
Tällä sivulla on annettu yleisluontoisia vastauksia yleisimmin Oikeusrekisterikeskukselle esitettyihin kysymyksiin.
Katso myös Ajankohtaista -sivuamme!
Poliisin rangaistusvaatimuksen tiedoksiannon yhteydessä antamalla tilisiirtolomakkeella varataan sakotetulle tilaisuus maksaa sakko heti. Kaikki rangaistusvaatimukset menevät syyttäjän ratkaistaviksi, jonka jälkeen asia on vasta lainvoimainen. Ratkaisupäivä ei ole rangaistusvaatimusta annettaessa tiedossa.
Sakko tulisi maksaa viipymättä. Käytännössä kuitenkin ratkaisupäivästä kuluu noin kaksi kuukautta ennen kuin asian päätöstiedot ovat Oikeusrekisterikeskuksen rekisterissä. Tänä aikana sakkoa voi maksaa myös osissa käyttäen aina annettua viitenumeroa. Osasuoritukset eivät kuitenkaan estä asian etenemistä. Päätöstietojen tultua rekisteriin asiasta tulostuu maksukehotus, jossa on mainittu eräpäivä. Tästä noin kuukauden kuluttua siirtyy maksamaton osa ulosottoteitse perittäväksi.
Perustelluista syistä sakoille ja valtiolle tuleville korvauksille voidaan myöntää maksuaikaa. Maksuajan voi myöntää Oikeusrekisterikeskus niin kauan, kun asia ei ole vielä ulosotossa ja sen jälkeen ainoastaan ulosottovirasto. Muut viranomaiset eivät voi myöntää maksuaikaa.
Maksuaikapyynnöistä lisää tietoa sivulla Maksuajan myöntäminen
Tietoja esim. teon laadusta annetaan vain sakotetulle itselleen tai alaikäisen ollessa kyseessä hänen huoltajalleen. Kysyjän on osattava antaa asiasta riittävästi tunnistetietoja asian yksilöimiseksi.
Sakoista ei peritä ulosottomaksua, mutta korvauksista peritään.
Liikaa maksetut rahat palautetaan ilman erillistä pyyntöä. Palautus tapahtuu päätöstietojen rekisteröidyttyä Oikeusrekisterikeskuksen rekisteriin. Jos tilinumeroa ei ole erikseen ilmoitettu, rahat palautetaan maksajalle Nordea-pankin lähettämällä rahalähetyksen saapumisilmoituksella.
Maksua ei saada rekisteriin, jos tunnistetiedot ovat puutteelliset. Maksettaessa on aina käytettävä viitenumeroa, joka löytyy tilisiirtolomakkeesta. Epäselviä maksuja joudutaan selvittämään pankin kautta. Mikäli viitteessä on virhe ja lisäksi maksaja eri henkilö kuin sakotettu, ei asiaa voida selvittää muutoin kuin asiakaspuhelun perusteella. Maksuja koskevat tiedustelut, puhelin 029 56 65662.
Ote on voimassa kuusi kuukautta antopäivästä lukien.
Jos työnhakija kuuden kuukauden kelpoisuusajan kuluessa joutuu esittämään rekisteritietonsa myös muulle työnantajalle kuin mitä varten ote on tilattu, hän voi käyttää aiemmin tilaamaansa otetta.
Otetta ei liitetä hakemukseen vaan sen esittää ainoastaan virkaan tai tehtävään valittu henkilö.
Jokaisella on oikeus henkilötietolain nojalla tarkistaa itseään koskevat tiedot rekistereistä ja pyytää tarvittaessa tietojen oikaisemista.
Tarkistuspyyntö lähetetään kirjallisena omakätisesti allekirjoitettuna tai esitetään henkilökohtaisesti virastossa. Tarkistamisesta peritään maksu, mikäli edellisestä tarkistuskerrasta on aikaa vähemmän kuin yksi vuosi.
Päivitetty 14.11.2011