![]() |
![]() Tehtävät Työtuomioistuimen ratkaisut Tiedote Kokoonpano ja toiminta Jäsenet Toimitilat Yhteystiedot Sivukartta - Tietoa sivustosta |
|
|
Etusivu - Työtuomioistuimen ratkaisut - Uusimmat ratkaisut - TT:2009-143 Työtuomioistuimen ratkaisutTT:2009-143Antopäivä 29.12.2009 Lakko Lennonjohtajien lakon syyksi oli ilmoitettu työnantajan päätös lakkauttaa kaksi lennonvarmistuskeskusta. Yhdistys oli siten pyrkinyt työtaistelulla vaikuttamaan virkakoneiston järjestelyyn ja siis muihin kuin valtion virkaehtosopimuslain 2 §:n mukaan sopimuksenvaraisiin asioihin. Työtaistelu oli valtion virkaehtosopimuslain 8 §:n 2 momentin vastainen. Yhdistys oli lakon toimeenpannessaan rikkonut työrauhavelvollisuutensa. TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 143KANTAJALiikenne- ja Erityisalojen Työnantajat ry VASTAAJASuomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry ASIATyörauhavelvoitteen rikkominen ym. KANNEVaatimukset Liikenne- ja Erityisalojen Työnantajat ry on vaatinut, että työtuomioistuin
Perusteet Liikenne ja Erityisalojen Työnantajat ry:n ja Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry:n välillä on 1.10.2008 - 28.2.2011 voimassa Ilmailulaitoksen lennonjohtajien virkaehtosopimus. Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry:n jäsenet ovat virkamiehiä ja siten valtion virkaehtosopimuslain työrauhavelvoitteen alaisia. Valtion virkaehtosopimuslain 8 §:n 2 momentin mukaan kaikki työtaistelutoimenpiteet ovat kiellettyjä, jos niillä pyritään vaikuttamaan muuhun kuin laissa mainittuihin sopimuksenvaraisiin asioihin. Kyseessä on siis pysyvä työrauhavelvoite. Myös säännöksen 1 momentissa mainitut työtaistelutoimenpiteet ovat kiellettyjä, jos niillä pyritään vaikuttamaan muuhun kuin mainitun lain 2 §:n mukaan sopimuksenvaraisiin asioihin. Valtion virkaehtosopimuslain 2 §:n 2 momentissa on todettu asiat, jotka eivät ole palvelussuhteen ehtoja ja joista ei voida sopia. Palvelussuhteen ehtoja eivät ole virastojen ja laitosten järjestysmuodon perusteet tai muu virkakoneiston järjestely, viran perustaminen tai lakkauttaminen, viranomaisen tehtävät tai sisäinen työnjako, työn johtaminen, työmenetelmät eikä virkasuhteen syntyminen taikka sen lakkaaminen, lukuun ottamatta irtisanomisaikaa ja irtisanomisen perusteita. Tässä tapauksessa on kyse pysyvän työrauhavelvoitteen rikkomisesta. Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry:n jäsenet Finavian Etelä-Suomen ja Pohjois-Suomen lennonvarmistuskeskuksissa poistuivat työpaikoiltaan 29.4.2009 kello 16.00. Työnseisaus kesti kaksi tuntia ja päättyi kello 18.00. Lakkoon osallistui 14 lennonjohtajaa. Lennonjohtajien työnseisaus oli mielenilmaus Finavian päätökselle lakkauttaa Pohjois-Suomen lennonvarmistuskeskus ja keskittää kaikki aluelennonjohtopalvelut Tampereelle. Kaksi tuntia kestänyt työnseisaus aiheutti lentojen myöhästymisiä. Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry on järjestänyt työtaistelun. Ammattijärjestön luottamushenkilöt olivat mukana järjestämässä lakkoa ja toimeenpanemassa sitä. Lakolla yritettiin vaikuttaa työnantajan oikeuteen johtaa ja järjestellä töitä. Näin ollen Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry on rikkonut työrauhavelvollisuutensa. Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry on sitoutunut valtion virkaehtosopimuslain ja virkaehtosopimusten mukaiseen työrauhavelvoitteeseen. Yhdistys on tietoisesti rikkonut valtion virkamieslain säännöksiä ja osoittanut ilmeistä piittaamattomuutta valtion virkaehtosopimuslaissa säädettyä ehdotonta työrauhavelvoitetta kohtaan. Tämä tulee ottaa hyvityssakon suuruutta määrätessä huomioon. Hyvityssakon määrää korottavana seikkana on pidettävä myös sitä, että työnantaja ei ole antanut työtaisteluun mitään aihetta ja että työtaistelu on kohdistunut työnjohto-oikeuteen ja asiaan, josta päättäminen kuuluu yksinomaan työnantajalle. Lisäksi työtaistelusta on aiheutunut haittaa lentoliikenteelle, koska lennot myöhästyivät. VASTAUSSuomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry ei ole kiistänyt kannetta. Ulosmarssi johtui Finavian päätöksestä lakkauttaa Pohjois-Suomen lennonvarmistuskeskus ja keskittää toiminnot Tampereelle. Vastaajayhdistys oli mukana työryhmän selvitystyössä, joka tehtiin kevään 2009 aikana. Ennen työryhmän viimeistä kokousta vastaajayhdistyksen edustajat ilmoittivat, etteivät pääse osallistumaan kokoukseen. Finavian edustajat päättivät kuitenkin tehdä työryhmän loppuyhteenvedon ilman vastaajayhdistyksen läsnäoloa ja mahdollisuutta vaikuttaa loppuyhteenvetoon. Vastaajayhdistyksen puheenjohtaja A oli useaan otteeseen yhteydessä Finavian hallituksen puheenjohtajaan B:hen, joka omalta osaltaan lupasi jättää asian hallituksessa pöydälle lisäselvityksiä varten. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan hallituksen kokouksessa päätettiin lakkauttaa Pohjois-Suomen lennonvarmistuskeskus 1.1.2010 alkaen. Valittu toimintamalli on vastaajayhdistyksen mielestä lentoturvallisuuden kannalta puutteellinen. Päätös tehtiin kiireellä ja kaikkia asiaan vaikuttavia seikkoja ei käsitelty asianmukaisesti. Ulosmarssi oli mielenilmaus Finavian yksipuolista toimintaa kohtaan. Valtion virkaehtosopimuslain 20 §:n mukaan hyvityssakkoa tuomittaessa on otettava huomioon toisen osapuolen rikkomukseen mahdollisesti antama aihe ja yhdistyksen koko. Lakkauttamisesta oli tehty päätös Finavian hallituksessa, vaikka etukäteen oli annettu ymmärtää asian jäävän hallituksessa vielä pöydälle lisäselvityksiä varten, jotta vastaajayhdistyksellä olisi ollut mahdollisuus vielä esittää näkemyksiään. Tämä seikka yhdessä yhdistyksen jäsenmäärän kanssa on otettava huomioon hyvityssakkoa alentavana tekijänä. Yhdistyksessä on 270 jäsentä. Asian laatu huomioon ottaen kantajan kohtuullisina oikeudenkäyntikuluina voidaan pitää 400 euroa. TODISTELU Kantajan kirjalliset todisteet Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry:n tiedote 29.4.2009. TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISUTyötaistelu Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry on kanteessa kerrotuin tavoin järjestänyt työnseisauksen Etelä-Suomen ja Pohjois-Suomen lennonvarmistuskeskuksissa 29.4.2009 kello 16 ja 18 välisenä aikana. Lakkoon on osallistunut 14 Finnavian lennonjohtajaa. Valtion virkaehtosopimuslain ja virkaehtosopimuksen vastainen menettely Työtaistelun syyksi on ilmoitettu Finnavian päätös lakkauttaa Pohjois-Suomen lennonvarmistuskeskus 1.1.2010 alkaen. Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry on siten pyrkinyt työtaistelulla vaikuttamaan virkakoneiston järjestelyyn ja siis muihin kuin valtion virkaehtosopimuslain 2 §:n mukaan sopimuksenvaraisiin asioihin. Järjestö on myöntänyt, että työtaistelu on ollut valtion virkaehtosopimuslain 8 §:n 2 momentin vastainen. Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry on tehnyt päätöksen työtaistelun järjestämisestä ja siten rikkonut työrauhavelvollisuutensa. Hyvityssakon määrä Hyvityssakon määrää harkittaessa on valtion virkaehtosopimuslain 20 §:n mukaisesti otettu huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat kuten lakon kesto, siihen osallistuneiden määrä ja lakosta aiheutuneet vahingot. Asiassa ei ole esitetty laissa tarkoitettuja erityisiä perusteita sakon määrän nostamiselle tai sen alentamiselle. Oikeudenkäyntikulut Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry on työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n 2 momentin nojalla jutun hävitessään velvollinen korvaamaan Liikenne- ja Erityisalojen Työnantajat ry:n oikeudenkäyntikulut. Oikeudenkäyntikulujen määräksi on ilmoitettu 1.412,50 euroa, mitä vastaaja on paljoksunut 400 euroa ylittävältä osalta yksilöimättä muutoin kiistämisperusteita. Työtuomioistuin toteaa, että kantaja on esittänyt erittelyn suoritetuista toimenpiteistä ja aiheutuneista kustannuksista. Toimenpiteet ovat olleet asian ajamiseksi tarpeellisia ja niistä vaadittu palkkio kohtuullinen. Kustannukset koostuvat oikeudenkäyntimaksusta ja arvonlisäverosta. Oikeudenkäyntikuluvaatimus on kaikilta osin perusteltu. Tuomiolauselma Työtuomioistuin tuomitsee valtion virkaehtosopimuslain 8 §:n 2 momentin, 19 ja 20 §:n nojalla Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry:n maksamaan Liikenne- ja Erityisalojen Työnantajat ry:lle hyvityssakkoa työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 1.500 euroa. Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry velvoitetaan lisäksi korvaamaan Liikenne- ja Erityisalojen Työnantajat ry:n oikeudenkäyntikulut 1.412,50 eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä. Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Äimä, Sutela, Parikka, Lehto ja Kauppala jäseninä. Esittelijä on ollut Engblom. Tuomio on yksimielinen. |
|
![]() ![]() ![]() ![]() |