THO:2007:10

Maksuohjelman raukeaminen

Antopäivä: 27.6.2007
Diaarinumero: S 07/677
Ratkaisunumero: 1306

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

TURUN KÄRÄJÄOIKEUS PÄÄTÖS 30.1.2007

Hakija

A

Asia

Velkajärjestelyn raukeaminen, yksit.hlö

Vireille

6.9.2006 Viite: HJ 05/3770

Selostus asiasta

A on 6.9.2006 toimittanut Turun käräjäoikeudelle hakemuksen, jossa hän on pyytänyt hänelle Turun käräjäoikeuden 6.2.2006 antamalla päätöksellä No 800 / HJ 05/3770 vahvistettua yksityishenkilön velkajärjestelyn maksuohjelmaa raukeamaan. A on perustellut hakemustaan sillä, ettei hän pysty noudattamaan maksuohjelmaa. A on ollut yhteydessä velkojiin ja tiedustellut mahdollisuuksia maksuohjelman kohtuullistamiseen. Tämä ei ole kuitenkaan kaikille velkojille käynyt. A on lisäksi hakemuksessaan esittänyt, että velkajärjestelyn maksuohjelmassa hänelle kuukausittain käteen jäävä osuus tuloistaan on 250,00 euroa pienempi, mitä se olisi ulosottoperinnässä. Maksuohjelman kestää myös kaksi vuotta pidempään, mitä ulosottoperintä sen määräaikaisuutta koskevien säännösten johdosta kestäisi. Näiden syiden johdosta A on pyytänyt maksuohjelmaansa raukeamaan.

Velkojien D Oy:n puolesta E Oy ja B Oy:n ja C Oy:n puolesta F Oy ovat antaneet lausumansa raukeamishakemuksen johdosta. Hakija A on antanut lausumansa velkojien lausumien johdosta.

D Oy:n lausuma

D Oy on vastustanut A:n maksuohjelman määräämistä raukeamaan. Toissijaisesti D Oy on katsonut, että hakemus raukeamisesta voidaan hyväksyä, mikäli A maksaa ensin ajan tasalle maksuohjelmansa mukaiset suoritukset, jolloin raukeamista voitaisiin pitää velkojienkin kannalta hyväksyttävänä.

Lausumassa on viitattu Vantaan käräjäoikeuden 2.3.2006 antamaan päätökseen, jonka Helsingin hovioikeus on pysyttänyt voimassa. Päätöksen mukaan velallinen ei voi ilman hyväksyttävää syytä hakea velkajärjestelyään raukeamaan. Vaikka velallisella on edellytysten täyttyessä vapaus valita, haluaako hän velkajärjestelyn edut itselleen, ei tämä valinnanmahdollisuus ole rajaton. Velallisen tulee hyväksyä velkajärjestelyyn liittyvät seuraukset ja velvollisuudet, mikäli hän on tähän ryhtynyt. Käräjäoikeuden päätöksessä on myös todettu, että velallisen on haettava raukeamista ilman aiheetonta viivytystä raukeamisperusteen tultua velallisen tietoon.

D Oy:n mukaan A ei ole hakenut maksuohjelman raukeamista ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun raukeamisperuste on tullut hänen tietoon. A on alunperin valittanut vahvistetusta maksuohjelmasta hovioikeuteen, joka on antanut asiassa päätöksen 31.5.2006. A ei ole hakenut raukeamista välittömästi maksuohjelman vahvistamisen jälkeen eikä välittömästi senkään jälkeen, kun hovioikeus on antanut asiassa päätöksensä. Vahvistetun maksuohjelman sisältö on ollut toisenlainen mitä A on ajatellut. Juuri tämä virheellinen käsitys maksuohjelman sisällöstä on ollut peruste valita velkajärjestely ulosoton sijaan, ja näin se olisi myös peruste hakea maksuohjelmaa raukeamaan. Näin A ei ole kuitenkaan ilman aiheetonta viivytystä tehnyt, vaikka tämä peruste on ollut hänen tiedossaan jo silloin kun maksuohjelma vahvistettiin.

Lausuman mukaan A ei ole suorittanut lainkaan maksuohjelman mukaisia eriä ja hänellä on ollut maksuohjelman mukaisia rästejä 2.10.2006 D Oy:lle yhteensä 2.448,07 euroa. A on saanut maksuohjelman hakemisella ja sen noudattamatta jättämisellä varsin pitkän "perintävapaan" ajanjakson. Täytäntöönpanoperusteen määräaikaisuuden täyttyessä ja mahdollisesti myös saatavan lopullisen vanhentumisen johdosta, D Oy:n mukaan ei voida pitää hyväksyttävänä, että A velkajärjestelyä hakemalla ja maksuohjelman noudattamatta jättämisellä voi vältellä velkojensa maksamista.

B Oy:n ja C Oy:n lausuma

B Oy ja C Oy (jäljempänä velkojat) ovat vastustaneet A:n maksuohjelman raukeamishakemusta ja vaatineet sen hylkäämistä perusteettomana ja velkojia kohtaan kohtuuttomana.

A on hakenut maksuohjelman raukeamista sillä perusteella, ettei pysty maksuohjelmaa noudattamaan. Velkojien lausuman mukaan A ei ole esittänyt yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (VJL) mukaisia perusteluja sille, miksi hän ei pystyisi noudattamaan hänelle vahvistettua maksuohjelmaa. Perusteluista on lausuman mukaan pääteltävissä että A on pikemminkin maksuhaluton kuin maksukyvytön täyttämään velkajärjestelyn mukaisen maksuvelvollisuutensa. Tätä tukee velkojien mukaan myös se, että A on ennen kohtuullistamisesitystään valittanut käräjäoikeuden vahvistamasta maksuohjelmasta hovioikeuteen ja vaatinut maksuohjelman keston lyhentämistä.

Velkojat ovat lausumassaan todenneet että olisi heitä kohtaan kohtuutonta, mikäli maksuohjelma määrättäisiin tässä tapauksessa raukeamaan. Velkojat ovat velkajärjestelyssä lähtökohtaisesti luopuneet 96,54 %:sta saataviaan, koska A suorittaisi maksuohjelman mukaan 3,46 % veloista. Velkojien mukaan A yrittää nyt päästä tätäkin pienemmällä suorituksella. Yleisen maksumoraalin ylläpitämiseksi ja ottaen huomioon A:n pyrkimykset maksuvelvollisuutensa välttelemiseksi velkojat ovat katsoneet, ettei maksuohjelmaa tule määrätä VJL:n 42 § huomioiden raukeamaan, jos yksikin velkojista sitä vastustaa.

Lopuksi velkojat ovat lausumassa todenneet, että A:n pyrkimys vapautua lain mukaisen maksuvelvollisuutensa täyttämisestä maksuohjelman raukeamisen avulla muodostaa ulosottolain mukaisen perusteen hakea täytäntöönpanoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden jatkamista.

Hakijan lausuma

A on toimittanut käräjäoikeudelle lausuman velkojien lausumien johdosta. Lausuman mukaan velkajärjestelyn maksuohjelma on määrättävä raukemaan VJL:n 42 §:n 4 momentin 2 kohdan perusteella. Maksuohjelman vahvistamisen jälkeen on ilmennyt seikkoja, jotka olisivat estäneet velkajärjestelyn jos ne olisivat olleet tiedossa. A ei olisi hakenut velkajärjestelyä, mikäli olisi tiennyt vahvistetun maksuohjelman sisällön. Muutoksenhausta huolimatta maksuohjelman sisältö ei ollut sellainen, mikä sen olisi A:n käsityksen mukaan tullut olla. A on lausumassaan myös todennut, ettei velkojille VJL:n mukaan aiheudu oikeudenmenetyksiä, mikäli maksuohjelma määrätään raukeamaan.

A on käsityksensä mukaan hakenut maksuohjelmaansa raukeamaan ilman aiheetonta viivytystä. Hovioikeuden annettua asiassa päätöksensä 31.5.2006, yritti A päästä velkojien kanssa sovintoratkaisuun. Koska tämä ei tuottanut tulosta, on hän hakenut maksuohjelman raukeamista 6.9.2006 käräjäoikeudelle toimittamallaan hakemuksella. Aikaa hovioikeuden päätöksestä ennen raukeamishakemuksen jättämistä ehti kulua vain n. 3 kuukautta sisältäen sovintoneuvottelut velkojien kanssa.

A on lausuman mukaan maksanut maksuohjelman mukaiset suoritukset helmikuusta 2006 toukokuuhun 2006 saakka. Viimeinen suoritus on maksettu 4.5.2006. Tämän jälkeen hän ei ole pystynyt maksuohjelmaa noudattamaan, koska se on ollut hänen mukaansa liian tiukka. Suorittamattomia eriä velkojilla on oikeus hakea ulosoton kautta ja näin on asiassa meneteltykin.

Lisäksi lausumassa on kiinnitetty huomiota ulosoton määräaikaisuuteen ja siihen liittyviin säännöksiin. Ulosoton määräaikaisuutta koskevat säännökset ovat lausuman mukaan pakottavia ja näin ensijaisia velkajärjestelyyn nähden. Ulosottoperusteen määräaikaa ei pidennä se, että velkajärjestelyn maksuohjelma määrätään raukeamaan. Lainsäätäjä ei ole tarkoittanut suojata velkojia velkajärjestelyn raukeamiselta. A:n ulosottoperusteiden määräaikaisuus täyttyy ilman velkajärjestelyä lausuman mukaan ilmeisesti vuonna 2009.

Velkajärjestelyn maksuohjelma päättyisi 30.6.2011. Mikäli maksuohjelmaa ei määrättäisi raukemaan, olisi velkojilla oikeus hakea maksuohjelman mukaisia eriä ulosoton kautta uudelleen täytäntöönpanokelpoisuuden määräajan, noin 15 vuotta. Tämä olisi A:n mukaan ilmeisen kohtuutonta. Lisäksi lausumassa on vedottu myös siihen, että A on suorittanut velkoja ulosoton kautta jo pitkän ajan. Ottaen huomioon A:n velkojat, jotka ovat pankkeja ja perimistoimistoja, ei hänen velkajärjestelynsä maksuohjelman raukeaminen vaaranna heidän taloudellista asemaansa.

PÄÄTÖSLAUSELMA

A:lle vahvistettu yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukainen maksuohjelma määrätään raukeamaan. Velkajärjestelyn oikeusvaikutukset lakkaavat ja velkojilla on oikeus vaatia maksua saatavastaan velalliselta niiden ehtojen mukaan, joita olisi ollut noudatettava ilman velkajärjestelyä.

A velvoitetaan suorittamaan veloille viivästyskorkoa maksuohjelman keston ajalta.

PERUSTELUT

Raukeaminen

VJL:n 42 §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä maksuohjelman raukeamaan, jos velallinen olennaisesti laiminlyö maksuohjelman noudattamisen ilman hyväksyttävää syytä, maksuohjelman vahvistamisen jälkeen ilmenee seikkoja, jotka olisivat estäneet velkajärjestelyn, jos ne olisivat olleet tiedossa velkajärjestelystä päätettäessä tai velallinen on vaarantanut maksuohjelman toteutumisen velkaantumalla ilman välttämättömään toimeentuloonsa liittyvää tai siihen rinnastettavaa perustetta taikka laiminlyömällä muuten myötävaikutusvelvollisuutensa. VJL:n 61 §:ssä säädetään, että hakemus maksuohjelman raukeamiseksi tai muuttamiseksi on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun peruste siihen on tullut velallisen tai velkojan tietoon.

Kyseessä tapauksessa velallinen on itse hakenut hänelle vahvistettua maksuohjelmaa raukeamaan. Perusteina hän on esittänyt sen, ettei maksuohjelma sisällöltään vastannut sitä, mitä hän oli velkajärjestelyä hakiessaan luullut. Hän on yrittänyt saada muutosta vahvistettuun maksuohjelmaan valittamalla hovioikeuteen, koska on katsonut sen olevan kestoltaan liian pitkä ja maksuvelvollisuuden osalta sellainen, että hän ei siitä selviä. Perusteina hän on myös ilmoittanut, ettei hän halua olla mukana järjestelyssä, missä hänelle jää varoja vähemmän käyttöön kuin mitä häneltä ilman velkajärjestelyä perittäisiin ulosoton kautta. Lisäksi velkajärjestely kestäisi pidempään, mitä velallisen käsityksen mukaan ulosoton täytäntöönpanoperusteen määräaikaisuuden rajoittama ulosotto kestäisi.

Asiassa annetuista lausumista käy ilmi, että velallinen on laiminlyönyt usean kuukauden ajan suorittaa maksuohjelman mukaisia suorituksia. Velallinen on myös lausumassaan todennut, että velkajärjestely olisi estynyt, mikäli hän olisi tiennyt sen sisällön, koska hän ei olisi sitä silloin hakenut. Vaikka lainsäätäjä lienee tarkoittanut kyseisellä raukeamisedellytyksellä hieman eri tilannetta mihin velallinen on lausumassaan vedonnut, on oikeustieteellisessä kirjallisuudessa todettu maksuohjelman voivan raueta kyseisen säännöksen perusteella velallisen hakemuksesta esimerkiksi siitä syystä, että velallinen jostain syystä haluaa luopua velkajärjestelystä (Koskelo, Pauliine - Lehtimäki, Liisa: Yksityishenkilön velkajärjestely, s.435, Jyväskylä 1997). Maksuohjelma voidaan määrätä raukeamaan myös velallisen maksuohjelman toteutumiseen liittyvän myötävaikutusvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta. Koska tässä kyseisessä tapauksessa velallinen ei halua olla mukana velkajärjestelyssä, on vaikea nähdä, miten hän myötävaikuttaisi sen toteutumiseen.

Asiassa on kuitenkin ennen kaikkea annettava merkitystä sille, että velkajärjestely perustuu vapaaehtoisuuteen. Velkajärjestelyä hakemalla velallinen pyrkii pääsemään eroon veloistaan ja parantamaan sen avulla taloudellista tilannettaan. Mikäli tämä ei hänen mielestään velkajärjestelyn maksuohjelmalla toteudu, tulee hänellä olla vapaus siitä myös luopua. Toki hänen tulee reagoida tähän raukeamisperusteeseen ilman aiheetonta viivytystä. Muussa tapauksessa hänen voitaisiin katsoa hyväksyneen velkajärjestelyn siihen liittyvine velvollisuuksineen kyseisestä raukeamis- perusteesta huolimatta.

Maksuohjelman raukeaminen on VJL:n mukaisista seuraamuksista vakavin. Raukeamisen jälkeen velkojilla on oikeus vaatia maksua saatavastaan velalliselta niiden ehtojen mukaan, joita olisi noudatettava ilman velkajärjestelyä. Se että lainsäätäjä on toisessa laissa päätynyt säätämään saatavien ulosottoteitse tapahtuvalle perinnälle määräajan, ei voi toimia esteenä velkajärjestelyn raukeamiselle. Velallisen maksuohjelman raukeaminen ja mahdollinen vahvistettua maksuohjemaa lyhyempi ulosottoperintä ei voi johtaa velkojaa kohtaan ainakaan sellaiseen kohtuuttomuuteen, mitä lainsäätäjä ei olisi katsonut hyväksyttäväksi. Siihen onko velallisen menettely ollut kyseessä olevassa tapauksessa sellaista, että ulosoton määräaikaisuutta voitaisiin sen johdosta pidentää, ei tule tässä yhteydessä ottaa kantaa.

Asiassa täyttyvät maksuohjelman raukeamiselle säädetyt edellytykset. Velallinen on välittömästi maksuohjelman tultua vahvistetuksi, yrittänyt saada siihen valittamalla muutosta ja hovioikeuden asiassa antaman ratkaisun jälkeen hän on lyhyen ajan sisällä jättänyt käräjäoikeudelle raukeamishakemuksen. Ennen raukeamishakemuksen jättämistä velallinen on vielä yrittänyt päästä asiassa sovintoneuvottelujen kautta ratkaisuun. Raukeamishakemus on tehty ilman aiheetonta viivästystä raukeamisperusteen tultua velallinen tietoon.Tältäkään osin maksuohjelman raukeamiselle ei ole estettä.

Viivästyskorko

VJL:n 42 §:n 5 momentin mukaan, jos maksuohjelma on määrätty raukeamaan, velallisen ei ole suoritettava velalle viivästyskorkoa maksuohjelman keston ajalta, jollei tuomioistuin raukeamisen syyn vuoksi toisin määrää. Lainkohtaa koskevan lakivaliokunnan mietinnön (LaVM 14/1992, s. 7) mukaan maksuohjelman raukeamisen riittävänä seurauksena on yleensä pidettävä sitä, että velallinen suorittaa velkojen alkuperäisen pääoman ja niille juoksevan koron. Mainitun mietinnön mukaan viivästyskoron periminen saattaa olla perusteltua lähinnä silloin, kun maksuohjelman raukeaminen on johtunut sellaisesta syystä, joka alunperin olisi estänyt velkajärjestelyn.

Kyseessä olevassa tapauksessa maksuohjelma on rauennut sillä perusteella, että velallinen on velkajärjestelyä hakiessaan erehtynyt tulevan maksuohjelman sisällöstä. Hän on itse lausumassaan todennut, ettei olisi hakenut velkajärjestelyä, mikäli olisi tiennyt maksuohjelman sisällön. Tämä olisi siis alunperin estänyt velkajärjestelyn. Käräjäoikeus katsoo raukeamisen syyn olevan sellainen, että veloille on suoritettava viivästyskorkoa maksuohjelman keston ajalta.

Asia on ratkaistu kansliassa, koska käräjäoikeus pitää asiaa selvänä.

Lainkohdat

Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä 42 § ja 61 §.

Asian ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet

Notaari Tommi Talvitie

TURUN HOVIOIKEUS PÄÄTÖS 27.6.2007

RATKAISU, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA

Turun käräjäoikeus 30.1.2007 nro 1097
(liitteenä)

ASIA

Maksuohjelman raukeaminen

VALITTAJAT

B Oy
C Oy

VASTAPUOLI

A

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitus

B Oy ja C Oy ovat vaatineet, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja A:n hakemus maksuohjelman raukeamisesta hylätään. Perusteena yhtiöt ovat lausuneet, että maksuohjelmaa ei voida määrätä raukeamaan pelkästään siitä syystä, ettei velallinen halua olla mukana järjestelyssä, jossa hän joutuu maksamaan velkojaan ilmeisesti enemmän kuin ulosottoperinnässä. A:n hakemus ei ole perustunut maksukyvyttömyyteen vaan maksuhaluttomuuteen, mitä osoittaa se, ettei hän ole suorittanut kuukausikertymiä edes osaksi.

Vastaus

A on vaatinut, että valitus hylätään. Raukeamishakemuksen syynä oli se, että maksuohjelma oli vahvistettu huomattavasti pidemmäksi kuin A oli halunnut. Jos hän olisi etukäteen tiennyt lopputuloksen, hän ei olisi hakenut velkajärjestelyä. A oli noudattanut maksuohjelmaa niin kauan kuin oli kyennyt eli toukokuuhun 2006 asti. Ulosottoviranomainen on joulukuusta 2006 lähtien ulosmitannut A:n palkasta suorituksia velkojille.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

B Oy ja C Oy ovat katsoneet, että maksuohjelman vahvistamisen jälkeen velallinen on velvollinen noudattamaan maksuohjelmaa eikä velallinen ole esittänyt sellaista perustetta, jonka nojalla maksuohjelma tulisi määrätä raukeamaan.

Hovioikeus toteaa, että vaikka yksityishenkilön velkajärjestely perustuu velallisen vapaaehtoiseen hakemukseen, velallisella ei maksuohjelman vahvistamisen jälkeen ole rajoituksetonta oikeutta saada maksuohjelmansa raukeamaan. Pelkästään se seikka, että velallinen ei halua noudattaa maksuohjelmaa, ei ole riittävä peruste maksuohjelman määräämiselle raukeamaan silloin, kun velkojat vastustavat sitä.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa A oli hakenut normaalia lyhyempää 36 kuukauden maksuohjelmaa, koska velat olivat olleet peräisin 1980- ja 1990-lukujen taitteessa harjoitetusta liiketoiminnasta ja niitä oli vuosien kuluessa suoritettu ulosottoteitse. Lisäksi A oli velkajärjestelyhakemuksen käsittelyn yhteydessä todennut, että hakemuksen laatiminen ja käsittely oli hänestä ja tuomioistuimesta riippumattomasta syystä kestänyt huomattavan pitkään, 19 kuukautta, ja että hänen oli mahdotonta perustella perheelleen ratkaisua, jossa maksuohjelma kestäisi paljon pidempään kuin ulosottoperintä. A oli myös katsonut, että hänen perheensä todelliset asumiskustannukset olivat perheen olosuhteisiin nähden kohtuulliset ja ne tuli sen vuoksi ottaa maksuohjelmassa täysimääräisinä huomioon.

Selvittäjä oli katsonut, että edellä mainittuihin vaatimuksiin ei tullut suostua ja oli esittänyt 65 kuukauden maksuohjelmaa, jossa kohtuullisina asumiskustannuksina otettiin huomioon todellisia asumiskustannuksia vähäisempi määrä. Käräjäoikeus oli 6.2.2006 vahvistanut selvittäjän laatiman maksuohjelmaehdotuksen sellaisenaan. A oli hakenut ratkaisuun muutosta maksuohjelman keston osalta. Hovioikeus ei ollut muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua. Hovioikeuden 31.5.2006 antama ratkaisu on lainvoimainen.

A oli kesällä 2006 ehdottanut velkojille, että hän maksaisi niille syyskuussa 2006 kertasuorituksina 60 prosenttia maksuohjelman mukaisista määristä ja velkajärjestely päättyisi noihin suorituksiin. Velkojat eivät olleet suostuneet ehdotukseen. A oli 6.9.2006 hakenut maksuohjelmansa määräämistä raukeamaan.

Edellä lausutusta käy ilmi, että maksuohjelman mukainen maksuvelvollisuus oli muodostunut sekä kuukausierän suuruuden että ohjelman keston osalta A:n kannalta raskaammaksi kuin hän oli velkajärjestelyhakemuksen käsittelyn aikana halunnut. Lopputulos oli sinänsä ollut vallitsevan oikeuskäytännön mukainen. A on katsonut, että mikäli hän olisi tiennyt maksuohjelman sisällön etukäteen, hän ei olisi hakenut velkajärjestelyä, koska hän on joutunut maksuohjelman takia selvästi huonompaan asemaan kuin jos hän ei olisi lainkaan hakenut velkajärjestelyä. Viimeksi mainitussa tapauksessa hänen velkojensa ulosottokelpoisuus olisi lakannut huomattavasti aikaisemmin ja täytäntöönpanoviranomaisten toimesta kertyvien suoritusten määrä olisi ollut vähäisempi.

Hovioikeus katsoo, että maksuohjelman määrääminen raukeamaan velallisen hakemuksesta velkojien vastustaessa sitä tulee kysymykseen lähinnä silloin, kun maksuohjelma osoittautuu velallisen maksukykyyn nähden liian raskaaksi. A:n osalta maksuohjelman sisältö suhteessa hänen maksukykyynsä on tullut maksuohjelmaa vahvistettaessa vuoden 2006 aikana harkittavaksi ensin käräjäoikeudessa ja sittemmin A:n muutoksenhaun johdosta hovioikeudessa. A ei ole nyt esillä olevassa maksuohjelman raukeamisasiassa esittänyt taloudellisesta tilanteestaan sellaisia uusia seikkoja, jotka antaisivat aiheen katsoa maksuohjelman mukaisen kuukausierän suuruudeltaan kohtuuttomaksi. Edellä lausuttu pätee myös maksuohjelman kestoon, eli myös siltä osin käräjäoikeus ja hovioikeus ovat vuonna 2006 antamissaan päätöksissä ottaneet kantaa A:n esittämiin perusteisiin maksuohjelman keston määräämiseksi normaalia lyhyemmäksi eikä maksuohjelman raukeamisasiassa ole tuotu esille uusia seikkoja. Se, että viiden vuoden maksuohjelma on mahdollisesti velallisen kannalta tosiasiallisesti epäedullisempi lopputulos kuin se, ettei hänelle olisi lainkaan myönnetty velkajärjestelyä, ei ole sellainen seikka, jonka perusteella velallinen voisi saada maksuohjelmansa raukeamaan velkojien vastustuksesta huolimatta. Näin ollen A:n hakemus maksuohjelman määräämisestä raukeamaan on hylättävä.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätös A:n maksuohjelman määräämisestä raukeamaan kumotaan. A:n hakemus maksuohjelman raukeamisesta hylätään.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenlaamanni Simo Simola
hovioikeudenneuvos Sirpa Saarnilehto
viskaali Juha Karvinen

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Korkeimman oikeuden ratkaisu 19.12.2007 : Ei valituslupaa