MAO:85/07
Dnro 349/05/M1 Antopäivä 8.3.2007
Nunnalahden Uuni Oy > Tulikivi Oyj - vertaileva mainonta - harhaanjohtava markkinointi
Dnro 349/05/M1 Antopäivä 8.3.2007
Tulikivi Oyj vastaan Nunnanlahden Uuni Oy – vertaileva mainonta – harhaanjohtava markkinointi
Nunnanlahden Uuni Oy oli huhtikuussa 2005 julkaissut otsikolla ”Kultaisen Tulen taikaa MammuttiKivestä” varustetun tuote-esitteen, minkä lisäksi Nunnanlahden Uuni Oy oli toukokuussa 2005 muun ohella Helsingin Sanomat -nimisessä sanomalehdessä julkaissut mainoksen, joka oli otsikoitu ”Ikiaikainen MammuttiKivi kätki salansa 2,7 mrd vuotta!”.
Tuote-esitteessä ja sanomalehtimainoksessa Nunnanlahden Uuni Oy oli kertonut tehneensä vuolukivien kuumennuskokeita. Tuote-esitteessä ja sanomalehtimainoksessa esitettiin toisaalta Nunnanlahden Uuni Oy:n MammuttiKivi-nimisen vuolukivimuunnoksen sekä toisaalta neljän muun markkinoilla olleen vuolukivimuunnoksen kuumuudenkestoa koetilanteen olosuhteissa.
Kysymys ensinnäkin siitä, oliko Nunnanlahden Uuni Oy:n katsottava käyttäneen vertailevaa mainontaa vai ei sekä siitä, oliko vertaileva mainonta sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin ja siinä viitatun kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n vastaista. Kysymys myös siitä, oliko Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla harhaanjohtavaa.
RIIDATTOMAT TAPAHTUMATIEDOT
Nunnanlahden Uuni Oy on huhtikuussa 2005 julkaissut otsikolla ”Kultaisen Tulen taikaa MammuttiKivestä” varustetun 70-sivuisen tuote-/markkinointiesitteen (jäljempänä tuote-esite). Esite on ollut saatavilla Nunnanlahden Uuni Oy:n toimipaikasta sekä Nunnanlahden Uuni Oy:n edustajien ja jälleenmyyjien toimipaikoista. Lisäksi esite on ollut ladattavissa Nunnanlahden Uuni Oy:n Internet-sivuilta (www.nunnauuni.com).
Nunnanlahden Uuni Oy on lisäksi 8.5.2005 muun ohella Karjalainen ja Helsingin Sanomat -nimisissä sanomalehdissä julkaissut mainoksen, joka on otsikoitu ”Ikiaikainen MammuttiKivi kätki salansa 2,7 mrd vuotta!”.
HAKEMUS
Vaatimukset
Tulikivi Oyj on vaatinut, että markkinaoikeus
1)
tuomitsee markkinatuomioistuimen päätöksellään 29.8.1994 nro 1994:12 Nunnanlahden Uuni Oy:lle asettaman 150.000 markan suuruisen uhkasakon Nunnanlahden Uuni Oy:n maksettavaksi, sekä
2)
kieltää Nunnanlahden Uuni Oy:tä 50.000 euron sakon uhalla
a.
käyttämästä vertailevassa markkinoinnissa vuolukivien kuumennuskokeita ja muita vastaavia testejä ja kokeita sekä niiden perusteella esitettyjä tuloksia siten, ettei vertailu anna totuudenmukaista ja oikeaa kokonaiskuvaa vertailun kohteesta, ja
b.
käyttämästä vuolukivestä valmistettujen tulisijojen markkinoinnissa vuolukivien kuumennuskokeita ja muita vastaavia testejä ja kokeita sekä niiden perusteella esitettyjä tuloksia siten, että sanotut kuumennuskokeet harhaanjohtavalla tavalla korostuvat markkinoinnissa.
Lisäksi Tulikivi Oyj on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa Nunnanlahden Uuni Oy:n korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 98.972,73 eurolla korkoineen.
Perusteet
Vaatimuskohta 2 (a)
Nunnanlahden Uuni Oy on 8.5.2005 julkaistuissa sanomalehtimainoksissaan kertonut tehneensä kokeita, joissa ”kuumensimme eri vuolukivilajeja. Kokeet suoritettiin kuumentamalla kivinäytteitä karkaisu-uunissa 700 celsiusasteen lämpötilassa 10 tunnin ajan.”
Edellä mainittuun liittyen sanomalehtimainoksissa on Nunnanlahden Uuni Oy:n MammuttiKivi-nimisen vuolukivimuunnoksen osalta esitetty, että ”Verkostoitunut talkkirakenne ja hienorakenteinen magnesiitti varmistivat MammuttiKiven erinomaisen kuumuudenkestävyyden myös koetilanteen äärimmäisissä olosuhteissa”, minkä ohella tekstin vieressä on ollut vertailevat MammuttiKiveä koskeneet ”ennen” ja ”jälkeen” -kuvat.
Tämän lisäksi sanomalehtimainoksissa on esitetty neljä ”ennen – jälkeen” -kuvasarjaa (kohdat A-D) samassa kuumennuskokeessa olleista muista markkinoilla olevista vuolukivimuunnoksista ja todettu kuvien vieressä, että ”Kun magnesiitti, kloriitti ja/tai dolomiitti esiintyvät vuolukivessä sulkeumina tai kerroksina, jo 520 celsiusasteen lämpötila aiheuttaa kiven rakenteessa vaurioita”.
Vastaavat markkinointiväitteet ja kuvat on esitetty myös Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esitteessä.
Tulikivi Oyj:n kysymyksessä oleva vaatimus perustuu siihen, että edellä kuvatussa Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa on ollut kysymys vertailevasta mainonnasta ja että kyseinen markkinointi ei ole täyttänyt sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin ja kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n vaatimuksia.
Sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin viittaussäännöksen perusteella vertailevaan mainontaan elinkeinotoiminnassa sovelletaan, mitä kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:ssä säädetään.
Kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n mukaan vertailevalla mainonnalla tarkoitetaan mainontaa, josta voidaan suoraan tai epäsuorasti tunnistaa kilpailija tai kilpailijan markkinoima hyödyke.
Nunnanlahden Uuni Oy:n edellä kerrotussa menettelyssä on ollut kysymys vertailevasta mainonnasta. Yleisesti tunnettu tosiasia on, että Suomen markkinoilla toimii vain kaksi keskeistä vuolukivitulisijoja ja muita vuolukivituotteita valmistavaa elinkeinonharjoittajaa, Tulikivi Oyj ja Nunnanlahden Uuni Oy. Nunnanlahden Uuni Oy:n viittaus muihin markkinoilla oleviin toimijoihin on voinut tarkoittaa vain Tulikivi Oyj:tä. Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa käytetty ilmaisu ”muita markkinoilla olevia vuolukivilajeja” on viitannut muihin markkinoilla oleviin vuolukiviin.
Arvioitaessa sitä, onko Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa ollut kysymys vertailevasta mainonnasta, on huomattava, että lainvalmistelutöiden valossa myös epäsuorempaa vertailua on pidettävä kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:ssä tarkoitettuna vertailevana mainontana.
Edellä mainittu Nunnanlahden Uuni Oy:n vertaileva mainonta on ollut totuudenvastaista ja harhaanjohtavaa sekä siten sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin ja kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n vastaista. Vertailevaa mainontaa on pidettävä sallittuna muun ohella vain, jos siinä verrataan puolueettomasti hyödykkeen olennaisia, merkityksellisiä ja toteen näytettävissä olevia ominaisuuksia taikka hyödykkeen hintoja. Vertailevalta mainonnalta edellytetään korostuneesti totuudellisuutta, puolueettomuutta ja sitä, että vertailu kohdistuu olennaisten seikkojen arviointiin. Lisäksi markkinoinnissa esitettävän vertailun on annettava oikea kokonaiskuva vertailun kohteesta. Vertaileva mainonta ei myöskään saa halventaa kilpailijaa ja sen hyödykkeitä.
Nunnanlahden Uuni Oy:n kysymyksessä oleva markkinointi on kohdistunut erityisesti kuluttajiin. Markkinoinnin pääasiallisena tarkoituksena on ollut edistää Nunnanlahden Uuni Oy:n tulisijojen myyntiä. Sanottuun nähden Nunnanlahden Uuni Oy:n vertailevan mainonnan olisi tullut kohdistua valmiisiin, kokonaisiin ja ominaisuuksiltaan vastaaviin tulisijoihin eikä pelkkiin vuolukivimuunnoksiin.
Nunnanlahden Uuni Oy:n vertaileva mainonta on koskenut ainoastaan tulisijojen yhtä tekijää eli valmistusmateriaalia. Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa selostettu kuumennuskoe on lisäksi suoritettu kuumentamalla vuolukiveä olosuhteissa, jotka ovat olennaisesti poikenneet tulisijojen tavanomaisen käytön kannalta merkityksellisinä pidettävistä olosuhteista.
Edellä esitetty huomioon ottaen Nunnanlahden Uuni Oy:n vertailevan mainonnan ei ole katsottava antaneen oikeaa kokonaiskuvaa. Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi on näin ollen ollut sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin ja kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n vastaista.
Nunnanlahden Uuni Oy:n vertaileva mainonta on ollut sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin ja kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n vastaista myös sikäli, että Nunnanlahden Uuni Oy:n kuumennuskokeessa käyttämät vuolukivet eivät ole olleet vertailukelpoisia. Nunnanlahden Uuni Oy on tarkoitushakuisesti valinnut kuumennuskokeeseen kuumuudenkesto- ominaisuuksiltaan täysin erilaisia vuolukivimuunnoksia, vaikka esimerkiksi Tulikivi Oyj:llä olisi ollut myös sellaisia vuolukivimuunnoksia, jotka soveltuvat käytettäväksi kovaa kuumuutta vaativissa olosuhteissa. Kuumennuskokeessa käytettyjen vuolukivien ei voida myöskään katsoa edustaneen vuolukiviuuneissa ja -takoissa yleisimmin käytettyjä materiaaleja.
Yleisesti on todettavissa, että kaikissa vuolukiviesiintymissä, kuten myös Tulikivi Oyj:n ja Nunnanlahden Uuni Oy:n esiintymissä, esiintyy eri mineraalikoostumuksia omaavia vuolukivimuunnoksia. Nunnanlahden Uuni Oy on markkinoinnissaan vertaillut toisaalta sen MammuttiKivi-nimistä vuolukivimuunnosta, joka soveltuu käytettäväksi kuumuudenkestävyyttä vaativissa olosuhteissa, sekä toisaalta vuolukivimuunnoksia, joissa magnesiitti, kloriitti tai dolomiitti esiintyy vuolukivessä sulkeumina tai kerroksina ja jotka näin ollen eivät sovellu käytettäviksi yhtä kovaa kuumuutta vaativissa olosuhteissa. Nunnanlahden Uuni Oy on tarkoitushakuisesti valinnut kuumennuskokeeseen kuumuudenkesto-ominaisuuksiltaan täysin erilaisia vuolukivimuunnoksia. Nunnanlahden Uuni Oy on siten vertaillut mainonnassaan vuolukivimuunnoksia, jotka eivät ole soveltuneet samaan tarkoitukseen tai samoihin tarpeisiin.
Nunnanlahden Uuni Oy:n vertaileva mainonta ei näin ollen ole täyttänyt kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n 2 kohdassa säädettyä edellytystä, jonka mukaan vertaileva mainonta on vertailun osalta sallittu ainoastaan, jos se koskee hyödykkeitä, joita käytetään samaan tarkoitukseen tai samoihin tarpeisiin.
Nunnanlahden Uuni Oy:n kuvasarjan (kohdat A-D) esittämä seikka, että ”ennen” ja ”jälkeen” -kuvat ovat sinänsä olleet kuvia aina samasta kivestä, mutta että ”jälkeen”-kuva on ainoastaan esittänyt eri päätyä kivestä kuin ”ennen”-kuva, voi sinänsä pitää paikkansa. Siihen, että Nunnanlahden Uuni Oy on menetellyt kyseisellä tavalla, on ollut varmaankin jokin syy. Nunnanlahden Uuni Oy:n menettelyn ei siten ole katsottava täyttäneen vertailevalta mainonnalta edellytettyä korostettua totuudellisuutta. Nunnanlahden Uuni Oy:n vertaileva mainonta on siten myös sanotussa suhteessa ollut sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin ja kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n vastaista.
Nunnanlahden Uuni Oy:n mainonnassa suoritettu yleinen viittaus muihin markkinoilla oleviin vuolukiviin on ollut ymmärrettävissä ja miellettävissä siten, että muiden markkinoilla olevien vuolukivitulisijojen valmistajien tulisijoissa käyttämät vuolukivet eivät kestä kuumuutta ja että niiden tulisijakäytössä olevat vuolukivet vaurioituvat Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa esitetyllä tavalla. Nunnanlahden Uuni Oy:n vertaileva mainonta ei siten ole antanut totuudenmukaista ja oikeaa kokonaiskuvaa vertailun kohteesta. Mainonta on näin ollen myös sanotussa suhteessa ollut sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin ja kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n vastaista.
Vaatimuskohta 2 (b)
Nunnanlahden Uuni Oy on 8.5.2005 julkaistuissa sanomalehtimainoksissaan käyttänyt tulisijojen markkinoinnissa seuraavia yksittäisiä vuolukiven materiaaliominaisuuksia koskevia markkinointiväittämiä:
”MammuttiKiven emäkalliosta löytynyt puhdas talkkisulkeuma, jonka toista osaa on kuumennettu karkaisu-uunissa 750 celsiusasteen lämpötilassa kymmenen tunnin ajan. Mitään muutoksia ei ole tapahtunut.”
”Talkin dehydroksylaatioprosessin alkulämpötila on 820 celsiusastetta. Silloin talkin kidevesi poistuu. Suuntautunut talkki johtaa hyvin lämpöä korkeissakin lämpötiloissa aina talkin sulamispisteeseen asti (n. 1400 celsiusastetta).”
”Tulipesäkiven pintalämpötilan noustessa yli 520 celsiusasteen magnesiitti muuttuu peruskiveä kovemmaksi magnesiumoksidiksi eli periklaasiksi. Talkki säilyy edelleen muuttumattomana ja johtaa lämmön tehokkaasti syvälle kiveen, toimien samalla periklaasin sideverkostona.”
”Valikoidun MammuttiKivi-lajin kuumuudenkesto varmistettiin lämpörasituskokein (DIN 51068). Kokeen mitta-asteikko on 1- 30. Koe keskeytetään, jos näyte kestää lämpörasitusta 30 kertaa.
Valikoidun MammuttiKiven testitulos oli uskomaton! Hehkuvasta kuumuudesta juoksevaan veteen rikkoutumatta 28 kertaa! Saavutettu pirstoluku on parhaan MammuttiKivi-lajin kuumuudenkeston mitta.”
Olennaisesti vastaavat markkinointiväitteet on esitetty myös Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esitteessä.
Markkinoinnissa ei saa korostaa määrättyä myönteistä ominaisuutta niin, että mainoksen lukija saa tuotteesta väärän kokonaiskuvan. Markkinointia on pidettävä harhaanjohtavana, mikäli markkinoinnin pääpaino on yksittäisten materiaaliominaisuuksien käsittelyssä.
Tulisijojen markkinoinnissa markkinoinnin pääpainon tulee olla valmiissa ja kokonaisissa tulisijoissa ja tulisijojen ominaisuuksissa, ei yksittäisissä materiaaliominaisuuksissa tai kuumennuskokeissa. Tulisijan käyttäjän kannalta on keskeistä, mitkä ovat valmiin tuotteen ominaisuudet normaalissa käytössä. Hakijan käsityksen mukaan kuluttajan kannalta olennaisina tulisijan ominaisuuksina on pidettävä muun ohessa valmiin ja kokonaisen tulisijan mittoja ja massaa, lämpö- ja palamisominaisuuksia, turvallisuutta, kestävyyttä sekä visuaalisuutta. Tulisijan käyttäjän kannalta on olennaista myös tietää, kuinka tulisijoja tulee käyttää.
Edellä esitetyt neljä markkinointiväittämää samoin kuin vaatimuskohdassa 2 (a) mainitut markkinointiväittämät ovat esimerkkejä siitä, miten vuolukiven kuumennuskokeet ja niitä koskevat tulokset ovat harhaanjohtavalla tavalla korostuneet kysymyksessä olevassa Nunnanlahden Uuni Oy:n vuolukivestä valmistettujen tulisijojen markkinoinnissa, ja ettei sanottu markkinointi ole kohdistunut sen varsinaiseen kohteeseen, eli vuolukivestä valmistettuihin tulisijoihin. Asia käy ilmi tarkasteltaessa ja arvioitaessa sekä tuote-esitettä että sanomalehtimainoksia kokonaisuutena.
Sitä, ettei Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi ole antanut oikeaa kokonaiskuvaa markkinoinnin kohteesta, eli tulisijoista, ja että markkinointi on siten ollut harhaanjohtavaa, on vielä korostanut se, että vuolukiven kuumuudenkeston esittely on koskenut olosuhteita, jotka eivät ole vastanneet vuolukivitulisijojen normaalia käyttöä.
Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esitteessä ja sanomalehtimainoksissa ei ole myöskään tuotu esiin sitä, että tulisijoja ei normaalisti lämmitetä siten, että tulipesän kivet ovat 700 celsiusasteisia kymmenen tuntia. Nunnanlahden Uuni Oy:n kysymyksessä olevan markkinoinnin perusteella kuluttajille on voinut syntyä virheellinen käsitys, että vuolukiven kuumuudenkestoa ääriolosuhteissa ja vuolukiven kuumentamista 700 celsiusasteessa kymmenen tuntia on pidettävä tulisijan valinnan ja käytön kannalta tarpeellisina tai jopa välttämättöminä ominaisuuksina.
Edellä mainittu huomioon ottaen Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi on ollut sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla harhaanjohtavaa. Ottaen huomioon, että Nunnanlahden Uuni Oy on kysymyksessä olevassa sen omia tuotteita koskevassa markkinoinnissaan viitannut epäsuorasti myös Tulikivi Oyj:n liiketoimintaan epäedullisella tavalla, markkinoinnin on katsottava olleen omiaan vaikuttamaan tuotteiden kysyntään tai tarjontaan sekä vahingoittamaan Tulikivi Oyj:n liiketoimintaa.
Toissijaisesti Nunnanlahden Uuni Oy:n kysymyksessä olevaa markkinointia on joka tapauksessa pidettävä sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla hyvän liiketavan vastaisena.
Uhkasakko
Sopimattomasta menettelystä annetun lain 6 §:n nojalla elinkeinonharjoittajaa voidaan kieltää jatkamasta lain 1 ja 2 §:n vastaista menettelyä. Kieltoa on tehostettava uhkasakolla, jollei se erityisestä syystä ole tarpeetonta.
Käsillä olevassa tapauksessa ei ole nähtävissä mitään sellaisia vastasyitä, joiden vuoksi uhkasakon asettamisesta tulisi luopua. Päinvastoin merkittävät taloudelliset arvot puoltavat riittävän suuren uhkasakon asettamista. Tulikivi Oyj:n arvion mukaan uhkasakon tulisi olla määrältään vähintään 50.000 euroa.
Oikeudenkäyntikulut
Nunnanlahden Uuni Oy on joka tapauksessa velvoitettava korvaamaan Tulikivi Oyj:lle Nunnanlahden Uuni Oy:n esittämään oikeudenkäyntiväitteeseen vastaamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
VASTAUS
Vaatimukset
Nunnanlahden Uuni Oy on vaatinut, että Tulikivi Oyj:n hakemus hylätään kokonaisuudessaan. Lisäksi Nunnanlahden Uuni Oy on vaatinut, että Tulikivi Oyj velvoitetaan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 78.922,63 eurolla ja asianosaiskulut 9.213,80 eurolla, korkoineen.
Perusteet
Vaatimuskohta 2 (a)
Käsillä olevassa Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa ei ole ollut kysymys kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:ssä tarkoitetusta vertailevasta mainonnasta.
Kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n mukaan vertailevalla mainonnalla tarkoitetaan mainontaa, josta voidaan suoraan tai epäsuorasti tunnistaa kilpailija tai kilpailijan markkinoima hyödyke. Epäsuoraksi tunnistamiseksi sinänsä riittää, että mainoksen näkevä henkilö luulee mainoksesta tunnistavansa kilpailijan tai tämän markkinoiman hyödykkeen. Tähänkin kuitenkin vaaditaan jokin konkreettinen, todellinen peruste, esimerkiksi jokin ominaisuus tai muu seikka, kuten hyödykkeeseen liittyvä selkeästi erottava tekijä.
Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnista ei sen paremmin suoraan kuin epäsuorasti ole ollut tunnistettavissa, että mainoksissa kuvatut, kuumennuskokeessa käytetyt vuolukivet ovat olleet peräisin Tulikivi Oyj:ltä. Mainoksissa kuvatut vuolukivet eivät sen enempää kuvien kuin tekstienkään perusteella ole olleet tunnistettavissa kenenkään kilpailijan hyödykkeiksi. Se, että mineralogiselta koostumukseltaan ja rakenteeltaan mainoksissa kuvatun kaltaisia vuolukiviä löytyy Tulikivi Oyj:n louhoksesta, ei ole ollut riittävä peruste niiden tunnistamiseksi Tulikivi Oyj:n kiviksi, sillä samanlaisia kiviä on louhittavissa eri puolilta maata, muun ohessa Nunnanlahden Uuni Oy:n louhoksesta. Edes geologi ei olisi kyennyt mainosten perusteella tunnistamaan mainoksissa kuvattuja vuolukiviä Tulikivi Oyj:n kiviksi. Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnin perusteella myöskään Tulikivi Oyj ei ole ollut tunnistettavissa sen paremmin suoraan kuin epäsuorasti.
Tulikivi Oyj on esittänyt, että Suomen markkinoilla toimisi vain kaksi keskeistä vuolukivitulisijoja ja muita vuolukivituotteita valmistavaa elinkeinonharjoittajaa, Tulikivi Oyj ja Nunnanlahden Uuni Oy. Kyseistä toteamusta on pidettävä liioitteluna. Suomen markkinoilla toimii myös muita keskeisiä sekä vuolukivitulisijoja että muita vuolukivituotteita valmistavia elinkeinonharjoittajia. Näin ollen myöskään sen perusteella, että Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointiin on sisältynyt viittaus muihin markkinoilla oleviin, määrättyjä mineraaleja sisältäviin vuolukivimuunnoksiin, mainoksissa kuvatut vuolukivet eivät ole olleet tunnistettavissa Tulikivi Oyj:n kiviksi, toisin kuin Tulikivi Oyj on katsonut.
Nunnanlahden Uuni Oy:n ei ole katsottava vertailleen sen ja Tulikivi Oyj:n tai kenenkään muunkaan hyödykkeiksi tunnistettavia vuolukiviä vaan ainoastaan mineralogiselta koostumukseltaan ja rakenteeltaan mainoksessa tarkemmin määritellyissä vuolukivimuunnoksissa tapahtuneita muutoksia. Kyseisellä, ominaisuuksiensa puolesta tarkkaan yksilöityihin vuolukivimuunnoksiin kohdistuneella tarkastelulla ei ole voinut tunnistaa ketään kilpailijaa tai tämän hyödykettä. Eri vuolukivimuunnosten ominaisuudet ovat tieteellisissä kokeissa todennettavia ja alan asiantuntijapiireissä yleisesti tiedostettuja. Ilmaisu ”muita markkinoilla olevia” on ollut yleisluontoinen.
Joka tapauksessa, vaikka vastoin Nunnanlahden Uuni Oy:n näkemystä kysymyksessä oleva markkinointi katsottaisiinkin kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:ssä tarkoitetuksi vertailevaksi mainonnaksi, markkinointi on täyttänyt kaikki vertailevalle mainonnalle asetetut kriteerit.
Nunnanlahden Uuni Oy:n kysymyksessä oleva markkinointi on kohdistunut sinänsä myös kuluttajiin. Niin tuote-esitteessä kuin myös sanomalehtimainoksissa tarkoituksena on kuitenkin ollut markkinoida sekä Nunnanlahden Uuni Oy:n MammuttiKivi-vuolukiveä että Nunnanlahden Uuni Oy:n tulisijoja.
Nunnanlahden Uuni Oy:n louhoksen vuolukivi on kysyttyä myös sellaisenaan. MammuttiKiveä käytetään mittatilauksesta valmistettavissa tulisijoissa, jotka eivät ole Nunnanlahden Uuni Oy:n muotoilua, minkä lisäksi sitä toimitetaan useille tahoille, jotka käyttävät kiveä tulisijojensa rakenteissa. Näidenkin kannalta on mitä olennaisinta ja merkityksellisintä olla tietoinen vuolukivimuunnosten eroavuuksista. Nunnanlahden Uuni Oy:n mainonnan ei näin ollen ole täytynyt kohdistua Tulikivi Oyj:n esittämällä tavalla ainoastaan valmiisiin, kokonaisiin ja ominaisuuksiltaan vastaaviin tulisijoihin.
Vaikka Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnin tarkoituksena katsottaisiinkin olleen Tulikivi Oyj:n esittämällä tavalla nimenomaan Nunnanlahden Uuni Oy:n tulisijojen myynnin edistäminen, markkinointi on täyttänyt kaikki vertailevalle mainonnalle asetetut kriteerit.
Vertaileva mainonta on sallittua kohdistaa yhteenkin seikkaan, edellyttäen, että kyseinen vertailtava seikka on olennainen ja edustava.
Valmistusmateriaalin kuumuudenkestoa on pidettävä vuolukivitulisijojen osalta olennaisena ja edustavana seikkana. Korkea palamislämpö on tarpeen tehokkaan lämmön tuottamiseksi, mutta myös täyden palamisen mahdollistamiseksi. Kaikki vuolukivimuunnokset eivät kestä korkeita lämpötiloja yhtä hyvin. Kaikki vuolukivimuunnokset eivät myöskään johda palamisprosessissa tuotettua lämpömäärää yhtä tehokkaasti eivätkä ne liioin varaa lämpöä tulisijan rakenteisiin samassa suhteessa.
Kysymyksessä oleva Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi on myös muutoin keskittynyt yhtiön valmistamien tulisijojen keskeisimpiin, olennaisimpiin ja merkityksellisimpiin ominaisuuksiin. Nunnanlahden Uuni Oy ei ole sivuuttanut markkinoinnissaan olennaisia tulisijan hankintaan ja käyttöön vaikuttavia ominaisuuksia. Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi on antanut esitetyistä seikoista myös oikean kokonaiskuvan Nunnanlahden Uuni Oy:n tulisijan hankintaa harkitsevalle.
Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa selostettua kuumennuskoetta on pidettävä tulisijojen hyötylämmön ja turvallisen käytön kannalta olennaisena sekä lisäksi jokaisen tulisijan hankkimista harkitsevan kannalta merkityksellisenä ja keskeisenä asiana. Jokaisen tulisijan hankkimista harkitsevan kannalta on merkityksellistä ja keskeistä kysymys siitä, voidaanko tulisijan rakenteiden kuumenemisesta aiheutuvalta vaurioitumiselta välttyä. Kuumennuskokeen tuloksista voidaan päätellä, minkälaisen eri kohdissa tulisijaa sijaitsevan kiven tulee olla mineralogiselta koostumukseltaan ja rakenteeltaan lämmönjohtavuuden, -varaavuuden ja -luovutuksen osalta. Muotoilu, tekniikka ja rakenneratkaisut ovat siten olennaisilta osin materiaalin ominaisuuksien varassa.
Kuumennuskoe on jo nimensä puolesta kertonut sen, että kysymys on kiven kestävyyden kokeilemisesta ylirasittamalla kiveä normaalikäyttöä huomattavasti rajummissa olosuhteissa äärimmäisyystilanteiden varalta. Tässä suhteessa koe ei ole mitenkään poikennut muista testeistä, joissa testattavia materiaaleja ylirasitetaan vastaavasti.
Lisäksi on huomattava, että tulisijojen normaaliolosuhteet ovat toisinaan tulisijojen käyttöä ääriolosuhteissa. Tulisijoja ei myöskään aina käytetä ohjeiden mukaisesti. Nunnanlahden Uuni Oy onkin pyrkinyt siihen, että tulisija kestää myös poikkeuksellisissa ja äärimmäisissä olosuhteissa sekä tavallisesta poikkeavan käytön.
Jokaisella mineraalilla on sille ominainen spesifinen terminen pysyvyysalueensa. Määrätyissä olosuhteissa mineraalin terminen hajoaminen alkaa tarkasti tunnetussa lämpötilassa. Magnesiitti, kloriitti ja dolomiitti hajoavat varsin alhaisessa lämpötilassa. Magnesiitin, kloriitin ja/tai dolomiitin esiintyessä vuolukivessä sulkeumina tai kerroksina, mineraalien terminen hajoaminen alkaa jo 520 celsiusasteen lämpötilassa.
Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa esitetyllä kuvasarjalla on havainnollistettu sitä, kuinka jo alemmissakin lämpötiloissa käy sellaisille kiville joissa magnesiitti, kloriitti ja/tai dolomiitti esiintyvät sulkeumina tai kerroksina. Tulisijan hankkimista harkitsevan kannalta on tärkeää saada tieto siitä, ettei Nunnanlahden Uuni Oy:n tulisijoissa käytetä tulipesän kuumimpien kohteiden rakenneosina sulkeumina tai kerroksina magnesiittia, kloriittia ja/tai dolomiittia sisältävää vuolukiveä, sillä tämä vaikuttaa ensisijaisesti ja pääasiallisesti tulisijarakenteen kestävyyteen ja käyttäjäturvallisuuteen.
Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa selostettu kuumennuskoe on kohdistunut markkinoilla olevissa tulisijoissa tulisijarakenteina käytettyihin vuolukivimuunnoksiin. Kuumennuskokeen kohteena olleet vuolukivimuunnokset ovat kaikki sellaisia, jotka on laskettu liikkeelle käytettäväksi tulisijojen valmistuksessa.
Edellä mainittu huomioon ottaen kuumennuskoe on siten kohdistunut samoihin tarpeisiin käytettäviin hyödykkeisiin. Vertailevan mainonnan osalta on lisäksi otettava huomioon, että sallittua vertailua ei ole rajoitettu pelkästään täysin toisiaan vastaaviin tuotteisiin.
Tulikivi Oyj:n esittämät väitteet siitä, että Nunnanlahden Uuni Oy olisi tarkoitushakuisesti valinnut kuumennuskokeeseen kuumuudenkesto- ominaisuuksiltaan täysin erilaisia vuolukivimuunnoksia tai että kuumennuskokeessa käytetyt vuolukivet eivät olisi edustaneet vuolukiviuuneissa ja -takoissa yleisimmin käytettyjä materiaaleja, eivät pidä paikkansa.
Kuvasarjan (kohdat A-D) ”ennen” ja ”jälkeen” -kuvista havaittavissa oleva kivien pintakuvioinnin erilaisuus on johtunut siitä, että kuumennuskokeessa käytetyt, Tulikivi Oyj:n kaupan pitämät 280 millimetrin pituiset suorakulmaiset vuolukivisärmiöt on ennen kuumennuskoetta katkaistu keskeltä kahtia kuvien osoittamiksi noin 140 millimetrin pituisiksi särmiöiksi, joiden toinen pääty on näkynyt kuvasarjassa ennen kuumennuskoetta ja toinen pääty kuumennuskokeen jälkeen.
Vertailevalta mainonnalta edellytettyä korostuneen totuudellisuuden vaatimusta ei voida ulottaa sellaiseen muodolliseen seikkaan kuin, ovatko mainoksen kuvat esittäneet samaa päätyä kivistä vai eivät. Kuumennuskokeen tarkoitus on ollut havainnollistaa, kuinka tarkasti tiettyjen mineraalien terminen hajoaminen alkaa tunnetussa lämpötilassa. Vertailevalta mainonnalta edellytetty totuudellisuuden vaatimus ei ole kärsinyt siitä, että ”ennen” ja ”jälkeen” -kuvat ovat sinänsä olleet samasta kivestä, mutta että ”jälkeen”-kuvat ovat ainoastaan esittäneet eri päätyä kivestä kuin ”ennen”-kuvat. Kuvilla ei ole harhautettu tai edes voitu harhauttaa ketään, sillä kuvat ovat esittäneet totuudenmukaisesti sen, kuinka tekstissä määriteltyjen mineraalien ja kuvien osoittamien kivien on käynyt kuumennuskokeessa.
Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi on antanut myös oikean kokonaiskuvan vertailun kohteesta. Markkinoinnissa selostettu kuumennuskoe on kohdistunut ainoastaan eri vuolukivimuunnosten ominaisuuksien eroavuuksien tunnistamiseen ja osoittamiseen. Kun kuumennuskokeen tulos on vielä selitettävissä määrättyjen mineraalien termisellä hajoamisella, Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi ei objektiivisesti arvioiden ole ollut ymmärrettävissä ja miellettävissä sillä tavoin, että Nunnanlahden Uuni Oy:n olisi katsottava väittäneen, että muiden markkinoilla olevien vuolukivitulijojen valmistajien tulisijoissa käyttämät vuolukivet eivät kestä kuumuutta ja että niiden tulisijakäytössä olevat vuolukivet vaurioituvat.
Vaatimuskohta 2 (b)
Tulikivi Oyj:n esittämään siitä, että tulisijojen markkinoinnissa markkinoinnin pääpainon tulee olla valmiissa ja kokonaisissa tulisijoissa ja tulisijojen ominaisuuksissa, voidaan sinänsä yhtyä silloin kun kysymys on pelkästään tulisijojen markkinoinnista.
Nunnanlahden Uuni Oy markkinointi ei ole ollut vastoin Tulikivi Oyj:n esittämää harhaanjohtavaa.
Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi on koskenut sekä yhtiön kaupan pitämää tulisijakäyttöön tarkoitettua vuolukiveä että yhtiön tulisijoja. Nunnanlahden Uuni Oy:n 8.5.2005 julkaistuissa sanomalehtimainoksissa pääpaino on lisäksi nimenomaan ollut tulisijoihin kaupan pidetyssä vuolukivessä ja sen ominaisuuksissa erityisesti silmällä pitäen puhdasta palamista koskevaa tavoitetta, vuolukiven kuumuudenkestoa sekä lämmönjohtavuutta, -varaavuutta ja -luovutusta.
Tulikivi Oyj:n väite siitä, että vuolukiven kuumennuskokeet ja niitä koskevat tulokset olisivat harhaanjohtavalla tavalla korostuneet Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa, on yksilöimätön ja perusteeton. Kuumennuskokeet ja niiden tulokset ovat olennaista ja merkityksellistä tietoa tulisijan hankkimista harkitsevalle. Myöskään vuolukiveä tulisijojen valmistusta varten hankkivien kannalta eri vuolukivimuunnosten välisiä eroja koskevan tiedon ei voida katsoa korostuneen harhaanjohtavalla tavalla.
Tulisijan markkinoinnissakin kokonaiskuvan kannalta on tärkeää kiinnittää riittävää huomiota siihen, että tulisija voi varastoida merkittävästi lämpöä ja että materiaali kestää kehitetyn polttotekniikan aiheuttaman rasituksen ja lämmönvaihtelut. Sen sijaan vähämerkityksellisempänä seikkana on pidettävä tulisijojen ulkonäköä. Koska sanomalehtimainoksessa ei ole ollut mahdollista mielekkäällä tavalla esittää jokaista tulisijan hankintaan ja käyttöön vaikuttavaa seikkaa, Nunnanlahden Uuni Oy on keskittynyt mainoksessa keskeisimpiin seikkoihin.
Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esitteestä on lisäksi huomattava, ettei markkinointi ole rajoittunut ainoastaan yksittäisiin materiaaliominaisuuksiin. Tuote-esitteessä on esitetty kaikille Nunnanlahden Uuni Oy:n tulisijoille ominaisten seikkojen, kuten palamis- ja lämmitysominaisuuksien, kestävyyden sekä turvallisuuden, ohella myös tekniset tiedot tulisijoista. Tuote-esitteessä on ollut jokaisesta Nunnanlahden Uuni Oy:n vakiomallisesta tulisijasta jalustoineen ja hormiliitoksineen muun ohessa tarkat mitat sekä hyötylämpöä ja asennusta koskevat tiedot. Lisäksi tuote-esitteen lopussa on ollut erillinen taulukko teknisistä tiedoista sekä hormiliitostaulukko.
Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa on keskitytty myös tulisijojen käyttöön. Kuitenkin käyttöohjeet, jotka usein ovat malli- tai tulisijakohtaisia, on erotettu markkinoinnista, eikä niitä ole ryhdytty toistamaan tuote-esitteessä puhumattakaan niiden sisällyttämisestä sanomalehtimainoksiin.
Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnin kuumennuskoetta ja karkaisu- uunin käyttöä koskevasta selostuksesta on varsin kansantajuisesti ilmennyt, että kyseessä on ollut koetilanne. Ei olekaan pidettävä todennäköisenä, että Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnin perusteella kuluttajille olisi voinut syntyä sellaista käsitystä, että vuolukiven kuumuudenkesto ääriolosuhteissa ja vuolukiven kuumentaminen 700 celsiusasteessa kymmenen tuntia ovat tulisijan valinnan ja käytön kannalta tarpeellisia tai jopa välttämättömiä ominaisuuksia.
Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi ei ole ollut sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla harhaanjohtavaa. Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnin ei myöskään voida katsoa vahingoittaneen Tulikivi Oyj:n liiketoimintaa.
Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointia ei ole myöskään pidettävä sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla hyvän liiketavan vastaisena.
Tulikivi Oyj on vaatinut, että Nunnanlahden Uuni Oy:tä kielletään käyttämästä kuumennuskokeita ja muita vastaavia testejä ja kokeita sekä niiden perusteella esitettyjä tuloksia siten, että sanotut kuumennuskokeet harhaanjohtavalla tavalla korostuvat markkinoinnissa. Tapauksissa, joissa kielto sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain nojalla määrätään, muotoiltavan kiellon tulee konkreettisesti yksilöidä kiellettävä menettely. Tulikivi Oyj:n vaatimus ei määrittele kiellettäväksi vaadittua menettelyä tai toimenpidettä.
Uhkasakko
Vaikka Nunnanlahden Uuni Oy:n katsottaisiinkin menetelleen sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain vastaisesti, määrättävään kieltoon ei tule liittää uhkasakkoa. Joka tapauksessa asetettavan uhkasakon tulee määrällisesti olla enintään kolmasosa Tulikivi Oyj:n esittämästä 50.000 eurosta.
Oikeudenkäyntikulut
Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta harkittaessa on otettava huomioon, että Tulikivi Oyj on vasta asian suullisessa valmistelussa 30.8.2006 supistanut hakemustaan osittain vaatimuskohdan 2 (b) perusteiden osalta sekä sittemmin vielä 15.9.2006 kirjallisesti ilmoittanut peruuttavansa hakemuksen vaatimuskohta 1:n osalta.
HAKEMUKSEN OSITTAINEN PERUUTTAMINEN
Tulikivi Oyj on peruuttanut vaatimuskohdan 1 mukaisen vaatimuksen uhkasakon tuomitsemisesta Nunnanlahden Uuni Oy:n maksettavaksi.
TODISTELU
Asiakirjatodisteet
Tulikivi Oyj
1. Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esite 2. Nunnanlahden Uuni Oy:n Karjalainen-nimisessä lehdessä 8.5.2005 julkaistu sanomalehtimainos 3. Stone Pole Oy:n tutkimusraportti 2.6.2005 liitteineen 4. Kartta Tulikivi Oyj:n ja Nunnanlahden Uuni Oy:n vuolukiviesiintymistä 5. Testiraportti; Kiven lämpötila seinämässä takkauuneissa TU 1000 ja Zinnia 6. Stone Pole Oy:tä koskeva akkreditointitodistus ja -päätös 25.5.2005 7. Nunnanlahden Uuni Oy:n tulisijojen käyttöohje ja takuuehdot 8. Geologian tutkimuskeskuksen lausunto 14.11.2006 9. Ilmakuva Tulikivi Oyj:n ja Nunnanlahden Uuni Oy:n vuolukiviesiintymistä
Nunnanlahden Uuni Oy
1. Raportti; Tulisijojen päästöjen vähentäminen 2. Tiivistelmä raportista ”Pienpoltossa syntyvien hiukkaspäästöjen analysointi” 27.2.2002 3. Testiraportti TU2203 7.2.2006 4. Yhteenveto Nunnanlahden Uuni Oy:n MammuttiKivi-kaivoksen materiaalitutkimusten tuloksista vuosilta 1994–2001 5. Ote raportista; Vuolukiven ominaisuudet I ja II 6. Ote diplomityöstä; Vuolukiven tulenkestävyysominaisuudet 7. Artikkeli; TM Rakennusmaailma 4/2005 8. Raportti; Pirstokokeella tutkittujen näytteiden VPIK1, VPIK2, VPIK3 ja VPIK4 petrografiset ominaisuudet 9. Testausseloste nro 6/2001/24 10. Testausseloste nro 6/2001/25 11. Testausseloste nro 6/2001/22 12. Testausseloste nro 6/2002/27 13. Luonnonkivien hyödyntämistilasto 2002–2004 14. Tuloste Kiviteollisuusliitto ry:n ylläpitämiltä Internet-sivuilta; Tulikivi Classic 15. Tuloste Kiviteollisuusliitto ry:n ylläpitämiltä Internet-sivuilta; Tulikivi Sky 16. Tuloste Kiviteollisuusliitto ry:n ylläpitämiltä Internet-sivuilta; Tulikivi Blue 17. Tuloste Kiviteollisuusliitto ry:n ylläpitämiltä Internet-sivuilta; Kivia Blue 18. Kuvasarja televisiolähetyksestä 19. DVD-tallenne televisiolähetyksestä sekä kyseisen lähetyksen puheosuuden suomenkielinen käännös 20. Ote Nuohoojan Tulikivi-uunioppaasta 21. Tutkimusselostus nro VTT-S-05448-06 22. Lyhennelmä diplomityöstä; Varaavan tulisijan optimaalinen rakenne 23. Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esite 24. Nunnanlahden Uuni Oy:n Karjalainen-nimisessä lehdessä 8.5.2005 julkaistu sanomalehtimainos 25. Ote markkinatilanneraportista 26. Ote Tulikivi Oyj:n esitteestä; Lämmön muodot 27. Tulikivi Oyj:n kaupparekisteriote 28. Stone Pole Oy:n kaupparekisteriote 29. Tuloste Tulikivi Oyj:n Internet-sivuilta; Hallinnointi-ja ohjausjärjestelmä 30. Tuloste Tulikivi Oyj:n Internet-sivuilta; Osavuosikatsaus 01–06/2005 31. Tuloste Suomen Kivikeskuksen Internet-sivuilta; Stone Pole Oy 32. Tuloste Suomen Kivikeskuksen Internet-sivuilta; Stone Pole Laboratorio 33. Tuloste Suomen Kivikeskuksen Internet-sivuilta; Juuan Kivimuseo- ja kivikyläsäätiö 34. Tuloste Suomen Kivikeskuksen Internet-sivuilta; Yhteystiedot 35. Tuloste Tulikivi Oyj:n Internet-sivuilta; Tulipesäratkaisut 36. Ote markkinatuomioistuimen ratkaisusta 1992:3 37. Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esitteen lisäpainos 38. Nunnanlahden Uuni Oy:n Functio-nimistä tulisijaa koskeva tuote-esite
Henkilötodistelu
Tulikivi Oyj
1. T. R. 2. K. P.
Nunnanlahden Uuni Oy
1. J. L. 2. H. O. 3. H. H. 4. T. K. 5. A. K. 6. H. M. 7. J. U. 8. H. K. 9. T. P. 10. A. S.
MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU
Tulikivi Oyj:n hakemuksen osittainen peruuttaminen
Tulikivi Oyj:n peruutettua vaatimuskohdan 1 mukaisen vaatimuksen uhkasakon tuomitsemisesta Nunnanlahden Uuni Oy:n maksettavaksi lausunnon antaminen Tulikivi Oyj:n hakemuksesta tältä osin raukeaa.
Pääasiaratkaisun perustelut
Asian tausta ja riidattomat tosiseikat
Asiassa on riidatonta, että Nunnanlahden Uuni Oy on huhtikuussa 2005 julkaissut otsikolla ”Kultaisen Tulen taikaa MammuttiKivestä” varustetun 70-sivuisen tuote-esitteen. Esite on ollut saatavilla Nunnanlahden Uuni Oy:n toimipaikasta sekä Nunnanlahden Uuni Oy:n edustajien ja jälleenmyyjien toimipaikoista. Lisäksi esite on ollut ladattavissa Nunnanlahden Uuni Oy:n Internet-sivuilta (www.nunnauuni.com).
Edelleen asiassa on riidatonta, että Nunnanlahden Uuni Oy on lisäksi 8.5.2005 muun ohella Karjalainen ja Helsingin Sanomat -nimisissä sanomalehdissä julkaissut mainoksen, joka on otsikoitu ”Ikiaikainen MammuttiKivi kätki salansa 2,7 mrd vuotta!” (Karjalainen-lehdessä 8.5.2005 julkaistu Nunnanlahden Uuni Oy:n mainos päätöksen liitteenä).
Kysymyksenasettelu
Asiassa on ensinnäkin kysymys siitä, onko edellä kerrotussa Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa katsottava käytetyn vertailevaa mainontaa vai ei sekä, mikäli Nunnanlahden Uuni Oy:n katsotaan käyttäneen vertailevaa mainontaa, onko Nunnanlahden Uuni Oy:n käyttämä vertaileva mainonta ollut sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin ja siinä viitatun kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n vastaista (vaatimuskohta 2 (a)). Toiseksi asiassa on ensisijaisesti kysymys siitä, onko sanottu Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi ollut sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla harhaanjohtavaa (vaatimuskohta 2 (b)).
Vaatimuskohta 2 (a)
Tulikivi Oyj on vaatinut, että Nunnanlahden Uuni Oy:tä kielletään 50.000 euron sakon uhalla käyttämästä vertailevassa markkinoinnissa vuolukivien kuumennuskokeita ja muita vastaavia testejä ja kokeita sekä niiden perusteella esitettyjä tuloksia siten, ettei vertailu anna totuudenmukaista ja oikeaa kokonaiskuvaa vertailun kohteesta.
Tulikivi Oyj on esittänyt, että mainittu vaatimus perustuu siihen, että käsillä olevassa Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa on ollut kysymys vertailevasta mainonnasta ja että kyseinen markkinointi ei ole täyttänyt sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin ja kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n vaatimuksia.
Nunnanlahden Uuni Oy on kiistänyt, että sen markkinoinnissa olisi ollut kysymys vertailevasta mainonnasta. Joka tapauksessa, vaikka markkinoinnissa katsottaisiinkin olleen kysymys vertailevasta mainonnasta, markkinointi on Nunnanlahden Uuni Oy:n mukaan täyttänyt kaikki vertailevalle mainonnalle asetetut kriteerit.
Asiassa on siten ensisijaisesti kysymys siitä, onko Nunnanlahden Uuni Oy:n katsottava käyttäneen käsillä olevassa markkinoinnissaan vertailevaa mainontaa vai ei.
Kysymys vertailevan mainonnan käyttämisestä
Nunnanlahden Uuni Oy on sanomalehtimainoksessaan 8.5.2005 esitellyt suorittamaansa kuumennuskoetta sekä Nunnanlahden Uuni Oy:n MammuttiKivi-nimisen vuolukiven selviytymistä kyseisessä kokeessa. Tämän lisäksi mainoksessa on otsikon ”Muita markkinoilla olevia vuolukivilajeja samassa kuumennuskokeessa” alla esitetty neljä kuvasarjaa kokeessa olleista muista vuolukivistä ennen ja jälkeen kuumennuskokeen sekä todettu kuvien vieressä, että ”Kun magnesiitti, kloriitti ja/tai dolomiitti esiintyvät vuolukivessä sulkeumina tai kerroksina, jo 520 celsiusasteen lämpötila aiheuttaa kiven rakenteessa vaurioita”. Vastaavat markkinointiväitteet ja kuvat on esitetty Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esitteessä.
Sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin mukaan vertailevaan mainontaan elinkeinotoiminnassa sovelletaan, mitä kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:ssä säädetään.
Kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n 1 momentin mukaan kyseisessä pykälässä vertailevalla mainonnalla tarkoitetaan mainontaa, josta voidaan suoraan tai epäsuorasti tunnistaa kilpailija tai kilpailijan markkinoima hyödyke.
Markkinaoikeus toteaa, että edellä mainitun kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n 1 momentin sanamuodon mukaisen vertailevan mainonnan määritelmän voidaan katsoa vastaavan Euroopan yhteisöjen neuvoston harhaanjohtavasta ja vertailevasta mainonnasta annetun direktiivin 84/450/ETY mukaista vertailevan mainonnan määritelmää. Direktiivin 2 artiklan 2 a kohdassa, sellaisena kuin kyseinen direktiivi on muutettuna direktiivillä 97/55/EY, vertailevalla mainonnalla määritellään nimittäin tarkoitettavan kaikkea mainontaa, josta suoraan tai epäsuorasti voidaan tunnistaa kilpailija tai kilpailijan tarjoamat tavarat tai palvelut.
Markkinaoikeus toteaa edelleen, että kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n 1 momentin vertailevan mainonnan määritelmän sanamuodon, kuten myös edellä mainitun direktiivin mukaisen vertailevan mainonnan määritelmän sanamuodon, voidaan katsoa viittaavan siihen, että mainoksessa tulee, edes epäsuorasti, viitata tiettyihin yhteen tai useampaan kilpailijaan taikka niiden markkinoimiin hyödykkeisiin, jotta siinä voitaisiin katsoa olevan kysymys vertailevasta mainonnasta. Mainoksen perusteella on siten oltava mahdollisuus tunnistaa mainoksesta tietty yksi tai useampi kilpailija taikka niiden markkinoimat hyödykkeet.
Asiassa todistajana kuullun Nunnanlahden Uuni Oy:n A. S. mukaan vuolukivestä valmistettujen varaavien tulisijojen markkinat ovat jakaantuneet siten, että Tulikivi Oyj ja Nunnanlahden Uuni Oy ovat kaksi selvästi suurinta valmistajaa niiden yhteenlasketun markkinaosuuden ollessa noin 80-90 prosenttia, Tulikivi Oyj:n ollessa kuitenkin selvä markkinajohtaja.
Markkinaoikeus katsoo, että edellä selostetun Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnin perusteella Tulikivi Oyj:n tai sen markkinoimien hyödykkeiden ei sinänsä voida katsoa olleen suoraan tunnistettavissa Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esitteestä tai sanomalehtimainoksesta 8.5.2005. Tuote-esitteen tai sanomalehtimainoksen 8.5.2005 perusteella Tulikivi Oyj:n markkinoimien hyödykkeiden ei voida katsoa olleen tunnistettavissa myöskään epäsuorasti. Ottaen kuitenkin huomioon edellä kerrottu markkinatilanne, jonka mukaan vuolukivestä valmistettujen varaavien tulisijojen markkinoilla on ollut käytännössä vain kaksi merkittävämpää valmistajaa, joista toinen on ollut Nunnanlahden Uuni Oy ja toinen Tulikivi Oyj, näistä Tulikivi Oyj:n ollessa vielä selvä markkinajohtaja, markkinaoikeus katsoo, että kysymyksessä olevien Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esitteen ja sanomalehtimainoksen 8.5.2005 perusteella Tulikivi Oyj on ollut mahdollista tunnistaa epäsuorasti.
Edellä lausutun perusteella Nunnanlahden Uuni Oy:n on siten edellä selostetussa markkinoinnissaan katsottava käyttäneen kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n 1 momentissa tarkoitettua vertailevaa mainontaa.
Vertailun kohdistaminen vuolukivien kuumuudenkestoon
Tulikivi Oyj:n mukaan Nunnanlahden Uuni Oy on menetellyt sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin ja kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n vastaisesti ensinnäkin sen vuoksi, ettei kysymyksessä oleva Nunnanlahden Uuni Oy:n vertaileva mainonta ole antanut oikeaa kokonaiskuvaa.
Tulikivi Oyj on esittänyt, että Nunnanlahden Uuni Oy:n vertailevan mainonnan olisi tullut kohdistua valmiisiin, kokonaisiin ja ominaisuuksiltaan vastaaviin tulisijoihin eikä pelkkiin vuolukiviin. Lisäksi Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esitteessä ja sanomalehtimainoksessa selostettu kuumennuskoe on suoritettu kuumentamalla vuolukiveä olosuhteissa, jotka ovat olennaisesti poikenneet tulisijojen tavanomaisen käytön kannalta merkityksellisinä pidettävistä olosuhteista.
Kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n 2 momentin mukaan vertaileva mainonta on vertailun osalta sallittu, jos muun ohella se ei ole totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa ja jos siinä verrataan puolueettomasti hyödykkeiden yhtä tai useampaa olennaista, merkityksellistä, toteen näytettävissä olevaa ja edustavaa ominaisuutta.
Markkinaoikeus toteaa, että kun kysymys on vertailua sisältävästä mainonnasta, vaatimus mainonnassa esitettävien väitteiden totuudellisuudesta ja asianmukaisuudesta korostuu. Vertailevan mainonnan osalta onkin lähdettävä siitä, että markkinoijan asiana on kyetä näyttämään vertailussa esittämänsä väitteet toteen ja osoittaa, että sen mainonta on täyttänyt vertailevalta mainonnalta edellytetyt vaatimukset.
Nunnanlahden Uuni Oy on kerrotulla tavalla verrannut toisaalta sen MammuttiKiven ja toisaalta neljän muun vuolukiven kuumuudenkestoa kuumentamalla kiviä karkaisu-uunissa 700 celsiusasteen lämpötilassa kymmenen tunnin ajan. Kuten edellä on mainittu, kyseinen vertailu on sisältynyt Nunnanlahden Uuni Oy:n huhtikuussa 2005 julkaistuun tuote-esitteeseen sekä 8.5.2005 muun ohella Karjalainen ja Helsingin Sanomat -sanomalehdissä julkaistuun mainokseen.
Mainittu tuote-esite, joka siis on ollut saatavissa Nunnanlahden Uuni Oy:n toimipaikasta, yhtiön edustajien ja jälleenmyyjien toimipaikoista sekä ladattavissa yhtiön Internet-sivuilta, on käsittänyt Nunnanlahden Uuni Oy:n varaavien tulisijojen ominaisuuksia koskevan yleisluontoisen esittelyn, mallikohtaisen Nunnanlahden Uuni Oy:n tulisijojen yksityiskohtaisen esittelyn, tulisijojen valintaa ja asennusta koskevan jakson sekä teknisen taulukon Nunnanlahden Uuni Oy:n tulisijoista ja taulukon tulisijojen hormiliitoksista. Näistä mainittu Nunnanlahden Uuni Oy:n tulisijojen mallikohtainen esittely on muodostanut tuote-esitteen sivumääräisesti laajimman osuuden. Tämän lisäksi kyseisen 70-sivuisen tuote-esitteen yhdellä sivulla on myös esitetty, kuinka MammuttiKivi on monipuolinen ja kestävä rakennusmateriaali.
Karjalainen ja Helsingin Sanomat -sanomalehdissä julkaistussa mainoksessa 8.5.2005 Nunnanlahden Uuni Oy on otsikon ”Ikiaikainen MammuttiKivi kätki salansa 2,7 mrd vuotta!” alla kertonut, kuinka se kehittämällä uuden, patentoidun ilmanohjausjärjestelmän, ”Kultaisen Tulen”, on varaavien tulisijojen uudistaja ja kuinka yhtiön MammuttiKivi kestää Kultaisen Tulen kuumuuden ja pystyy hyödyntämään syntyneen lämpöenergian. Tämän alla mainoksessa on ollut suurikokoinen tulisijaa esittävä värikuva. Edellä mainitun lisäksi mainoksessa on yksityiskohtaisemmin selostettu Kultaisen Tulen ominaisuuksia sekä muun ohella edellä kerrotun Nunnanlahden Uuni Oy:n suorittaman kuumennuskokeen avulla MammuttiKiven kuumuudenkestoa.
Edellä lausuttu huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että sekä tuote-esitteessä että sanomalehtimainoksessa 8.5.2005 on ollut kysymys kuluttajille kohdistuneesta markkinoinnista, jonka tarkoituksena on ollut edistää Nunnanlahden Uuni Oy:n vuolukivestä valmistettujen tulisijojen myyntiä.
Kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan vertaileva mainonta on vertailun osalta sallittu, jos siinä muun ohella verrataan puolueettomasti hyödykkeiden yhtä tai useampaa olennaista, merkityksellistä, toteen näytettävissä olevaa ja edustavaa ominaisuutta. Edellä mainitun säännöksen perusteella vertaileva mainonta on siten sinänsä mahdollista kohdistaa vain hyödykkeen yhteenkin ominaisuuteen, edellyttäen, että kyseinen ominaisuus, jota verrataan, on olennainen, merkityksellinen, toteen näytettävissä oleva ja edustava sekä että vertailu suoritetaan puolueettomasti ja että vertailu muutoinkin täyttää kaikki kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n 2 momentin edellytykset.
Markkinaoikeus katsoo, että vuolukivestä valmistettujen tulisijojen osalta vuolukiven kuumuudenkestoa on sinänsä pidettävä kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuna olennaisena, merkityksellisenä, toteen näytettävissä olevana ja edustavana ominaisuutena. Arvioitaessa käsillä olevan Nunnanlahden Uuni Oy:n suorittaman vuolukivien kuumuudenkestoa koskevan vertailun asianmukaisuutta sanotussa suhteessa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota erityisesti siihen, että kyseinen vertailu on kohdistunut vuolukiven kuumuudenkestoon tilanteessa, jossa kiviä on kuumennettu karkaisu-uunissa 700 celsiusasteen lämpötilassa kymmenen tunnin ajan.
Asiassa todistelutarkoituksessa kuullun Nunnanlahden Uuni Oy:n J. L. sekä todistajina kuultujen Nunnanlahden Uuni Oy:n H. M. ja Nunnanlahden Uuni Oy:n J. U. kertomusten perusteella markkinaoikeus katsoo selvitetyksi, että käsillä olevien markkinointitoimenpiteiden julkaisemisen ajankohtana kaikki Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoimat vuolukivestä valmistetut varaavat tulisijat ovat perustuneet Nunnanlahden Uuni Oy:n patentoimalle ilmanohjausjärjestelmälle, joka on mahdollistanut niissä huomattavasti korkeamman lämpötilan saavuttamisen verrattuna muiden valmistajien vuolukivestä valmistettuihin varaaviin tulisijoihin. Todistajana kuullun M. mukaan kuumimmillaan tulisijan nielussa lämpötila Nunnanlahden Uuni Oy:n vuolukivestä valmistetuissa varaavissa tulisijoissa on voinut olla noin 900–1.000 celsiusastetta, kun hänen suorittamassaan Tulikivi Oyj:n vuolukivestä valmistettuun tulisijaan kohdistuneessa testissä vastaavaksi lämpötilaksi mitattiin 500–600 celsiusastetta.
Edellä lausutun perusteella markkinaoikeus katsoo, että Nunnanlahden Uuni Oy:n vuolukivestä valmistettujen varaavien tulisijojen osalta vuolukiven kuumuudenkestoa on sinänsä ollut mahdollista pitää kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla olennaisena, merkityksellisenä, toteen näytettävissä olevana ja edustavana ominaisuutena myös Nunnanlahden Uuni Oy:n suorittaman kuumennuskokeen olosuhteissa. Sen sijaan Nunnanlahden Uuni Oy ei ole näyttänyt, että vuolukiven kuumuudenkesto kerrotuissa olosuhteissa olisi ollut pidettävissä vastaavalla tavalla olennaisena ja merkityksellisenä ominaisuutena myös Nunnanlahden Uuni Oy:n kilpailijoiden vuolukivestä valmistettujen tulisijojen osalta. Tämän vuoksi Nunnanlahden Uuni Oy:n vertailevan mainonnan ei edellä mainituilta osin ole katsottava antaneen oikeaa kokonaiskuvaa sanotussa suhteessa.
Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi ei näin ollen ole edellä mainituilta osin täyttänyt vertailtavalle mainonnalle laissa asetettua vaatimusta siitä, että vertailu on suoritettava puolueettomasti.
Vuolukivien vertailukelpoisuus
Tulikivi Oyj:n mukaan Nunnanlahden Uuni Oy on menetellyt sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin ja kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n vastaisesti toiseksi sen vuoksi, että Nunnanlahden Uuni Oy:n kuumennuskokeessa käyttämät vuolukivet eivät ole olleet keskenään vertailukelpoisia.
Tulikivi Oyj on esittänyt, että Nunnanlahden Uuni Oy on valinnut kuumennuskokeeseen kuumuudenkesto-ominaisuuksiltaan täysin erilaisia vuolukiviä ja siten vertaillut mainonnassaan vuolukiviä, jotka eivät ole soveltuneet samaan tarkoitukseen tai samoihin tarpeisiin
Kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n 2 momentin mukaan vertaileva mainonta on vertailun osalta sallittu, jos se muun ohella koskee hyödykkeitä, joita käytetään samaan tarkoitukseen tai samoihin tarpeisiin.
Kuten edellä on todettu, kun kysymys on vertailua sisältävästä mainonnasta, vaatimus mainonnassa esitettävien väitteiden totuudellisuudesta ja asianmukaisuudesta korostuu. Vertailevan mainonnan osalta on siten edellä lausutun mukaisesti lähdettävä siitä, että markkinoijan asiana on kyetä näyttämään vertailussa esittämänsä väitteet toteen ja osoittaa, että sen mainonta on täyttänyt vertailevalta mainonnalta edellytetyt vaatimukset
Nunnanlahden Uuni Oy on, kuten edellä on selostettu, sanomalehtimainoksessaan 8.5.2005 kertonut tehneensä kokeita, joissa ”kuumensimme eri vuolukivilajeja. Kokeet suoritettiin kuumentamalla kivinäytteitä karkaisu-uunissa 700 celsiusasteen lämpötilassa 10 tunnin ajan.” Mainoksessa on Nunnanlahden Uuni Oy:n MammuttiKiven osalta esitetty, että ”Verkostoitunut talkkirakenne ja hienorakenteinen magnesiitti varmistivat MammuttiKiven erinomaisen kuumuudenkestävyyden myös koetilanteen äärimmäisissä olosuhteissa”, minkä ohella tekstin vieressä on ollut MammuttiKiveä koskeneet kuvat ennen ja jälkeen kuumennuskokeen. Tämän lisäksi mainoksessa on esitetty neljä ”ennen – jälkeen” -kuvasarjaa samassa kuumennuskokeessa olleista muista markkinoilla olevista vuolukivistä ja todettu kuvien vieressä, että ”Kun magnesiitti, kloriitti ja/tai dolomiitti esiintyvät vuolukivessä sulkeumina tai kerroksina, jo 520 celsiusasteen lämpötila aiheuttaa kiven rakenteessa vaurioita”. Vastaavat markkinointiväitteet ja kuvat Nunnanlahden Uuni Oy on esittänyt myös tuote-esitteessään.
Nunnanlahden Uuni Oy on siten tuote-esitteessään ja sanomalehtimainoksessaan 8.5.2005 verrannut toisaalta sen MammuttiKiven sekä toisaalta mainittujen neljän muun vuolukiven kuumuudenkestoa.
Nunnanlahden Uuni Oy:n MammuttiKiven osalta asianosaisena todistelutarkoituksessa kuultu Nunnanlahden Uuni Oy:n J. L. ja todistajana kuultu Nunnanlahden Uuni Oy:n H. K. ovat kertoneet, että Nunnanlahden Uuni Oy on käsillä olevien markkinointitoimenpiteiden julkaisemisen ajankohtana käyttänyt MammuttiKiveä yhtiön kaikkien vuolukivestä valmistettujen varaavien tulisijojen tulipesän rakenteiden materiaalina.
Todistajana kuultu K. on lisäksi kertonut, että kuumennuskokeessa olleiden neljän muun vuolukiven kaltaisia kiviä on sinänsä myös käytetty Nunnanlahden Uuni Oy:n vuolukivestä valmistettujen tulisijojen rakenteissa, esimerkiksi pintamateriaalina, mutta ei sen sijaan tulipesän rakenteiden materiaalina. K. ei kertomansa mukaan ole ollut tietoa siitä, onko mainitunkaltaisia vuolukiviä käsillä olevien Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointitoimenpiteiden julkaisemisen ajankohtana käytetty myöskään Nunnanlahden Uuni Oy:n kilpailijoiden vuolukivestä valmistettujen tulisijojen tulipesän rakenteiden materiaalina vai ei. Sen sijaan asiassa todistajana kuultu Tulikivi Oyj:n T. R. on Tulikivi Oyj:n vuolukivestä valmistettujen tulisijojen osalta nimenomaisesti kertonut, ettei niissä ole käytetty edellä mainitun kaltaisia vuolukiviä tulipesän rakenteiden materiaalina.
Edellä lausutun perusteella markkinaoikeus katsoo, ettei Nunnanlahden Uuni Oy ole näyttänyt, että sen tuote-esitteessä ja sanomalehtimainoksessa 8.5.2005 mainittujen neljän muun vuolukiven kaltaisia kiviä olisi käytetty Nunnanlahden Uuni Oy:n MammuttiKiven tavoin vuolukivestä valmistettujen tulisijojen tulipesän rakenteiden materiaalina.
Kun otetaan huomioon, että Nunnanlahden Uuni Oy:n suorittama vertailu on kohdistunut vuolukivien kuumuudenkestoon, markkinaoikeus katsoo, että arvioitaessa sitä, onko kysymyksessä oleva Nunnanlahden Uuni Oy:n suorittama vertailu kohdistunut kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n 2 momentin 2 kohdassa edellytetyllä tavalla vertailukelpoisiin hyödykkeisiin, ratkaisevaa on, ovatko vertailussa käytetyt vuolukivet olleet nimenomaan kuumuudenkeston osalta samaan tarkoitukseen tai samoihin tarpeisiin tarkoitettuja tuotteita.
Kuten edellä on todettu, Nunnanlahden Uuni Oy on käyttänyt sen MammuttiKiveä yhtiön vuolukivestä valmistettujen varaavien tulisijojen tulipesän rakenteiden materiaalina eli materiaalina rakenteissa, jotka edellyttävät korkeaa kuumuudenkestoa. Sen sijaan näyttämättä on jäänyt, että myös edellä mainittujen neljän muun vuolukiven kaltaisia kiviä olisi käytetty vuolukivestä valmistettujen tulisijojen tulipesän rakenteiden materiaalina.
Edellä esitetyn perusteella markkinaoikeus katsoo, ettei Nunnanlahden Uuni Oy ole kysymyksessä olevassa markkinoinnissaan verrannut vuolukiviä, joita kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla käytetään samaan tarkoitukseen tai samoihin tarpeisiin. Se, että Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esitteessä ja sanomalehtimainoksessa 8.5.2005 mainittujen neljän muun vuolukiven kaltaisia kiviä on mahdollisesti sinänsä käytetty myös vuolukivestä valmistettujen tulisijojen rakenteissa, esimerkiksi pintamateriaalina eli materiaalina rakenteissa, jotka edellyttävät huomattavasti alhaisempaa kuumuudenkestoa kuin tulipesän rakenteet, ei tältä osin anna aihetta arvioida asiaa toisin.
Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi ei siten tältä osin ole täyttänyt vertailtavalle mainonnalle laissa asetettua vaatimusta siitä, että vertailun kohteiden on oltava vertailukelpoiset.
Kuvien käyttäminen vertailussa
Tulikivi Oyj:n mukaan Nunnanlahden Uuni Oy on menetellyt sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin ja kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n vastaisesti kolmanneksi sen vuoksi, että käsillä olevassa Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa esitetyn neljän kuvasarjan osalta ”ennen” ja ”jälkeen” -kuvat ovat sinänsä olleet kuvia aina samasta kivestä, mutta että ”jälkeen”-kuva on esittänyt eri päätyä kivestä kuin ”ennen”-kuva.
Asiassa on riidatonta, että Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esitteessä ja sanomalehtimainoksessa 8.5.2005 esitetyn kuvasarjan ”ennen” ja ”jälkeen” -kuvat ovat sinänsä olleet kuvia aina samasta kivestä, ”jälkeen”-kuvan esittäessä ainoastaan eri osaa samasta kivisärmiöstä kuin ”ennen”-kuva.
Tulikivi Oyj on perustellut tältä osin hakemustaan lausumalla, että Nunnanlahden Uuni Oy:n edellä mainitulle menettelylle on varmaankin ollut jokin syy. Tulikivi Oyj ei ole kuitenkaan perustellut lainkaan sen lähemmin sitä, minkä seikan Nunnanlahden Uuni Oy:n menettelyssä sanotulta osin olisi katsottava aiheuttaneen sen, ettei Nunnanlahden Uuni Oy:n mainonnan ole katsottava täyttäneen vertailevalta mainonnalta edellytettyjä vaatimuksia.
Edellä esitettyyn nähden markkinaoikeus katsoo, ettei Nunnanlahden Uuni Oy ole tuote-esitteen ja sanomalehtimainoksen 8.5.2005 julkaisemisella menetellyt kerrotussa suhteessa sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin ja kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n vastaisesti.
Totuudenmukaisen ja oikean kokonaiskuvan antaminen
Tulikivi Oyj:n mukaan Nunnanlahden Uuni Oy on menetellyt sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin ja kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n vastaisesti vielä neljänneksi sen vuoksi, ettei Nunnanlahden Uuni Oy:n vertaileva mainonta ole antanut totuudenmukaista ja oikeaa kokonaiskuvaa vuolukivien kuumuudenkestosta.
Tulikivi Oyj on esittänyt, että Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa suoritettu viittaus muihin markkinoilla oleviin vuolukiviin on ollut ymmärrettävissä ja miellettävissä siten, että muiden markkinoilla olevien valmistajien vuolukivestä valmistetuissa tulisijoissa käytetyt vuolukivet eivät kestä kuumuutta ja että kyseiset kivet tulisijoissa käytettyinä vaurioituvat Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa esitetyllä tavalla.
Kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n 2 momentin mukaan vertaileva mainonta on vertailun osalta sallittu, jos se ei ole muun ohella totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa ja jos siinä verrataan puolueettomasti hyödykkeiden yhtä tai useampaa olennaista, merkityksellistä, toteen näytettävissä olevaa ja edustavaa ominaisuutta.
Kuten edellä on selostettu, Nunnanlahden Uuni Oy on sanomalehtimainoksessaan 8.5.2005 kertonut tehneensä kokeita, joissa ”kuumensimme eri vuolukivilajeja. Kokeet suoritettiin kuumentamalla kivinäytteitä karkaisu-uunissa 700 celsiusasteen lämpötilassa 10 tunnin ajan.” Mainoksessa on Nunnanlahden Uuni Oy:n MammuttiKiven osalta esitetty, että ”Verkostoitunut talkkirakenne ja hienorakenteinen magnesiitti varmistivat MammuttiKiven erinomaisen kuumuudenkestävyyden myös koetilanteen äärimmäisissä olosuhteissa”, minkä ohella tekstin vieressä on ollut MammuttiKiveä koskeneet ”ennen” ja ”jälkeen” -kuvat, joiden perusteella kuvia päällisin puolin tarkasteltuna kivessä ei ole ollut havaittavissa merkittäviä muutoksia. Tämän lisäksi mainoksessa on esitetty neljä vastaavaa kuvasarjaa samassa kuumennuskokeessa olleista muista markkinoilla olevista vuolukivistä ja todettu kuvien vieressä, että ”Kun magnesiitti, kloriitti ja/tai dolomiitti esiintyvät vuolukivessä sulkeumina tai kerroksina, jo 520 celsiusasteen lämpötila aiheuttaa kiven rakenteessa vaurioita”. Viitatut vauriot ovat olleet selkeästi havaittavissa myös edellä mainituista kuvista. Vastaavat markkinointiväitteet ja kuvat Nunnanlahden Uuni Oy on esittänyt myös tuote-esitteessään.
Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esitteessä ja sanomalehtimainoksessa 8.5.2005 on siten esitetty toisaalta, kuinka Nunnanlahden Uuni Oy:n MammuttiKivi on kestänyt vaurioitumattomana karkaisu-uunissa celsiusasteen lämpötilassa suoritetun kuumennuskokeen, sekä toisaalta, kuinka edellä mainitut neljä muuta vuolukiveä eivät ole kestäneet kuumennuskoetta vastaavalla tavalla.
Markkinaoikeus katsoo, että edellä mainittu Nunnanlahden Uuni Oy:n vertaileva mainonta on antanut sellaisen vaikutelman, että Nunnanlahden Uuni Oy:n kilpailijoiden vuolukivestä valmistetuissa tulisijoissa käyttämät kivet eivät kestä kuumennuskokeen mukaisessa 700 celsiusasteen lämpötilassa. Kuten edellä on todettu, Nunnanlahden Uuni Oy ei ole kuitenkaan näyttänyt, että vuolukiven kuumuudenkestoa 700 celsiusasteen lämpötilassa olisi pidettävä olennaisena ja merkityksellisenä ominaisuutena myös Nunnanlahden Uuni Oy:n kilpailijoiden vuolukivestä valmistettujen tulisijojen osalta. Nunnanlahden Uuni Oy:n kysymyksessä olevan vertailevan mainonnan on siten katsottava olleen sanotussa suhteessa harhaanjohtavaa.
Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi ei näin ollen tältä osin ole täyttänyt vertailtavalle mainonnalle laissa asetettua vaatimusta siitä, että vertailu ei saa olla harhaanjohtavaa.
Vaatimuskohta 2 (b)
Tulikivi Oyj on vaatinut, että Nunnanlahden Uuni Oy:tä kielletään 50.000 euron sakon uhalla käyttämästä vuolukivestä valmistettujen tulisijojen markkinoinnissa vuolukivien kuumennuskokeita ja muita vastaavia testejä ja kokeita sekä niiden perusteella esitettyjä tuloksia siten, että sanotut kuumennuskokeet harhaanjohtavalla tavalla korostuvat markkinoinnissa.
Tulikivi Oyj:n mukaan Nunnanlahden Uuni markkinointi on ollut sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla harhaanjohtavaa. Tulikivi Oyj on esittänyt, että vuolukivien kuumennuskokeet ja niitä koskevat tulokset ovat korostuneet harhaanjohtavalla tavalla Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esitteessä ja sanomalehtimainoksessa 8.5.2005. Sitä, ettei kyseinen markkinointi ole antanut oikeaa kokonaiskuvaa markkinoinnin kohteesta, eli tulisijoista, on vielä korostanut se, että vuolukiven kuumuudenkeston esittely on koskenut olosuhteita, jotka eivät ole vastanneet vuolukivitulisijojen normaalia käyttöä. Markkinoinnissa ei ole myöskään tuotu esiin sitä, että tulisijoja ei normaalisti lämmitetä siten, että tulipesän kivet ovat 700 celsiusasteisia kymmenen tuntia. Tulikivi Oyj:n mukaan kysymyksessä olevan Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnin perusteella kuluttajille onkin voinut syntyä virheellinen käsitys, että vuolukiven kuumuudenkestoa ääriolosuhteissa ja vuolukiven kuumentamista 700 celsiusasteessa kymmenen tuntia on pidettävä tulisijan valinnan ja käytön kannalta tarpeellisina tai jopa välttämättöminä ominaisuuksina. Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnin on myös katsottava olleen omiaan vaikuttamaan tuotteiden kysyntään tai tarjontaan sekä vahingoittamaan Tulikivi Oyj:n liiketoimintaa.
Sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 1 momentin mukaan elinkeinotoiminnassa ei saa käyttää totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa ilmaisua, joka koskee omaa tai toisen elinkeinotoimintaa ja on omiaan vaikuttamaan hyödykkeen kysyntään tai tarjontaan taikka vahingoittamaan toisen elinkeinotoimintaa.
Hallituksen esityksessä laeiksi sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa ja markkinatuomioistuimesta annetun lain muuttamisesta on sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 1 momentin säännökseen liittyen todettu, että harhaanjohtava ilmaisu on käsitteenä laajempi kuin totuudenvastainen ilmaisu ja että totuudenmukainen ilmaisu voi olla harhaanjohtava, jos samalla jätetään ilmaisematta jokin asian selvittämisen kannalta tärkeä seikka, mistä johtuen vastaanottajalle voi syntyä väärä käsitys mainostettavan hyödykkeen laadusta tai muista ominaisuuksista (HE 114/1978 vp s. 11). Oikeuskäytännössä on katsottu, että sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 1 momentin säännöksen nojalla sopimattomiksi väitettyjen ilmaisujen sisältöä ja merkitystä on arvioitava markkinoinnin kohderyhmän näkökulmasta ja siinä kokonaisuudessa, jonka kysymyksessä oleva mainos kulloinkin muodostaa.
Kuten edellä on todettu, käsillä olevassa Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinoinnissa on katsottava olleen kysymys kuluttajille kohdistuneesta markkinoinnista, jonka tarkoituksena on ollut edistää Nunnanlahden Uuni Oy:n vuolukivestä valmistettujen tulisijojen myyntiä.
Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esitteessä ja sanomalehtimainoksessa 8.5.2005 on esitetty, kuinka Nunnanlahden Uuni Oy:n MammuttiKivi on kestänyt vaurioitumattomana karkaisu-uunissa 700 celsiusasteen lämpötilassa suoritetun kuumennuskokeen.
Kuten edellä on todettu, Nunnanlahden Uuni Oy:n vuolukivestä valmistettujen varaavien tulisijojen osalta vuolukiven kuumuudenkestoa edellä kerrotuissa kuumennuskokeen olosuhteissa on sinänsä ollut mahdollista pitää olennaisena ja merkityksellisenä ominaisuutena. Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi ei siten sanotussa suhteessa ole ollut harhaanjohtavaa. Nunnanlahden Uuni Oy:n tuote-esitteessä tai sanomalehtimainoksessa 8.5.2005 ei ole kuitenkaan tuotu esiin sitä edellä todettua seikkaa, että Nunnanlahden Uuni Oy:n patentoitu ilmanohjausjärjestelmä on mahdollistanut huomattavasti korkeamman lämpötilan saavuttamisen verrattuna muiden valmistajien vuolukivestä valmistettuihin varaaviin tulisijoihin, eikä näin ollen tuotu esiin sitä, ettei vuolukiven kuumuudenkesto kyseisissä olosuhteissa ole välttämättä vastaavalla tavalla olennainen ja merkityksellinen ominaisuus sanottujen muiden tulisijojen osalta. Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi on siten ollut mainitussa suhteessa harhaanjohtavaa.
Totuudenvastaisen tai harhaanjohtavan ilmaisun käyttäminen on sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 1 momentin säännöksen vastaista ja tuon säännöksen nojalla kiellettyä kuitenkin vain, mikäli ilmaisu on omiaan vaikuttamaan hyödykkeen kysyntään tai tarjontaan taikka vahingoittamaan toisen elinkeinotoimintaa.
Tulikivi Oyj:n ja Nunnanlahden Uuni Oy:n välillä vallitsee kilpailuasetelma molempien markkinoidessa vuolukivestä valmistettuja tulisijoja. Markkinoinnin tarkoituksena on jo sinänsä hyödykkeiden ja palvelujen menekin edistäminen. Kun Nunnanlahden Uuni Oy:n vuolukiven kuumuudenkestoon liittyvän mainonnan tarkoitus on ollut vaikuttaa alan kilpailuun, jota harhaanjohtava markkinointi on omiaan vääristämään, on selvää, että Nunnanlahden Uuni Oy:n edellä todettu harhaanjohtava markkinointi on ollut sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla omiaan vaikuttamaan kysyntään tai tarjontaan ja siten myös vahingoittamaan Tulikivi Oyj:n elinkeinotoimintaa.
Edellä lausuttuun nähden asiassa ei ole tarpeen lausua siltä osin, kuin Tulikivi Oyj:n hakemus puheena olevan vaatimuskohdan osalta on toissijaisesti perustettu siihen, että Nunnanlahden Uuni Oy on menetellyt sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 1 §:n 1 momentin vastaisesti.
Johtopäätös
Hakemuksen kohteena oleva Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi on siinä käytetyn vertailevan mainonnan osalta ollut edellä todetulla tavalla sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin ja siinä viitatun kuluttajansuojalain 2 luvun 4 a §:n vastaista. Nunnanlahden Uuni Oy:n markkinointi on edellä todetulla tavalla ollut myös sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla harhaanjohtavaa.
Harkittaessa määrättävän kiellon sisältöä lähtökohdaksi on otettava asiassa esitetyt vaatimukset kuten myös se, ettei kieltoa saa määrätä vaadittua laajemmaksi. Kiellon tehokkuus edellyttää kuitenkin so- pimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 114/1978 vp s. 17) todetulla tavalla, ettei kieltoa ole muotoiltu liian suppeasti. Kiellon on siten katettava paitsi toteutettu lainvastainen menettely, myös vastaavanlaatuiset toimenpiteet. Mainitusta syystä asiassa määrättävä kielto on muotoiltu jäljempänä päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla.
Uhkasakon asettaminen
Markkinaoikeuden on sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 6 §:n 1 momentin mukaan tehostettava asiassa annettavaa kieltoa uhkasakolla, jollei se erityisestä syystä ole tarpeetonta. Sitä seikkaa, että Nunnanlahden Uuni Oy on esittänyt muuttaneensa jossain määrin hakemuksessa tarkoitettua markkinointiaan, ei käsillä olevassa tapauksessa ole pidettävä sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuna erityisenä syynä olla asettamatta uhkasakkoa.
Uhkasakon suuruutta harkittaessa on otettava huomioon velvoitetun maksukyky, kuten myös se, että sakko on omiaan tehokkaasti ehkäisemään annettavan kiellon rikkomisen. Sanottuun nähden markkinaoikeus asettaa uhkasakon rahamääräksi 50.000 euroa.
Oikeudenkäyntikulut
Vaikka Tulikivi Oyj:n kieltoa koskevaa vaatimusta ei hyväksytäkään yhden vaatimuskohdassa 2 (a) esitetyn perusteen osalta, niin koska kyseisellä seikalla on katsottava olleen asiassa vain vähäinen merkitys, Tulikivi Oyj:tä on pidettävä asian voittaneena osapuolena. Tämän vuoksi Nunnanlahden Uuni Oy on asian hävinneenä osapuolena velvoitettava sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa anne- tun lain 7 §:n 2 momentin, eräiden markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä annetun lain 20 §:n 1 momentin sekä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 ja 3 §:n nojalla korvaamaan Tulikivi Oyj:lle tämän tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut asiassa.
Tulikivi Oyj on peruuttanut vaatimuskohdan 1 mukaisen vaatimuksen uhkasakon tuomitsemisesta Nunnanlahden Uuni Oy:n maksettavaksi. Tämän lisäksi Tulikivi Oyj on vaatimuskohdan 2 (b) osalta peruuttanut toisen alun perin esittämistään kahdesta hakemusperusteesta. Markkinaoikeus katsoo, että sanotuilta osin Tulikivi Oyj:n esittämään oikeudenkäyntikululaskuun sisältyviä kuluja ei ole pidettävä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:ssä tarkoitettuina Tulikivi Oyj:n tarpeellisista toimenpiteistä johtuneina oikeudenkäyntikuluina, jotka Nunnanlahden Uuni Oy on velvollinen korvaamaan.
Nunnanlahden Uuni Oy on lisäksi paljoksunut Tulikivi Oy:n tuntiveloitusta siltä osin kuin se arvonlisäverottomana on ylittänyt 185 euroa. Asian laatu ja laajuus huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että kohtuullisena tuntiveloituksena käsillä olevassa asiassa on pidettävä 250 euron arvonlisäverotonta tuntipalkkiota.
Edellä lausuttu huomioon ottaen markkinaoikeus harkitsee Nunnanlahden Uuni Oy:n Tulikivi Oyj:lle korvattavaksi tuomittavien Tulikivi Oyj:n tarpeellisista toimenpiteistä johtuneiden kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen määräksi 75.000 euroa.
Päätöslauselma
Markkinaoikeus kieltää Nunnanlahden Uuni Oy:tä 50.000 euron sakon uhalla käyttämästä vuolukivestä valmistettujen tulisijojen markkinoinnissa
1
vaatimuskohtaa 2 (a) koskevissa perusteluissa yksilöityä sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 3 momentin vastaiseksi katsottua tai siihen rinnastettavaa vertailevaa mainontaa, jossa
– vuolukivien kuumuudenkestoa verrataan olosuhteissa, joita ei ole pidettävä olennaisina ja merkityksellisinä myös kilpailijoiden vuolukivestä valmistettujen tulisijojen osalta, – verrataan toisiinsa vuolukiviä, joita ei käytetä samaan tarkoitukseen tai samoihin tarpeisiin, tai – annetaan vaikutelma, jonka mukaan kilpailijoiden vuolukivestä valmistetuissa tulisijoissa käytetyt vuolukivet eivät kestä kuumuutta mainoksessa yksilöidyissä olosuhteissa, kun kivien kuumuudenkestoa kyseisissä olosuhteissa ei ole pidettävä olennaisena ja merkityksellisenä ominaisuutena sanottujen tulisijojen käytön kannalta
2
vaatimuskohtaa 2 (b) koskevissa perusteluissa yksilöityä sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n 1 momentin vastaiseksi katsottua tai siihen rinnastettavaa
menettelyä, jossa esitellään vuolukivien kuumennuskokeiden tuloksia ilman, että samalla tuodaan esiin tulisijojen käytön kannalta kaikkia olennaisia kyseisessä markkinoinnissa kuvatun kuumuudenkeston merkityksen arviointiin liittyviä seikkoja.
Kieltoa on noudatettava 1.4.2007 lukien.
Nunnanlahden Uuni Oy velvoitetaan suorittamaan Tulikivi Oyj:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista markkinaoikeudessa 75.000 euroa, jolle määrälle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut markkinaoikeuden päätöksen antamisesta.
Nunnanlahden Uuni Oy:n vaatimus oikeudenkäynti- ja asianosaiskulujensa korvaamisesta hylätään.
MUUTOKSENHAKU
Muutosta tähän ratkaisuun saa hakea korkeimmalta oikeudelta valit- tamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilme- nevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.
Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Jussi Karttunen, Minna Ihonen ja Ville Parkkari sekä asiantuntijajäsen Paula Paloranta.
LAINVOIMAISUUS
Lainvoimainen
|