiman kantelun vuoksi valtakunnansyyttäjänviraston selvitettävänä. Kantelun johdosta antamassaan päätöksessä apulaisvaltakunnansyyttäjä on katsonut, että asia ei anna aihetta toimenpiteisiin. Päätöksen mukaan ei käynyt ilmi mitään sellaista, mikä antaisi aihetta olettaa A:n menetelleen lain tai hyvän syyttäjätavan vastaisesti tai ylittäneen hänelle lain mukaan kuuluvan harkintavallan tai muuten laiminlyöneen hänelle kuuluvat velvollisuutensa.

Hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet eivät kiellä vastapuolella toimivaan viralliseen syyttäjään kohdistuvaa arvostelua. Päämiehen etujen voidaan jopa katsoa vaativan, että oltaessa eri mieltä virallisen syyttäjän kanssa syyteharkinnasta asia kerrotaan selvästi ja suorasanaisesti. Arvostelun tulee kuitenkin olla tosiasiapohjaista ja sille on oltava oikeudellisia perusteita.

Hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 36 §:n mukaan asianajaja ei saa tuomioistuimelle tai muulle viranomaiselle esittää näyttöä sellaisista seikoista, jotka ovat omansa saattamaan vastapuolen halveksimisen alaiseksi eikä esittää tätä loukkaavia tai väheksyviä lausumia, ellei se ole välttämätöntä asian hoitamiseksi tai muutoin päämiehen etujen valvomiseksi. Asianajajan on muutoinkin pidättäydyttävä toimenpiteistä tai lausumista, jotka ovat omiaan tarpeettomasti loukkaamaan tai ärsyttämään vastapuolta.

Valvontalautakunta toteaa, että B:n väite A:n syyllistymisestä virkavirheeseen syyteharkinnassa ei ole ollut perusteltu. Kantelussa mainittu A:han kohdistunut arvostelu on esitetty muutoinkin sellaisella tavalla, joka on ollut omiaan loukkaamaan ja ärsyttämään A:ta virallisena syyttäjänä ja B:n vastapuolena.

Valvontalautakunta katsoo, että B on Itä-Suomen hovioikeudelle laatimassaan valituksessa rikkonut hyvää asianajajatapaa.

Säädökset ja määräykset
Laki asianajajista 7 §:n 2 ja 4 mom.
Hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet 36 §.

Lopputulos
Varoitus.

HELSINGIN HOVIOIKEUS PÄÄTÖS 6.6.2008

Valitus
Asianajaja B on vaatinut, että Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan ratkaisu kumotaan ja hänelle annettu varoitus poistetaan.

B on katsonut, että hänen viralliseen syyttäjään kihlakunnansyyttäjä A:han tämän kantelussaan tarkoittamassa rikosasiassa kohdistamansa arvostelu oli ollut tosiasiapohjaista ja sille oli ollut oikeudellisia perusteita. Näin erityisesti siksi, että B:n päämies oli toiminut syytteessä tarkoitetussa tilanteessa työsuhteessa toimitusjohtajan johdon ja valvonnan alla ja että toimitusjohtaja oli myöntänyt olleensa täysin tietoinen niistä varainsiirroista, jotka B:n päämies oli hänen alaisenaan suorittanut ja joiden tekemisestä päämieheen oli kohdistettu syyte. Asiassa ei ollut edes väitetty, että toimitusjohtaja olisi kieltänyt B:n päämiestä tekemästä kysymyksessä olevia varainsiirtoja tai että hän olisi ryhtynyt toimenpiteisiin varojen takaisinsaamiseksi.

B oli Itä-Suomen hovioikeudelle päämiehensä puolesta toimittamassaan 9.5.2005 päivätyssä valituksessa Nurmeksen käräjäoikeuden tuomiosta 1.4.2005 voinut perustellusti kritisoida sitä, että yhtiössä oman ilmoituksensa mukaan todellista määräysvaltaa käyttänyt toimitusjohtaja oli sivuutettu rikosvastuuta kohdennettaessa ja toimitusjohtajan sijaan kohteeksi oli valittu B:n päämies. Pelkästään se seikka, että B:n arvostelu oli valvontalautakunnan mielestä ollut omiaan loukkaamaan ja ärsyttämään kantelijaa virallisena syyttäjänä ja puolustuksen vastapuolena, ei antanut aihetta kurinpidolliseen seuraamukseen, kun B:n menettely oli ollut oikeudellisesti ja päämiehen etua ajatellen perusteltua.

Muilta osin B on valituksessaan vedonnut seikkoihin, jotka ilmenevät liitteenä olevaan valvontalautakunnan päätökseen kirjatusta B:n vastauksesta 10.9.2007.

Kuultavien lausumat

Suomen Asianajajaliitto on hovioikeuteen 20.3.2008 saapuneessa lausunnossaan katsonut, että B:n valitus oli aiheeton ja että B:lle määrättyä varoitusta ei voitu pitää liian ankarana kurinpidollisena seuraamuksena.

Asianajaja B:llä on Suomen perustuslain ja ihmisoikeussopimusten takaama sananvapaus. B oli kuitenkin liittyessään jäseneksi Suomen Asianajajaliittoon sitoutunut noudattamaan muun muassa hyvää asianajajatapaa, mistä johtui hyvää asianajajatapaa koskevissa ohjeissa yksilöityjä rajoituksia sananvapauden käyttämiselle. Syyttäjän syyteharkinnassa tekemän ratkaisun arvosteleminen oli usein yksi puolustajan keskeisiä tehtäviä, mutta asianajajan oli puolustajana toimiessaan kuitenkin rajoituttava vain sellaiseen arvosteluun, joka ei rikkonut hyvää asianajajatapaa.

Arvostelulle, joka tapahtui rikosasian oikeudenkäynnissä suullisesti tai kirjallisesti, voitiin asettaa tiukempia vaatimuksia kuin sille arvostelulle, joka ehkä esitettiin syyttäjän toimintaa koskevassa kantelussa tai rikosilmoituksessa. Oli selvää, että puolustajan oli voitava asiaa lainkaan kaunistelematta puuttua syyttäjän mahdolliseen virkavirheeseen. Kysymyksessä olevassa tapauksessa ei ollut kuitenkaan ollut tutkittavana syyttäjän vaan B:n päämiehen menettely. Tässä tilanteessa B oli tarpeettomasti kohdistanut arvostelua syyttäjänä toimineeseen A:han. Hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 36 § oli sisällöltään selkeä, joten valvontalautakunnan ratkaisu ei ollut ollut yllättävä tai poikkeuksellinen.

Vaikka Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on eräässä korkeimman oikeuden rikosasiassa antaman tuomion (KKO 1996:17) johdosta tehtyyn valitukseen antamassaan ratkaisussa (Nikula v. Suomi) voimakkaasti tukenut syytetyn avustajan sananvapautta syyttäjän toimien arvostelussa, EIT on toisaalta katsonut, että asianajajien keskeinen sija oikeudenhoidossa oikeuttaa asettamaan rajoituksia heidän käyttäytymiselleen. Koska B:n yksiselitteinen väite syyttäjän virkavirheestä ei ollut ollut tarpeen B:n päämiehen puolustamiseksi, B oli menetellyt hyvän asianajajatavan vastaisesti ja hänelle määrätty kurinpidollinen seuraamus ei ollut ollut suhteeton tavoitteisiinsa nähden.

Valtioneuvoston oikeuskansleri on hovioikeuteen 22.4.2008 saapuneessa kirjoituksessaan ilmoittanut, ettei hänellä ollut lausuttavaa asiassa.

A on hovioikeuteen 18.4.2008 saapuneessa lausumassaan katsonut, että B:n valitus tuli hylätä aiheettomana. Lausumansa perusteina A on viitannut valvontalautakunnan ratkaisun ja Suomen Asianajajaliiton lausunnon perusteluihin.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Asianajajista annetun lain 5 §:n 1 momentin mukaan asianajajan tulee rehellisesti ja tunnollisesti täyttää hänelle uskotut tehtävät sekä kaikessa toiminnassaan noudattaa hyvää asianajajatapaa. Mainittu seikka ilmenee myös oikeusministeriön päätöksestä yleisen asianajajayhdistyksen sääntöjen vahvistamisesta, jonka 35 §:n 1 momentin mukaan asianajajajan on noudatettava hyvää asianajajatapaa ja asianajajayhdistyksen jäsenten noudatettavaksi vahvistettuja ohjeita. Hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 36 §:n mukaan asianajaja ei saa tuomioistuimelle tai muulle viranomaiselle esittää näyttöä sellaisista seikoista, jotka ovat omansa saattamaan vastapuolen halveksimisen alaiseksi eikä esittää tätä loukkaavia tai väheksyviä lausumia, ellei se ole välttämätöntä asian hoitamiseksi tai muutoin päämiehen etujen valvomiseksi. Asianajajan on muutoinkin pidättäydyttävä toimenpiteistä, jotka ovat omiaan loukkaamaan ja ärsyttämään vastapuolta. Asianajajista annetun lain 7 §:n nojalla valvontalautakunnan on määrättävä asianajajalle kurinpidollinen seuraamus, jos hänen todetaan menetelleen lain 5 §:n 1 momentissa tarkoitetun hyvän asianajajatavan vastaisesti. Varoitus on eräs tällainen kurinpidollinen seuraamus.

B, joka on Suomen Asianajajaliiton jäsen, on edellisestä kappaleesta ilmenevällä tavalla laissa velvoitettu noudattamaan hyvän asianajajatavan vaatimuksia erityisen valvonnan alaisena ja kurinpidollisen seuraamuksen uhalla. Asianajajalain perustelujen mukaisesti hyvä asianajajatapa merkitsee myös yleisen edun kannalta asetettua vaatimusta siitä, että asianajajan on osaltaan pyrittävä edistämään hyvää oikeudenhoitoa. Vastapuolen tarpeeton loukkaaminen tai ärsyttäminen saattaa myös olla hyvän asianajajatavan vastaista. (Kts. Matti Ylöstalo: Hyvä asianajajatapa. Teoksessa Näkökulmia asianajajaoikeuteen. Helsinki 2004 s. 102 ss.)

Edellisessä kappaleessa mainitut periaatteet ilmenevät myös Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytännöstä, jonka mukaan asianajajien erikoisasema antaa heille keskeisen sijan oikeudenhoidossa heidän toimiessaan välittäjinä yleisön ja tuomioistuimen välillä. Tämä erityisasema selittää asianajajien käyttäytymiselle asetettavat tavanomaiset rajoitukset. Asianajajien avainasemaan nähden on oikeutettua odottaa heidän edistävän oikeudenhoidon asianmukaisuutta ja siten ylläpitävän julkista luottamusta lainkäyttöön (kts. Nikula v. Suomi. 2002).

Kuten Suomen Asianajajaliiton hovioikeudelle antamassa lausunnossa on todettu, asianajajalla on Suomen perustuslain ja ihmisoikeussopimusten takaama sananvapaus. Euroopan Ihmisoikeussopimuksen (EIS) 10 artiklan mukaisesti sananvapaudelle voidaan sanotusta artiklasta ilmenevin edellytyksin asettaa laissa säädettyjä ja välttämättömiä rajoituksia. EIT on antanut myös eräitä oikeudenkäyntiavustajan sananvapautta koskevia ennakkopäätöksiä, joista Suomea koskee edellä mainittu tapaus Nikula v. Suomi. Vaikka syytetyn avustaja, joka ei ollut asianajaja, oli lausunut alioikeuden istunnossa syyttäjän menetelleen virkavelvollisuuksien vastaisesti, hänen ei katsottu syyllistyneen kunnianloukkaukseen. EIT korosti ratkaisussaan puolustusasianajajan sananvapauden tärkeyttä todeten sillä olevan yhteyttä myös oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevassa 6 artiklassa turvattujen oikeuksien toteutumiseen. Asianajajajan tuli EIT:n mukaan ilman rikosoikeudellisten seuraamusten pelkoa voida tuomioistuimen prosessinjohdon alaisuudessa puolustaa asiakastaan oikeussalissa parhaaksi katsomallaan tavalla. Samalla EIT korosti myös kurinpidollisten seuraamusten ensisijaisuutta ylilyöntitapauksissa. Vaikka avustajan lausumat olivat eräiltä osin asiattomia, ei niihin puuttumista rikosoikeudellisin keinoin voitu seuraamusten vähäisyydestä huolimatta pitää EIS 10 artiklan mukaisina. (Kts. Matti Pellonpää: Euroopan ihmisoikeussopimus, Helsinki 2000 s. 505 ss.).

Suomen korkein oikeus oli EIT:n ratkaisua Nikula v. Suomi edeltäneessä tuomiossaan katsonut oikeudenkäyntiavustajan syyllistyneen kunnianloukkausrikokseen, mutta jättänyt hänet rangaistukseen tuomitsematta (KKO 1996:17). Eräässä myöhemmässä ratkaisussaan korkein oikeus on katsonut, että asianajajan vastapuolen avustajasta valituslupahakemuksessaan korkeimmalle oikeudelle esittämille loukkaaville lausumille oli ollut avustajan tehtävän kannalta perusteltu syy ja että kunnianloukkausrikoksen edellyttämä loukkaamistarkoitus oli tämän vuoksi jäänyt näyttämättä (KKO 2007:56). Edelleen korkein oikeus on viimeksi mainitussa ratkaisussaan todennut, että se seikka, että asianajajan menettelyn oli katsottu olleen hyvän asianajajatavan vastaista, ei sellaisenaan vaikuttanut arvioon siitä, oliko menettely kunnianloukkausrikoksena rangaistavaa.

Viranomaisten tuli EIT:n mukaan suvaita jopa provosoivaa tai loukkaavaa kritiikkiä ja sallitun kritiikin rajat saattoivat tietyissä tapauksissa olla virkaansa hoitavan virkamiehen kohdalla väljempiä kuin yksityishenkilön osalta (Coutant v. Ranska 2008). Asianajajan sananvapaus ei EIT:n mukaan ole kuitenkaan rajoittamaton. Kun asianajajien elimillä ja kansallisilla tuomioistuimilla on suora ja jatkuva yhteys jäseniinsä, niillä on kansainvälistä tuomioistuinta EIT:tä paremmat edellytykset päättää siitä, miten oikea tasapaino voitiin löytää tiettynä aikana. Sen vuoksi mainituilla asianajajien elimillä ja kansallisilla tuomioistuimilla on EIT:n mukaan asianajajan sananvapauteen puuttumisen välttämättömyyttä arvioidessaan tiettyä harkintamarginaalia, johon kuitenkin liittyi eurooppalainen valvonta sekä relevanttien sääntöjen että soveltamispäätösten osalta.

Tapauksessa A v. Suomi (2004) EIT katsoi, että asianajajalle kurinpidollisena seuraamuksena annettu varoitus ei ollut ollut aiheeton, kun asianajaja oli hovioikeudelle toimitetussa valituskirjelmässä esittänyt loukkaavaa ja sopimatonta arvostelua oikeuden puheenjohtajasta. EIT:n mukaan varoituksella oli puututtu asianajajan sananvapauteen, mutta puuttumisesta oli säädetty asianajajalain 7 §:ssä ja sillä oli pyritty muiden maineen ja oikeuksien turvaamiseen sekä oikeuslaitoksen arvovallan ylläpitämiseen perustuneisiin hyväksyttäviin tavoitteisiin. Puuttumisen suhteellisuutta arvioitaessa oli EIT:n mukaan otettava huomioon myös seuraamusten luonne ja ankaruus. EIT totesi, että tapauksessa A v. Suomi asianajajalle oli annettu vain varoitus, joka ei ollut ollut julkinen ja joka ei vaikuttanut mitenkään hänen ammattinsa harjoittamiseen. A:lle ei ollut määrätty rikosseuraamusta kuten avustajalle tapauksessa Nikula v. Suomi ja varoitus ei ollut ollut suhteeton hyväksyttäviin tavoitteisiinsa nähden. Myös varoituksen perustelut olivat EIT:n mukaan riittäviä ja relevantteja sellaisen puuttumisen oikeutukseen nähden.

Hovioikeus toteaa, että Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunta on B:n valituksen kohteena olevassa päätöksessään ja siitä ilmenevillä yksilöidyillä perusteilla todennut, että B:n väite A:n syyllistymisestä virkavirheeseen syyteharkinnassa ei ollut ollut perusteltu ja että A:n kantelussa mainittu häneen kohdistunut arvostelu oli muutoinkin esitetty sellaisella tavalla, joka oli ollut omiaan loukkaamaan ja ärsyttämään A:ta virallisena syyttäjänä ja B:n vastapuolena. B oli näin menetellyt vastoin asianajajista annetun lain 7 §:n 2 ja 4 momentin sekä hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 36 §:n säännöksiä ja rikkonut hyvää asianajajatapaa. Myös Suomen Asianajajaliitto on edellä selostetuilla yksilöidyillä perusteilla katsonut, että B:n valitus oli aiheeton, koska hänen yksiselitteinen väitteensä syyttäjän virkavirheestä ei ollut ollut tarpeen päämiehen puolustamiseksi.

Edellä mainituilla ja muutoin Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan päätöksestä ja Suomen Asianajajaliiton lausunnosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoo, ettei ole aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen. B:n valitus on tämän vuoksi hylättävä.

Päätöslauselma
B:n valitus hylätään. Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan päätöstä ei muuteta.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:
Hovioikeudenneuvos Antti kuningas
Hovioikeudenneuvos Matti Rintala
Hovioikeudenneuvos Olli Mäkinen

Lainvoimaisuustiedot:
Lainvoimainen