MAO:201/10
Dnro 371/09/JH Antopäivä 12.5.2010
Tohmajärven kunta - koululaiskuljetukset - tarjouspyyntö
Dnro 371/09/JH Antopäivä 12.5.2010
TARJOUSPYYNTÖ JA HANKINTAPÄÄTÖS
Tohmajärven kunta on pyytänyt 15.5.2009 päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjouksia koululaiskuljetusten hoitamisesta lukuvuosille 2009–2010 ja 2010–2011. Hankinnasta on julkaistu avointa menettelyä koskeva EU-hankintailmoitus.
Tohmajärven kunnan sivistyslautakunta on päätöksellään 15.7.2009 § 136 valinnut päätöksen liitteestä ilmenevät tarjoukset. Päätöksessä on todettu, että reittien 16 ja 33 kuljetukset annetaan Savo-Karjalan Linja Oy:n hoidettavaksi, koska sen autoissa on alkolukot.
Tohmajärven kunnan sivistyslautakunta on päätöksellään 26.8.2009 § 156 hylännyt Pohjolan Turistiauto Oy:n edellä mainitusta päätöksestä reittien 16 ja 33 osalta tekemän oikaisuvaatimuksen.
Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on noin 320.000 euroa.
Hankintayksikkö on ilmoittanut markkinaoikeudelle, että hankintasopimusta reittien 16 ja 33 osalta ei ole allekirjoitettu.
HAKEMUS
Pohjolan Turistiauto Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa Tohmajärven kunnan sivistyslautakunnan päätöksen 15.7.2009 § 136 reittien 16 ja 33 osalta ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä.
Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että tarjouksista valitaan kokonaistaloudellisesti edullisin. Alkolukollisen kaluston on ilmoitettu olevan etusijalla tarjouksia valittaessa. Alkolukkoa ei ole kuitenkaan asetettu ehdottomaksi vaatimukseksi eikä sille ole ilmoitettu painoarvoa, jonka mukaisesti se otettaisiin huomioon tarjousten vertailussa.
Hakijan tarjous on ollut halvin reiteille 16 ja 33. Hankintayksikkö on kuitenkin valinnut kyseisille reiteille hakijan tarjousta selvästi kalliimmat tarjoukset, joissa on tarjottu alkolukollisia ajoneuvoja. Hankintayksikön olisi tullut valita hakijan halvimmat ja kokonaistaloudellisesti edullisimmat tarjoukset.
VASTINE
Tohmajärven kunta on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää hakemuksen.
Tarjouspyynnössä on asetettu etusijalle alkolukolliset autot. Tarjousten vertailu on suoritettu siten, että ensiksi on vertailtu tarjouspyynnön mukaisesti alkolukolliset ajoneuvot ja sen jälkeen alkolukottomat ajoneuvot.
Reitin 33 osalta koko kahden lukuvuoden hankinnan arvo on hakijalla vain 152 euroa voittanutta tarjoajaa halvempi ja reitin 16 osalta 1.064 euroa halvempi.
LAUSUNTO
Savo-Karjalan Linja Oy on antanut lausunnon.
Tarjouspyyntö on ollut yksiselitteinen. Tarjouspyynnön mukaan ensiksi vertaillaan tarjoukset, joissa on tarjottu alkolukollisia ajoneuvoja. Jos alkolukollisia ajoneuvoja ei ole tarjottu, on vertailtu tarjoukset, joissa on esitetty alkolukottomia ajoneuvoja.
Jos alkolukko lisävarusteena olisi pisteytetty, tarkoitus alkolukollisten autojen etusijasta ei olisi toteutunut. Tällöin alkolukotonta kalustoa tarjonneen tarjoajan riittävän halpa tarjous olisi tullut valituksi.
VASTASELITYS
Pohjolan Turistiauto Oy on antanut vastaselityksen.
LISÄKIRJELMÄT
Savo-Karjalan Linja Oy on antanut neljä lisälausuntoa ja Pohjolan Turistiauto Oy yhden lisävastaselityksen.
MARKKINAOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT
Hankintamenettely
Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Tarjouspyyntö ja tarjouksen valintaperuste
Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.
Hankintalain 41 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava muun ohella tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä kokonaistaloudellista edullisuutta tarjouksen vertailuperusteet ja niiden suhteellinen painotus tai kohtuullinen vaihteluväli taikka poikkeuksellisissa tapauksissa vertailuperusteiden tärkeysjärjestys. Pykälän 2 momentin mukaan tarjouspyynnössä tai hankintailmoituksessa on oltava myös muut tiedot, joilla on olennaista merkitystä hankintamenettelyssä ja tarjousten tekemisessä.
Hankintalain esitöissä (HE 50/2006 vp) on kyseisen lainkohdan osalta todettu muun ohella, että tarjouksen vertailuperusteiden ilmoittamisessa on käytännössä ilmennyt puutteita, jotka ovat johtaneet ongelmiin tarjousten vertailuissa sekä epätarkoituksenmukaisten hankintapäätösten tekemiseen. Oikeuskäytännössä on katsottu, että tarjousten arvioinnissa käytettävät perusteet tulee ilmoittaa nimenomaisesti tarjouspyynnössä tai hankintailmoituksessa, joten riittävää ei ole että arviointiperusteet käyvät esimerkiksi välillisesti ilmi tarjouspyynnössä esitetyistä vaatimuksista.
Hankintalain 62 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan, tai se, joka on hinnaltaan halvin. Pykälän 3 momentin mukaan käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta vertailuperusteet ja niiden suhteellinen painotus on ilmoitettava hankintailmoituksessa tai tarjouspyyntöasiakirjoissa. Painotus voidaan ilmaista myös ilmoittamalla kohtuullinen vaihteluväli. Jos vertailuperusteiden suhteellisen painotuksen ilmaiseminen ei ole perustellusti mahdollista, vertailuperusteet on ilmoitettava tärkeysjärjestyksessä.
Hankintalain esitöissä (HE 50/2006 vp) on kyseisen lainkohdan osalta todettu muun ohella, että kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteiden asettaminen on hankintayksikön harkittavissa. Vertailuperusteiden on liityttävä hankinnan kohteeseen, oltava objektiivisia ja syrjimättömiä eivätkä ne saa antaa hankintayksikölle rajoittamatonta valinnanvapautta.
Tohmajärven kunta on pyytänyt reittikohtaisia tarjouksia koululaiskuljetusten hoitamisesta. Hankintailmoituksessa on sopimuksentekoperusteeksi ilmoitettu ”taloudellisesti edullisin tarjous, kun otetaan huomioon eritelmissä tai tarjouspyynnössä taikka neuvottelukutsussa esitetyt perusteet”. Tarjouspyynnön kohdassa ”3. Kilpailuttaminen” on puolestaan ilmoitettu:
”Kilpailun perusteella valitaan se tarjous, joka on ostajalle kokonaistaloudellisesti edullisin hinnan ja tarjouspyyntöasiakirjoissa määriteltyjen muiden ehtojen perusteella.”
Tarjouspyynnön liitteenä 2 on ollut ”Tarjouskilpailun ehdot – koululaiskuljetukset” -asiakirja. Tarjouskilpailun ehtojen kohdassa ”7. Kaluston ja palvelun laatuvaatimukset” on ilmoitettu:
”Liikennöitsijän, kaluston ja palvelun tulee täyttää laeissa, asetuksissa ja muissa koulukuljetuksia koskevissa määräyksissä asetetut ehdot. Alkolukollinen kalusto on etusijalla tarjouksia hyväksyttäessä.”
Tarjouskilpailun ehtojen kohdassa ”12. Tarjouskilpailun ratkaisuperiaatteet” on ilmoitettu muun ohella:
”Valinta suoritetaan niiden tarjouksentekijöiden kesken, joiden tarjous täyttää kaikki edellä asetetut ehdot toimitusvarmuudesta, kelpoisuudesta ja muista seikoista sen mukaan kuin tarjouspyynnössä on edellytetty. Hyväksytyksi tulee se tarjous, joka on ostajalle kokonaistaloudellisesti edullisin.”
Markkinaoikeus toteaa, että vaikka tarjouspyynnössä on ilmoitettu käytettävän valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta, ei siinä ole kuitenkaan ilmoitettu hintaa lukuun ottamatta muita kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteita. Tarjouspyynnössä on sinänsä todettu, että valinta suoritetaan niiden tarjouksen tekijöiden kesken, joiden tarjous täyttää kaikki tarjouspyyntöasiakirjoissa asetetut ehdot toimitusvarmuudesta, kelpoisuudesta ja muista seikoista. Mainittuja toimitusvarmuuteen ja kelpoisuuteen liittyviä ehtoja ei ole kuitenkaan voitu tarjouspyynnön sanamuodon mukaan pitää sellaisenaan kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteina vaan viittauksina tarjoajan soveltuvuuden edellytyksiin.
Edellä todetun perusteella markkinaoikeus katsoo, että tarjoajat eivät ole tarjouspyynnön perusteella tarjouksia laatiessaan voineet tietää, millä seikoilla on merkitystä toisaalta tarjoajien soveltuvuuden ja toisaalta tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden arvioinnissa.
Tarjouspyynnössä on kaluston ja palvelun laatuvaatimuksia koskevassa kohdassa ilmoitettu, että alkolukollinen kalusto on etusijalla tarjouksia hyväksyttäessä. Tarjouspyynnössä ei kuitenkaan ole asetettu alkolukon olemassaoloa tarjousten vertailuperusteeksi. Tarjouspyynnössä ei myöskään ole täsmennetty sitä, mitä tarjouspyynnössä käytetyllä termillä etusija tarkoitetaan ja millä tavalla alkolukollisuus tulee vaikuttamaan hankintayksikön arvioon tarjousten keskinäisestä paremmuudesta. Tarjouspyynnön perusteella on siten jäänyt epäselväksi esimerkiksi se, hyväksytäänkö alkolukollisen kaluston käsittänyt tarjous sen hinnasta riippumatta vai alkolukottoman kaluston käsittäneen tarjouksen ollessa sen kanssa samanhintainen.
Hankintayksikkö on markkinaoikeudessa tältä osin esittänyt, että tarjouspyynnössä etusijalle on asetettu alkolukolliset autot. Hankintayksikön mukaan tarjouksista tehdyssä yhteenvedossa on vertailtu ensin alkolukolliset autot ja vasta tämän jälkeen alkolukottomat autot.
Hankintayksikkö on laatinut tarjousten vertailusta ”Koululaiskuljetusreitit ja tarjousyhdistelmä 2009” -nimisen asiakirjan, johon se on koonnut reittikohtaisesti ainoastaan kunkin tarjoajan tarjoamat hinnat. Asiakirjassa ei ole mainittu sitä, onko tarjottu kalusto ollut alkolukollinen vai ei. Kyseisestä asiakirjasta ilmenee, että joidenkin reittien osalta valituksi on tullut tarjous, joka ei ole ollut hinnaltaan halvin. Esimerkiksi hakemuksen kohteena olevien reittien 16 ja 33 osalta hankintayksikkö on valinnut Savo-Karjalan Linja Oy:n tarjouksen, joka on ollut reitillä 16 neljänneksi halvin ja reitillä 33 toiseksi halvin. Toisaalta asiakirjasta ilmenee, että hankintayksikkö on valinnut eräille reiteille, joille myös Savo-Karjalan Linja Oy oli tarjonnut, halvimman tarjouksen ja yhdelle reitille kalleimman tarjouksen.
Savo-Karjalan Linja Oy on tarjonnut kuljetuskalustoksi alkolukollisen auton. Asiakirjoista ei ilmene, mitkä seikat ovat vaikuttaneet siihen, että sen tarjous on hankintayksikön vetoaman alkolukollisen kaluston etusijalle asettamisen perusteella valittu joillekin tietyille reiteille, vaikka tarjous ei ole ollut hinnaltaan halvin, mutta jätetty valitsematta joillekin toisille reiteille.
Edellä mainitusta tarjousten vertailua koskevasta asiakirjasta ei ole saatavissa tukea hankintayksikön esittämälle siitä, että tarjousten vertailussa olisi ensin vertailtu alkolukolliset ja sen jälkeen alkolukottomat autot.
Tarjouspyynnössä tai hankintailmoituksessa ei ole ilmoitettu kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteita. Edellä selostetun perusteella hankintayksikkö on tarkemmin määrittelemättä jäänein perustein tosiasiassa käyttänyt tarjouksen valinnan perusteena joillakin reiteillä halvinta hintaa ja joillakin kaluston alkolukollisuutta. Sitä, milloin tarjouksen valinnan perusteena käytetään halvinta hintaa ja milloin kaluston alkolukollisuutta taikka näiden perusteiden keskinäistä suhdetta, ei kuitenkaan ole ilmoitettu tarjouspyynnössä eikä hankintailmoituksessa. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, etteivät tarjoajat ole tarjouspyynnön perusteella tarjouksia laatiessaan voineet tietää, kummalla näistä seikoista on ratkaiseva merkitys tarjouksen valinnassa. Tarjouspyyntö on siten antanut hankintayksikölle rajoittamattoman valinnanvapauden valita tarjous joko kaluston alkolukollisuuden taikka halvimman hinnan perusteella. Hankintayksikkö on myös tarjouksia valitessaan soveltanut tätä rajoittamatonta valinnanvapauttaan.
Edellä lausutun perusteella markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyyntö on ollut hankintalain 40 §:n 1 momentin ja 41 §:n 1 momentin vastainen.
Johtopäätös
Edellä esitetyillä perusteilla markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on menetellyt hankintalain 76 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa tulee näin ollen harkittavaksi hankintalain 76 §:ssä säädettyjen seuraamusten määrääminen.
Seuraamus
Hankintayksikkö on ilmoittanut markkinaoikeudelle, että hankintasopimusta reittien 16 ja 33 osalta ei ole allekirjoitettu. Tohmajärven kunnan sivistyslautakunnan päätös 15.7.2009 § 136 reittien 16 ja 33 osalta ja hakijan oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös 26.8.2009 § 156 voidaan näin ollen kumota ja niiden täytäntöönpano kieltää mainituilta osin.
Koska hankintamenettelyn virheet liittyvät tarjouspyynnön epäselvyyteen, voidaan virheellinen menettely korjata ainoastaan järjestämällä asiassa uusi tarjouskilpailu.
Mikäli Tohmajärven kunta aikoo edelleenkin toteuttaa koululaiskuljetusten hankinnan reittien 16 ja 33 osalta julkisena hankintana, tulee sen järjestää hankinnasta uusi tarjouskilpailu ottaen huomioon, mitä edellä tässä päätöksessä on todettu.
MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU
Markkinaoikeus kumoaa Tohmajärven kunnan sivistyslautakunnan päätöksen 15.7.2009 § 136 reittien 16 ja 33 osalta ja päätöksen 26.8.2009 § 156 sekä kieltää hankintayksikköä tekemästä päätösten perusteella hankintasopimusta tai panemasta päätöksiä muutoinkaan täytäntöön sanotuilta osin.
Kieltoa on noudatettava nyt asetetun 5.000 euron sakon uhalla.
MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Julkisista hankinnoista annetun lain 83 §:n nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Maarit Lindroos-Kokkonen, Perttu Koivula (eri mieltä) ja Sami Rautiainen.
Asiassa on äänestetty. Eriävä mielipide on päätöksen liitteenä.
ERI MIELTÄ OLEVAN JÄSENEN LAUSUNTO
Markkinaoikeustuomari Koivula:
Olen tarjouspyynnön epäselvyyden ja asian lopputuloksen osalta eri mieltä kuin enemmistö. Näiltä osin lausun seuraavan.
Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Hankintalain 41 §:n mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava muun ohella tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä kokonaistaloudellista edullisuutta tarjouksen vertailuperusteet.
Tarjouspyynnöllä on pyydetty reittikohtaisia tarjouksia koululaiskuljetusten hoitamisesta. Tarjouspyynnön kohdassa ”Kilpailuttaminen” on todettu, että kilpailun perusteella valitaan se tarjous, joka on ostajalle kokonaistaloudellisesti edullisin hinnan ja tarjouspyyntöasiakirjoissa määriteltyjen muiden ehtojen perusteella.
Tarjouskilpailun ehtojen kohdassa ”Tarjouskilpailun ratkaisuperiaatteet” on todettu, että valinta suoritetaan niiden tarjouksen tekijöiden kesken, joiden tarjous täyttää kaikki edellä asetetut ehdot toimitusvarmuudesta, kelpoisuudesta ja muista seikoista sen mukaan kuin tarjouspyynnössä on edellytetty. Kohdassa on vielä todettu, että hyväksytyksi tulee se tarjous, joka on ostajalle kokonaistaloudellisesti edullisin.
Totean, että vaikka tarjouspyynnössä on ilmoitettu käytettävän valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta, ei siinä ole kuitenkaan ilmoitettu hintaa lukuun ottamatta muita vertailuperusteita. Tarjouspyynnössä on sinänsä todettu, että valinta suoritetaan niiden tarjouksen tekijöiden kesken, joiden tarjous täyttää kaikki tarjouspyyntöasiakirjoissa asetetut ehdot toimitusvarmuudesta, kelpoisuudesta ja muista seikoista. Mainittuja toimitusvarmuuteen ja kelpoisuuteen liittyviä ehtoja ei ole kuitenkaan voitu tarjouspyynnön sanamuodon mukaan pitää sellaisenaan kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteina vaan viittauksina tarjoajan soveltuvuuden edellytyksiin.
Tarjouspyynnössä alkolukollisen kaluston ensisijaisuus on esitetty seuraavasti:
”7. Kaluston ja palvelun laatuvaatimukset
Liikennöitsijän, kaluston ja palvelun tulee täyttää laeissa, asetuksissa ja muissa koulukuljetuksia koskevissa määräyksissä asetetut ehdot. Alkolukollinen kalusto on etusijalla tarjouksia hyväksyttäessä.”
Katson, että tarjouspyynnön edellä mainitun kohdan ei voida todeta olleen sillä tavoin epäselvän tai puutteellisen, että alkolukollisen ajokaluston etusijaisuus ja sen tosiasiallinen merkitys ei olisi ollut riittävällä selkeydellä tarjouspyynnöstä havaittavissa ja siten tarjoajien tiedossa tarjouksia tehtäessä.
Hakemus on koskenut reittejä 16 ja 33. Hankintayksikkö on hakemukseen antamassaan vastineessa esittänyt, että tarjousten valinta on tehty siten, että ensiksi on vertailtu sellaiset tarjoukset, joissa on tarjottu alkolukoilla varustettuja ajoneuvoja. Tämän jälkeen, mikäli alkolukollisia ajoneuvoja sisältäviä tarjouksia ei ole kohteeseen ollut, on vertailtu tarjouksia, joissa ei ole tarjottu alkolukollisia ajoneuvoja.
Katson, että tarjouspyynnössä käytetty ilmaisu ”etusija” on tarkoitettu hankintayksikön ilmoitukseksi siitä, millaisella ajokalustolla hankintayksikkö ensisijaisesti haluaa koululaisten kuljetusten tapahtuvan ja mitä tämä ensisijaisuus tarkoittaa tarjousten valinnassa.
Totean, että hinnan ja alkolukon keskinäinen suhde voidaan todeta hankintayksikön tarjouspyynnössä asettamasta tarjousten etusijajärjestyksestä. Käytetty ilmaisu on sanamuotonsa perusteella merkinnyt sitä, että alkolukollisen ajokaluston käsittänyt tarjous asetetaan alkolukottoman ajokaluston käsittäneen tarjouksen edelle eli etusijalle tähän nähden. Tarjouspyynnössä ei ole esitetty, että tämä etusija häviäisi silloin, kun alkolukottoman ajokaluston käsittänyt tarjous on halvempi kuin alkolukollisen ajokaluston käsittänyt tarjous.
Totean, että jos alkolukko lisävarusteena olisi vertailuperusteena pisteytetty, hankintayksikön tarjouspyynnössä ilmoittama tarkoitus alkolukollisen kaluston etusijasta ei olisi toteutunut. Tällöin alkolukotonta kalustoa tarjonneen tarjoajan riittävän halpa tarjous olisi tullut valituksi. Etusija merkitsee myös sitä, että hankintayksikkö ei ole tarkoittanut alkolukkoa tarjoajan kelpoisuusehdoksi tai tarjouspyynnössä ajokalustolle asetettavaksi ehdottomaksi vaatimukseksi.
Totean, että tarjouspyynnön perusteella mikään seikka ei ole viitannut myöskään siihen, että etusija toteutuisi ainoastaan niissä tapauksissa, joissa alkolukollisen ja alkolukottoman kaluston käsittäneet tarjoukset olisivat samanhintaisia.
Edellä mainituilla perusteilla katson, että tarjouspyyntö ei ole antanut hankintayksikölle rajoittamatonta valinnanvapautta, vaan alkolukon etusija on liittynyt hankinnan kohteeseen ja että se on ollut objektiivinen ja syrjimätön sekä alalla toimiville kuljetusyrittäjille selkeä valinnassa huomioon otettava seikka.
Katson, että sen perusteella, miten hankintayksikkö on mahdollisesti menetellyt tarjousten valinnassa muiden reittien osalta, ei voida todeta, että alkolukollisen ajokaluston edellä kuvattu etusija olisi ollut tarjouspyynnön perusteella tarjoajille epäselvä tai että hankintayksikkö olisi menetellyt toisin kuin se on vastineessaan esittänyt hakemuksen kohteena olevien reittien liikennöitsijää valittaessa.
Hakemuksen kohteena olevien reittien 16 ja 33 osalta hankintayksikkö on valinnut Savo-Karjalan Linja Oy:n tarjouksen, joka on ollut reitillä 16 neljänneksi halvin ja reitillä 33 toiseksi halvin, mutta tarjousasiakirjojen perusteella molemmilla reiteillä ainoa tarjous, jossa on tarjottu alkolukollista ajokalustoa.
Katson, että hankintayksikön edellä kuvattu tarjouksen valintamenettely on vastannut tarjouspyynnössä ilmoitettua alkolukollisen ajokaluston etusijaisuutta. Katson, että hankintayksikön ei voida todeta hakemuksen kohteena olevien reittien osalta menetelleen virheellisesti tarjousten valinnassa, kun se on valinnut ainoan alkolukollisen ajokaluston käsittävän tarjouksen.
Näillä perusteilla katson, ettei hankintayksikkö ole menetellyt hankinnassa hankintalain 76 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastaisesti. Tämän vuoksi hylkään hakemuksen.
Vakuudeksi Maarit Lindroos-Kokkonen
|