HelHO:2006:8

Työtaistelu - Myötätuntotyötaistelu - Hyvityssakko - Vahingonkorvaus

Antopäivä: 15.5.2006
Diaarinumero: S 05/945
Ratkaisunumero: 1420

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 2.2.2005

Asia
Käsittelysaarrosta johtuva vahingonkorvaus

Kanne

A on vaatinut, että B velvoitetaan suorittamaan vahingonkorvausta 181.915 euroa laillisine korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 17.9.2004 lukien ja että vastaaja velvoitetaan korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen kuukauden kuluttua ratkaisun antamisesta lukien.

Perustelut
Kantaja harjoittaa tavaraliikennettä Suomessa ja ulkomailla. Yhtiö on jäsenenä C:ssä ja se noudattaa työsuhteissa työnantajaliiton ja D:n välistä kuorma-autoalan työehtosopimusta.

B:n toimikunta (osasto 131:n toimikunta) oli 9.10.2003 päättänyt, etteivät yhdistyksen jäsenet käsitelleet kantajan ja sen tytäryhtiöiden ajoneuvoja.

Helsingin Sompasaaressa ja Länsisatamassa työskentelevät E:t olivatkin kieltäytyneet 9.10.2003 alkaen käsittelemästä kantajan ajoneuvoja. Yhtiön ajoneuvoja ei päästetty 10.10.2003 jälkeen myöskään ulos satama-alueelta.

Kantajalle oli aiheutunut laittomasta ja tahallisesta toimenpiteestä vahinkoja autojen joutuessa kulkemaan ja palaamaan Naantalin sataman ja Ruotsin kautta sekä niiden joutuessa seisomaan useita vuorokausia. Kuormia jouduttiin kuljettamaan myös muiden yhtiöiden autoilla. Osa asiakkaista ei antanut tavaraa kuljetettavaksi toimenpiteen vuoksi. Kantajan maineeseen on lisäksi kohdistunut menetys.

Vastaajayhdistys ei ole sidottu kantajayhtiötä sitovaan kuorma-autoalan työehtosopimukseen, joten yhdistystä ei ole voitu tuomita työehtosopimuslain 9 §:n mukaiseen hyvityssakkoon. Vastaajan vahingonkorvausvelvollisuus määräytyy sen vuoksi yksinomaan vahingonkorvauslain perusteella. E:t ovat yhdistyksensä määräystä toteuttaessaan syyllistyneet useissa tapauksissa rikoslain 25 luvun 8 §:ssä säädettyyn pakottamiseen ja kantajalle on senkin vuoksi tuomittava korvattavaksi täysi korvaus vahingosta.

Vastaus
B on vastustanut kannetta kokonaisuudessaan ja vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Ammattijärjestön taloudellinen vastuu työehtosopimuslain vastaisesta työtaistelutoimenpiteestä aiheutuneesta vahingosta on laissa rajoitettu hyvityssakkoon. Sakko tuomitaan vahingonkorvaukaen asemasta ja se kuuluu vahinkoa kärsineelle. Työtuomioistuin on jo tuominnut D:n kahteen määrältään yhteensä 7.000 euron suuruiseen hyvityssakkoon kanteen perusteena olevasta työtaistelusta. Työtuomioistuin on katsonut, että kyseinen liitto on saarrosta sen toimeenpanijana vastuussa. Kanne oli hylättävä vahingonkorvauslain 1 §:n nojalla oikeudellisesti perusteettomana.

Vastaajayhdistys oli tehnyt päätöksen käsittelysaarrosta D:n pyynnöstä. Painostustoiminnan päämäärä ei ollut hyvän tavan vastainen, eivätkä menettelytavat ole olleet laissa kiellettyjä. Vastaajalla ei ollut ollut mitään syytä epäillä liiton ilmoittamien tietojen oikeellisuutta, vaan se oli toiminut hyvässä uskossa.

Vastaaja on myöntänyt vahingonkorvaukset määriltään oikeaksi muutoin, mutta kiistänyt tuomiolauselman kohdissa 7, 10 ja 11 mainitut vahingonkorvaukset sekä vaatimuksen vahingonkorvauksesta menetetyn maineen vuoksi.

Todistelu

Kantaja
Kirjalliset todisteet
1. B:n jäsenille jaettu tiedote
2. D:n kirje 14.10.2003
3. Työtuomioistuimen tuomio 26.4.2004

Henkilötodistelu
1. Kantajayhtiön hallituksen puheenjohtaja J
2. F

Vastaaja
Kirjalliset todisteet
1. Työtuomioistuimen tuomio 24.11.2004

Henkilötodistelu
1. Vastaajayhdistyksen puheenjohtaja H
2. Palkkasihteeri G

Käräjäoikeuden ratkaisu

Tuomiolauselma
B velvoitetaan maksamaan A:lle vahingonkorvausta

1) lisäkuluja Ruotsin kautta Suomeen ajamisesta 21.900 euroa,
2) lisäkuluja Ruotsin kautta Eurooppaan ajamisesta 19.800 euroa,
3) kuluja perävaunujen seisomisesta Sompasaaressa 2.160 euroa,
4) kuluja perävaunujen seisomisesta muualla kuin Sompasaaressa 9.180 euroa,
5) lisäkuluja perävaunujen noutamisesta Sompasaaresta muiden yhtiöiden autoilla 5.610 euroa,
6) lisäkuluja perävaunujen viemisestä Sompasaareen muiden yhtiöiden autoilla 670 euroa,
7) kuluja turhista käynneistä Sompasaaressa 4.000 euroa,
8) tulojen vähentymisestä paperi- ja puutavarakuljetuksissa 11.760 euroa,
9) ylimääräisestä kuorman purkamisesta aiheutunutta kulua 210 euroa,
10) sovittujen kuormien ajamatta jäämisestä Euroopasta Suomeen syntynyttä vahinkoa 56.350 euroa ja
11) sovittujen kuormien ajamatta jäämisestä Suomesta Eurooppaan syntynyttä vahinkoa 47.500 euroa,

kaikki määrät korkolain 4 §:n 1 momentissa mainittuine viivästyskorkoineen 17.9.2004 lukien.

B velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 6.690 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 2.3.2005 lukien.

Perustelut

Hyvityssakko
Asiassa on kiistaa onko työtuomioistuimen tuomitsema hyvityssakko muun vahingonkorvauksen poissulkeva.

Työehtosopimuslain 1 §:n mukaan työehtosopimus solmitaan yksittäisten työnantajien tai niiden yhdistyksen ja työntekijäin yhdistyksen välillä. Sopimukseen sidotut määritellään lain 4 §:ssä. Tässä tapauksessa on riidatonta, että kantaja on sidottu sen oman työnantajaliiton ja D:n välillä solmittuun kuorma-autoalan työehtosopimukseen ja vastaaja viimeksi mainitun yhdistyksen ja satamaalan työnantajaliiton välillä solmittuun satamatyötä koskevaan työehtosopimukseen. Kantaja ja vastaaja eivät ole sidottuja samaan työehtosopimukseen.
Työehtosopimuslain 7 §:n mukaan työehtosopimukseen sidottu työnantaja ja työntekijä voidaan tuomita hyvityssakkoon, jos työehtosopimuksen määräyksiä rikotaan. Lain 9 §:n mukaan työehtosopimukseen osallisen tai sidotun yhdistyksen tai työnantajan, joka ei täytä sopimuksesta johtuvia velvollisuuksiaan on vahingonkorvauksen asemasta maksettava määrältään rajoitetun suuruinen hyvityssakko. Lain 10 §:ssä on määritelty hyvityssakon suuruuteen vaikuttavat seikat, joihin sisältyy muun muassa vahingon suuruus. Tuomittu hyvityssakko menee omaisuusvahinkoa kärsineelle ja muutoin kantajalle.

Työehtosopimuslaissa määritelty hyvityssakko tuomitaan vahingonkorvauksen asemasta siinä tapauksessa, että sekä kantaja että vastaaja ovat sidottuja samaan työehtosopimukseen. Tämä käy ilmi lain sanamuodosta, jonka mukaan säännös koskee työehtosopimuksen solmimia tai siihen lain mukaan sidottuja tahoja.

Tässä tapauksessa asianosaiset eivät ole sidottuja samaan työehtosopimukseen, eikä työehtosopimuslaissa säädetty hyvityssakkojärjestelmä tule kysymykseen. Tuomioistuin on tosin C:n kanteesta määrännyt D:n hyvityssakkoihin, koska se ei ollut ryhtynyt toimenpiteisiin työrauhan palauttamiseksi, mutta tuomion perusteena on ollut valvontavelvollisuuden noudattamatta jättäminen. Asiassa ei ole merkitystä sillä seikalla, että molemmat työehtosopimukset on solminut D työntekijöiden edustajana (oikeustieteellisessä kirjallisuudessa esimerkiksi Kaarlo Sarkko: Työehtosopimuksiin liittyvistä tehosteista, Lakimies 1968 s. 325-326, Kaarlo Sarkko: Työehtosopimuksen määräysten oikeusvaikutukset, Suomen Lakimiesliiton Kustannus Oy 1973 s. 124-127 ja 136-138, Kari-Pekka Tiitinen: Työ- ja virkaehtosopimusten neuvottelulausekkeista. Tutkimus työ- ja virkaehtosopimusten paikallistasolta alkavaa neuvottelumenettelyä tarkoittavista neuvottelulausekkeista ja niiden oikeusvaikutuksista, Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja, A-sarja N:o 134 (1979) s.177-180, Työoikeudellisen Yhdistyksen vuosikirja 1999-2000 s. 10 ja 25, Martti Kairinen: Työoikeus perusteineen, Työelämän Tietopalvelu Oy 2004, s. 423 ja 428 ja Martti Kairinen ym: Työoikeus WS Bookwell Oy 2002 s. 831-832 sekä Pekka Timonen (toim.): KKO:n ratkaisut kommentein 1999 I, Kauppakaari Oyj 1999 s. 313)

Vastaajan vastuu toimenpiteistään määräytyy siten vahingonkorvauslain nojalla.

Työntekijöiden vahingonkorvausvastuusta yleensä

Työnantajan ja työntekijöiden keskinäisiä oikeudellisia suhteita on pyritty säätelemään 1800-luvulta alkaen siitä lähtökohdasta, että työntekijöiden asema työnantajaan nähden on ollut alistettu. Tältä pohjalta kansainvälisiä sopimuksia on solmittu Yhdistyneiden kansakuntien ja sen yhteydessä toimivan Kansainvälisen työjärjestön (ILO eli International Labour Organisation) puitteissa. Myös Euroopan unionin piirissä. on säädetty työoikeuteen liittyvää lainsäädäntöä. Suomen perustuslain 13 §:stä on Martti Kairinen vetänyt johtopäätöksen, että työtaisteluoikeus sinänsä kuuluu ainakin joltakin osin perusoikeuksien piiriin.

Kansainvälisillä sopimuksilla on edelleen merkitystä maissa, joiden yhteiskunnallisten olojen kehittyneisyys ei vielä vastaa esimerkiksi eurooppalaista mittapuuta. Suomessa työmarkkinajärjestöt ovat saavuttaneet tasavertaisen aseman neuvotteluosapuolina, eikä työntekijöiden asemaa voi lähtökohtaisesti pitää niin huonona, että se automaattisesti pitäisi ottaa huomioon lainsäännöksiä tulkittaessa. Työntekijäjärjestö vastaa sen vuoksi tuottamuksestaan normaalien vahingonkorvaussäännösten mukaisesti (esimerkiksi Työoikeus, s. 39-42 ja 829-830 sekä Kairinen: Työoikeus perusteineen s. 108-123).

Sallitut työtaistelutoimenpiteet

Korkein oikeus on ratkaisuissaan katsonut työtaistelutoimenpiteet ja myötätuntotyötaistelutoimenpiteet saartona tai boikottina yleensä sallituiksi, kunhan niiden täytäntöönpanossa ei ole rikottu hyvää tapaa
(KKO 1985-11-118, 1987:85 ja 86, 1999:39, 2000:94 sekä 1983-11-187, jota on kommentoitu Lakimies 1984 s. 872-886 ja Defensor Legis 1984 s. 169-177 ja 287-290).

Oikeustieteellisessä kirjallisuudessa on katsottu sallituiksi työtaistelutoimenpiteiksi kaikki toimenpiteet, jotka nimenomaan eivät ole kiellettyjä. Vastaajan toimenpiteet ovat kohdistuneet muuhun kuin sitä itseään sitovaan työehtosopimukseen vaikuttamiseen ja ne ovat siten lähtökohtaisesti sallittuja. Samoin myötätuntotyötaistelutoimenpiteet ovat sallittuja, mikäli ne eivät kohdistu omaan työehtosopimukseen ja tuettava työtaistelu on laillinen (esimerkiksi Kairinen: Työoikeus perusteineen s. 426 ja Työoikeus s. 848-849 sekä TT:1999-68).

Oikeuskäytännössä on laajalti hyväksytty työtaistelutoimenpide myös myötätunnon ilmauksena, kunhan se ei samalla kohdistu omaan työehtosopimukseen. Jotta tällainen työtaistelutoimenpide olisi sallittu, on oltava käynnissä joku työtaistelu siinä yrityksessä, jonka neuvotteluihin pyritään vaikuttamaan. Kantaja on kiistänyt sen yrityksessä olleen käynnissä työtaistelua.

Työtaistelutoimenpidettä ei ole laissa määritelty eikä lakien valmistelutöistäkään löydy johtoa ongelmaan. Oikeustieteellisessä kirjallisuudessa kriteereiksi on mainittu toimenpiteen joukkoluonne, tehokkuus, työstä kieltäytyminen tavalla tai toisella ja vastapuolen painostaminen hyväksymään esitetyt vaatimukset. Myös tehokasta työtaistelulla uhkaamista on pidetty työtaisteluna. Myötätuntotyötaistelulla puolestaan tarkoitetaan toisen työntekijäryhmän työtaistelun tukemista. Tuettavan työtaistelutoimenpiteen tulee kuitenkin olla työehtosopimuslain kannalta sallittu (esimerkiksi Kaarlo Sarkko: Työrauhavelvollisuudesta. Tutkimus työehtosopimuslain mukaisen työrauhavelvollisuuden asiallisesta ulottuvuudesta, Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-sarja N:o 84 (1969) s. 37ss. ja 299-318, Kairinen: Työoikeus perusteineen s. 421-422, Työoikeus s. 837-841 ja siinä mainitut työtuomioistuimen ratkaisut sekä s. 849).

Kantajayhtiössä on käyty keskusteluja erään luottamusmieheksi ilmoittautuneen.henkilön asemasta. Työtaistelun määritelmästä ei ole toteutunut joukkoluonteen vaatimus. Yhtiön pääluottamusmies ei ole ollut tietoinen, missä ja milloin kyseinen henkilö olisi valittu erityisryhmän luottamusmieheksi. Asiassa ei ole tullut ilmi, että D olisi edes uhannut työtaistelutoimenpiteillä kantajayritystä sitä sitovan kuorma-autoalan työehtosopimuksen piirissä. Näin ollen vastaaja ei ole näyttänyt, että kantajayrityksessä olisi ollut käynnissä sellainen työtaistelu, jota olisi voitu myötätuntotyötaistelulla satamassa tukea. Pelkästään käytyjä neuvotteluja ei voi pitää sellaisena toimenpiteenä, joka täyttäisi työtaistelun määritelmän.

Työtuomioistuin on tuomiossaan 26.4.2004 todennut, ettei kantajayrityksessä ollut tarvetta D:n vaatimalle luottamusmiehelle, eikä kantaja ollut painostanut työntekijäpuolta työehtosopimuksesta johtuvaa työrauhaa rikkoen.

Vastaajan päätös käsittelysaarrosta

Vastaajayhdistys on tehnyt itsenäisen päätöksen toimenpiteisiin ryhtymisestä aloitteen tullessa kuitenkin D:stä. Vastaajan edustajana kuultu H on ilmoittanut saaneensa liitosta tiedon, että luottamusmiestä häiritään ja hänen asemaansa vaikeutetaan kantajayrityksessä. Ohjeet hän oli saanut liitosta, jonka jälkeen osaston toimikunta oli puhelinkokouksessa päättänyt toimenpiteistä. Yhdistyksen edustaja ei ollut tarkastanut mistään ylempää tulleen tiedon paikkansapitävyyttä, eikä sellainen ole ollut tapanakaan. Vastaajayhdistys ei näissä oloissa voi puolustaa toimintaansa sillä, että aloite työtaistelusta on tullut työmarkkinahierarkkiassa ylempänä olevalta liitolta ja että vastaaja olisi toiminut hyvässä uskossa.

Ammattiosastolla on näin ollen itsenäinen vastuu suorittamistaan toimenpiteistä (esimerkiksi Sarkko: Työehtosopimuksen määräysten oikeusvaikutukset s. 145-149, Työoikeus s. 844, Työoikeudellisen yhdistyksen vuosikirja s. 10, alaviitta 10).

Vastaajan toteuttamat toimenpiteet

Tavaran ahtaus satamassa tapahtuu siten, että kantajan auto tuo perävaunun satama-alueelle ja jättää sen sinne. Perävaunun irrottaa autonkuljettaja. E:t toimittavat perävaunun alukseen. Purkauksessa E:t toimittavat perävaunun satama-alueelle, josta kantajan auto noutaa sen kuljettajan kytkiessä auton ja perävaunun. E:t eivät osallistu auton ja perävaunun irrottamiseen toisistaan tai niiden liittämiseen toisiinsa.

Tapahtumat satamassa ovat alkaneet siten, että kantajan auton saapuessa sataman portille sen eteen on ajanut henkilöauto ja estänyt auton pääsemisen portille. Autonkuljettaja oli soittanut ajojärjestelijälleen ja ilmoittanut tilanteen. Ajojärjestelijä oli soittanut kantajayhtiön hallituksen puheenjohtajalle, joka oli soittanut heti D:n toimitsijalle ja tiedustellut mitä tilanne tarkoittaa, koska yhdistyksestä ei ollut oltu yhteydessä kantajaan. Toimitsija oli todennut, ettei hän tiedä asiasta enempää ja pyytänyt soittamaan sataman luottamusmiehelle. Tämä oli todennut, että "teillä ei ole luottamusmiesasiat kunnossa". Kantajayhtiön edustaja oli pyytänyt sataman luottamusmiestä soittamaan kantajayhtiön pääluottamusmiehelle ja tarkistamaan asian.

Seuraavana päivänä yhtiön auto oli taas ajettu sataman portille ja E:t olivat yrittäneet estää ajon portista sisään. Portti oli kuitenkin ollut auki ja auto oli ajanut satama-alueelle ja ottanut perävaunun ja ajanut takaisin satamasta poisjohtavalle portille. Portti oli ollut tavanmukaisesti kiinni ja E:t olivat aluksi kieltäytyneet avaamasta sitä. Vasta kun portille oli alkanut kertyä jonoa, se oli 15-20 minuutin kuluttua avattu ja auto oli päässyt viimeisen kerran satamasta ulos.

Vastaajan edustaja H on pääkäsittelyssä myöntänyt kantajan edustajan J:n kertomuksen tapahtumista paikkansapitäväksi. Osaltaan myös G on vahvistanut tapahtumatiedot oikeiksi.

Vastaajan toimenpiteiden arviointia

Kiistanalainen toimenpide on aluksi ollut sellainen, että E:t ovat kieltäytyneet käsittelemästä kantajan autoja toisin sanoen viemästä perävaunuja alukseen. Purettavassa aluksessa E:t eivät ole tienneet, mikä perävaunu tulee kuljetettavaksi kantajan autolla, joten kaikki perävaunut on purettu aluksesta. Hetimiten alkaneessa toisessa vaiheessa E:t ovat estäneet kantajan autojen pääsyn satama-alueelle ja sieltä pois sulkemalla satama-alueen portin, jonka käyttö on ollut E:n hallinnassa.

Oikeuskäytännössä on hyväksytty pitkälti työntekijöiden toimeenpanemat työtaistelut myös myötätuntotyötaisteluina. Työtaisteluun kuuluu jo luonteensa puolesta vastapuolen painostaminen johonkin sellaiseen sopimukseen tai suoritukseen, joka on painostajalle edullinen. Toimeenpannun työtaistelun on kuitenkin oltava hyvän tavan mukainen. Arvioitaessa työtaistelun sallittavuutta myötätuntotapauksissa on myös kiinnitettävä huomiota, mitä myötätuntotyötaistelun toimeenpanija tiesi varsinaisesta kiistakysymyksestä ja sen laillisuudesta tai laittomuudesta. Sen sijaan tavoitellun edun ja aiheutetun vahingon suhteeseen ei yleensä ole kiinnitetty huomiota.

Oikeuskäytännössä ratkaistuissa tapauksissa kysymys on aina ollut passiivisesta työhön normaalisti kuuluvista toimenpiteistä kieltäytymiseltä esimerkiksi aluksen lastin purkamisesta. Toisissa tapauksissa on ollut kysymys boikotista, jossa yleisöä tai ammattiyhdistyksen jäseniä on julkisesti kehotettu pidättäytymään liikesuhteista boikotoitavan yrityksen kanssa.

Nyt toimeenpantu myötätuntotyötaistelu eroaa aikaisemmin oikeuskäytännössä ratkaistuista tapauksista. Työtaistelu on alkanut kieltäytymisellä käsittelemästä kantajan perävaunuja mutta laajentunut hetimiten siten, että kantajan omaisuutta on estetty viemästä satamaan tai tuomasta sitä sieltä pois. E:llä ei ole ollut mitään oikeutta estää kantajan vapaata liikkumista satama-alueella, joka ei ole E:n omistuksessa tai hallinnassa. Heillä ei ole ollut mitään pantti-tai pidätysoikeutta kantajan omistamaan tai sen muuten laillisesti esimerkiksi leasing- tai muiden sopimuksien nojalla hallitsemaan omaisuuteen. Estäessään omaisuuden poisviennin satamaalueelta E:t ovat rikkoneet kantajalle Suomen perustuslain 15 §:ssä säädettyä omistusoikeuden suojaa vastaan. Omistusoikeus on turvattu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Perusoikeuden rikkominen on niin selvä, että poliisin olisi tullut antaa kantajalle virka-apua.

Koska perusoikeuden rikkominen on ollut selvä, ei asiassa ole merkitystä sillä seikalla, että työtuomioistuin on vasta myöhemmin ratkaissut riidan uuden luottamusmiehen tarpeellisuudesta kantajayrityksestä.

Vastaajayhdistys on toimeenpannut työtaistelun ottamatta lainkaan selvää kantajayhtiön asioista. Kantajalle ei ole ilmoitettu toimeenpantavasta käsittelysaarrosta lainkaan, mikä on hyvän tavan vastaista lakkokäyttäytymistä. Kantajan edustaja on saanut tietää käsittelysaarrosta ja sen syystä vasta itse asiaa tiedusteltuaan ja silloinkin vastaamista asiaan on siirretty henkilöltä toiselle.

Hyvään työtaistelutapaan kuuluu, että se lopetetaan viimeistään silloin, kun sen peruste on todettu lain- tai työehtosopimuksen vastaiseksi. Työtuomioistuin on perjantaina 17.10.2003 todennut E:n työtaistelun laittomaksi. Kantajayhtiö on sen jälkeen useamman kerran pyrkinyt satamaan, mutta portilla on todettu, ettei mitään uusia määräyksiä ole tullut. Vasta maanantaina 20.10.2003 klo 10.50 kun kantajayrityksestä jälleen oli soitettu portille, sieltä oli ilmoitettu käsittelysaarto päättyneeksi. Vaikka välissä on ollut viikonloppu, jolloin keskusjärjestön toimitsijat mandollisesti eivät työskentele, työtaistelun lopettamisessa on viivytelty hyvän tavan vastaisesti. Vielä maanantai-aamuna klo 7.10 portilta on ilmoitettu, että luottamusmies oli sunnuntaina todennut tilanteen maanantai-aamuna jatkuvan ennallaan. Vastaaja on tiennyt perävaunujen pilaantuvasta tavarasta eli hedelmistä (esimerkiksi Sarkko: Työehtosopimuksen määräysten oikeusvaikutukset s. 149 ja KKO 1987:86).

Arvioinnissa on vielä otettava huomioon, että D:llä on ollut käytettävissä täysin laillinen tie selvittää kiista luottamusmiehen asemasta saattamalla asia työtuomioistuimen ratkaistavaksi ja odottaa sen ratkaisua. Yhdistys on saattanut asian tuomioistuimen ratkaistavaksi, mutta ryhtynyt toimenpiteisiin odottamatta ratkaisua.

Kantajan toimenpiteiden arviointia

Oikeuskäytännössä (KKO 1983-11-187) on kiinnitetty huomiota myös sen yrityksen menettelyyn, jota toimenpiteillä pyritään painostamaan. Työtuomioistuin on todennut, ettei kantajayrityksessä ole ollut työehtosopimuksen mukaan tarvetta asettaa useampaa luottamusmiestä.

Kantaja on pyrkinyt selvittämään syntynyttä tilannetta, mutta sen yhteydenottoihin ei ole vastattu asiallisesti. Kantaja on pyrkinyt minimoimaan taloudellisia vahinkoja pyytämällä poliisilta virka-apua sitä kuitenkaan saamatta. Vastaaja on ajanut ne kuormat, joita sille on toimenpiteen aikana annettu Naantalin ja Ruotsin kautta Eurooppaan ja hakenut ja vienyt perävaunuja muiden yhtiöiden autoilla. Kantaja on itse soittamalla portille saanut tietää työtaistelun päättymisestä.

Kantaja on tämän vuoksi käyttäytynyt käsittelysaarrossa hyvän lakkotavan mukaisesti, eikä ole antanut aihetta työtaisteluun.

Johtopäätös

Vastaaja on toimeenpannut myötätuntotyötaistelun hyvän tavan vastaisesti ja loukaten kantajan perustuslaissa säädettyä perusoikeutta. Vastaajan on korvattava kantajalle aiheuttamasta vahingot.

Vahingonkorvaus

Vastaajan toiminta tulee arvioitavaksi vahingonkorvauslain 1 luvun 1 §:n, 2 luvun 1 §:n ja 5 luvun 1 §:n nojalla.

Vastaajan toiminta on ollut menettelytavat huomioonottaen ainakin lähes tahallisuuteen rinnastettavaa tuottamuksellista.

Vahingonkorvauslain mukaan varallisuusvahinkoja, joista nyt on kysymys, ei korvata, ellei vahinkoa ole aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla, julkista valtaa käytettäessä tai korvauksen tuomitsemiselle ole muu erittäin painava syy.

Kantaja on katsonut E:n syyllistyneen pakottamiseen. Käräjäoikeus ei tässä riita-asian oikeudenkäynnissä voi ratkaista rikosoikeudellista syyllisyyskysymystä. Käräjäoikeus on edellä arvioinut teon luonnetta.

E:t eivät käytä julkista valtaa. Julkisen vallan käyttämiseen liittyy tietty pakottavuus toimenpiteen kohdetta vastaan, jolloin on luonnollista, että tässä tapahtuvat vahingotkin korvataan tavallista laajemmin. Julkisen vallan käyttöön liittyy usein myös monopoli. Sompasaaren satamassa on E-alan monopoli. Tämän vuoksi E:n toiminta on ainakin jollakin tavalla rinnastettavissa toimintaan, jota julkinen valta harjoittaa. Kantaja ei ole voinut kääntyä minkään muun E-yrityksen puoleen.

Harkittaessa täyttyvätkö muut erityisen painavat syyt vahingonkorvauksen tuomitsemiselle on yleensä kiinnitetty huomiota hyvän tavan rikkomiseen tai tuottamuksen asteeseen (esimerkiksi Mika Hemmo: Vahingonkorvausoikeuden oppikirja; WSOY Lakitieto 2002 s. 120 ja Työoikeudellisen Yhdistyksen vuosikirja s. 30). Käräjäoikeus on edellä todennut vastaajan useallakin tavalla rikkoneen hyvää lakkotapaa vastaan ja tuottamuksen asteen. Tämän vuoksi tässä tapauksessa on erittäin painava syy tuomita vahingonkorvausta taloudellisesta vahingosta.

Vastaaja ei ole kiistänyt vaadittuja vahingonkorvauksia määriltään muissa kuin edellä tuomiolauselman kohdissa 7, 10 ja 11 todettujen erien osalta sekä yhtiön maineen menetyksestä vaaditun 40.000 euron vaatimuksen.

Kantajan edustaja J on kertonut auton käyneen portilla päivittäin, koska yhtiölle ei ollut ilmoitettu mitään tilanteen kehittymisestä. Syntyneiden kulujen peruste on hyväksyttävä. Kulujen määrästä ei ole esitetty tarkempaa laskelmaa, joten käräjäoikeus on arvioinut kulujen määräksi 4.000 euroa kohdassa 7.

J:n kertoman mukaan Kesko Oy ja muut kantajan asiakkaat olivat ilmoittaneet, etteivät ne voineet aikaisemmista sopimuksistaan huolimatta käsittelysaarron vuoksi käyttää kantajan palveluja, koska ne eivät voineet luottaa sen kykyyn suoriutua kuljetuksista. Kantajan edustaja on kertonut lokakuussa 2002 sillä olleen 177 perävaunun kuljetusta meritse. Vastaavan aikana 2003 ylityksiä oli ollut 103. Syyskuussa 2003 ylityksiä oli ollut 160 ja marraskuussa 2003 puolestaan 175. J:n ilmoitus perustuu hänen Finnlines-yritykseltä saamaansa tilastoon. Yhtiön laskutus oli marraskuussa 2002 ollut 1.026.000 euroa ja marraskuussa 2003 puolestaan 833.000 euroa. Yhtiö harjoittaa pääasiassa hedelmien kuljetusta, joten sen asiakkailla on tarve pikakuljetuksiin. Käräjäoikeus pitää esitettyä näyttöä luotettavana, eikä vastaaja ole sen luotettavuutta mitenkään pääkäsittelyssä kommentoinut. Tämän vuoksi vahingonkorvausvaatimukset on kohdissa 10 ja 11 hyväksytty vaaditun suuruisina. Kysymys on näiltä osin jo sovittujen kuljetusten peruuntumisista.

Kantaja on vaatinut vahingonkorvausta 40.000 euroa yhtiön maineeseen kohdistuneesta menetyksestä. Asiakkaiden luottamus kantajan kykyyn suoriutua kuljetuksista oli palautunut muutaman kuukauden aikana vähitellen. Tältä osin on näyttönä esitetty vain kantajan ilmoitus. Ottaen huomioon vahingonkorvauslain periaate taloudellisten vahinkojen korvaamisesta vain erittäin poikkeuksellisissa tapauksissa, käräjäoikeus ei tältä osin pidä esitettyä näyttöä riittävänä korvauksen tuomitsemiselle. Vaatimus on hylätty.

Oikeudenkäyntikulut

Vastaaja on paljoksunut kantajan oikeudenkäyntikulujen määrää. Ne ovat jutun laatuun nähden kohtuulliset.

Lainkohdat

Suomen perustuslaki 13 ja 15 §, Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan yleissopimuksen ensimmäinen lisäpöytäkirja 1 artikla, työehtosopimuslaki 1, 4, 7, 9 ja 10 §, vahingonkorvauslaki1 luku 1 §, 2 luku 1 § ja 5 luku 1 § sekä oikeudenkäymiskaari 21 luku 1 §.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:
Käräjätuomari Jouko Räsänen

HELSINGIN HOVIOIKEUS TUOMIO 15.5.2006 Asian käsittely hovioikeudessa

Hovioikeus on toimittanut asiassa 28.2.2006 ja 13.3.2006 pääkäsittelyn, josta on laadittu pöytäkirja.

Valitus
Vaatimukset
B (jäljempänä myös yhdistys) on vaatinut valituksessaan, että A:n (jäljempänä myös yhtiö) vahingonkorvauskanne hylätään ja että A velvoitetaan korvaamaan yhdistyksen oikeudenkäyntikulut korkoineen, käräjäoikeuden osalta 2.100 eurolla ja hovioikeuden osalta 10.958 eurolla. Toissijaisesti yhdistys on erillisessä kantelukirjoituksessaan vaatinut, että käräjäoikeuden päätös poistetaan käräjäoikeudessa tehtyjen oikeudenkäyntivirheiden vuoksi ja asia palautetaan käräjäoikeuteen.

Perusteet
Työehtosopimuslain 9 §:n mukaan hyvityssakko tuomitaan vahingonkorvauksen asemasta. Säännöksen tarkoituksena oli rajoittaa ammattijärjestön vahingonkorvausvastuuta. Työtuomioistuin oli 17.10.2003 annetulla oikeusvoimaisesti sitovalla tuomiolla tuominnut D:n (jäljempänä myös liitto) sakkoihin työrauhavelvollisuuden rikkomisesta. Tuomion mukaan liitto oli toimeenpanijana vastuussa E:n myötätuntotyötaistelutoimenpiteenä päättämästä ja toteuttamasta käsittelysaarrosta. Näin ollen sama työtaistelu, josta liitto oli tuomittu työehtosopimuslain nojalla hyvityssakkoon työrauhavelvollisuuden rikkomisesta, ei voinut vahingonkorvauslain 1 luvun 1 §:n rajoitussäännös huomioon ottaen aiheuttaa yhdistykselle vahingonkorvauslakiin perustuvaa vahingonkorvausvastuuta. Ammattijärjestö voi joutua vahingonkorvausvastuuseen vain sellaisesta työtaistelutoimenpiteestä, joka ei kuulunut työehtosopimukseen perustuvan ja työehtosopimuslain 8 §:ssä säädetyn työrauhavelvoitteen piiriin. Käsittelysaarron kuuluminen työehtosopimuslain piiriin ilmeni työtuomioistuimen edellä mainitusta ratkaisusta 17.10.2003. E-alan työehtosopimuksen osallinen työnantajaliitto K olisi voinut nostaa osaltaan kanteen liittoa vastaan ja vaatia samalla E:n yhdistyksen tuomitsemista työrauhavelvollisuuden rikkomisesta hyvityssakkoon.

Käsittelysaarron syynä ei ollut ollut luottamusmiehen valinnasta yhtiössä syntynyt erimielisyys, eikä yhtiötä ollut painostettu luottamusmiehen valinnasta syntyneen erimielisyyden vuoksi. Lokakuussa 2003 alkaneen käsittelysaarron syynä oli ollut yhtiössä luottamus- ja varaluottamusmiehiksi valittujen kuljettajien siirtäminen yhtiön päätöksellä Venäjän liikenteestä kotimaan liikenteeseen, mistä työntekijöille oli ilmoitettu syyskuussa 2003. Työsopimuksen pääasiallisen työtehtävän muuttaminen oli aiheuttanut työnantajayhtiön ja sen palveluksessa olleiden kuljettajien välille työriidan, joka oli oikeuttanut liiton pyytämät E:n myötätuntotyötaistelutoimenpiteet. Ammattijärjestön perustehtäviin oli tässäkin tapauksessa kuulunut luottamusmiehen toimintaoikeuksien ja työsuhteen puolustaminen. E:n yhdistyksen ei ollut pitänyt ilmoittaa saarrosta etukäteen, vaikka liiton olisikin tullut näin menetellä. Liitto, joka oli tuomittu työtuomioistuimessa 17.10.2003 hyvityssakkoon käsittelysaarron toimeenpanosta, oli työtuomioistuimen 22.10.2003 vahvistamalla sovinnolla tuomittu maksamaan vielä uusi hyvityssakko työtaistelun jatkumisesta 17.10. ja 20.10.2003 välisen ajan.

Työtaistelutoimenpide ei ollut ollut myöskään hyvän tavan vastainen. Yhdistys oli hallituksensa päätöksellä ryhtynyt työtaistelutoimenpiteisiin liiton pyynnöstä alalla vuosikausia noudatetun käytännön mukaisesti. Yhdistys oli päättänyt käsittelysaartoon ryhtymisestä liiton pyynnöstä siinä hyvässä uskossa, että kyseessä oli ollut laillinen myötätuntotyötaistelu kuten aiemminkin. Työtaisteluun ei ollut ryhdytty rikollisessa tarkoituksessa ja menettelytavoiltaankaan saarto ei ollut poikennut aiemmista saarroista. E:t eivät olleet kieltäytyessään työtehtävistään menetelleet yleisessä laissa kielletyksi säädetyllä tavalla. He eivät olleet käsitelleet sataman portilla yhtiön kuormiin liittyviä papereita eivätkä kuormat olleet päässeet portilta eteenpäin. Näyttöä muunlaisesta kuljetusten estämisestä ei ollut. Yhdistys ei ollut loukannut myöskään yhtiön omistusoikeutta. Osaltaan perusoikeutena suojatulla myötätuntotyötaistelulla oli ainoastaan väliaikaisesti rajoitettu yhtiön elinkeinotoiminnan harjoittamista. Yhtiö, joka oli laiminlyönyt neuvotella työntekijöiden siirroista yhteistoimintalain mukaisesti, olisi voinut osaltaan välttää vahingon suostumalla väliaikaisesti liiton vaatimuksiin kunnes erimielisyydet oli ratkaistu työtuomioistuimessa. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaisia erittäin painavia syitä vahingonkorvauksen tuomitsemiselle varallisuusvahingosta ei ollut. Asiassa ei ollut kysymys korvattavasta esinevahingosta.

Toissijaisen erillisessä kantelussa esitetyn vaatimuksensa perusteina yhdistys on lausunut, että käräjäoikeus oli toiminut asiassa virheellisesti perustaessaan tuomionsa sellaisiin seikkoihin, joihin asiassa ei ollut vedottu. Yhdistys on kantelukirjoituksessaan myös katsonut, että asia olisi tullut käsitellä käräjäoikeuden täysilukuisessa kokoonpanossa. Hovioikeuden pääkäsittelyssä yhdistys on kuitenkin viimeksi mainituilta osin peruuttanut kantelunsa.

Yhdistyksen oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa vaatimaan korvaukseen 10.958 euroon sisältyi asiantuntijalausuntojen hankkimisesta aiheutuneita kuluja 6.258 euroa.

Vastaus

Vaatimukset
A on vaatinut, että valitus hylätään ja että B velvoitetaan korvaamaan yhtiön arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 7.998 eurolla, asiantuntijalausunnon hankkimisesta aiheutuneet kulut 5.000 eurolla ja yhtiön asianosaiskulut 200 eurolla, kaikki määrät korkoineen.

Perusteet
Liitolle työtuomioistuimessa 17.10.2003 tuomittu hyvityssakko ei vapauttanut yhdistystä sen omasta vahingonkorvausvastuusta. Yhdistykselle ei ole koitunut mitään sen vastuuta poistavia seuraamuksia siitä, että se oli aiheuttanut yhtiölle tahallisesti lähes 200.000 euron suuruisen yhtiön talouteen vakavasti vaikuttaneen vahingon. Työehtosopimuslaki ja oikeuskäytäntö olivat sillä kannalla, että työehtosopimukseen osallisten ja sidottujen ammattiliittojen ja osastojen toimenpiteitä arvioitiin erikseen. Liitolle tuomittu hyvityssakko oli perustunut ainoastaan sen omaan syyllisyyteen. Työehtosopimuslain 9 §:n rajoitussääntö koskee ainoastaan työehtosopimukseen osallisia tai siihen muutoin sidottuja. Yhdistys ei ollut sidottu työtuomioistuimen tuomion perusteena olleeseen työehtosopimukseen. Sen vuoksi työehtosopimuslain 9 §:ää ei voitu soveltaa asiassa. Yhtiö ja yhdistys olivat kuuluneet eri työehtosopimuksiin, eikä yhtiöllä tai sen omalla työnantajaliitolla ollut ollut mitään mahdollisuuksia ajaa työehtosopimuslakiin perustuvia vaatimuksia yhdistystä vastaan.

Yhtiöllä oli oikeus vahingonkorvaukseen yhdistyksen tahallaan aiheuttamasta vahingosta. Yhdistys ei ollut kiistänyt vahingon määrää. Suomen oikeuteen ei kuulunut sellaista yleistä periaatetta, että ammattiliitto, sen jäsenyhdistys tai jopa yhdistyksen jäsen voi työtaistelun muodossa aiheuttaa toiselle vahinkoa. Yhtiölle oli varallisuusvahingon lisäksi aiheutunut esinevahinkoa, kun yhdistys oli pakottamisen tai omankädenoikeuden tunnusmerkistön täyttäneellä toiminnalla estänyt yhtiötä käyttämästä omaisuuttaan.

Yhdistyksen painostustoimenpiteet eivät olleet olleet myötätuntotyötaistelutoimenpiteitä, koska primäärilakko A:ssa oli puuttunut kokonaan. Kyseessä ei ollut myöskään ollut mikään käsittelysaarto vaan toiminta, jolla yhtiölle oli pyritty aktiivisin fyysisin toimenpitein aiheuttamaan vahinkoa. Yhdistys oli painostanut yhtiötä hyvän tavan vastaisesti ja pakottamiseen tai omankädenoikeuteen rinnastettavalla tavalla ajattamalla autoja yhtiön ajoneuvojen eteen, sulkemalla sataman portit ja estämällä yhtiölle perusoikeutena kuuluvan vapaan liikkumisen. Yhtiön työehtosopimusta koskevat riidat olisi milloin tahansa voitu saattaa työtuomioistuimen käsiteltäväksi, eikä painostustoimenpiteitä olisi tarvittu. Työtuomioistuimen liittoa vastaan antamasta tuomiosta huolimatta yhdistyksen työtaistelutoimenpiteiden lopettamisessa oli viivytetty. Liitto oli E:n käsittelysaartoa työtuomioistuimessa käsiteltäessä kieltänyt myös kaiken vastuunsa ja väittänyt yhdistyksen ryhtyneen toimiin itsenäisesti. Yhdistys ei näin ollen voinut vedota epäitsenäiseen asemaansa. Työtaistelu perusoikeutena ei voinut ylittää myöskään omistusoikeuden perusoikeussuojaa. Työtuomioistuin oli sittemmin hylännyt liiton ajaman luottamusmiessopimuksen rikkomista koskevan kanteen, eikä yhtiö itse ollut menetellyt miltään osin moitittavasti.

Yhtiö oli käräjäoikeudessa vedonnut kaikkiin niihin seikkoihin, joihin käräjäoikeuden tuomio perustui. Kanne olisi voitu nostaa myös suoraan laittomaan toimintaan ryhtyneitä työntekijöitä vastaan, mutta yhdistys oli ilmoittanut vastaavansa jäsentensä toimenpiteistä.

Todistelu pääkäsittelyssä ja lausumat oikeudenkäyntikuluista

B on vedonnut kirjallisena todisteena myös työtuomioistuimen päätökseen 17.10.2003, joka oli jätetty jo käräjäoikeudelle. Asianosaiset ovat muuten vedonneet käräjäoikeuden tuomiossa mainittuihin kirjallisiin todisteisiin. Pääkäsittelyssä on kuultu H:ta ja J:tä todistelutarkoituksessa sekä todistajana G:tä.

Asianosaiset ovat jättäneet vastapuolen hankkimien oikeudellisten asiantuntijalausuntojen korvaamisen hovioikeuden harkintaan. Muilta osin asianosaisilla ei ole ollut huomauttamista vastapuolen korvattavaksi vaatimien oikeudenkäyntikulujen määrään.

Hovioikeuden ratkaisu

Kantelukirjoitus
B on erillisessä kantelukirjoituksessaan vaatinut käräjäoikeuden tuomion poistamista, koska käräjäoikeus oli perustanut tuomionsa sellaisiin seikkoihin, jotka eivät olleet olleet oikeudenkäynnin kohteena ja joihin ei ollut vedottu. Tälläisia seikkoja olivat olleet hyvä työtaistelutapa, oikeussuojakeinon sivuuttaminen ja ahtausalan monopoli Sompasaaren satamassa sekä perusoikeuksien loukkaaminen. Yhdistys on kantelussaan väittänyt myös, että käräjäoikeuden kokoonpano oli ollut lainvastaisen. Viimeksi mainituilta osin yhdistys on pääkäsittelyssä peruuttanut kantelunsa. Koska erillisessä kantelukirjoituksessa esitetyt väitteet koskevat viran puolesta oikeudenkäynnissä huomioon otettavia seikkoja, hovioikeus joutuu vireillä olevaa valitusasiaa käsitellessään ottamaan kantaa väitteisiin, vaikka ne on esitetty ainoastaan toissijaisina siltä varalta, että A:n kannetta ei yhdistyksen valituksen johdosta hylätä.

Hovioikeus toteaa, että A on kanteessaan vaatinut yhdistyksen velvoittamista vahingonkorvausvastuuseen, koska yhtiölle oli aiheutunut esine- ja varallisuusvahinkoa. Käräjäoikeus on tuomiossaan muun muassa edellisessä kappaleessa mainittuihin seikkoihin nojautuen katsonut yhdistyksen olevan vahingonkorvausvastuussa. Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden menettelyn liittyvän näiltä osin lähinnä asian oikeudelliseen arviointiin, eikä käräjäoikeus näin ollen ole oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:n 2 momentin vastaisesti perustanut tuomiotaan sellaisiin seikkoihin, joihin ei ollut vedottu.

Asianosaiset ovat käräjäoikeudessa suostuneet siihen, että käräjäoikeuden pääkäsittely toimitetaan kokoonpanossa, jonka muodostaa yksin puheenjohtaja. Oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 3 ja 5 §:n säännökset huomioon ottaen käräjäoikeuden kokoonpanoa ei voida pitää lainvastaisena.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, ettei asiassa ole tapahtunut käräjäoikeudessa sellaista menettelyvirhettä, jonka vuoksi käräjäoikeuden tuomio olisi poistettava ja asia olisi palautettava käräjäoikeuteen.

Perustelut yhdistyksen valituksen osalta

Hyvityssakko vai vahingonkorvaus
Työehtosopimuslain 9 §:n mukaan työehtosopimukseen osallisen tai muutoin sidotun yhdistyksen tai työnantajan, joka ei täytä työehtosopimuksesta aiheutuvia sanotun lain 8 §:n mukaisia velvollisuuksiaan välttää työehtosopimukseen kohdistuvia työtaistelutoimenpiteitä, on vahingonkorvauksen asemasta maksettava hyvityssakkoa. Hovioikeus katsoo, ettei pelkästään työehtosopimuslain 9 §:n sanamuodon perusteella voida päätellä, että hyvityssakkojärjestelmä sulkeutuu kokonaan pois, mikäli asianosaiset ovat eri työehtosopimusten sitomia. Myöskään työehtosopimuslain sanktiosäännöksiä koskevista lainvalmistelutöistä ei saa tukea ajatukselle, että hyvityssakkojärjestelmä sulkeutuisi pois, mikäli asianosaiset kuuluvat eri työehtosopimuksiin. Lainvalmistelutöistä ilmenee hyvityssakkojärjestelmän tarkoituksena olevan, että työehtosopimusrikkomuksiin liittyvä korvausvastuu on rajoitettu ja ettei työtaistelutoimenpiteistä yleensä aiheudu vahingonkorvausvastuuta. Oikeuskirjallisuudessa (Kairinen: Työoikeus perusteineen s. 423 ja 428, Kairinen ym.:Työoikeus s. 831- 832, Työoikeudellisen yhdistyksen vuosikirja 1999- 2000 s. 10) on katsottu, että vahingonkorvauslain mukainen vahingonkorvaus on pääsääntöisesti mahdollinen vain, mikäli asianosaiset eivät kuulu työehtosopimusjärjestelmän piiriin, eikä hyvityssakkoa voida tuomita. Vahingonkorvausvelvollisuus on mahdollinen, mikäli työtaistelutoimenpiteet toteuttaa työehtosopimusjärjestelmän ulkopuolinen taho, ja ne kohdistuvat työehtosopimusjärjestelmän ulkopuoliseen tahoon.

Oikeuskirjallisuudessa (Tiitinen:Työoikeudellisen Yhdistyksen vuosikirja 1988 s. 104- 112) on myös esitetty, että Suomen oikeudessa on työehtosopimuslaissa säädetyn työrauhavelvoitteen lisäksi voimassa yleistä työrauhavelvoitetta koskeva normi, jolla on vahingonkorvausvelvollisuuden uhalla kielletty ryhtymästä oikeudenvastaiseen työtaistelutoimenpiteeseen. Työtaistelutoimenpide saattaa myös olla sekä työehtosopimuslain että yleisen työrauhavelvoitteen vastainen, jolloin korvausvelvollisuus määräytyy kahden eri normiston eli vahingonkorvauslain ja työehtosopimuslain mukaisesti.

Mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että korvausvelvollisuus työrauhavelvoitteen rikkomisesta määräytyy ensisijaisesti työehtosopimuslain sanktiosäännösten nojalla. Vahingonkorvauslain mukainen korvausvelvollisuus on kuitenkin myös mahdollinen, mikäli oikeudenvastainen työtaistelutoimenpide samalla rikkoo yleistä työrauhavelvoitetta. Näin ollen yhdistyksen vahingonkorvauslain mukaista vastuuta ei voida lähtökohtaisesti sulkea kokonaan pois, vaikka asianosaiset kuuluvat työehtosopimusjärjestelmän piiriin ja liitto on työtuomioistuimen 17.10.2003 antamalla tuomiolla tuomittu yhdistyksen järjestämän käsittelysaarron toimeenpanijana hyvityssakkoihin.

Viimeksi mainittuun seikkaan liittyen hovioikeus vielä erikseen toteaa, että toisin kuin käräjäoikeuden tuomiossa on todettu, liitto on tuomittu hyvityssakkoon käsittelysaarron toimeenpanijana eikä työtuomioistuin ole ottanut lainkaan kantaa liiton valvontavelvollisuuden laiminlyöntiä koskevaan työnantajaliiton toissijaiseen kanneperusteeseen. Toisaalta pelkästään siitä seikasta, että E:n yhdistystä ei ole haastettu työtuomioistuimeen vastaamaan mahdollisesta yhdistystä sitovan työehtosopimuksen vastaisesta myötätuntotyötaistelutoimenpiteestä ja vaadittu yhdistyksen tuomitsemista hyvityssakkoon, ei seuraa, että yhdistys olisi vahingonkorvauslain mukaisessa vastuussa liiton työehtosopimuslain vastaisesti toimeenpaneman ja yhdistyksen järjestämän työtaistelutoimenpiteen aiheuttamasta vahingosta.

Vahingonkorvauslain mukainen vastuu
Hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus, että myötätuntotyötaistelutoimenpiteet ovat sallittuja, mikäli ne eivät kohdistu omaan työehtosopimukseen ja niillä tuettava työtaistelu on laillinen. Oikeuskirjallisuudessa (Sarkko: Työrauhavelvollisuudesta s. 316) esitetyn kannan mukaan myötätuntotyötaistelu ei edellytä, että tuettava erimielisyys olisi edennyt työtaisteluksi. Hovioikeus katsoo näin ollen, että myötätuntotyötaistelu edellyttää ainoastaan, että tuettavat erimielisyydet ovat edenneet riidan asteelle. Työtuomioistuimen ratkaisusta 17.10.2003 ilmenee, että yhtiössä oli ollut riitaa muun muassa luottamusmiesten asemasta ja siirtämisestä sekä että liiton toimeenpaneman ahtaajien käsittelysaarron tarkoituksena oli ollut tukea yhtiön työntekijöitä kysymyksessä olevassa työriidassa. Liitto onkin sittemmin hävinnyt kysymyksessä olevaa työriitaa koskevan kanteensa työtuomioistuimen hylättyä kanteen tuomiollaan 26.4.2004. Liiton toimeenpaneman ja yhdistyksen toteuttaman käsittelysaarron voidaan siten katsoa olleen yhdistyksen näkökulmasta myötätuntotyötaistelu, millä ei ole pyritty vaikuttamaan yhdistystä itseään sitovaan työehtosopimukseen.

Oikeuskäytännössä (KKO 1985-II-118, 1987:85 ja 86, 1999:39, 2000:94 sekä 1983 II 1987) on katsottu vahingonkorvausvastuun myötätuntotyötaistelutoimenpiteiden yhteydessä olevan mahdollinen, mikäli toimenpiteitä voidaan pitää hyvän tavan vastaisina ja siten oikeudenvastaisina. Tällöin on kiinnitetty huomiota työtaistelutoimenpiteiden toteuttamistapoihin ja tavoiteltaviin päämääriin. Mikäli yhdistyksen myötätuntotyötaistelua voidaan pitää hyvän tavan vastaisena ja siten myös oikeudenvastaisena, myötätuntotyötaistelu voi olla samalla myös yleisen työrauhavelvoitteen vastainen.

Yhdistyksen myötätuntotyötaistelun oikeuden- ja hyvän tavan vastaisuus
Näyttö:
Yhdistyksen myötätuntotyötaistelutoimenpiteiden toteuttamistavasta on esitetty hovioikeudessa seuraavaa henkilötodistelua:

J, joka on kantajayhtiön toimitusjohtaja, on todistelutarkoituksessa kertonut kuulleensa yhtiön ajojärjestelijältä 9.10.2003, että yhtiön autot eivät päässeet pois Sompasaaren satamasta. J oli tiedustellut asiasta yhtiönsä luottamusmieheltä ja D:n/liiton sopimussihteeriltä, jotka olivat kiistäneet tietävänsä asiasta mitään. Sompasaaren sataman varaluottamusmieheltä J oli kuullut, että käsittelysaartoon oli ryhdytty, koska yhtiön luottamusmiesasiat eivät olleet olleet kunnossa. J oli kuullut yhtiön ajojärjestelijältä myös, että autoja oli ajettu satamassa yhtiön rekkojen eteen. Yhtiön perävaunut oli yritetty hakea pois satamasta senkin takia, että niissä oli ollut lastina hedelmiä. Satamasta oli kuitenkin päästetty pois pelkästään vetoautot. J oli itsekin käynyt satamassa ja saanut tällöin yhden perävaunun ulos, kun sataman portti oli avattu hänen kuljettamansa vetoauton ja satamasta noutamansa perävaunun taakse syntyneen jonon vuoksi. Toista kertaa J:tä ei ollut päästetty sataman portista sisään edes vetoauton kanssa, vaikka hän oli sitä yrittänyt. Käsittelysaarto oli päättynyt vasta maanantaina 20.10.2003, vaikka työtuomioistuin oli todennut sen laittomaksi jo perjantaina 17.10.2003. Viikonlopun aikana yhtiön autot eivät olleet päässeet satamaan tai sieltä ulos. Yhtiön toiminta oli keskeytynyt käsittelysaarron vuoksi Sompasaaren sataman osalta ja tämän vuoksi yhtiö oli hoitanut kuljetuksiaan Naantalin sataman ja Ruotsin kautta Saksaan. Käsittelysaarrosta oli aiheutunut ylimääräisiä kustannuksia, eikä yhtiön kalusto ollut täysin riittänyt. Yhtiön luottamusmiesasiat olivat olleet sopimusten mukaisessa kunnossa ja tämä oli todettu myös työtuomioistuimen tuomiossa 26.4.2004.

H on todistelutarkoituksessa kertonut toimineensa yhdistyksen puheenjohtajana tapahtumien aikana. Käsittelysaarto oli aloitettu liiton pyynnöstä, koska yhtiössä oli liiton ilmoituksen mukaan vaikeutettu luottamusmiehen asemaa. Käsittelysaarto oli myös lopetettu liiton pyynnöstä maanantaina 20.10.2003. Yhdistys oli luottanut liiton ilmoituksiin. H:n mukaan käsittelysaarrot toteutetaan tavallisesti siten, että sataman portit pidetään suljettuina eikä laivoja käsitellä. H itse ei ollut ollut mukana käsittelysaarrossa. Hän oli kuitenkin kuullut sataman portilla olleilta E:ltä käräjäoikeuskäsittelyn jälkeen, ettei rekkojen eteen ollut ajettu muita autoja.

Todistaja G on kertonut toimineensa liiton satamapuolen toimitsijana. G oli kuullut yhtiön tilanteesta liiton keskustoimistosta. Käsittelysaartoon oli ryhdytty, koska yhtiössä oli vaikeutettu luottamusmiesten asemaa. G oli ottanut yhteyttä H:hon ja sataman pääluottamusmieheen sekä pyytänyt käsittelysaarron aloittamista. Ensimmäisessä vaiheessa töitä oli viivytetty ja toiseessa vaiheessa oli toteutettu yhtiöön kohdistettu varsinainen käsittelysaarto. Käsittelysaarto oli toteutettu pitämällä sataman portit suljettuina yhtiön kuljetuksilta satamaan ja sieltä pois. Portilla olleet E:t eivät olleet avanneet sataman porttia yhtiön kuormille. Yhtiön vetoautot olivat kuitenkin voineet jatkaa matkaa. Yhtiön perävaunuja ei ollut myöskään vedetty laivaan ja yhtiön rahteja ei ollut purettu terminaaliin. G:n tietämän mukaan muita autoja ei ollut ajettu yhtiön rekkojen eteen. Saarto oli päättynyt maanantaina 20.10.2003, kun todistaja oli soittanut satamaan. Vastaavien saartojen laillisuutta ei ollut aikaisemmin kyseenalaistettu.

Näytön arviointia:
Hovioikeus toteaa edellä selostetun näytön arviointiin liittyen, ettei J ollut itse nähnyt muita autoja ajetun rekkojen eteen. Hän oli ainoastaan kuullut asiasta. Toisaalta myös H:n ja G:n tiedot siitä, ettei autoja ollut ajettu rekkojen eteen, perustuvat heidän kuulemaansa. Mainitut seikat huomioon ottaen yhtiö ei ole näyttänyt, että yhdistyksen järjestämän käsittelysaarron yhteydessä olisi ajettu muita autoja yhtiön rekkojen eteen. Käsittelysaarto on näin ollen toteutettu käräjäoikeuden tuomiossa selostetulla tavalla pääosin siten, ettei yhtiön perävaunuja ollut vedetty laivaan eikä yhtiön kuormia ollut purettu terminaaliin. Yhtiön perävaunuja satamasta noutamaan tulleita yhtiön vetoautoja ei ollut päästetty sataman portista satama-alueelle ja satama-alueelle päässeille yhtiön perävaunua vetäville yhtiön vetoautoille ei ollut avattu sataman porttia niiden pyrkiessä pois satama-alueelta. Todistelusta ilmenee toisaalta, että yhtiön vetoauto oli ainakin eräässä tapauksessa päässyt sataman portista sisälle satamaan ja että sataman portti oli tällöin avattu yhtiön perävaunua vetäneelle yhtiön vetoautolle tämän pyrkiessä ulos satamasta.

Yhdistyksen myötätuntotyötaistelutoimenpiteiden arviointia:
Hovioikeus katsoo edellä selostetun näytön perusteella jääneen näyttämättä, että yhdistyksen järjestämä käsittelysaarto olisi ratkaisevalla ja merkittävällä tavalla poikennut aikaisemmista myötätuntotyötaisteluista tai että sen yhteydessä olisi turvauduttu selvästi lainvastaisiin omaisuutta tai ihmisiä vahingoittaviin menettelytapoihin rikoslaissa tarkoitettuun pakottamiseen tai omankädenoikeuteen rinnastettavalla tavalla. Näin siksikin, että yhdistykseen jäseninä kuuluneiden E:n työtehtäviin heidän työnantajanaan toimineen E-liikkeen palveluksessa on esitetyn selvityksen perusteella päätellen kuulunut valvoa sataman porttia ja huolehtia sen avaamisesta ja sulkemisesta. Kieltäytyessään avaamasta porttia yhtiön kuormille E:t ovat kieltäytyneet työtehtävänsä suorittamisesta. Se seikka, että portin sulkeminen ja avaamatta jättäminen yhtiön kuormille on samalla rajoittanut yhtiön elinkeinotoimintaa sekä yhtiön omaisuuden käyttämistä ja liikuttamista, ei ole lähtökohtaisesti ainakin jossain määrin perusoikeutena suojatun myötätuntotyötaistelun kysymyksessä ollessa selvästi mainittujen yhtiölle kuuluvien perusoikeuksien hyvän tavan vastainen loukkaus. Liiton toimeenpanema yhdistyksen järjestämä 9.10.2003 alkanut käsittelysaarto on kuitenkin todettu työtuomioistuimen tuomiolla 17.10.2003 työehtosopimuslain vastaiseksi.

Hovioikeus katsoo olevan sinänsä hyvän tavan vastaista, ettei käsittelysaarrosta ollut ilmoitettu etukäteen ja ettei sitä ollut lopetettu heti työtuomioistuimen todettua sen laittomaksi. Hyvän tavan vastaisena voidaan pitää myös sitä, ettei luottamusmiehen asemaa koskevassa asiassa ollut käyty läpi laillista tuomioistuintietä ennen käsittelysaartoa. H:n ja G:n kertomuksin asiassa on kuitenkin näytetty, että yhdistys oli aloittanut ja lopettanut käsittelysaarron liiton kehotuksesta ja että yhdistyksen asema asiassa oli ollut epäitsenäinen, mikä ilmenee myös työtuomioistuimen tuomiosta 17.10.2003, jolla D/liitto oli tuomittu käsittelysaarron toimeenpanijana hyvityssakkoon. Yhdistyksen epäitsenäisen asema kaikissa edellä tässä kappaleessa mainituissa suhteissa puhuukin hovioikeuden käsityksen mukaan pikemmin yhdistyksen järjestämän käsittelysaarron oikeuden- ja hyvän tavan vastaisuutta vastaan kuin sen puolesta.

Asian kokonaisharkintaan vaikuttavana seikkana hovioikeus toteaa vielä, että käsittelysaarto oli alkanut 9.10.2003 ja päättynyt 20.10.2003, joten yhtiön omaisuuden suojaa oli rajoitettu vain väliaikaisesti. J:n kertomuksesta ilmenee myös, että yhtiön liiketoiminta oli vaikeutunut, mutta ei kokonaan estynyt. Tämänkään vuoksi yhdistys ei voida katsoa loukanneen yhtiön omistusoikeuden suojaa tavalla, jota voitaisiin pitää hyvän tavan vastaisena. Koska käsittelysaarrolla on pyritty vaikuttamaan yhtiössä olleeseen työriitaan, sillä ei ollut pyritty Suomen oikeusjärjestyksen vastaisiin päämääriin.

Johtopäätökset
Asiassa on ollut kysymys työehtosopimukseen sidotun työntekijäliiton D:n toimeenpanemasta ja työehtosopimukseen sidotun E:n yhdistyksen liiton pyynnöstä osaltaan itse päättämästä ja järjestämästä myötätuntotyötaistelusta, josta liitto on tuomittu maksamaan kahdella eri työtuomioistuimen ratkaisulla työehtosopimuslain mukainen hyvityssakko. Työehtosopimuslain hyvityssakkojärjestelmän ensisijaisuudenkin vuoksi yleistä työrauhavelvollisuutta on tulkittava suppeasti. Tämän tuomion edellisessä jaksossa mainituilla perusteilla hovioikeus asiaa kokonaisuutena arvioiden katsoo, ettei yhdistyksen käsittelysaarrossa ole toimittu selvästi oikeuden- ja hyvän tavan vastaisella tavalla rikkoen yleistä työrauhavelvoitetta niin, että asiassa olisi vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaisia erittäin painavia syitä tuomita yhdistys maksamaan vahingonkorvausta yhtiön varallisuusvahingosta. Asiassa ei ole mainitut seikat huomioon ottaen myöskään perusteita katsoa, että yhtiölle olisi käsittelysaarron vuoksi syntynyt vahingonkorvauslain 5 luvun 1 ja 5 §:n mukaista esinevahinkoa.

Edellä mainituilla perusteilla yhdistys on vapautettava käräjäoikeuden tuomion mukaisesta korvausvelvollisuudesta.

Oikeudenkäyntikulut

B on voittanut muutoksenhakunsa ja A:n kanne on hylätty. A on sen vuoksi velvollinen korvaamaan yhdistyksen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Hovioikeus katsoo kuitenkin, ettei yhdistyksen hankkimista oikeudellisista asiantuntijalausunnosta aiheutuneita kustannuksia voida pitää kokonaan sellaisina tarpeellisista toimenpiteistä johtuvina kustannuksina, jotka hävinnyt osapuoli on velvollinen korvaamaan vastapuolelleen. Lausunnot ovat kuitenkin vähentäneet yhdistyksen asiamiehen asian hoitamisessa tarvittavaa työmäärää. Näin ollen A:tä ei voida velvoittaa korvaamaan B:n oikeudenkäyntikululaskuun sisältyviä kuluja asiantuntijalausunnoista kuin osaksi.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja A:n kanne hylätään. B vapautetaan maksamasta A:lle käräjäoikeuden tuomion mukaista 179.140 euron vahingonkorvausta ja 6.690 euron korvausta oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa.

A velvoitetaan maksamaan B:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 2.100 euroa ja oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 7.000 euroa, molemmat määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:
Antti Kuningas, Matti Rintala, Ulla Rantanen

Esittelijä Pasi Lilja

Lainvoimaisuustiedot:
Korkeimman oikeuden ratkaisu 22.2.2007 : Ei valituslupaa