Työtuomioistuin - Arbetsdomstolen
Työtuomioistuin
Tehtävät   Työtuomioistuimen ratkaisut   Tiedote   Kokoonpano ja toiminta   
Jäsenet   Toimitilat   Yhteystiedot   Sivukartta - Tietoa sivustosta   

Tulostusversio  Tulosta sivu


Arbetsdomstolen
Labour Court



Etusivu - Työtuomioistuimen ratkaisut - Uusimmat ratkaisut - TT:2009-144

Työtuomioistuimen ratkaisut

TT:2009-144

Antopäivä 30.12.2009
Diaarinumero R 122/09


Lakko
Työrauhavelvollisuuden rikkominen
Työtaistelu

Lakon syyksi oli ilmoitettu viiden työntekijän irtisanominen. Lakko oli siten kohdistunut työehtosopimuslain 8 §:ssä kielletyin tavoin työehtosopimuksen osana sovellettavaan yleissopimuksen määräykseen, jonka mukaan työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä.

Työnseisaus oli päätetty panna toimeen työmaakokouksessa tehdyllä työntekijöiden yhteisellä päätöksellä. Pääluottamusmies oli osallistunut työmaakokoukseen ja esitellyt työntekijöiden vaatimukset työnantajalle. Hän oli näin asettunut tukemaan lakkoa. Lisäksi osastonluottamusmies oli osallistunut lakkoon. Ammattiosaston, joka vastaa edustajiensa työrauhavelvoitteen vastaisesta toiminnasta, katsottiin rikkoneen työrauhavelvollisuutensa.

TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 144

KANTAJA

Teknologiateollisuus ry

VASTAAJA

Metallityöväen Liitto ry

KUULTAVA

Loimaan metallityöväen ammattiosasto ry

ASIA

Työrauhavelvollisuuden rikkominen

KANNE

Vaatimukset

Teknologiateollisuus ry on vaatinut, että työtuomioistuin

  • ensisijaisesti tuomitsee Loimaan metallityöväen ammattiosasto ry:n työehtosopimuksen ja työehtosopimuslain mukaisen työrauhavelvollisuutensa rikkomisesta hyvityssakkoon,
  • toissijaisesti tuomitsee mainitun ammattiosaston työehtosopimuksen ja työehtosopimuslain mukaisen valvontavelvollisuutensa laiminlyönnistä hyvityssakkoon, ja
  • velvoittaa ammattiosaston korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 723 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 30 päivän kuluttua työtuomioistuimen tuomion antamisesta lukien.

Perusteet

Ofa Oy Ab:n Loimaan toimipisteessä järjestettiin lakko, joka alkoi 25.9.2009 klo 06 ja päättyi samana päivänä kello 22. Työpaikalla työskentelee 57 työntekijää, joista lakkoon osallistui 25. Muut työntekijät olivat muista syistä poissa työpaikalta. Suurin osa työntekijöistä kuuluu kuultavaan ammattiosastoon. Metallin pääluottamusmies edustaa toimipisteen kaikkia työntekijöitä.

Työntekijät olivat päättäneet lakkoon ryhtymisestä työmaakokouksessa 24.9.2009 kello 13.30. Pääluottamusmies ilmoitti asiasta kello 14 työnantajalle, joka vaati työrauhan välitöntä palauttamista. Ammattiosaston edustajat eivät kuitenkaan ryhtyneet toimenpiteisiin työrauhan turvaamiseksi. Mahdollisesti tehdyt, työnantajalle tuntemattomaksi jääneet toimenpiteet eivät ainakaan olleet riittäviä.

Ammattiosasto on rikkonut työrauhavelvollisuuttaan, koska ammattiosaston edustajat asettuivat toiminnallaan tukemaan lakkoa. Ammattiosaston puheenjohtaja ja pääluottamusmies on osallistunut lakkoa koskevaan päätöksentekoon. Lisäksi lakkoon ovat osallistuneet varapääluottamusmies ja osastonluottamusmies.

Vähintäänkin ammattiosasto on laiminlyönyt työehtosopimuslain mukaan sille kuuluvan valvontavelvollisuutensa sallimalla jäsentensä ryhtyä työehtosopimuksen ja työehtosopimuslain vastaiseen työtaisteluun sekä laiminlyömällä ryhtyä riittäviin toimenpiteisiin työrauhan ylläpitämiseksi ja palauttamiseksi.

Pääluottamusmies ilmoitti lakon syyksi sen, että työnantaja irtisanoi viisi työntekijää. Työtaistelu kohdistui siten työehtosopimuksen osana sovellettavan yleissopimuksen työntekijöiden ottamista ja erottamista koskevaan määräykseen.

Lakko aiheutti noin 200 henkilötyötuntia vastaavan tuotannon menetyksen eli euromääräisesti noin 18.500 euroa.

VASTAUS

Metallityöväen Liitto ry, jonka lausumaan Loimaan metallityöväen ammattiosasto ry on osaltaan yhtynyt, on myöntänyt kanteesta ilmenevät tapahtumatiedot oikeiksi.

Luottamusmiehet joutuivat mukaan selkkaukseen, mutta eivät osallistuneet lakkoa koskevaan päätöksentekoon. Kokouksessa luottamusmiehet ilmoittivat, mitä lakosta seuraa.

Kantajan oikeudenkäyntikuluvaatimukseen ei ole ollut huomauttamista.

Ammattiosastossa on noin 400 maksavaa jäsentä.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

1. Pääluottamusmiehen allekirjoittama muistio työmaakokouksesta 24.9.2009.
2. Muistio pääluottamusmiehen tiedonannosta työnantajalle.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Työtaistelutoimenpiteet ja niiden kohdistuminen työehtosopimukseen

Ofa Oy Ab:n Loimaan toimipisteen 25 työntekijää ovat olleet kanteessa kerrotuin tavoin lakossa 25.9.2009 kello 06.00-22.00.

Lakon syyksi on ilmoitettu viiden työntekijän irtisanominen. Lakko on siten kohdistunut työehtosopimuslain 8 §:ssä kielletyin tavoin työehtosopimuksen osana sovellettavaan yleissopimuksen määräykseen, jonka mukaan työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä.

Ammattiosaston vastuu

Työnseisaus on päätetty panna toimeen työntekijöiden yhteisellä päätöksellä 24.9.2009 pidetyssä työmaakokouksessa. Pääluottamusmies on osallistunut työmaakokoukseen ja esitellyt työntekijöiden vaatimukset työnantajalle. Hän on näin asettunut tukemaan lakkoa. Lisäksi osastonluottamusmies on osallistunut lakkoon. Ammattiosasto, joka vastaa edustajiensa työrauhavelvoitteen vastaisesta toiminnasta, on rikkonut työrauhavelvollisuutensa.

Oikeudenkäyntikulut

Loimaan metallityöväen ammattiosasto ry on työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n 2 momentin nojalla jutun hävitessään velvollinen korvaamaan Teknologiateollisuus ry:n oikeudenkäyntikulut. Vaadittu korvauksen määrä 723 euroa on riidaton.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla Loimaan metallityöväen ammattiosasto ry:n maksamaan Teknologiateollisuus ry:lle hyvityssakkoa työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 2.000 euroa.

Lisäksi Loimaan metallityöväen ammattiosasto ry velvoitetaan korvaamaan Teknologiateollisuus ry:n oikeudenkäyntikulut 723 eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Suviranta, Äimälä, K. Rautiainen, Vuorio ja Forsén jäseninä. Esittelijä on ollut Engblom.

Tuomio on yksimielinen.



Tulosta sivuTakaisin ylös