MT:1999:011
Diaarinumero 23/1998 Antopäivä 30.8.1999
Uhkasakon tuomitseminen maksettavaksi
Diaarinumero 23/1998 Antopäivä 30.8.1999
Kuluttaja-asiamies (KA) vastaan TBS-Finland Oy (yhtiö. Yhtiötä oli markkinatuomioistuimen päätöksellä väliaikaisesti kielletty sakon uhalla mm. markkinoimasta palvelujaan kuluttajille, ellei yhtiö ilmoita palvelusta perittävää minimiveloitusta selkeästi ja yhtä havaittavalla tavalla kuin sitä puhelinnumeroa, josta palvelua tarjotaan. Kielto oli perustunut siihen, että yhtiö oli ns. aikuisviihdepalvelujensa markkinoinnissa lehti-ilmoituksissaan ilmoittanut palvelujen hinnaksi esim. "14,40/min. vähintään 5 min.", "19/min. vähintään 5 min." ja siten, että palvelusta perittävä 95 markan minimihinta ei käynyt ilmoituksista selkeästi ilmi. Ilmoituksissa ollut hintatieto oli lisäksi merkitty huomattavan pienellä tekstikoolla.
Väliaikaisen kiellon voimaantulon jälkeen julkaistuissa yhtiön ilmoituksissa palvelun hinta oli ilmoitettu samalla tavalla kuin ennen kiellon määräämistä. Sen selville saaminen, mitä soittaminen yhtiön palvelunumeroon oli vähintään maksanut, oli edellyttänyt kuluttajalta laskutoimitusta ja mainoksen tarkkaa lukemista. Hinta oli ilmoitettu lisäksi huomattavan pienellä tekstikoolla verrattuna siihen numeroon, josta palvelua oli tarjottu. Hintatieto oli joissakin ilmoituksissa ollut niin pienellä merkittynä, että sen havaitseminen oli edellyttänyt mainoksen lukemista erityisen tarkkaan.
Yhtiön lehti-ilmoituksissa ei ollut ilmoitettu palvelusta perittävää minimiveloitusta selkeästi ja yhtä havaittavalla tavalla kuin sitä puhelinnumeroa, josta palvelua tarjotaan. Yhtiö ei ollut muullakaan tavoin osoittanut antaneensa ennen markkinoimansa palvelun alkua kuluttajille palvelun hinnasta tietoa selkeällä ja yksiselitteisellä sekä kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla. Yhtiön lehti-ilmoitukset olivat siten olleet hintatietojen osalta markkinatuomioistuimen määräämän väliaikaisen kiellon vastaisia. Yhtiö oli sanotuilla lehti-ilmoituksilla rikkonut markkinatuomioistuimen määräämää väliaikaista kieltoa. Kiellon tehosteeksi asetettu uhkasakko tuomittiin maksettavaksi.
KSL 2 luku 1 § ja 7 § Kuluttaja-asiamiehestä annettu laki 10 §
|