Helsingin hovioikeus

HelHO:2014:7

Ulosotto
Omaisuuden suoja
Henkivakuutus

Diaarinumero: U 13/2735
Antopäivä: 10.6.2014
Ratkaisunumero: 1188

A:lta oli ulosmitattu vuonna 2010 muutetun vakuutussopimuslain 54 §:n perusteella kaksi henkivakuutukseen perustuvaa oikeutta, jotka olivat niitä otettaessa olleet ulosmittaussuojan piirissä. Kysymys vakuutussopimuslain 54 §:n taannehtivasta soveltamisesta erityisesti omaisuuden suojan kanalta.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

VANTAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 13.9.2013

SELOSTUS ASIASTA

Itä- ja Keski- Uudenmaan ulosottoviraston kihlakunnan ulosottomies Jari Hannula on 17.4.2012 tehdyn päätöksen mukaisesti ulosmitannut A:n Selekta-sijoitukset numerot 137169 ja 143399.

Ulosmittaus on toimitettu A:n ulosottoperinnässä oleville noin 10,4 miljoonan euron saataville. Ulosmittaushetkellä sijoitusten arvoksi on arvioitu noin 3,1 miljoonaa euroa.

Valitus

A on pyytänyt, että ulosmittaus kumotaan.

Asiassa on kysymys vakuutussopimuslain 54 §:n tarkoittaman henkivakuutuksen, 2 erillistä vakuutusta, ulosmittauksesta. Kyseinen säännös säätää henkivakuutuksen ulosmittauksen sallittavuudelle erityiset edellytykset. Ulosmittauspäätöksessä on todettu, ettei ulosmittaukselle ole tässä tapauksessa estettä. Ulosmittausratkaisussa ei ole lainkaan perusteluita.

Ulosmittauspäätös on lainvastainen, koska ulosmitatut henkivakuutukset on otettu selvästi kauemmin kuin viisi vuotta ennen ulosmittausta eikä ulosmittaukselle ei esitettävissä muitakaan edellä mainitussa

lainkohdassa säädettyjä materiaalisia edellytyksiä.

A:n omistamat kaksi Selecta-sijoitusta ovat vakuutussopimuslain 54 §:n tarkoittamalla tavalla sellaista omaisuutta, jota ei saa ulosmitata, koska vakuutukset ovat ennen ulosmittausta olleet voimassa kauemmin kuin viisi vuotta, eikä vakuutuksiin ole suoritettu minään vuonna vakuutusmaksuja lainkohdassa määritellyllä tavalla "enemmän kuin viidennes vakuutusmaksujen yhteenlasketusta määrästä". Vakuutukset on otettu 4.7.1997 (nro 137169) ja 29.12.1997 (nro 143399) eli ne ovat olleet voimassa jo lähes 15 vuoden ajan.

A:n omistamiin vakuutuksiin kohdistuu lisäksi huomattavan suuria pankkilainoja. Vakuutusmaksuja on siten maksettu lainavaroin. Tällaisia lainavaroja ei voida ottaa lainkohdassa tulkinnassa huomioon

suoritettuina vakuutusmaksuina.

Täytäntöönpanon keskeytys

Käräjäoikeus on A:n pyynnön mukaisesti 10.5.2012 tehdyllä päätöksellä nro 12/5840 keskeyttänyt nyt kysymyksessä olevan ulosmittauksen täytäntöönpanon siten, että varojen tilittäminen on kielletty.

Itä-ja Keski-Uudenmaan ulosottoviraston lausunto

Itä- ja Keski-Uudenmaan ulosottoviraston kihlakunnanvouti Santtu Meller on lausunnossaan todennut, että ulosmittauksen kohteena voi olla velalliselle kuuluva esine tai oikeus, joka voidaan yksilöidä ja jolla on varallisuusarvoa, jollei sellaisen omaisuuden ulosmittaamista laissa erikseen kielletä. Ulosmittaus kattaa myös esineen ainesosat ja tarpeiston, ulosmittauksen jälkeen erääntyvän tuoton ja ulosmitatun omaisuuden sijaan tulevan omaisuuden (UK 4:8.1).

Jos henkivakuutuksessa on vakuutettuna vakuutuksenottaja tai hänen puolisonsa, jommallekummalle heistä vakuutussopimuksen mukaan kuuluvaa oikeutta ei saa ulosmitata kummankaan velasta, jos:

1) vakuutuksen ottamisesta on ulosmittausta toimitettaessa kulunut vähintään viisi vuotta, vakuutusmaksuja on sovittu suoritettavaksi vähintään kymmenen vuoden ajan eikä minään vuonna ole suoritettu enemmän kuin viidennes siitä vakuutusmaksujen yhteenlasketusta määrästä, joka olisi ollut suoritettava, jos maksu olisi vakuutusta otettaessa tasaisesti jaettu kymmenelle vuodelle; maksun korotusta, joka johtuu sovitusta kustannusten kehitystä kuvaavasta indeksin muutoksesta, ei oteta huomioon; tai

2) vakuutus on voimassa kuoleman varalta, eikä minään vuonna ole suoritettu enemmän kuin vuosittaisen vakuutusmaksun kaksinkertainen määrä (vakuutussopimuslaki 54 §).

Vakuutussopimuslain muutosta 14.5.2010/426 koskevan voimaantulo -ja soveltamissäännöksen 3 momentin mukaan uudistettua 54 §:ää sovelletaan myös henkivakuutukseen, jota koskeva sopimus on tehty

ennen tämän lain voimaantuloa.

Panttioikeus tai muu vakuusoikeus velallisen omaisuuteen ei estä omaisuuden ulosmittausta muusta saatavasta. Velkoja, jolla on ulosmitattu omaisuus hallussaan panttioikeuden perusteella, on velvollinen antamaan omaisuuden välittömästi ulosottomiehelle. Vakuusoikeus otetaan myynnissä ja varojen jaossa huomioon niin kuin 5 ja 6 luvussa säädetään (UK 4:44,1).

Ulosmitatut Selekta-sijoitukset numerot 137169 ja 143399 kuuluvat riidattomasti A:lle. Kyseisiä henkivakuutuksia ei ole otettu vain kuolemanvaralle. Mahdollinen lainanantajan panttioikeus otetaan tarvittaessa huomioon omaisuuden realisoinnin yhteydessä. Näin ollen valitusasiassa on kyse ainoastaan siitä, täyttyvätkö vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohdan edellytykset siten, että A:n henkivakuutusten ulosmittausta ei olisi saanut toimittaa.

Vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohdan sanamuodosta käy yksiselitteisesti ilmi, että kaikkien kolmen kriteerin tulee yhtä aikaa täyttyä, jotta henkivakuutuksen ulosmittaus olisi tämän lainkohdan

mukaisesti kiellettyä. A:n tapauksessa täyttyy kuitenkin ainoastaan ensimmäinen kriteeri eli vakuutuksen ottamisesta on kulunut enemmän kuin viisi vuotta. Toinen virke ei täyty, koska vakuutusmaksuja ei ole sijoitussopimuksissa sovittu maksettaviksi vähintään kymmenen vuoden ajan, vaan on sovittu ainoastaan kertamaksusta kummassakin sopimuksessa. Selekta-sijoituksen numero 137169 osalta sopimuksen mukainen kertamaksu on ollut 600.000 markkaa ja Selekta-sijoituksen numero 143399 osalta 2.000.000 markkaa. Säännöksen kolmas kriteeri ei voi täyttyä lainkaan, ellei myös toinen kriteeri täyty.

A:n tapauksessa kolmas kriteeri ei täyty, vaikka sitä tarkasteltaisiin irrallisena toisen kriteerin asiayhteydestä. Selekta-sijoitukseen nro 137169 on sovitun kertamaksun jälkeen suoritettu lukuisia vakuutusmaksuja epäsäännöllisesti ajalla 4.7.1997 -5.4.2012 yhteensä noin 6,32 miljoonaa euroa, mutta esimerkiksi vuonna 2002 vakuutusmaksuja on suoritettu yli 1,55 miljoonaa euroa ja vuonna 2003 yli 2,5 miljoonaa euroa. Näin ollen kyseiseen sijoitukseen on joka tapauksessa maksettu ainakin kahtena vuonna enemmän kuin viidennes sijoitukseen suoritetusta yhteismäärästä. Selekta-sijoitukseen nro 143399 on vuonna 1997 tehty kertasuoritus 336.375,82 euroa ja vuonna 1998 lisäsuoritus 30.925,08 euroa eli yhteensä 367.301,08 euroa. Vuoden 1997 suoritus on yli 90 % tähän sijoitukseen suoritetusta yhteismäärästä.

Vakuutussopimuslain 54 § ei estä ulosmittauksen toimittamista. Valituksessa ei ole esitetty eikä ole olemassa mitään perusteita valituksen kohteena olevan ulosmittauksen kumoamiselle. Valitus tulee perusteettomana hylätä.

Lausunto sisältää 9.5.2012 päivätyn kihlakunnan ulosottomiehen Jari Hannulan selvityksen asiasta. Sen mukaan kyseessä on normaali irtaimen omaisuuden ulosmittaus. A.n vakuutussopimuksissa on

vakuutusmaksujen suorittamisen osalta sovittu kertamaksusta, jonka vuoksi vakuutussopimuslain 54 §:n mukaiset ulosmittauskiellon edellytykset eivät täyty. Ulosmittaukselle ei näin ollen ole estettä.

A:n lausuma

A on 11.6.2012 ulosottomiehen lausuntoon antamassa lausumassaan todennut, että A:n kohdistettujen säästöhenkivakuutusten ulosmittauskelpoisuus ei ole lainsäädännön tasolla selkeä. Kysymyksessä on muuttuneen lainsäädännön soveltamistilanne varsin pitkään voimassa olleisiin vakuutuksiin.

Vakuutussopimuslain muuttamista koskevan lain esitöiden sanamuoto on varsin niukka. Tämän vuoksi asian ratkaisemisessa tulee ottaa huomioon myös lainmuutoksen tarkoitus sekä sen yhteydessä ulosottovelallisen oikeussuojan riittävyys. Erityisen ongelmallisena on pidettävä vakuutussopimuslain muutoksen voimaantulosäännöksen merkitystä A:lta ulosmitatuihin Selekta-vakuutuksiin. Asia tulee ratkaista vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1-kohdan tulkinnalla.

A:n vakuutukset on otettu vuonna 1997. Vakuutuksista sovittaessa ei ole ollut olemassa lainsäädäntöä, jolla henkivakuutusten yleisissä sopimusehdoissa olisi ollut sellaiset määräykset, jotka vasta

vuonna 2010 on liitetty vakuutussopimuslain 54 §:ään. Vuonna 1997 tehtyjä vakuutussopimuksia tulee sen vuoksi tulkita silloisen lainsäädännön sekä käytännön valossa.

Vakuutusten on tarkoitettu olevan voimassa enemmänkin kuin kymmenen vuotta. Tämä ilmenee vakuutusasiakirjoista seuraavasti;

- Vakuutussäästöennuste on laskettu A:n 100-vuotispäivään eli 18.11.2061 asti (pitkäaikainen säästöhenkivakuutus)

- Maksujen osalta on käytetty termiä "ensimmäisen vuoden maksu", mikä tarkoittaa sitä, että maksuja eli säästöjä tehdään myös myöhempinä vuosina.

- Vakuutukseen on liitetty henkivakuutuselementti sopimusta tehtäessä 36-vuotiaan A:n kuoleman varalta. Henkivakuutuselementti osoittaa, että vakuutuksen tarkoituksena on hyvin pitkäaikainen vakuutusturva.

- Vakuutuslaskelma on laadittu ulottuvaksi vuoteen 2061 saakka.

- Vakuutussumma on sijoitettu erilaisiin muutettavissa oleviin rahastosijoituksiin, joita A on asiakirjojen mukaan aktiivisesti muuttanut.

- Vakuutuksiin (erityisesti vakuutukseen nro 137169) on tehty lisäsuorituksia aktiivisesti, mikä osoittaa sopimuksen tarkoituksena olleen ja olevan aktiivisesti hoidettava säästöhenkivakuutus.

- Vakuutukseen nro 137169 on suoritettu vakuutusmaksuja ja I tai takaisinostoja säännöllisesti vuosina 1997 - 2012.

Edellä kerrotun perusteella vakuutussopimuslain uuden 54 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetyistä kolmesta kriteeristä kaksi ensimmäistä ovat olemassa. Vakuutussopimukset ovat olleet voimassa yli 5 vuotta ja vakuutusmaksuja on suoritettu vähintään 10 vuoden ajan.

Arvioitaessa vakuutusmaksujen suorittamista eri vuosina tulee tulkinnassa ottaa huomioon muuttuneen vakuutussopimuslain 54 §:n tarkoitus sellaisella tavalla, joka ei loukkaa vakuutetun oikeuksia ja jolla

ei ole lainsäätäjän nimenomaisesti tarkoittamia suurempia taannehtivia vaikutuksia.

A:n vakuutuksiin kohdistuvista maksuista suuri osa on maksettu pankista (Nordea Pankki Oyj, entinen Merita Pankki) otetuilla lainavaroilla. Lainojen yhteydessä lainan vakuudeksi on sovittu ja pantattu nyt kysymyksessä olevat Selekta-vakuutukset. A:n lainavaroin maksamat vakuutusmaksut eivät ole ulosotto-oikeudellisessa merkityksessä sellaisia vakuutusmaksuja, joita vakuutussopimuslain 54 §:ssä tarkoitetaan.

Mainitun lainkohdan rationa on se, ettei ulosottovelalliseksi joutuva vakuutuksenottaja voisi velkojiensa vahingoksi siirtää ulosottokelpoista varallisuuttaan henkivakuutuksen avulla ulosoton ulkopuolelle. Tällaista velkojien oikeutta heikentävää ja lainkohdan tarkoittamaa vaikutusta ei synny, mikäli vakuutusmaksuun ei käytetä velallisen I vakuutetun ulosmittauskelpoisia varoja. Pankista otettavaa lainaa ei voida tulkita velallisen ulosmittauskelpoiseksi varallisuudeksi, vaikka se on kasvattanut vakuutussumman määrää.

Lainavaroilla maksetut vakuutussummat jäävät velkojan eli pankin panttioikeuden johdosta ulosmittauksen ja ainakin viime kädessä ulosmitattujen varojen tilityksen yhteydessä ulosottovelkojalle tilitettävissä olevien varojen ulkopuolelle.

Nyt kysymyksessä olevien säästöhenkivakuutusten yhteinen nettoarvo ei ole läheskään ulosottomiehen arvioima 3.100.000 euroa vaan olennaisesti alhaisempi.

A:n vakuutukset ovat ennen ulosmittausta olleet hyvin pitkäikäiset ja niiden ulosmittauksen sallimisella loukataan A:lla vakuutuksenottajana olevia oikeuksia, mikäli vuoden 2010 lainmuutoksella ulotettaisiin nyt tapahtuneet oikeusvaikutukset aina vuoteen 1997 asti.

Ulosoton lisälausunto

Itä- ja Keski-Uudenmaan ulosottoviraston kihlakunnanvouti Santtu Meller on 26.6.2012 päivätyssä lausumassa todennut, että vakuutussopimuslaki on sanamuodoltaan selkeä ja yksiselitteinen. Yhtenä kriteerinä ulosmittauksen estymiselle on, että vakuutusmaksuja on sovittu suoritettavaksi vähintään kymmenen vuoden ajan. A:n Selekta-sijoitusten osalta on sovittu suoritettavaksi ainoastaan kertamaksu. Vaikka maksuja on tosiasiassa maksettu kertamaksun jälkeenkin, se ei poista sitä tosiseikkaa, että vakuutusta otettaessa on sovittu vain ja ainoastaan kertamaksusta. Valitusasian ratkaisemisen kannalta ei ole merkitystä sillä, että vakuutusten on tarkoitettu olevan voimassa yli 10 vuotta.

Myös vakuutussopimuslain voimaantulo -ja soveltamissäännös on yksiselitteinen. Lain 54 §:ää sovelletaan henkivakuutukseen, jota koskeva sopimus on tehty ennen tämän lain voimaantuloa. Voimassa olevaa vakuutussopimuslain 54 §:ää sovelletaan myös A:n henkivakuutuksiin.

Vakuutussopimuslain nyt kysymyksessä olevaa uudistusta koskevassa hallituksen esityksessä on pidetty perusteltuna tarkistaa ulosmittaussuojan saamisen edellytyksiä säästöhenkivakuutuksissa, koska niitä käytetään yhä useammin myös sijoittamisen välineenä. Ulosmittaussuojaa on haluttu lainuudistuksella tiukentaa niissä tapauksissa, joissa henkivakuutuksen tarkoituksena ei ole perinteinen taloudellisen aseman turvaaminen kuolemantapauksissa. Hallituksen esityksessä on lisäksi todettu, että aiemman säännöksen voimassa ollessa ulosmittaussuojaa harkittaessa on merkitystä annettu sille, mitä vakuutusmaksujen suorittamisesta on "alun perin sovittu" (HE 63/2009 vp, s. 12 ja 27).

A:n ulosmittauksen kohteena olevat Selekta-sijoitukset ovat ennen kaikkea hänelle rakennettu sijoittamisen väline. Tämä käy ilmi sopimusten otsikoinnista ja niiden sisällöstä sekä erityisesti sopimusten hallinnasta ja nautinnasta niiden solmimisen jälkeen aina ulosmittaushetkeen saakka. Vakuutussopimuslain tiukennukset on tarkoitettu koskemaan nimenomaan nyt kysymyksessä olevia henkivakuutussopimuksia.

Vakuutussopimuslain 54 §:n ja sitä koskevan soveltamissäännöksen sanamuodon vastainen tulkinta johtaisi A:n tapauksessa ulosmittausvelkojan huomattavaan oikeudenloukkaukseen, kun A saisi vapaasti hallinnoida, käyttää ja nauttia yli 3 miljoonan euron sijoitusvarallisuuttaan samalla, kun häneltä tuloksetta yritetään periä yli 10 miljoonan euron ulosottosaatavia.

A:n väite siitä, ettei pankkilainoilla maksetuissa vakuutusmaksuissa ole kysymys ulosotto-oikeudellisesti sellaisista vakuutusmaksuista, joita vakuutussopimuslain 54 §:ssä tarkoitetaan, on perusteeton. Pankkilainat on myönnetty A:n nimiin, käyttöön ja hänen hyväkseen. A on käyttänyt saamansa rahoituksen varallisuusasemansa kohentamiseen suorittamalla huomattavia vakuutusmaksuja Selekta-sijoitukseen. Vakuutusmaksuja ei voida eritellä sen mukaan, mistä rahoitus niihin on saatu. Olennaista on ainoastaan se, että vakuutusmaksu on suoritettu A:n varallisuuteen ja hänen hyväkseen.

Panttivelkojan oikeus huomioidaan tarvittaessa omaisuutta realisoitaessa. Ulosmittaus voi olla kiellettyä ainoastaan ulosottokaaren 4 luvun 16 §:n mukaisesti. Tässä tapauksessa noin 3,1 miljoonan euron

sijoitusvarallisuuteen kohdistuu panttivelkaa noin 200.000 euroa. Kysymyksessä ei siten ole edellä mainitun säännöksen mukainen turha ulosmittaus.

Vakuutussopimuslain 54§:n 1 momentin 1 kohdan kriteereistä täytyy valitusasiassa ainoastaan yksi kolmesta vaaditusta. Säännös on yksiselitteisesti ulotettu taannehtivasti koskemaan myös A:lta

ulosmitattuja henkivakuutussopimuksia. Ulosmittaukselle ei ole estettä vakuutussopimuslain eikä ulosottokaaren nojalla. Valittaja ei siten ole esittänyt perusteita ulosmittauksen kumoamiselle.

Velkojien lausumat

Verohallinto on lausumassaan todennut, että A:lta ulosmitatut Selekta-sijoitukset nro 137169 ja 143399 ovat hänen ulosmittauskelpoista omaisuuttaan.

Uudistetun vakuutussopimuslain 54 §:n mukaan ulosmittaus on kielletty, jos:

1) vakuutuksen ottamisesta on ulosmittausta toimitettaessa kulunut 1) vähintään viisi vuotta, 2) vakuutusmaksuja on sovittu suoritettavaksi vähintään kymmenen vuoden ajan 3) eikä minään vuonna ooe suoritettu enemmän kuin viidennes siitä vakuutusmaksujen yhteenlasketusta määrästä, joka olisi ollut suoritettava, jos maksut olisi vakuutusta otettaessa tasaisesti jaettu kymmenelle vuodelle; maksun korotusta, joka

johtuu sovitusta kustannusten kehitystä kuvaavan indeksi muutoksesta, ei oteta huomioon; tai

2) vakuutus on voimassa vain kuoleman varalta, eikä minään vuonna ole suoritettu enemmän kuin vuosittaisen vakuutusmaksujen kaksinkertainen määrä.

Pykälän sanamuodosta käy yksiselitteisesti ilmi, että kaikkien 1-kohdan kolmen kriteerin on täytyttävä samanaikaisesti. A:n osalta täyttyy vain ensimmäinen kriteeri eli vakuutukset ovat olleet voimassa vähintään viisi vuotta.

Vakuutus/sijoitussopimusasiakirjoista käy ilmi, että kysymyksessä on vain kerta luontoinen sijoittaminen, Selekta-sijoituksen nro 137169 osalta 600.000 markkaa ja Selekta-sijoituksen nro 143399 osalta 2.000.000 markkaa. Se, että maksuja on suoritettu myös kertamaksun jälkeen ei muuta sijoituksen alkuperäistä luonnetta eli toinen kriteeri ei täyty.

Kolmas kriteeri ei voi täyttyä, ellei toinen kriteeri täyty.

A:n esittämällä seikalla, että vakuutusten on tarkoitettu olevan voimassa yli kymmenen vuotta ei ole tässä asiassa relevanttia merkitystä.

1.11.2010 voimaan tulleen muutetun vakuutussopimuslain voimaantulo -ja soveltamissäännös on yksiselitteinen. Lain 54 §:ää sovelletaan myös henkivakuutukseen, joka on tehty ennen lain voimaan tuloa eli myös A:n henkivakuutuksiin.

Vakuutussopimuslain uudistusta koskevasta hallituksen esityksestä (HE 63/2009) on selkeästi luettavissa, että on ollut tarve tiukentaa henkivakuutusten ulosoton suojaa, koska säästöhenkivakuutuksia käytetään yhä enemmän sijoitusvälineinä. Niiden tarkoitus ei ole enää toimia pelkästään taloudellisena turvana kuolemantapauksissa.

Selekta-sijoitukset ovat aivan ilmeisesti A:lle ensisijaisesti sijoittamisen väline. Vakuutussopimuslain muutoksella on nimenomaisesti haluttu tiukentaa tällaisten henkivakuutusten ulosmittauksen suojan ehtoja. Lain sanamuodon ja tarkoituksen vastainen tulkinta ei voi johtaa siihen, että A pitää hallussaan ja käyttää mittavaa sijoitusomaisuutta samaan aikaan, kun velkojien noin 10 miljoonan euron saatavien perintä on tuloksetonta.

Muilta osin Verohallinto on yhtynyt kihlakunnanvouti Santtu Mellerin asiassa antamaan lausumaan.

B Oy:n konkurssipesä on lausumassaan todennut, ettei A:n valitukselle ole perusteita, koska vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan säännöksen kaikkien kolmen kriteerin

tulee olla voimassa, jotta henkivakuutuksen ulosmittaus olisi kiellettyä.

A:n tapauksessa ensimmäinen vaatimus eli vähintään viiden vuoden voimassaolo täyttyy, mutta kaksi muuta kriteeriä eivät täyty.

Sijoitussopimuksia solmittaessa vuonna 1997 on sovittu kertamaksusta vakuutuksen nro 137169 osalta 600.000 markkaa ja vakuutuksen nro 143399 osalta 2.000.000 markkaa. A on tosiasiallisesti kuitenkin vapaaehtoisesti maksanut vakuutusmaksuja myöhemmin, mutta vakuutusta sovittaessa on sovittu vain edellä mainituista kertamaksuista. Sopimuksissa ei ole mainituja myöskään mistään maksuajoista.

Mikäli sopimusehdoista huolimatta katsottaisiin, että kysymyksessä on ei olisi kysymys kertasuoritteisista vakuutusmaksuista, A on kuitenkin maksanut vakuutusmaksuja enemmän kuin lain edellyttämä

viidennes vakuutusmaksujen yhteenlasketusta määrästä. Selekta-sijoituksen nro 137169 vakuutusmaksut ajalla 4.7.1997 - 5.4.2012 ovat yhteensä 6,32 miljoonaa euroa. Vakuutusmaksuja on suoritettu esimerkiksi vuonna 2002 noin 1,55 miljoonaa euroa ja vuonna 2003 yli 2,3 miljoonaa euroa. Vakuutusmaksujen yhteissumma on ainakin kahtena vuonna ollut enemmän kuin viidennes. Selekta-sijoitukseen nro 143399 on vuonna 1997 tehty 336.375 euron suoritus ja vuonna 1998 noin 31.000 euron suoritus. Vuonna 1997 tehty

sijoitus on ollut enemmän kuin viidennes vakuutusmaksujen yhteismäärästä.

Ulosmittauksen yhteydessä ei ole merkitystä, miten varat vakuutusmaksuihin on saatu. Pankkilainat on annettu A:lle hänen varallisuusasemansa hyväksi. Pankin asema panttivelkojana huomioidaan omaisuuden realisoinnin yhteydessä.

A ei siten ole esittänyt päteviä perusteita ulosmittauksen kumoamiselle.

A:n lausuma

A on 19.10.2013 lausumassaan todennut, ettei häneen kohdistettujen säästöhenkivakuutusten ulosmittauskelpoisuus ole lainsäädännön tasolla selkeää. Kysymyksessä on muuttuneen lainsäädännön soveltamistilanne varsin pitkään voimassa olleisiin vakuutuksiin.

Asianosaiset ovat erimieltä siitä, onko vakuutussopimuslain 54 §:n muuttamisen yhteydessä tietoisesti haluttu ulottaa uuden lain soveltaminen kaikkiin mahdollisiin, jo aikaisemmin otettuihin vakuutussopimuksiin ja onko tällainen taannehtivuus ylipäätään ollut sallittua.

A:n mukaan lainmuutoksella ei ole tarkoitettu, haluttu eikä myöskään voitu ulottaa taannehtivia vaikutuksia kaikkiin "vanhoihin" vakuutussopimuksiin.

Vakuutussopimuslain uudessa sanamuodossa käytetään sellaisia käsitteitä, joita ei ole ollut käytännön vakuutustoiminnassa edes olemassa silloin, kun A on sopinut omasta henkivakuutuksestaan. Vakuutustoiminnassa ei tunnettu tiettyä ajanjaksoa, jonka ajan vakuutusmaksuja tulee vähintään suorittaa. Vakuutuksiin ei myöskään liittynyt rajoituksia sille, minkä suuruisia vakuutusmaksuja tai kuinka usein vakuutusmaksuja voidaan vakuutukseen liittyen maksaa.

Nykyisen lain sanamuoto ei vastaa- eikä se edes voi vastata- sitä oikeudellista tilannetta, jossa A vuonna 1997 on omasta henkivakuutuksestaan sopinut. A:n vakuutusta ei voida yli kymmenen voimassaolovuoden jälkeen taannehtivasti siirtää ulosmittauksen piiriin.

Vakuutussopimuslaki koskevassa hallituksen esityksessä ei käsitellä lainkaan voimaantulosäännöksen käytännön merkityksiä. Esitöissä ei muun muassa selkeästi sanota I perustella, että lailla on taannehtiva

vaikutus kaikkiin aikaisemmin tehtyihin vakuutussopimuksiin.

Vakuutussopimuslain nykyinen sanamuoto asettaa ulosmittauksen sallittavuudelle sellaiset ajalliset ja määrälliset kriteerit, joita ei voida soveltaa A:lta ulosmitattuihin henkivakuutuksiin. Sanottu

tulkinnallinen mahdottomuus estää lainkohdan soveltamisen. Tämän vuoksi A:n henkivakuutusten ulosmittaus on katsottava kielletyksi.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Perustelut

Asian tausta:

A on valittanut Itä- ja Keski-Uudenmaan ulosottoviraston 17.4.2012 tekemästä ulosmittauksesta, jolla häneltä on ulosmitattu Selekta-vakuutukset numerot 137169 ja 143399. Ulosmitatun omaisuudenarvoksi on tuolloin arvioitu noin 3.100.000 euroa.

Ulosmittaus on päätöksen mukaan perustunut ulosottokaaren 4 luvun 8 §:ään ja vakuutussopimuslain 54 §:ään. A:lla on tuolloin ollut 10.359.439, 36 euron suuruiset ulosotossa olevat velat.

Sovellettavat säännökset:

Vakuutussopimuslain 54 §:n mukaan, jos henkivakuutuksessa on vakuutettuna vakuutuksenottaja tai hänen puolisonsa, jommallekummalle heistä vakuutussopimuksen mukaan kuuluvaa oikeutta ei saa ulosmitata kummankaan velasta, jos:

1) vakuutuksen ottamisesta on ulosmittausta toimitettaessa kulunut vähintään viisi vuotta, vakuutusmaksuja on sovittu suoritettavaksi vähintään kymmenen vuoden ajan eikä minään vuonna ole suoritettu enemmän kuin viidennes siitä vakuutusmaksujen yhteenlasketusta määrästä, joka olisi ollut suoritettava, jos maksu olisi vakuutusta otettaessa tasaisesti jaettu kymmenelle vuodelle; maksun korotusta, joka johtuu sovitusta kustannusten kehitystä kuvaavasta indeksin muutoksesta, ei oteta huomioon; tai

2) vakuutus on voimassa kuoleman varalta, eikä minään vuonna ole suoritettu enemmän kuin vuosittaisen vakuutusmaksun kaksinkertainen määrä.

Vakuutussopimuslain muutosta 14.5.2010/426 koskevan voimaantulo -ja soveltamissäännöksen 3 momentin mukaan uudistettua 54 §:ää sovelletaan myös henkivakuutukseen, jota koskeva sopimus on tehty

ennen tämän lain voimaantuloa.

Asianosaiset ovat olleet yksimielisiä siitä, että Selekta- sijoitukset / ovat A:lle kuuluvaa omaisuutta ja että asian ratkaisemiseen sovelletaan ratkaisuhetkellä voimassa olevaa vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohtaa. Mainitun säännöksen 2 kohtaa ei voida soveltaa, koska vakuutus ei ole ollut voimassa ainoastaan kuoleman varalta.

Ratkaistavat kysymykset:

Käräjäoikeuden ratkaistavana ovat seuraavat kysymykset:

1. Täyttyykö A:n Selekta-vakuutusten osalta vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohdan edellytykset ja täytyykö kaikkien edellytysten yhtäaikaisesti täyttyä, jotta vakuutukset ovat säännöksen ulosmittauskiellon piirissä?

2. Vakuutussopimuslain voimaantulosäännös; Onko voimassa olevan vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohdan soveltaminen A:n vuonna 1997 otettuihin Selekta-vakuutuksiin kohtuutonta ja/tai perustuslain takaamaan omaisuudensuojan vastaista?

3. Voidaanko A:n Selekta-vakuutukset ulosmitata kokonaisuudessaan vai ainoastaan siltä osin, kun lainkohdassa säädetty maksuraja ylittyy eli onko ainoastaan "liikaa maksettu" määrä ulosmittauskelpoista ?

4. Selekta-vakuutuksiin liittyy kuolemanvaraturva. Onko tämä osuus vakuutuksista vakuutussopimuslain 54 §:n määrittämän ulosmittauskiellon alainen?

A:n Selekta-vakuutuksista:

A:n on ottanut Selekta-vakuutuksen numero 1371692.7.1997. Sijoitus 600.000 markkaa on 4.7.1997 tehty kertamaksuna. Selekta-vakuutukseen on liittynyt 30.000 markan kuolemanvaraturva lisättynä kuolinpäivän vakuutussäästöjä vastaavalla määrällä.

A on ottanut Selekta-vakuutuksen numero 143399. Sijoitus 2.000.000 markkaa on 29.12.1997 tehty kertamaksuna. Selekta-vakuutukseen on liittynyt kuolemanvaraturva 100.000 markkaa lisättynä kuolinpäivän vakuutussäästöjä vastaavalla määrällä. Turva on alkanut 29.12.1997 ja päättynyt 18.12.2012.

A on käräjäoikeudessa kertonut, että hän oli vakuutukset ottaessaan vuonna 1997 toiminut kirjapainoalan yrittäjänä. Pankki oli tarjonnut A:lle Selekta-sijoitusta. A:n yritys oli ollut tuottava ja yritystoiminnasta saatavat varat oli pitänyt sijoittaa 1 laittaa johonkin. A:lla oli ollut halua tehdä pitkäaikainen sijoitus. A oli maksanut nyt kysymyksessä oleviin vakuutuksiin liittyvät kertamaksut 600.000 markkaa ja 2.000.000 markkaa käteisenä yrityksestään saaduilla varoilla. Pankki oli kannustanut A:ta Selekta-sijoituksiin tehtäviin lisärahoituksiin. Pankki ei ollut kuitenkaan kertonut mitään lisä rahoitukseen liittyvistä riskeistä. A kertoi vielä, että "kaikki, mitä yrityksen tuotoista oli jäänyt yli, hän oli laittanut Selekta-vakuutuksiin". A oli myöhemmin vielä ottanut pankkilainaa ja tehnyt lisärahoituksia Selekta-sijoituksiin lainarahalla. Tämä oli ollut taloudellisesti kannattavaa, koska lainan korko oli ollut pienempi kuin sijoituksen tuotto. Lainojen yhteydessä lainan vakuudeksi on sovittu ja pantattu nyt kysymyksessä olevat Selekta-vakuutukset.

Tämän osalta käräjäoikeus toteaa, että panttioikeus tai muu vakuusoikeus velallisen omaisuuteen ei estä omaisuuden ulosmittausta muusta saatavasta. Velkoja, jolla on ulosmitattu omaisuus hallussaan panttioikeuden perusteella, on velvollinen antamaan omaisuuden välittömästi ulosottomiehelle. Vakuusoikeus otetaan myynnissä ja varojen jaossa huomioon niin kuin 5 ja 6 luvussa säädetään (UK 4:44,1) eli mahdollinen lainanantajan panttioikeus otetaan huomioon omaisuuden realisoinnin yhteydessä. Siten sillä, että A on tehnyt lisärahoitukset ainakin osittain lainavaroilla, ei ole vaikutusta Selekta-vakuutusten ulosmittauskelpoisuuteen.

1. Vakuutussopimuslain 54 §:ää koskevassa hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 63/2009 vp, s. 27) todetaan, että 54 §:ssä säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä henkivakuutukseen

perustuvaa oikeutta ei saa ulosmitata. Säännöstä on muutettu siten, että ulosmittaussuojaa ei saa suoritettujen vakuutusmaksujen määristä riippumatta enää pelkästään sen perusteella, että vakuutus on ollut voimassa yli kymmenen vuotta.

Vakuutussopimuslain 54 §:n mukaan henkivakuutuksen ulosmittaussuojan muodostumisen edellytyksenä on kolme säännöksesså mainittua ehtoa. Ensinnäkin se, että vakuutuksen ottamisesta on ulosmittausta toimitettaessa kulunut vähintään viisi vuotta. A on ottanut vakuutukset vuonna 1997. Ulosmittaus on toimitettu 17.4.2012. Siten tämä edellytys täyttyy.

Lisäksi ulosmittaussuojan saamisen edellytyksenä on se, että vakuutusmaksuja on sovittu suoritettavaksi vähintään kymmenen vuoden ajan. A ei ole häntä käräjäoikeudessa kuultaessa muistanut, mitä vakuutusta otettaessa on sovittu. Vakuutus-/ sijoitussopimusasiakirjoista käy ilmi, että kysymyksessä on ollut kertaluontoinen sijoittaminen, niiden ottohetkellä maksettu kertamaksu. Selekta-sijoituksen numero 137169 osalta 600.000 markkaa ja Selekta-sijoituksen numero 143399 osalta 2.000.000 markkaa. Mainittujen maksujen jälkeen muita vakuutusmaksuja ei ole sopimuksen mukaan tarvinnut suorittaa, mutta lisäsijoituksia on ollut mahdollista tehdä. A on kertasuoritusten jälkeen tehnyt lisäsijoituksia vuosina 1997,1999-2005,2010 ja 2011. Se, että lisäsijoituksia on sovitun kertamaksun jälkeen ollut mahdollista suorittaa ja on myös huomattavassa määrin suoritettu, ei muuta vakuutuksen alkuperäistä luonnetta eikä täytä sanottua vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaista edellytystä.

Lisäksi henkivakuutuksen ulosmittaussuojan saaminen edellyttää, ettei minään vuonna ole suoritettu enemmän kuin viidennes siitä vakuutusmaksujen yhteenlasketusta määrästä, joka olisi ollut suoritettava, jos maksut olisi vakuutusta otettaessa tasaisesti jaettu kymmenelle vuodelle; maksun korotusta, joka johtuu sovitusta kustannusten kehitystä kuvaavasta indeksin muutoksesta ei oteta huomioon. Koska A:n Selekta-vakuutuksissa on sovittu maksettavaksi ainoastaan kertamaksu, edellytys ei voi täyttyä.

Mikäli edellä kerrottua ehtoa tarkastellaan muista vakuutussopimuslain 54 §:n edellytyksistä irrallisena, A on joka tapauksessa maksanut vakuutusmaksuja enemmän kuin vakuutussopimuslain 54 §:n

1 momentin 1 kohdan edellyttämä viidennes vakuutusmaksujen yhteenlasketusta määrästä. Selekta-sijoituksen numero 137169 vakuutusmaksut ajalla 4.7.1997 - 5.4.2012 ovat yhteensä 6,32 miljoonaa euroa. Vakuutusmaksuja on suoritettu vuonna 2002 noin 1,55 miljoonaa euroa ja vuonna 2003 yli 2,3 miljoonaa euroa. Vakuutusmaksujen yhteissumma on siten ainakin kahtena vuonna ollut enemmän kuin viidennes. Selekta-sijoitukseen numero 143399 on vuonna 1997 tehty 336.375 euron suoritus ja vuonna 1998 noin 31.000 euron suoritus. Vuonna 1997 tehty sijoitus on ollut enemmän kuin viidennes vakuutusmaksujen yhteismäärästä.

Vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohdan säännöksen yksiselitteisen sanamuodon ja lain esitöiden mukaan kaikkien siinä mainittujen edellytysten tulee samanaikaisesti täyttyä, jotta henkivakuutus kuuluisi ulosmittaussuojan piiriin. A.n kohdalla kaikki sanotun säännöksen edellytykset eivät täyty.

2. Vakuutussopimuslain (426/2010) voimaantulosäännöksen pääsäännön mukaan lakia sovelletaan vakuutukseen, jota koskeva sopimus on tehty lain voimaantulon jälkeen. Poikkeukset tästä pääsäännöstä on nimenomaisesti mainittu. Voimaantulosäännöksen 3 momentin mukaisesti vakuutussopimuslain 54 §:ää sovelletaan myös niihin henkivakuutuksiin, joita koskeva sopimus on tehty ennen lain voimaan tuloa.

Vakuutuksia otettaessa voimassa olleen vakuutussopimuslain mukaan A:n Selekta-vakuutuksia ei olisi saanut ulosmitata, koska vakuutusten ottamisesta olisi ulosmittausta toimitettaessa kulunut enemmän kuin kymmenen vuotta. A:n nyt kysymyksessä olevia Selekta-sijoituksia koskee Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2013:24.

Vakuutussopimuslain muuttamista koskevan hallituksen esityksen yleisissä perusteluissa todetaan, että säästöhenkivakuutusten luonne on muuttunut vakuutussopimuslain (543/1994) säätämisen jälkeen. Säästöhenkivakuutuksia käytetään nykyisin yhä useammin paitsi läheisten taloudellisen aseman turvaamiseen kuolemantapauksessa myös sijoittamisen välineenä. Tämän vuoksi on pidetty perusteltuna tarkistaa ulosmittaussuojan saamisen edellytyksiä säästöhenkivakuutuksissa.

Ratkaisuhetkellä voimassa oleva vakuutussopimuslain 54 § (14.5.2010/426) on tullut voimaan 1.11.2010. Mainittu säännös on muuttanut täysin Selekta-vakuutusten ulosmittauskelpoisuuden ja ulosmittaussuojan saamisen edellytykset ovat tiukentuneet.

A:n mukaan 54 §:n taannehtiva soveltaminen hänen vuonna 1997 otettuihin vakuutuksiin on kohtuutonta ja perustuslain 15 §:n takaamaan omaisuudensuojan vastaista. A:n vakuutukset ovat ennen lainmuutosta olleet voimassa jo noin 13 vuotta. A ei ole vakuutuksia ottaessaan ja niihin lisäsijoituksia tehdessään voinut tietää, että niiden ulosmittauskohtelu tulee kokonaan muuttumaan. Hän on saanut tietää lainmuutoksesta vasta ulosottoselvityksen yhteydessä.

Ulosmittaussuojan saamisen edellytysten tiukentamisen tarkoituksena on ollut se, ettei ulosottovelalliseksi joutuva vakuutuksenottaja voisi velkojiensa vahingoksi siirtää ulosottokelpoista varallisuuttaan henkivakuutuksen avulla ulosoton ulkopuolelle.

A:n mukaan hänen taloudelliset vaikeutensa olivat alkaneet keväällä 2004 yritykseen tehdyn verotarkastuksen jälkeen. A on vuonna 2009 tuomittu velallisen rikoksista vankeusrangaistukseen ja rikokseen perustuvaan vahingonkorvaukseen. A:n rikosasioihin liittyvät ulosotossa olevat vahingonkorvaussaatavat ovat 17.4.2012 olleet yli 6,5 miljoonaa euraa. Lisäksi A:lla on ollut noin 3,6 miljoonan euron tuomioistuinten yksityisoikeudelliseen korvaukseen liittyvää ulosottovelkaa. Velat ovat suurelta osin perustuneet yritystoiminnassa tapahtuneisiin laiminlyönteihin.

Selekta-vakuutukset ovat olleet A:n omankin kertoman mukaan ennen kaikkea kohde, johon hänen omistamansa yrityksen tuotot on sijoitettu. Vakuutussumma on ollut jaettuna erilaisiin muutettavissa

oleviin rahastosijoituksiin, joita A itse on muun muassa kirjallisena todisteena olevien rahastonmuutosilmoitusten mukaisesti vakuutusaikana muuttanut. Vakuutukset ovat olleet tuottavia. Vakuutusten voimassaoloaikana A on vuosina 2004-2012 tehnyt huomattavan suuria takaisinostoja ja toisaalta lisäsijoituksia. Vakuutukset ovat siten olleet täysin A:n hallinnassa ja hänellä on ollut mahdollisuus siirtää ulosottokelpoista omaisuuttaan ulosoton ulkopuolelle.

A:n ulosmittauksen kohteena olevat Selekta-vakuutukset ovat sopimusten otsikointi (Selekta-sijoitus), sisältö sekä sopimusten hallinta ja nautinta aina niiden solmimisesta ulosmittaukseen saakka huomioon ottaen sijoittamisen väline.

Asianosaiset ovat olleet yksimielisiä siitä, että vastaavanlaisia Selekta-vakuutussopimuksia, kun nyt kysymyksessä oleva, on Suomessa tehty huomattavan suuri määrä. Niihin sovelletaan vakuutussopimuslain 54 §:ää. Mainitun säännöksen ja voimaantulosäännöksen sanamuoto on yksiselitteinen. Vakuutussopimuslain 54 §:n ulosmittaussuojalla on sekä aikaisemmin että nyt voimassa olevan vakuutussopimuslain perusteella haluttu lähtökohtaisesti suojata ainoastaan kuoleman varalle otettuja säästöhenkivakuutuksia, ei sijoitusinstrumentteja. Lainmuutoksella on nimenomaisesti haluttu ulottaa taannehtivia vaikutuksia myös vanhoihin pääosin sijoitustarkoituksessa solmittuihin vakuutussopimuksiin. Vakuutussopimuslain tiukennukset on siten tarkoitettu koskemaan nyt kysymyksessä olevia A:n henkivakuutussopimuksia.

Omaisuuden suojan osalta on kysymys toisaalta ulosottovelallisen omaisuuden suojasta ja toisaalta ulosottovelkojien oikeuksista. Edellä kerrotussa A:n ulosottovelkatilanteessa Selekta-sijoitusten vakuutussopimuslain 54 §:n mukainen ulosmittaus ei ole kohtuutonta tai riko A:n omaisuudensuojaa.

3. Vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentti määrittelee ulosmittaussuojan saamisen edellytykset. Lain selvän sanamuodon mukaan henkivakuutus on kokonaan ulosmittaussuojan piirissä, jos edellytykset täyttyvät ja vastaavasti kokonaan ulosmitattavissa, jos mainitut edellytykset eivät täyty. Kun säännöksen edellytykset eivät täyty, A:n henkivakuutussopimus ei ole edellä kerrotusti sellainen, jota säännöksellä halutaan osaksikaan suojata.

4. Selekta-vakutuus on ollut kaksiosainen. Siihen on liittynyt sijoituselementti ja kuolemanvaraturva. A:n vakuutussopimuksiin liittyvä kuolemanvaraturva on ollut vain vähäinen osa sijoituksen

kokonaismäärästä. Henkivakuutuselementti on liittynyt enemmänkin Selekta-vakuutuksen edulliseen verotuskohteluun. Se, että A:n vakuutuksiin on liittynyt kuolemanvaraturva, ei vaikuta niiden ulosmittauskelpoisuuteen.

Kaiken edellä kerrotun perusteella ulosmittaukselle ei ole estettä. Ulosmittaus on tehty asianmukaisesti.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Päätöslauselma

A:n valitus hylätään.

Käräjäoikeus on 10.5.2012 tehdyllä päätöksellä numero 12/5840 keskeyttänyt ulosmittauksen täytäntöönpanon siten, että varojen tilittäminen on kielletty. Tämä keskeytysmääräys määrätään pidettäväksi voimassa tähän päätöksen lainvoimaiseksi tuloon saakka taikka kunnes asiasta toisin määrätään.

Asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Heli Pöntinen

Valitus

A on vaatinut, että ulosmittaus kumotaan tai ainakin että tuomioistuimen arvioimaa osuutta säästösummasta ja henkivakuutusosiota ei ulosmitattaisi.

Vakuutussopimuslain 54 b §:ää, sellaisena kuin se oli 1.11.2010 voimaan tulleessa laissa, ei voitu tulkita siten, että aikaisemmin kokonaan ulosoton ulkopuolella ollut vakuutus tulisi nyt kokonaan ulosoton piiriin. Lainsäätäjän tarkoituksena ei ollut muuttaa lainkohtaa näin jyrkästi.

Mikään 1990-luvulla otettu henkivakuutussopimus ei täyttänyt niitä ehtoja, joita vakuutussopimuslain 54 §:ssä nyt säädetään. Näin ollen vuonna 1997 tehtyjä sopimuksia ei voitu tulkita uuden lain sisällön mukaisina. Lainkohdan esitöissä ei ollut millään tavalla otettu kantaa siihen, miten lainmuutos vaikuttaisi jo olemassa oleviin vakuutussopimuksiin, joihin ei ollut mahdollista edes tulkinnallisesti soveltaa uusia ehtoja. Ulosmittaus loukkasi A:n omaisuuden suojaa.

A:lta ulosmitatut henkivakuutukset eivät voineet tulla ainakaan kokonaisuudessaan ulosmitatuiksi. Ulosmittauksen ulkopuolelle tuli jättää vakuutuksiin sisältyvä henkivakuutusosio sekä vähintään se määrä

vakuutussummasta, joka vakuutussopimuslain 54 §:ää tulkitsemalla voidaan laskennallisesti pitää hyväksyttävänä. Merkitystä ei ollut sillä, että tämän osuuden laskeminen oli erittäin ongelmallista. Ulosmittaamatta tuli siten jättää A:n valituksessaan esittämä määrä.

Vastaukset

Verohallinto on vaatinut, että valitus hylätään.

Vakuutussopimuslain 54 § sekä sitä koskeva voimaantulosäännös olivat selkeitä ja yksiselitteisiä. Lainsäätäjän tarkoitus oli, että sijoittamiseen käytetyt säästöhenkivakuutukset tulivat ulosmittauksen piiriin.

A oli käyttänyt henkivakuutuksiaan yksinomaan sijoittamiseen, mitä kuvastivat muutokset rahastosijoituksissa sekä suuret takaisinostot ja lisäsijoitukset. A:n omaisuuden suojalla ei ollut asiassa merkitystä. Kyse oli myös ulosottovelkojien oikeudesta.

Oikeus henkivakuutukseen oli kokonaisuudessaan ulosmitattavissa.

B Oy:n konkurssipesä on vaatinut, että valitus hylätään.

Lainmuutoksella ei ollut puututtu A:n henkivakuutusten omistusoikeuteen vaan siihen, voidaanko vakuutuksia käyttää ulosmittausvelkojien hyväksi.

Vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohdan ulosmittaussuojan saamisen ehdoista kaksi eivät täyttyneet. Sopimuksia tehtäessä oli sovittu ainoastaan kertamaksuista. Merkitystä ei ollut sillä, että A oli vapaaehtoisesti maksanut vakuutusmaksuja myöhemminkin, eikä myöskään sillä, miten A oli hankkinut vakuutuksiin sijoittamansa varat. A oli joka tapauksessa maksanut vakuutusmaksuja ainakin vuosina 1997, 2002 ja 2003 enemmän kuin viidenneksen vakuutusmaksujen yhteenlasketusta määrästä.

Perustelut

Taustaa ja kysymyksenasettelu

A on 2.7.1997 ja 29.12.1997 tehnyt Merita Pankki Oy:n ja Merita Henkivakuutus Oy:n kanssa sopimukset sijoitussidonnaisista Selektahenkivakuutuksista nro 137169 ja 143399. Näihin henkivakuutuksiin perustuvat oikeudet on ulosmitattu A:lta 17.4.2012 ja niiden arvoksi on tällöin arvioitu noin 3,1 miljoonaa euroa.

A:n ottaessa nämä kaksi vakuutusta vuonna 1997 ulosmittaussuoja syntyi silloin voimassa olleen vakuutussopimuslain 54 §:n (543/1994) mukaan jo pelkästään sillä perusteella, että henkivakuutussopimuksen tekemisestä oli kulunut vähintään kymmenen vuotta. Jos sopimus oli ollut voimassa tätä lyhyemmän ajan, ulosmittaussuojan syntyminen edellytti, että vakuutusmaksuja oli sovittu suoritettavaksi vähintään 10 vuoden ajan ja että vuosittaiset vakuutusmaksut eivät ole laissa säädettyä suurempia verrattuna tasaisesti suoritettaviin maksuihin. Vakuutussopimuslain uuden 54 §:n (426/2010) tullessa voimaan vuonna 2010 A:n henkivakuutussopimukset olivat olleet voimassa jo 10 vuoden ajan.

Ulosmittauksia 17.4.2012 toimitettaessa voimassa olleen vakuutussopimuslain uuden 54 §:n mukaan ulosmittaussuojaa ei enää saanut yksinomaan sillä perusteella, että vakuutus on ollut voimassa yli kymmenen vuotta. Edellytyksenä on nyt, että vakuutus on ollut voimassa vähintään viisi vuotta ja että vakuutusmaksuja on sovittu suoritettavaksi vähintään kymmenen vuoden ajan ja vuosittaiset vakuutusmaksut eivät minään vuonna ole olleet laissa säädettyä suurempia verrattuna tasaisesti suoritettaviin maksuihin.

Vakuutussopimuslain muuttamista koskevan lain voimaantulosäännöksen 2 momentin mukaan uutta 54 §:ää sovelletaan, vaikka vakuutussopimus on tehty ennen lain voimaantuloa.

Hovioikeudessa on kysymys ensinnäkin siitä, onko henkivakuutuksiin perustuvat oikeudet voitu ulosmitata vakuutussopimuslain uudessa 54 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädettyjen edellytysten perusteella.

Toiseksi hovioikeudessa on kysymys siitä, tulisiko uutta lakia kuitenkin tulkita niin, että ennen sen voimaantuloa otettujen henkivakuutusten osalta otettaisiin huomioon sijoitusvakuutusten ehtojen muuttuminen 1990-luvulla samoin kuin myös se, miten A:n asema on uuden lain vuoksi muuttunut vakuutuksenottajana. Tähän liittyy myös kysymys siitä, onko A:n oikeusasemaan voitu perustuslaissa turvatun omaisuudensuojan perusteella puuttua uudella lainsäädännöllä näin jyrkästi ottaen huomioon,

että uuden lain voimaan tullessa 10 vuotta oli jo kulunut vakuutusten ottamisesta ja ulosmittaussuoja oli jo aikaisemman lain perusteella syntynyt.

Asiassa on kysymys myös siitä, tulisiko henkivakuutuksiin perustuvat oikeudet ainakin osaksi jättää ulosmittauksen ulkopuolelle.

Vakuutussopimuslain 54 §:n (2010) täyttyminen

Hovioikeus katsoo samoin kuin käräjäoikeus, että kyseisissä vakuutussopimuksissa vakuutusmaksujen suorittamisesta vähintään 10 vuoden ajaksi ei ollut sovittu vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1

kohdan mukaisesti. Lainkohta edellyttää etukäteen sovittua pitkäaikaista vakuutussäästämistä. Se seikka, että vakuutusmaksuja on sittemmin maksettu useiden, jopa kymmenen vuoden aikana, ei täytä tätä ehtoa. Maksujen suorittaminen ei ole tällöin perustunut sopimukseen vaan vakuutuksenottajan omaan harkintaan. Hovioikeus käräjäoikeuden tavoin toteaa myös, että kun maksujen suorittamisesta ei ollut sovittu mainitun lainkohdan mukaisesti, saman lainkohdan vaatimus siitä, että vuosittaiset maksut eivät ole voineet ylittää laissa säädettyä enimmäismäärä, ei ole voinut toteutua.

Kun vakuutusmaksuja ei ollut sovittu suoritettavaksi vähintään 10 vuoden ajan, vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetyt edellytykset ulosmittaussuojan saamiselle eivät ole täyttyneet.

Markkinatilanteen muutoksen merkitys lain tulkinnassa

On sinänsä mahdollista, että 1990-luvulla on markkinoitu ja otettu runsaasti sellaisia sijoitustyyppisiä henkivakuutuksia, joissa vakuutusmaksujen suorittamisesta ei A:n ottamien vakuutusten tavoin ole sovittu pitkäksi aikaa eteenpäin. Markkinoilla käytettävien ehtojen muutos ei kuitenkaan voi olla peruste tulkita vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohtaa lain sanamuodosta ja tarkoituksesta poikkeavalla tavalla. Jo vastaavaa vuoden 1933 vakuutussopimuslain 116 §:ää säädettäessä haluttiin tehdä selkeä ero siinä, käytetäänkö henkivakuutusta pääomasijoittamisen välineenä vai keinona suunnitelmallisen ja pitkäaikaisen säästämisen avulla turvata perheen tulevaisuutta. Tällainen henkivakuutuksen perustuvan oikeuden ulosmittaussuojan merkittävä tulkinnallinen laajentaminen olisi täysin vastoin niitä perusteita, joiden vuoksi tämä suoja on aikanaan säädetty (Ehdotus vakuutussopimuslaiksi ym. Komiteanmietintö 1925 s.157-162).

Lainmuutoksen merkitys ulosottovelalliselle

Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että vakuutussopimuslain muuttamista koskevan lain ( 426/2010) voimaantulosäännöksen 2 momentti on täysin yksiselitteinen siinä, että vakuutussopimuslain uutta 54 §:ää sovelletaan, vaikka vakuutussopimus on tehty ennen lain voimaantuloa. Tämä säännös epäilemättä vastaa myös lainsäätäjän tarkoitusta. Näin ollen tuomioistuin voi syrjäyttää mainitun säännöksen vain, jos perustuslain 106 §:n nojalla katsotaan, että vakuutussopimuslain uuden 54 §:n soveltaminen ennen lain voimaantuloa tehtyyn ja jo 10 vuotta voimassa olleeseen vakuutussopimukseen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. A:n mukaan uuden lain soveltaminen loukkaa perustuslain 15 §:n 1 momentissa säädettyä omaisuudensuojaa, kun hän menettää sen suojan, joka hänelle oli aikaisemman lain voimassaoloaikana syntynyt. Muutos on ollut myös jyrkkä ja odottamaton ja siksi kohtuuton.

Hovioikeuden käsityksen mukaan perustuslaissa turvattu omaisuuden suoja ei yleisesti ottaen voi estää säätämästä tavallisella lailla siitä, että pakkotäytäntöönpanon piiriin kuuluvan omaisuuden alaa laajennetaan eikä myöskään sitä, että tämä laajennus koskee myös sitä omaisuutta, joka ulosottovelallisella on ollut jo ennen lain voimaantuloa.

Velallisella on oikeus ihmisarvoisen elämän edellyttämään toimeentuloon myös ulosoton aikana. Tätä turvataan muun muassa palkan, eläkkeen ja muun toistuvaistulon ulosmittausta koskevilla säännöksillä. Viime kädessä velallisella on perustuslain 19 §:ssä tarkoitettu oikeus saada sosiaaliturvaa yhteiskunnalta (HE 13/2005 yksityiskohtaiset perustelut jakso 5. Säätämisjärjestys). Henkivakuutukseen perustuvien oikeuksien ulosmittaus ei voi siten vaarantaa A:n ja hänen perheensä toimeentulon turvaa tavalla, joka voisi estää ulosmittauksen.

Ulosmittauksessa on kysymys myös velkojien omaisuuden suojasta. Yleinen periaate on, että velalliselle kuuluva omaisuus voidaan ulosmitata, jollei sitä laissa erikseen kielletä (ulosottokaari 4 luku 8 §).

Ulosmittauskiellolle on oltava painavat perusteet, koska se estää velkojia saamasta suoritusta saatavalleen velallisen omaisuudesta. Vakuutussopimuslaissa säädetyn ulosmittauskiellon säätämisen taustalla on ollut aikanaan sosiaalipoliittisia perusteita. Niiden merkitys ei ole kuitenkaan enää samanlainen, kun vuosikymmenien aikana lakisääteinen eläke- ja muu sosiaaliturva on huomattavasti parantunut. Tilanne on muutenkin muuttunut. Perusteena vuoden 2010 lainmuutokselle oli, että säästöhenkivakuutuksia käytetään nykyisin yhä useammin myös sijoittamisen välineenä. Jos uutta lakia ei voitaisi nyt soveltaa, tarkoittaisi tämä sitä, että A:n sijoitusvakuutuksilla vuosien aikana hankkimaa merkittävää sijoitusvarallisuutta ei voitaisi käyttää hänen velkojensa maksamiseen. Tällainen lopputulos ei olisi lain tavoitteiden mukainen eikä myöskään kohtuullinen velkojien kannalta.

On myös huomattava, että vakuutussopimuslain 54 § koskee vain henkivakuutuksiin perustuvien oikeuksien ulosmittaamista. Se ei estä ulosmittaamasta jo suoritettua vakuutussummaa. Ulosmittaussuoja ei siis lopullisesti edes suojaa vakuutuksenottajaa velkojien vaateita vastaan. Ulosottovelallisen omaisuudensuojan kannalta merkityksellistä on myös se, että jos velallisen omaisuus käytetään hänen velkojensa maksuun, ulosmittaus ei heikennä velallisen varallisuusasemaa, koska velkojen määrä vastaavasti vähenee.

Kaiken kaikkiaan voidaan katsoa, että A:n ottamiin henkivakuutuksiin perustuvien oikeuksien ulosmittaaminen vakuutussopimuslain uuden 54 §:n perusteella ei ole ilmeisesti ristiriidassa perustuslain kanssa.

Osittaisen ulosmittauksen mahdollisuus

Vakuutussopimuslain 54 §:n sanamuodon perusteella voidaan pitää yksiselitteisen selvänä, että ulosmittaussuojaa ei – toisin kuin esimerkiksi Ruotsin vastaavan lain mukaan on asianlaita (Försäkringsavtalslag 15 kap 3 §) - voi saada vain osittain koskemaan jotakin osaa henkivakuutukseen perustuvasta oikeudesta. Mikään ei lain esitöidenkään mukaan tähän mahdollisuuteen viittaa. Siten jos vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetyt edellytykset eivät täyty, suojaa ei voi saada miltään osin.

Kuoleman varalta otetun vakuutuksen osalta noudatetaan vakuutussopimuslain 54 §:n ulosmittaussuojaa koskevia säännöksiä vain, jos vakuutus on otettu vain kuoleman varalta (vakuutussopimuslaki 54 §:n 1 momentin 2 kohta). Tässä tapauksessa näin ei ole.

Johtopäätös on, että A:n väittämiä esteitä ulosmittaukselle ei ole.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätöstä ei muuteta.

Käräjäoikeuden 10.5.2012 antama ulosmittauksen täytäntöönpanon keskeytysmääräys peruutetaan.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

presidentti Mikko Könkkölä
hovioikeudenneuvos Jussi Heiskanen
hovioikeudenneuvos Anna-Liisa Hyvärinen
Esittelijä: viskaali Heikki Kemppinen

Lainvoimainen.

 
Julkaistu 6.10.2014  Päivitetty 29.10.2014