|
Etusivu -
EU-sakkojen täytäntöönpano |
 |
EU-sakkojen täytäntöönpano
EU:n jäsenmaat ovat sopineet yhteistyöstä sakkojen täytäntöönpanossa. 22.3.2007 lähtien Suomessa asuvalta henkilöltä voidaan periä toisessa EU-jäsenmaassa tuomittu sakko. Vastaavasti Suomi voi lähettää täällä tuomitun sakon täytäntöönpantavaksi toiseen jäsenmaahan.
Toimeenpaneva viranomainen Suomessa on Oikeusrekisterikeskus. Se vastaanottaa muilta jäsenmailta saapuneet täytäntöönpanopyynnöt ja lähettää pyyntöjä muille jäsenmaille.
Täytäntöönpantavaksi voi tulla sakkoja, oikeudenkäynnistä tai hallinnollisesta menettelystä aiheutuneita kuluja ja julkiselle rahastolle tai rikoksen uhrien tukijärjestölle maksettavaksi määrättyjä summia.
Päätettyään täytäntöönpanoon ryhtymisestä Oikeusrekisterikeskus lähettää maksuvelvolliselle päätöksen, valitusosoituksen ja maksukehotuksen. Maksuvelvollinen voi valittaa Oikeusrekisterikeskuksen päätöksestä 30 päivän kuluessa Pirkanmaan käräjäoikeuteen. Jos maksuvelvollinen aloittaa seuraamuksen maksamisen maksukehotuksen saatuaan, hänen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä ja 30 päivän valitusaika alkaa kulua maksupäivästä. Muussa tapauksessa maksuvelvollinen saa todisteellisesti tiedon päätöksestä ulosottomieheltä.
Oikeusrekisterikeskus voi kieltäytyä täytäntöönpanosta seuraavilla perusteilla:
1. Todistus puuttuu: Asiakirjoista puuttuu todistus, jolla asian lähettänyt valtio todistaa, että asia on EU-puitepäätöksen mukainen.
2. Samasta asiasta on annettu päätös kahdesti: Henkilölle on Suomessa annettu samoja tekoja koskeva päätös.
3. Teko ei ole rangaistava Suomessa: Päätös liittyy tekoihin, jotka eivät ole rangaistavia Suomen lainsäädännön mukaan. Täytäntöönpanosta ei voida kieltäytyä, jos teko on ns. listarikos. Listarikoksella tarkoitetaan puitepäätöksessä erikseen lueteltuja tekoja.
4. Vanhentuminen: Oikeus täytäntöönpanoon on vanhentunut Suomen lainsäädännön mukaan.
5. Tekopaikka: Päätös liittyy tekoihin,jotka katsotaan tehdyiksi kokonaan tai osittain Suomen alueella.
6. Diplomaattinen suoja: Päätös koskee vieraan valtion diplomaattista edustajaa.
7. Rikosoikeudellinen vastuuikäraja: Päätös koskee henkilöä, joka tekohetkellä on ollut alle 15 vuotias.
8. Tuomittu poissa ollessa: Jos henkilö ei ole päätöksen antaneen valtion lainsäädännön mukaisesti saanut henkilökohtaisesti tai edustajan kautta tietoa asian käsittelystä taikka henkilö on tuomittu hänen poissa ollessaan ja hän on ilmoittanut riitauttavansa asian. Kohdan soveltamisen edellytyksenä on, että Oikeusrekisterikeskus saa tässä tarkoitetun tiedon päätösvaltion täyttämästä todistuksesta.
9. Seuraamus on alle 70 euroa tai sitä vastaava summa.
10. Perusoikeuksien loukkaaminen: Täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä, jos on objektiivisia perusteita katsoa, että taloudellisella seuraamuksella on tarkoitus rangaista henkilöä hänen sukupuolensa, rotunsa, uskontonsa, etnisen alkuperänsä, kansallisuutensa, kielensä, poliittisten mielipiteidensä tai sukupuolisen suuntautumisensa perusteella tai että jokin kyseisistä syistä voi vahingoittaa hänen asemaansa.
Täytäntöönpano
Täytäntöönpano tapahtuu Suomen lainsäädännön mukaisesti. Kertyneet varat jäävät Suomen valtiolle.
Maksuvelvolliselle voidaan myöntää asiassa maksuaikaa samoin kuin kotimaiselle saatavalle.
Jos maksuvelvollinen ei maksa saatavaa Oikeusrekisterikeskuksen lähettämällä maksukehotuksella eikä asiassa tehdä maksuaikapäätöstä, asia lähetetään ulosottoon perittäväksi.
EU-sakkoa ei muunneta vankeudeksi Suomessa.
Lisätietoa hallituksen esityksessä HE 142/2006: linkki Finlexiin
Tiedustelut Oikeusrekisterikeskuksessa: toimialajohtaja Tauno Aalto, 029 56 65729 tai 050 3258 662
Päivitetty 26.3.2013
|