Lausunto työryhmän mietinnöstä Määräaikaisten tuomareiden nimittäminen ja eräiden tuomioistuinten johtamisjärjestelmän kehittäminen

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUS

Kuopio 26.3.2010
Nro 36

Oikeusministeriölle

Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö 18.2.2010 nro OM 2/31/2008

Asia: Lausunto työryhmän mietinnöstä Määräaikaisten tuomareiden nimittäminen ja eräiden tuomioistuinten johtamisjärjestelmän kehittäminen (Työryhmämietintö 5/2010)

Viitekirjeessä pyydettynä lausuntonaan hovioikeus esittää siltä osin kuin kysymys on hovioikeuksia koskevien säännösten muuttamisesta seuraavaa.

Yleistä

Kysymyksessä on varsin laajan toimeksiannon pohjalta laadittu osamietintö. Toimeksiannon keskeisenä tavoitteena on tarkastella tuomioistuinten organisaatiosäännösten asianmukaista säädöstasoa. Keskeisenä tavoitteena on siirtää lain tasoa vaativat säännökset asianomaisia tuomioistuimia koskeviin lakeihin tai jopa kaikkia tuomioistuimia koskevaan tuomioistuinlakiin. Muut säännökset on tarkoitus sijoittaa tuomioistuinten työjärjestyksiin. Tuomioistuimia koskevista asetuksista on tarkoitus päästä kokonaan eroon. Tähän nähden on outoa ja epätarkoituksenmukaista, että mietinnössä ehdotetaan nyt muutoksia eri tuomioistuimia koskeviin asetuksiin. Itä-Suomen hovioikeuden näkökulmasta ehdotetut uudistukset eivät ole sillä tavoin kiireellisiä, että olisi aihetta tehdä muutoksia, jotka ovat ristiriidassa päätavoitteen, säädöstason tarkistamisen kanssa. Tämän vuoksi ainakaan hovioikeuksien osalta ei ole syytä tässä vaiheessa ryhtyä ehdotettuihin lain ja asetuksen muuttamishankkeisiin.

Mietinnössä ehdotettuihin muutoksiin liittyviä näkökohtia

Taustaa
Vuoteen 1975 saakka yleistoimivalta hallintoasioissa oli hovioikeuksissa täysistunnolla. Järjestelmä oli sellainen, että pääosa hallintoasioista käsiteltiin hovioikeuden ensimmäisellä jaostolla ja annettiin tiedoksi muille jaostoille, joiden jäsenet saattoivat ottaa tässä yhteydessä kantaa asioihin. Tietyt asiat, muiden ohessa lainkäyttöhenkilökunnan virkaan nimittämiset, kuuluivat säännösten mukaan täysistunnon ratkaistaviksi.

Vuonna 1975 säännöksiä muutettiin niin, että hovioikeuksiin tuli hallintojaosto, jolla oli yleistoimivalta hallintoasioissa. Tietyt asiat kuuluivat täysistunnon ratkaistaviksi, osa taas presidentille ja jotkin asiat hovioikeuden sihteerille (nykyisin kansliapäällikkö). Hallintojaoston jäsenet määrättiin täysistunnossa.

Vuoden 1994 organisaatiolakiuudistuksen yhteydessä hovioikeuksissa siirryttiin päällikkövirastomalliin. Yleistoimivalta hallintoasioissa on siis hovioikeudessa presidentillä.

Kun valtion budjettilainsäädännössä siirryttiin liike-elämästä omaksuttuun tulosohjausjärjestelmään, sanottiin, että siihen kuuluu elimellisenä osana päällikkövirastomalli. Sitä ehdotettiin myös hovioikeuksiin. Hovioikeuksien jäsenet vastustivat mallia yksimielisesti. Siitä huolimatta järjestelmä tuli voimaan hovioikeuksissa. Korkeimpaan oikeuteenkin sitä ajettiin voimallisesti, mutta korkein oikeus torjui periaatteellisista syistä päällikkövirastomallin.

Nimitysvallan keskittämisestä presidentille
Mietinnössä ehdotetaan hovioikeuden presidentin nimitysvallan radikaalia lisäämistä. Erityisesti tämä koskee lainkäyttöhenkilökunnan nimittämispäätöksiä. Nimittämisvallan keskittäminen ehdotetulla tavalla presidentille merkitsee liian kapeaa pohjaa monipuoliselle nimittämisharkinnalle. Tätä epäkohtaa ei poista kaikissa tilanteissa esimerkiksi johtoryhmän kuuleminen. Itsetietoinen johtaja nimittää kenet tahtoo. Muodollisesti kestävät nimityspäätöksen perustelut on mahdollista kirjoittaa hyvin monenlaisille ratkaisuille. Perusteluvaatimuskaan ei siten auta asiaa.

Nimittämisvallan keskittäminen presidentille ei ole ongelmaton myöskään tuomareiden riippumattoman aseman ja tuomioistuinten rakenteellisen riippumattomuuden kannalta. Presidentille keskitetty nimittämisvalta voi johtaa tiedostamattomaan tai jopa tietoiseenkin esittelijän tai tuomarin omasta kannasta poikkeavaan presidentin oikeudellisten kannanottojen myötäilyyn varsinkin, jos presidentin virassa on voimakastahtoinen ja itsevarma henkilö. Tuomarin riippumaton asema on tällöin uhattuna. Pahimmassa tapauksessa järjestelmä luo edellytyksiä suosikkijärjestelmän syntymiselle.

Ehdotettua järjestelmää voidaan luonnollisesti puolustaa sanomalla, että kun presidentti vastaa hovioikeuden työn tuloksellisuudesta, hänen on saatava valita ne, jotka tuloksen tekevät. Liike-elämässä asia on selkeä. Siellä tavoitellaan taloudellista tulosta, mihin tuo periaate soveltuu. Sitä paitsi kelvotonta tulosta tekevä tai valtaansa väärin käyttävä taikka muuten huono johtaja voidaan muitta mutkitta erottaa. Tuomioistuimissa on toisin. Päällikkötuomarilla on tuomarin asema ja virassapysymisoikeus. Kollegisessa tuomioistuimessa näitä vaaroja voidaan lieventää sillä, että myöskin hallintoasioissa ja eritoten nimittämiskysymyksissä on mukana kolleginen elementti. Vakavasti olisi harkittava myös edellä mainittuun hallintojaosto- tai vastaavaan järjestelmään palaamista (Vrt. esim. korkeimman oikeuden kansliatoimikunta).

Lausuntovaliokunnan kokoonpanosta
Lausuntovaliokunnan kokoonpano ei nykyisellään ole paras mahdollinen siinä suhteessa, että täysistunnon valitsemien valiokunnan jäsenten suhteellinen merkitys vaihtelee eri hovioikeuksissa. Näitä jäseniä on aina kaksi, mutta hovioikeudenlaamannien lukumäärä vaihtelee hovioikeuden koon mukaan. Tältä kannalta nimittämislausuntojen siirtäminen johtoryhmälle on looginen ratkaisu. Hyvin voidaan kuitenkin perustella myös laajempaa kokoonpanoa. Tärkeää on sekin tieto, joka tulee valmistelusta vastaavan jäsenen tehtävistä päävastuun kantavilta nuoremmilta hovioikeuden jäseniltä. Näin ollen voitaisiin hyvin menetellä niin, että täysistunto valitsisi edelleen jäseniä valiokuntaan ja näiden jäsenten määrä suhteutettaisiin hovioikeudenlaamannien lukumäärään niin, että jokaisessa hovioikeudessa täysistunnon valitsemia valiokunnan jäseniä olisi esimerkiksi sama määrä kuin hovioikeudenlaamanneja tai puolet siitä määrästä taikka jokin muu tarkoituksenmukaiseksi katsottavan suhdeluvun mukainen määrä.

Ehdotus, jonka mukaan lausuntovaliokunnassa hovioikeudenlaamannilla olisi varamies, on kannatettava.

Täysistunnon tehtävät nimitysasioissa
Turun ja Helsingin hovioikeuksissa täysistunto on jäsenmäärältään niin suuri, että asioiden käsittely siellä ymmärrettävästi voi tuottaa käytännössä vaikeuksia. Itä-Suomen hovioikeuden kokoisessa tuomioistuimessa tällaisia ongelmia ei ole. Saattaisi olla tarkoituksenmukaista kehittää jokin täysistuntoa suppeampi kolleginen elin, joka voisi ainakin suurimmissa hovioikeuksissa toimia täysistunnon rinnalla tai sijasta. Sinänsä täysistunto on merkittävä siinä suhteessa, että se varsinaisesti muodostaa hovioikeuden eli se on hovioikeus. Järjestelmän tuleekin olla sellainen, että myös merkittävimmät hallintoasiat kuuluvat tai voidaan viime kädessä saattaa täysistunnon ratkaistaviksi.

Määräaikaisten tuomarintehtävien haettavaksi julistaminen
Vähintään kuuden kuukauden pituisten tuomarinsijaisuuksien julistaminen haettavaksi on asianmukaista. Näin Itä-Suomen hovioikeudessa jo menetelläänkin.

Tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisten rekrytoimisesta tuomarinvirkoihin
Mietinnössä esitetään määräaikaisten tuomareiden nimittämismenettelyn keventämisen keskeisenä perusteena se, että näin voitaisiin helpommin saada nimitetyksi määräaikaisia tuomareita tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta. Jo pidemmän aikaa eri yhteyksissä on vaadittu, että tuomarinura pitää "avata". Sillä tarkoitettaneen sitä, että muutkin lakimiehet kuin tuomioistuimissa jo palvelevat voisivat tulla nimitetyiksi tuomarinvirkoihin. Tähän on syytä todeta, että meillä on avoin tuomarinura. Kaikki muodollisesti pätevät voivat hakea virkoja ja nimitysperusteiden mukaan ansioituneimmat tulevat nimitetyiksi. "Avoimuusvaatimuksen" taustalla näyttäisi olevan jokin erikoinen ajatus siitä, että tuomarinvirka ei olisikaan mikään erityistä ammattiosaamista ja kokemusta vaativa ammatti ja että siihen voisi tulla nimitetyksi kuka tahansa lakimies. Omituisia muotoja tämä ajatus on saanut mm. tuomarikoulua koskevissa keskusteluissa. Tuomarikoulun tarvetta perusteltiin muun ohessa sillä, että kun tuomari ensin nimitetään ns. avoimelta uralta, hänet pitää panna nimityksen jälkeen johonkin kouluun tai kurssille oppimaan tuomariksi.

Avoinna olevia määräaikaisia tuomarintehtäviä voivat nytkin hakea kaikki muodollisesti kelpoiset lakimiehet. Ilman ehdotettuja muutoksiakin on mahdollista nimittää tällainen ansioitunut lakimies määräaikaiseksi tuomariksi. On sekä tuomioistuimen että tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta tuomariksi pyrkivän edun mukaista, että ennen mahdollista vakinaiseen tuomarinvirkaan nimittämistä pyrkijä voisi palvella määräaikaisena tuomarina. Tällöin olisi mahdollista puolin ja toisin todeta, onko asianomainen pyrkijä ammattitaidoltaan ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan tuomarinviran mitat täyttävä. Myös lainmukaisiin pätevyysvaatimuksiin kuuluvan oikeamielisyyden arvioimisen kannalta tällä olisi merkitystä.

Vuosien mittaan maassamme on nimitetty varsin monia tuomareita tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta. On syytä todeta, että kokemukset eivät ole pelkästään myönteisiä. Avoin ura ei saa olla mikään itsetarkoitus.

Johtopäätökset

Edellä mainituista syistä hovioikeus katsoo, että hovioikeuksia koskevia muutoksia ei ole tässä vaiheessa syytä toteuttaa mietinnössä esitetyssä muodossa. Valmistelua on syytä jatkaa alkuperäisen toimeksiannon pohjalta. Jatkovalmistelussa tulisi edellä mainitut näkökohdat ottaa huomioon.

Lausunto on annettu hovioikeuden täysistunnossa äänestyksen jälkeen.

Presidentti Mikael Krogerus

Kansliapäällikkö Olli Hyvärinen

Työryhmän mietintö löytyy osoitteesta
www.om.fi/Etusivu/1266333374456

Hovioikeuden etusivulle

Lausunnot-sivulle