RHO:2004:5

Häätö ym.

Diaarinumero S 02/653
Taltionumero 317
Antamispäivä 30.3.2004

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Kanne

Suomen valtio, edustajaan Metsähallitus vaati, että käräjäoikeus vahvistaa, että A:lla ei ole oikeutta valtiolle kuuluvan järven rannalla sijaitsevan alueen hallintaan ja että A velvoitetaan poistamaan alueelta rakennukset ja rakennelmat uhalla, että ellei A tätä tee välittömästi tai joka tapauksessa kuukauden kuluttua käräjäoikeuden tuomion antamispäivästä lukien, valtio voi tehdä tai teettää sen hänen kustannuksellaan. Lisäksi Metsähallitus vaati, että A velvoitetaan suorittamaan Metsähallitukselle korvauksena alueen perusteettomasta hallinnasta 1.1.2000 ja 30.6.2001 väliseltä ajalta 163,97 euroa korkolain mukaisine korkoineen haasteen tiedoksiantamisesta lukien ja 30.6.2001 lukien 9,10 euroa kultakin kalenterikuukaudelta. Vielä Metsähallitus vaati, että A velvoitetaan korvaamaan Metsähallituksen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa viivästyskorkoineen.

Vastaus

A vaati, että kanne hylätään ja Metsähallitus velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa viivästyskorkoineen.

Käräjäoikeuden tuomio 28.8.2002

Käräjäoikeus katsoi, että A:lla oli omistajanhallintaan ja kalastusoikeuteen perustuen oikeus kalastustukikohdan ja siihen kuuluvan rakennuksen pitämiseen järveen liittyvällä valtionmaalla, vaikka oikeutta ei ollut erikseen kiinteistötoimituksessa vahvistettu, eikä Metsähallituksella sen vuoksi voinut olla oikeutta vaatia A:lta alueen hallinnan kieltämistä ja rakennusten poistamista eikä myöskään vastiketta alueen käytöstä.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen ja määräsi asianosaiset vastaamaan kokonaisuudessaan itse oikeudenkäyntikuluistaan.

Metsähallitus valitti hovioikeuteen.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitus

Suomen valtio, edustajanaan Metsähallitus, on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja että

1) hovioikeus vahvistaa, että A:lla ei ole oikeutta valtiolle kuuluvan järven rannalla sijaitsevan alueen hallintaan,

2) A velvoitetaan poistamaan alueelta rakennukset ja rakennelmat uhalla, että ellei A tätä tee välittömästi tai joka tapauksessa kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä lukien, valtio voi tehdä tai teettää sen hänen kustannuksellaan,

3) A velvoitetaan suorittamaan Metsähallitukselle korvauksena alueen perusteettomasta hallinnasta 1.1.2000 ja 30.6.2001 väliseltä ajalta 163,97 euroa korkolain mukaisine korkoineen haasteen tiedoksiantamisesta lukien ja 30.6.2001 lukien 9,10 euroa kultakin kalenterikuukaudelta,

4) siinä tapauksessa, että häädön edellytykset eivät täyttyneet, käräjäoikeuden tuomio sen toimivaltaan kuulumattomana poistetaan siltä osin kuin siinä on vahvistettu A:lla olevan omistajanhallintaan ja kalastusoikeuteen perustuen oikeus kalastustukikohdan ja siihen kuuluvan rakennuksen pitämiseen järveen liittyvällä valtionmaalla, vaikka oikeutta ei ole erikseen vahvistettukaan, ja että

5) A velvoitetaan korvaamaan Metsähallituksen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa viivästyskorkoineen.

Metsähallitus on vaatinut, että hovioikeus toimittaa asiassa pääkäsittelyn.

Metsähallitus on lausunut, että A:lla ei ollut oikeutta pitää kalamajaa valtion omistamalla maalla. Erityisperusteinen kalastusoikeus ei käsitteenä sisältänyt oikeutta kalamajan rakentamiseen, vaikka niitä koskevia vaatimuksia on käsitelty vesipiirirajankäyntitoimituksessa. Erityisperusteisen kalastusoikeuden sisällön määräsi voimassa oleva kalastuslaki. Kalastuslain 21 ja 22 §:ien mukaan kalastusoikeus ei sinällään oikeuttanut kalamajan rakentamista. A ei ollut näyttänyt, että hänellä olisi muullakaan perusteella oikeutta pitää kalamajaa valtion omistamalla maalla. A:n olisi tullut määräyksiä välirajasta vedessä sisältävän lain (jäljempänä välirajalaki) 8 §:n ja 31.12.1997 saakka muun muassa Enontekiön kunnan alueella voimassa olleen vuoden 1951 kalastuslain 6 §:n nojalla esittää kalamajaa koskeva vaatimuksensa viimeistään kolmen vuoden määräajassa vesipiirirajankäyntitoimituksen päättymisestä lukien. A:n väittämä oikeus oli siten vanhentunut. Joka tapauksessa käräjäoikeus ei olisi saanut kiinteistönmuodostamislain 281 §:n säännös huomioon ottaen ratkaista kiinteistölle vahvistetun erityisperusteisen kalastusoikeuden sisältöä eli sitä, oliko A:lla kalastusoikeuteen perustuen oikeus kalastustukikohdan ja siihen kuuluvan rakennuksen pitämiseen järveen liittyvällä valtionmaalla, vaikka oikeutta ei ollut erikseen vahvistettukaan. Erityinen etuus tuli selvittää ja ratkaista kiinteistötoimituksessa. Häädölle ei ollut estettä siinäkään tapauksessa, että kiinteistöllä olisi oikeus käyttää sellaista kalastukselle tarpeellista aluetta toisen omistamalla maalla, jolle saisi rakentaa kalamajan, koska oikeus ei voinut olla niin laaja kuin A oli väittänyt.

Vastaus

A on vaatinut, että valitus hylätään ja Metsähallitus velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa viivästyskorkoineen. A on vaatinut, että hovioikeus toimittaa asiassa pääkäsittelyn.

A on lausunut, että käräjäoikeuden tuomio oli oikea. Mikäli A:n väittämän kalastustukikohtaa ja kalastusta varten tarkoitetun rakennuksen pitämistä koskevan oikeuden olemassaoloa ei voinut tutkia, ei myöskään Metsähallituksen häätökanne voinut menestyä, vaan se tuli hylätä, koska häätö edellytti sen perusteena olevan oikeudellisen tilan riidattomuutta. Metsähallituksen lausuma siitä, että erityisiä etuuksia kalamajan rakentamiseen oli perustettu erikseen varsinaiseen kalastusoikeuteen kuulumattomina, osoitti osaltaan, että A:n väittämä oikeus saattoi Metsähallituksenkin mukaan olla olemassa. Koska X-nimiselle talolle oli vahvistettu erityisperusteinen kalastusoikeus järveen, välirajalain 8 §:ssä ja vuoden 1951 kalastuslain 6 §:ssä tarkoitettu kanne oli ollut tarpeeton.

Käräjäoikeuden ratkaisu oikeudenkäyntikulujen osalta oli asian ennakkotapausluonteen vuoksi oikea. Joka tapauksessa asianosaiset tuli määrätä vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa, koska asia oli oikeudellisesti epäselvä.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Pääasia

Suomen valtio edustajanaan Metsähallitus on kanteessaan vaatinut sen vahvistamista, että A:lla ei ole oikeutta kanteessa tarkoitetun valtiolle kuuluvan alueen hallintaan. Edelleen Metsähallitus on vaatinut A:n velvoittamista poistamaan alueelta rakennelmat ja rakennukset ja että A velvoitetaan suorittamaan sille korvausta alueen perusteettomasta hallinnasta.

Hovioikeus toteaa, että Metsähallituksen vaatimusten tutkiminen kuuluu yleisen tuomioistuimen toimivaltaan.

A on vastustanut Metsähallituksen kannetta sillä perusteella, että hänellä oli omistajanhallintaan ja siihen sisältyvään kalastusoikeuteen perustuva oikeus sijoittaa kalastustukikohta rakennelmineen ja rakennuksineen kanteessa tarkoitetulle alueelle ja oikeus hallita vastikkeetta aluetta.

Kiinteistönmuodostamislain 281 §:n mukaan asiaa, joka saman lain 101 §:n mukaan ratkaistaan kiinteistötoimituksessa, ei saa ottaa yleisessä alioikeudessa käsiteltäväksi. Kiinteistönmuodostamislain 101 §:n mukaan kiinteistön tai muun rekisteriyksikön ulottuvuutta tai kiinteistöjaotusta muutoin koskevan riidan tai epäselvyyden käsittelemiseksi suoritetaan kiinteistönmääritys. Mainitun säännöksen mukaan kiinteistönmäärityksellä selvitetään ja ratkaistaan muun muassa rasiteoikeutta ja rasitteen sijaintia koskeva epäselvyys, kiinteistön osuus yhteiseen alueeseen tai yhteiseen erityiseen etuuteen ja osuuden suuruus sekä kiinteistölle kuuluva erityinen etuus tai muu kiinteistöjaotukseen liittyvä epäselvyys.

Asiassa on riidatonta, että X-nimisellä talolla, josta on myöhemmin muodostunut X-niminen tila, on kalastusoikeus järvessä. X:n tilan omistaa B:n jakamaton kuolinpesä, jonka osakas A on. Metsähallitus ei ole riitauttanut A:n oikeutta kalastaa X:n tilalle kuuluvan kalastusoikeuden perusteella järvessä. A on kanteen vastustamisen perusteena väittänyt, että hänellä oli X:n tilan omistajanhallintaan ja siihen sisältyvään tilalle kuuluvaan kalastusoikeuteen perustuva oikeus sijoittaa kalastustukikohta kanteessa tarkoitetulle alueelle ja oikeus hallita vastikkeetta aluetta. Tuon kalastustukikohtaa ja alueen vastikkeetonta hallintaa koskevan riidanalaisen oikeuden osalta kysymys on kiinteistönmuodostamislain 101 §:ssä tarkoitetusta kiinteistölle kuuluvaksi väitetystä erityisestä etuudesta, joka on selvitettävä ja ratkaistava kiinteistönmäärityksen käsittävässä kiinteistötoimituksessa eikä sitä sen vuoksi tuon lain 281 §:n mukaan saa ottaa yleisessä alioikeudessa käsiteltäväksi.

Metsähallitus on väittänyt, että A:n väittämä oikeus kalastustukikohtaan rakennuksenpito-oikeuksineen oli vanhentunut välirajalain 8 §:n ja 31.12.1997 saakka muun muassa Enontekiön kunnan alueella voimassa olleen vuoden 1951 kalastuslain 6 §:n nojalla, koska A ei ollut pannut noiden oikeuksien vahvistamista koskevaa kannetta vireille viimeistään kolmen vuoden määräajassa vesipiirirajankäyntitoimituksen päättymisestä lukien.

Välirajalain 8 §:n mukaan jos jollakin on oikeus erinäiseen kalastuspaikkaan tahi kalastukseen toisen kylän vedessä, sellaista kalastamisen oikeutta koskeva kanne, ellei sitä oikeutta veden piirirajaa käytäessä ole hyväksytty, on pantava vireille viimeistään kolmen vuoden kuluessa rajankäynnistä. Vuoden 1997 loppuun asti muun muassa Enontekiön kunnan alueella voimassa olleen vuoden 1951 kalastuslain 6 §:n 2 momentin mukaan jollei oikeutta kalastuspaikkaan tai kalastukseen toisen kylän vedessä sen piirirajaa käytäessä ole hyväksytty, on sitä koskeva kanne pantava asianomaisessa alioikeudessa vireille viimeistään kolmen vuoden kuluessa siitä, kun rajankäynti on saanut lainvoiman. Nuo säännökset koskevat myös kalastusoikeuteen sisältyvää erityistä etuutta.

Vesipiirirajankäyntitoimitus, jossa on käsitelty muun muassa kalastusoikeuksia Enontekiön kunnan alueella, on tullut lainvoimaiseksi 14.11.1997, jolloin se on merkitty kiinteistörekisteriin. Välirajalain 8 §:ssä ja vuoden 1951 kalastuslain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu kanneaika on päättynyt 14.11.2000. Kanneaika on koskenut niitä noissa lainkohdissa tarkoitettuja oikeuksia koskevia vaatimuksia, jotka on tutkittu vesipiirirajankäyntitoimituksessa. Pohjois-Suomen maaoikeus on vesipiirirajankäyntitoimitusta seuranneessa muutoksenhakumenettelyssä jättänyt tutkimatta vasta maaoikeuden istunnossa tehtynä A:n vaatimuksen kalastustukikohdan perustamisoikeudesta. Vaatimusta ei siten ole asiallisesti käsitelty vesipiirirajankäyntitoimituksessa ja sitä seuranneessa muutoksenhakumenettelyssä. Välirajalaissa ja vuoden 1951 kalastuslaissa tarkoitettu määräaika koskee niitä tapauksia, joissa vaatimus on tehty toimituksessa ja sitä on asiallisesti käsitelty, mutta sitä ei ole hyväksytty. Sen sijaan jos erityisperusteiseen kalastusoikeuteen sisältyvää erityistä etuutta koskevaa vaatimusta ei ole lainkaan käsitelty tai sitä ei ole asiallisesti ratkaistu vesipiirirajankäynnin käsittävässä kiinteistötoimituksessa, vaatimuksen käsittelemistä varten voidaan panna vireille uusi kiinteistötoimitus ja ottaa määräajasta huolimatta vaatimus käsiteltäväksi. Koska Pohjois-Suomen maaoikeus on jättänyt vasta siellä tehtynä tutkimatta A:n vaatimuksen kalastustukikohdan perustamisoikeudesta, vaatimusta ei ole tutkittu ja ratkaistu vesipiirirajankäyntitoimituksessa. A:n oikeus esittää kalastustukikohtaa koskeva vaatimus mahdollisessa uudessa kiinteistötoimituksessa ei siten ole vanhentunut.

A:n väittämä oikeus, johon nojautuen hän on vastustanut Metsähallituksen kannetta, on sellainen, jonka olemassaoloa ei edellä selostettujen kiinteistönmuodostamislain 101 ja 281 §:ien mukaan voida ottaa yleisessä alioikeudessa käsiteltäväksi, vaan kiinteistönmäärityksen käsittävässä kiinteistötoimituksessa, jonka myös Metsähallitus kanteessa tarkoitetun alueen omistajan Suomen valtion edustajana voi panna vireille. A:n väittämä oikeus ei ole vanhentunut. A:n väittämää oikeutta ei voida pitää myöskään ilmeisen perusteettomana. Tämän vuoksi kysymystä siitä, onko A:lla oikeus vastikkeetta hallita kanteessa tarkoitettua valtion aluetta ja pitää sillä rakennuksia ja rakennelmia vai ei, ei voida selvittää tämän jutun yhteydessä. Metsähallituksen kanne on ennenaikainen.

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8a §:n nojalla tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin.

Hovioikeus katsoo, että asia on oikeudellisesti ollut siinä määrin epäselvä, että Metsähallituksella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Asianosaisten tulee tämän vuoksi vastata itse oikeudenkäyntikuluistaan asiassa.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomiota muutetaan siten, että kanne hylätään ennenaikaisena. Muilta osin käräjäoikeuden tuomio jää pysyväksi.

Suomen valtio ja A saavat kärsiä oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa vahinkonaan.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen