THO:2009:8

Ulosotto - Täytäntöönpanoperusteen määräajan laskeminen

Antopäivä: 29.9.2009
Diaarinumero: U 09/439
Ratkaisunumero: 2309

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

TURUN KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 17.2.2009

Kantaja

A

Vastaaja

B Oy:n konkurssipesä

Asia

Saatavan vanhenemisen vahvistaminen

Vireille

7.12.2007

RIIDATTOMAT TOSISEIKAT

Paraisten käräjäoikeus on 5.11.1992 takaisinsaantia konkurssipesään koskevassa riitajutussa antamallaan päätöksellä velvoittanut A:n suorittamaan konkurssipesälle tietyn rahamäärän. Turun hovioikeus on 14.2.1994 antamallaan tuomiolla nro 524 ratkaissut valituksen johdosta mainitun oikeusriidan ja velvoittanut edelleen A:n suorittamaan konkurssipesälle tietyn määrän rahaa tosin vähemmän mitä Paraisten kihlakunnanoikeus. Korkein oikeus on 7.2.1995 antamallaan päätöksellä päättänyt, ettei sen paremmin B Oy:n konkurssipesälle kuin A:lle myönnetä asiassa valituslupaa, joten hovioikeuden tuomio on jäänyt pysyväksi.

KANTAJAN KANNE

Vaatimukset

A on vaatinut käräjäoikeutta vahvistamaan, että riidan kohteena oleva velka vanhenee 14.2.2009, minkä lisäksi hän on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 1.200 eurolla laillisine korkoineen.

Perusteet

A on perustanut vaatimuksensa siihen, että ulosottokaaren 2 luvun 24 § toteaa määräajan olevan vanhenemisen osalta 15 vuotta ja saman lain 25 § toteaa määräajan laskemisen alkavan siitä, kun yksipuolinen tuomio taikka lainvoimainen tuomio tai muu lopullinen ulosottoperuste on annettu. Tässä tapauksessa ulosottoperusteena on Turun hovioikeuden 14.2.1994 antama tuomio. Korkein oikeus on sanatarkasti todennut päätöksessään, että "Valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi". Korkein oikeus on siten ilmoittanut, että velan ulosottoperusteena on 14.2.1994 annettu Turun hovioikeuden tuomio.

VASTAAJAN VASTAUS

Vastaaja B Oy:n konkurssipesä on puolestaan vaatinut, että käräjäoikeus vahvistaa kyseisen saatavan vanhentumisajankohdaksi 7.2.2010 sekä että kantaja velvoitetaan korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut jutussa laillisine korkoineen.

Perusteet

Vastaaja katsoo Turun käräjäoikeudelle 22.2.2008 jättämästään lausumasta poiketen, että B Oy:n konkurssipesän takaisinsaantisaatava A:lta vanhenee 7.2.2010.

Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 1 momentin mukaan siviiliasiassa annettu ulosottoperuste, jossa luonnolliselle henkilölle on asetettu maksuvelvoite, on täytäntöönpanokelpoinen 15 vuoden ajan. Ulosottokaaren 2 luvun 25 §:n mukaan ulosottoperusteen määräaika lasketaan siitä, kun yksipuolinen tuomio taikka lainvoimaiseksi tullut tuomio tai muu lopullinen ulosottoperuste on annettu. Ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n ja velan vanhentumisesta annetun lain 8 §:n 3 momentin mukaisesti, saatava vanhentuu, kun ulosottoperusteen määräaika kuluu umpeen. Velan vanhentumisesta annetun lain 11 §:n mukaan jos velkoja panee vireille saatavaa koskevan kanteen velallista vastaan tai esittää saatavaa koskevan vaatimuksen tuomioistuimessa, vanhentuminen keskeytyy asian tullessa vireille menettelyn ajaksi. 11 §:n mukaan vanhentuminen katsotaan katkenneeksi sinä päivänä, jona lainvoimaiseksi tullut tuomio on annettu tai asian käsittely on muutoin päättynyt. Ulosottokaaren 13 luvun 2 §:n 7-kohdan ja velan vanhentumisesta annetun lain 21 §:n 2 momentin siirtymäsäännösten nojalla edellä mainittuja säännöksiä sovelletaan myös velkaan, jonka oikeusperuste on syntynyt ennen ulosottokaaren ja velan vanhentumisesta annetun lain voimaantuloa.

B Oy:n konkurssipesällä on A:lta takaisinsaantia konkurssipesään koskevassa asiassa tuomittu saatava, jonka vastaaja katsoo vanhentuvan 7.2.2010. Takaisinsaantiasiaa on käsitelty kolmessa oikeusasteessa. Saatavasta on antanut tuomion Paraisten kihlakunnanoikeus 5.11.1992 ja Turun hovioikeus 14.2.1994 sekä korkein oikeus päätöksensä 7.2.1995. Vastaaja katsoo, että lopullinen ulosottoperuste asiassa on syntynyt korkeimman oikeuden annettua valituslupa-asiassa kielteisen, sekä kantajan että vastaajan valituslupahakemukset hylkäävän, päätöksen 7.2.1995 (dnro S 94/691, nro 0417).

Koska Paraisten kihlakunnanoikeuden 5.11.1992 antamasta päätöksestä on valitettu hovioikeuteen, käräjäoikeuden päätös ei ole tullut lainvoimaiseksi. Ulosottokaaren 2 luvun 25 §:ää koskevissa hallituksen esityksen perusteluissa todetaan (HE 216/2001 vp. s. 89-90) viitaten alioikeuden antamaan tuomioon, että "jos jompikumpi asianosainen hakee tuomioon muutosta, määräaika lasketaan hovioikeuden tuomion päivämäärästä, jos se puolestaan tulee lainvoimaiseksi".

Ko. tapauksessa sekä kantaja että vastaaja ovat pyytäneet Turun hovioikeuden 14.2.1994 antaman tuomion johdosta valituslupaa vielä korkeimmalta oikeudelta. Valituslupahakemuksien johdosta Turun hovioikeuden 14.2.1994 antama päätös ei ole tullut lainvoimaiseksi tuomion antamisen jälkeen. Oikeuskirjallisuudessa täytäntöönpanon määräajan laskemisen osalta lainsäädäntöneuvokset Tuula Linna ja Tatu Leppänen katsovat teoksessa Ulosottomenettely 2003, s. 183, että "jos muutosta hovioikeuden päätöksestä on haettu vielä korkeimmasta oikeudesta, määräaika lasketaan korkeimman oikeuden ratkaisun, esimerkiksi kielteisen valituslupapäätöksen, antamisesta". Näin ollen hovioikeuden 14.2.1994 antamaa tuomiota ei voida pitää täytäntöönpano- ja vanhentumisajan alkamisajankohtana.

Edellä sanotuilla perusteilla B Oy:n konkurssipesä katsoo, että takaisinsaantisaatava A:lta vanhentuu 7.2.2010 eli 15 vuoden täytäntöönpanoajan kuluttua laskettuna korkeimman oikeuden 7.2.1995 antamasta valituslupapäätöksestä.

TODISTELU

Kirjalliset todisteet

Kantaja

Korkeimman oikeuden päätös 7.2.1995 nro 0417
Teema: Korkein oikeus on todennut, että hovioikeuden tuomio jää pysyväksi ja lainvoimaiseksi

Vastaaja

1. Korkeimman oikeuden päätös 7.2.1995 nro 0417
Teema: Hovioikeuden tuomiosta on pyydetty valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, minkä johdosta hovioikeuden tuomio ei ole jäänyt lainvoimaiseksi.
2. Varsinais-Suomen ulosottoviraston tilityserittely 10.1.2009
Teema: Ulosottoviranomaisen tulkinta vanhenemisajankohdasta

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n mukaan ulosottoperuste, jossa luonnolliselle henkilölle on asetettu maksuvelvoite, on täytäntöönpanokelpoinen 15 vuoden ajan (Ulosottoperusteen määräaika). Tästä asiassa ei sinällään ole riitaa, koska sekä kantaja että vastaaja ovat yksimielisiä siitä, että täytäntöönpanokelpoisuusaika tämän saatavan osalta on 15 vuotta. Riitaa on pelkästään siitä, miten ulosottoperusteen määräaika lasketaan. Ulosottokaaren 2 luvun 25 §:n 1 momentin mukaan ulosottoperusteen määräaika lasketaan siitä, kun yksipuolinen tuomio taikka lainvoimaiseksi tullut tuomio tai muu lopullinen ulosottoperuste on annettu. Takaisinsaantiasiaa, josta nyt on kysymys, on käsitelty kolmessa eri oikeusasteessa. Paraisten kihlakunnanoikeus on ratkaissut saatavaa koskevan riidan 5.11.1992 ja Turun hovioikeus puolestaan 14.2.1994. Korkein oikeus on puolestaan päätöksellään 7.2.1995 nro 0417 A:n ja B Oy:n konkurssipesän haettua hovioikeuden tuomioon muutosta ratkaissut asian siten, ettei valituslupaa asiassa ole myönnetty. Tämän seurauksena hovioikeuden tuomio on jäänyt pysyväksi.

Koska asiassa on haettu muutoksenhakulupaa korkeimmalta oikeudelta on tästä ollut seurauksena, ettei Turun hovioikeuden 14.2.1994 antama tuomio ole tullut lainvoimaiseksi ennen korkeimman oikeuden valituslupahakemukseen antamaa päätöstä. Tuula Linna ja Tatu Leppänen ovat kirjassaan Ulosottomenettely vuodelta 2003 sivulla 183 todenneet, että mikäli kyseessä on asia jossa muutosta on haettu vielä korkeimmalta oikeudelta, määräaika lasketaan korkeimman oikeuden ratkaisun, esimerkiksi kielteisen valituslupapäätöksen, antamisesta. Tällä perusteella on katsottava, että puheena oleva 15 vuoden täytäntöönpanoaika on laskettava alkamaan korkeimman oikeuden 7.2.1995 antamasta valitusluvan eväämistä koskevasta päätöksestä. Täten takaisinsaantisaatava vanhentuu 7.2.2010.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Koska A on hävinnyt asian B Oy:n konkurssipesää vastaan, A on lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut, ellei muualla laissa toisin säädetä. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8b §:ssä säädetään, että jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys, olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta, tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää. Käräjäoikeus toteaa, että B Oy:n konkurssipesä on antanut asiassa kaksi toisistaan poikkeavaa vastausta. Helmikuun 22. päivänä 2008 päivätyssä kirjelmässään konkurssipesä on todennut saatavan vanhenevan 14.2.2009, koska konkurssipesän tuolloisen käsityksen mukaan velkojan lopullinen ulosottoperuste on syntynyt Turun hovioikeuden 14.2.1994 antamalla tuomiolla. Tammikuun 23. päivänä 2009 antamassaan vastauksessa pesä on vasta muotoillut lopullisen kantansa siitä, että saatavan vanhentumisaika onkin 7.2.2010, koska täytäntöönpanoaika on laskettava korkeimman oikeuden 7.2.1995 antamasta valituslupapäätöksestä. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan tämän tyyppisessä tilanteessa, jossa pesälläkin on ollut kaksi eri käsitystä lainsäädännön soveltamisesta, olisi ilmeisen kohtuutonta kokonaisuutena arvioiden velvoittaa A korvaamaan pesän oikeudenkäyntikulut. Tällä perusteella pesän korvausvaatimus on hylättävä.

TUOMIOLAUSELMA

Käräjäoikeus vahvistaa, että B Oy:n konkurssipesän A:lta olevat takaisinsaantiin perustuvat saatavat, jotka Turun hovioikeus on tuominut maksettavaksi 14.2.1994 antamallaan tuomiolla nro 524 asiassa dnro S 92/1705 vanhentuvat 7.2.2010 eli 15 vuoden täytäntöönpanoajan kuluttua laskettuna korkeimman oikeuden asiassa 7.2.1995 antamastaan valituslupapäätöksestä.

B Oy:n konkurssipesä saa kärsiä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet

Käräjätuomari Hannu Karsio

TURUN HOVIOIKEUS TUOMIO 29.9.2009

RATKAISU, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA

Turun käräjäoikeus 1. os. 17.2.2009 nro 2389
(liitteenä)

ASIA

Täytäntöönpanoriita

VALITTAJA

A

VASTAPUOLI

B Oy:n konkurssipesä

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitus

A on vaatinut hovioikeutta vahvistamaan, että B Oy:n konkurssipesän saatava on vanhentunut ulosottoperusteen määräajan päättymisen johdosta 14.2.2009. Lisäksi A on vaatinut, että B Oy:n konkurssipesä velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa 1.200 eurolla ja hovioikeudessa 600 eurolla, molemmat määrät korkoineen. Vielä A on vaatinut, että hovioikeus antaa B Oy:n konkurssipesän saatavaa koskevan täytäntöönpanon keskeytysmääräyksen, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu.

A on perustellut vaatimuksiaan sillä, että ulosottoperusteen 15 vuoden määräaika tulee laskea sittemmin lainvoimaiseksi tulleesta, 14.2.1994 annetusta Turun hovioikeuden tuomiosta. Käräjäoikeuden tuomiossa mainittu, oikeuskirjallisuudessa esitetty kannanotto on katsottava ainoastaan sen esittäjien mielipiteeksi, eikä ulosottoperusteen määräajan alkamisajankohdaksi ole ainoastaan sen perusteella katsottava korkeimman oikeuden 7.2.1995 antamaa kielteistä valituslupapäätöstä.

Vastaus

B Oy:n konkurssipesä on vaatinut, että valitus perusteettomana hylätään. Konkurssipesä on lisäksi vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 600 eurolla korkoineen.

VÄLITOIMET

Hovioikeus on tutkittuaan kanteen perusteita havainnut, että asia on sellainen täytäntöönpanoriitana käsiteltävä asia kuin ulosottokaaren 10 luvun 6 §:ssä tarkoitetaan. Kun saman luvun 9 §:ssä tarkoitettua estettä ei ole, on täytäntöönpanoriitakanne voitu saman luvun 13 §:n mukaisesti nostaa ilman ulosottomiehen antamaa osoitusta.

Harkittuaan, että valituksen hyväksymiselle saattaa olla todennäköisiä perusteita, hovioikeus on A:n sitä tarkoittavan vaatimuksen johdosta ja ulosottokaaren 10 luvun 20 §:n 1 momentin nojalla 23.2.2009 antamallaan päätöksellä kieltänyt Turun hovioikeuden tuomioon 14.2.1994 nro 524 perustuvan täytäntöönpanon, kunnes hovioikeus on ratkaissut nyt käsiteltävänä olevan valituksen.

Hovioikeus on ulosottokaaren 10 luvun 15 §:n mukaisesti varannut ulosottomiehelle tilaisuuden antaa lausumansa asiassa. Varsinais-Suomen ulosottovirasto ei ole antanut siltä pyydettyä lausumaa.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Taustatiedot ja kysymyksenasettelu

B Oy:n konkurssipesän saatava perustuu Turun hovioikeuden 14.2.1994 antamaan tuomioon nro 524. Molemmat asianosaiset olivat hakeneet sanottuun tuomioon muutosta, mutta korkein oikeus oli 7.2.1995 antamallaan ratkaisulla nro 417 hylännyt asianosaisten valituslupahakemukset, minkä johdosta hovioikeuden tuomio oli jäänyt lopulliseksi ratkaisuksi asiassa. Asiassa on riidatonta, että konkurssipesän saatavaan sovelletaan ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 1 momentissa säädettyä 15 vuoden määräaikaa.

Hovioikeudessa on nyt kysymys siitä, onko B Oy:n konkurssipesän saatava vanhentunut ulosottoperusteen määräajan päättymisen johdosta. Ratkaistavana on siis ensi sijassa, onko ulosottokaaren 2 luvun 25 §:n 1 momentin tarkoittamana ajankohtana, josta ulosottoperusteen määräaika lasketaan, tässä tapauksessa pidettävä hovioikeuden sittemmin lopulliseksi jäänyttä ratkaisua vai korkeimman oikeuden kielteistä valituslupapäätöstä.

Sovellettavat säännökset

Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 1 momentin mukaan tuossa laissa tarkoitettu ulosottoperuste, jossa luonnolliselle henkilölle on asetettu maksuvelvoite, on täytäntöönpanokelpoinen 15 vuoden ajan (ulosottoperusteen määräaika).

Saman luvun 25 §:n 1 momentin mukaan ulosottoperusteen määräaika lasketaan siitä, kun yksipuolinen tuomio taikka lainvoimaiseksi tullut tuomio tai muu lopullinen ulosottoperuste on annettu.

Saman luvun 27 §:n 1 momentin mukaan saatava vanhentuu, kun ulosottoperusteen määräaika kuluu umpeen. Saatavasta on sen jälkeen voimassa, mitä vanhentuneesta velasta säädetään velan vanhentumisesta annetussa laissa (728/2003).

Saman luvun 1 §:n mukaan ulosottoasian vireilletulo ja täytäntöönpano edellyttävät, että hakijalla on 2 §:ssä tarkoitettu ulosottoperuste, jossa vastaajalle on asetettu maksuvelvoite tai muu 1 luvun 1 §:ssä tarkoitettu velvoite. Saman luvun 2 §:ssä on tyhjentävä luettelo ulosottoperusteista. Sen mukaan ulosottoperuste on muun muassa tuomioistuimen riita- tai rikosasiassa antama tuomio. Säännöksen 2 momentin mukaan mitä tässä laissa säädetään tuomiosta, koskee soveltuvin osin myös tuomioistuimen riita- tai rikosasiassa antamaa päätöstä, määräystä ja väliaikaista määräystä sekä tuomioistuimen vahvistamaa sovintoa.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset

Ulosottokaaren 2 luvun 25 §:n 1 momentissa edellytetään, että määräaika lasketaan nimenomaan ulosottoperusteesta. Säännöksessä käytetty ilmaus "lainvoimaiseksi tullut” johtaa niin ikään päättelemään, että määräaikaa ei kaikissa tilanteissa laskettaisi siitä ajankohdasta, kun käsiteltävänä olevassa asiassa on annettu viimeisin ratkaisu, vaan mahdollista olisi määräajan alkaminen myös tuota ajankohtaa aikaisemmasta ajankohdasta.

Korkeimman oikeuden 7.2.1995 antama kielteinen valituslupapäätös on tuomioistuimen riita-asiassa antama päätös, joka sinänsä ulosottokaaren 2 luvun 2 §:n 1 ja 2 momentin perusteella voisi olla ulosottoperusteena. Ulosottoperusteelta edellytetään kuitenkin lisäksi, että kyseessä on sellainen ratkaisu, jonka perusteella ulosottoviranomainen voi ulosottokaaren 2 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla ryhtyä täytäntöönpanotoimeen.

Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan hovioikeuden ratkaisusta valittamista varten on pyydettävä korkeimmalta oikeudelta valituslupa, jos valitus koskee hovioikeuden muutoksenhakuasteena ratkaisemaa asiaa tai tällaisen asian yhteydessä antamaa ratkaisua. Milloin valituslupaa ei myönnetä, hovioikeuden ratkaisu jää asiassa lopulliseksi ratkaisuksi, korkein oikeus ei ota juttua asiallisesti tutkittavakseen eikä näin ollen myöskään anna asian aineellisista kysymyksistä lausuntoaan. Hovioikeuden ratkaisu saa myös tällöin lainvoiman.

Koska korkeimman oikeuden kielteisessä valitusluparatkaisussa ei edellä esitetyin tavoin oteta kantaa asian aineellisiin kysymyksiin eikä täytäntöönpanoon ryhtyminen yksin sellaisen ratkaisun perusteella olisi mahdollista, ei sitä ole katsottava ulosottokaaressa tarkoitetuksi ulosottoperusteeksi huolimatta siitä, että kyseessä on asian tuomioistuinkäsittelyn lopullisesti päättävä ratkaisu.

Hovioikeus toteaa, että käräjäoikeuden tuomiossa mainittua, oikeuskirjallisuudessa esitettyä kannanottoa (Linna-Leppänen, Ulosottomenettely 2003, s. 183) ei tuossa teoksessa ole millään tavoin perusteltu. Näin ollen ja kun kannanotto ei edellä esitetyin tavoin vastaa lain sanamuotoa, hovioikeus katsoo, ettei sille sen vuoksi ole annettava ratkaisevaa merkitystä nyt käsillä olevaa kysymystä arvioitaessa.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, että ulosottoperusteena on tämän tapauksen yhteydessä pidettävä hovioikeuden ratkaisua, joka on ulosottokaaren 2 luvun 25 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla tullut lainvoimaiseksi korkeimman oikeuden kielteisen valitusluparatkaisun antamisen johdosta. Ulosottoperusteen määräaika tulee siten saman lainkohdan mukaisesti laskea tuon ratkaisun antamispäivästä ja B Oy:n konkurssipesän saatava on näin ollen vanhentunut 14.2.2009 ulosottoperusteen 15 vuoden määräajan kuluttua umpeen.

Oikeudenkäyntikulut

Asian näin päättyessä B Oy:n konkurssipesä on ulosottokaaren 10 luvun 18 §:n 2 momentin ja oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n ja 1 §:n nojalla velvollinen korvaamaan A:lle käräjä- ja hovioikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, joita hovioikeus pitää määrältään kohtuullisina.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan. Hovioikeus vahvistaa, että Turun hovioikeuden tuomion 14.2.1994 nro 524 täytäntöönpanokelpoisuus on päättynyt ja B Oy:n konkurssipesän siihen perustuva saatava on vanhentunut 14.2.2009.

B Oy:n konkurssipesä velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 1.200 eurolla ja hovioikeudessa 600 eurolla. Sen jälkeen, kun kuukausi on kulunut näiden korvausten tuomitsemispäivästä, saatavalle on maksettava viivästyskorkoa, jonka suuruus on kulloinkin voimassa oleva korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä seitsemällä prosenttiyksiköllä.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenneuvos Lauri Vihervaara
hovioikeudenneuvos Matti Jalava
hovioikeudenneuvos Mika Herhi

Esittelijä: viskaali Peter Arvidsson

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen