Työtuomioistuin - Arbetsdomstolen
Työtuomioistuin
Tehtävät   Työtuomioistuimen ratkaisut   Tiedote   Kokoonpano ja toiminta   
Jäsenet   Toimitilat   Yhteystiedot   Sivukartta - Tietoa sivustosta   

Tulostusversio  Tulosta sivu


Arbetsdomstolen
Labour Court



Etusivu - Työtuomioistuimen ratkaisut - Uusimmat ratkaisut - TT:2010-9

Työtuomioistuimen ratkaisut

TT:2010-9

Antopäivä 21.1.2010
Diaarinumero R 92/09


Luottamusmiehen siirto toiseen työhön
Työehtosopimuksen tulkinta
Valvontavelvollisuus

Kemianalan toimihenkilösopimuksen osana noudatettavan yhteistoimintasopimuksen mu­kaan luottamusmiehenä toimivaa toimihenkilöä ei tätä tehtävää hoitaessaan tai sen takia saa siirtää alempipalkkaiseen työhön kuin missä hän oli asianomaiseen tehtävään valituksi tul­lessaan.

Mainitun määräyksen tulkinnasta esitetystä selvityksestä kuten ei myöskään määräyksen sa­namuodosta ollut saatavissa tukea sille tulkinnalle, että jotku siirtotilanteet olisi ollut tarkoi­tus jättää määräyksen soveltamisen ulkopuolelle. Työnantaja oli siten menetellyt yhteistoi-m­intasopimuksen luottamusmiehen siirtämistä koskevan määräyksen vastaisesti siirtäes­sään vuoromestarina toimineen pääluottamusmiehen vuoromestareiden tehtävien loppumisen vuoksi päivätyöhön turvallisuusteknikoksi ja jättäessään kompensoimatta pääluottamusmie­helle siirrosta muun muassa vuorolisien ja sunnuntaityökorvausten menetyksenä aiheutu­neen ansionmenetyksen täysimääräisesti.

Työnantajaliitto oli laiminlyönyt asiassa valvontavelvollisuutensa.

TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 9

KANTAJA

Toimihenkilöunioni TU ry

VASTAAJA

Kemianteollisuus KT ry

KUULTAVA

Sachtleben Pigments Oy

ASIA

Työehtosopimuksen tulkinta

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 2.11.2009
Pääkäsittely 22.12.2009

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Kemianteollisuus KT ry:n ja Toimihenkilöunioni TU ry:n välillä ajaksi 5.10.2007 - 30.4.2010 tehdyn kemianalan toimihenkilösopimuksen osana noudatettavan kemianteolli­suuden yhteistoimintasopimuksen luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun asemaa koske­vassa 3.2. kohdassa on muun muassa seuraava määräys:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
Luottamusmiehenä, osaston osastoluottamusmiehenä tai työsuojeluvaltuutettu­na toimivaa toimihenkilöä ei tätä tehtävää hoitaessaan tai sen tähden saa siirtää alempipalkkaiseen työhön, kuin missä hän oli ao. tehtävään valituksi tulles­saan.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Vaatimukset

Toimihenkilöunioni TU ry on vaatinut, että työtuomioistuin

  • vahvistaa, että Sachtleben Pigments Oy on menetellyt Kemianteollisuus KT ry:n ja Toimi­henkilöunioni TU ry:n välisen kemianalan toimihenkilösopimuksen osana noudatettavan ke­mianteollisuuden yhteistoimintasopimuksen 3.2 kohdan vastaisesti siirtäessään luottamus­mies A:n käyttömestarin tehtävistä huonompipalkkaiseen päivätyöhön turvallisuusteknikoksi ja jättäessään kompensoimatta siirrosta muun muassa vuorolisien ja sunnuntaityökorvausten menetyksenä aiheutuneen ansionmenetyksen täysimääräisesti ja
  • tuomitsee Kemianteollisuus KT ry:n hyvityssakkoon työehtosopimuslain 8 §:n 2 momentin 9 §:n ja 10 §:n nojalla valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Toimihenkilöunioni TU ry on lisäksi vaatinut Kemianteollisuus KT ry:n velvoittamista korvaa­maan Toimihenkilöunioni TU ry:n oikeudenkäyntikulut korkolain 4 §:n 1 momentin mukai­sine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

Perusteet

A on työskennellyt Sachtleben Pigments Oy:n ja sen edeltäjän palveluksessa 10.8.1981 alkaen. Vuoden 1997 kesäkuusta lukien hän on työskennellyt toimihenkilötehtä­vissä keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ensin vuorotyönjohtajana ja vuodesta 2005 al­kaen käyttömestarina. Toimihenkilötehtävissä toimiessaan A on hoitanut ensin osasto­luottamusmiehen tehtäviä vuonna 2002 ja sittemmin työpaikan toimihenkilötyöehtosopi­muksen mukaisia pääluottamusmiehen tehtäviä vuodesta 2003 alkaen.

Työnantaja siirsi A:n 1.2.2008 käyttömestarin keskeytymättömästä kolmivuorotyöstä päivätyöhön turvallisuusteknikoksi. Siirron seurauksena A:n henkilökohtainen palkka aleni, koska työnantaja ei suostunut jatkamaan muun muassa vuorolisien ja sunnuntaityö­korvausten maksamista siirtohetkellä käytössä olleen seeman edellyttämällä tavalla. Työn­antaja suoritti A:lle osasuorituksena 5.000 euroa kahdessa erässä toukokuun ja elokuun 2008 palkanmaksun yhteydessä.

A on siirretty alempipalkkaiseen tehtävään työehtosopimusmääräyksen vastaisesti. Mikäli A olisi saanut luottamusmieheksi valintahetkellään voimassa olleen työaika­muotonsa mukaiset korvaukset myös 1.2.2008 jälkeen, hänen säännöllisen työaikansa ansio­taso ajalla 1.2. - 31.12.2008 olisi ollut 60.095 euroa eli 7.816 euroa korkeampi kuin päivä­työssä, vaikka työnantajan osasuorituksena maksama 5.000 euroakin otetaan huomioon ja ajalla 1.1.2009 - 30.6.2009 noin 32.760 euroa eli 8.939 euroa korkeampi kuin päivätyössä. Työnantajan tekemästä osasuorituksesta huolimatta palkka on jäänyt pysyvästi entisiä an­sioita alhaisemmaksi.

Yhteistoimintasopimuksen luottamusmiehen siirtämistä koskeva määräys turvaa A:n palkan määräytymisen sillä tavoin kuin se oli pääluottamusmiesvalinnan 2007 - 2008 tapah­duttua. Sisällöltään vastaavaa yhdysmiessopimuksen määräystä on jo vuodesta 1974 tulkittu siten, että sillä on tarkoitettu turvata vuorotyössä toimivan yhdysmiehen siirtäminen päivä­työhön ansiotasoa alentamatta.

Vuoden 1974 yhdysmiessopimus kumottiin 16.1.1990 allekirjoitetulla yhdysmiessopimuk­sella, johon määräys siirtyi sellaisin muutoksin, että se yhdysmiehen lisäksi koski myös osastoyhdysmiestä. Vuoden 1990 yhdysmiessopimusta sovellettiin kemianteollisuudessa osana alan toimihenkilöitä koskevaa työehtosopimusta 19.12.1997 allekirjoitetun alakohtai­sen yhteistoimintasopimuksen voimaantuloon 1.1.1998 saakka.

Kemianteollisuuden toimihenkilöille solmittiin ensimmäinen yhteinen toimihenkilösopimus ajalle 1.1.1998 - 15.1.2000. Tätä työehtosopimusta koskevissa neuvotteluissa neuvoteltiin myös uusi yhteinen yhteistoimintasopimus, jossa yhdistettiin teknisiä toimihenkilöitä koskenut vuoden 1990 yhdysmiessopimus, teollisuustoimihenkilöitä koskenut vuoden 1990 luotta­musmiessopimus sekä sopimukset työsuojeluyhteistoiminnasta toimistoissa ja työsuojeluyh­teistyöstä työpaikoilla. Samalla sopimukseen sisällytettiin myös työsuojeluvaltuutettuja kos­kevat määräykset. Uuteen luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun siirtämistä koskevaan määräykseen otetulla tekstillä "alempipalkkaiseen työhön" ei muutettu siirtosuojamääräyk­sen sisältöä siitä, mikä se oli ollut jo 1970-luvulta alkaen.

Työtuomioistuin on käsitellyt vuoden 1974 yhdysmiessopimuksen luottamusmiehen siirtä­mistä koskevaa määräystä tuomiossaan TT:1977-69. Ratkaisun perusteluista on luettavissa, että keskusteltaessa aikanaan kysymyksessä olevasta määräyksestä ja huonom­pipalkkainen työ -käsitteen tulkinnasta STK ry:n ja STTK-T ry:n välisissä neuvotteluissa oli palkansaajakeskusjärjestön tahol­ta erityisesti "kiinnitetty huomiota vuorotyössä toimivan yhdysmiehen siirtämiseen päivä­työhön sekä tämän vaikutuksesta ansion turvaamisessa". Vuonna 1974 solmitun yhdysmies­sopimuksen yhdysmiehen siirtämistä koskeva 8 § vastasi sanamuodoltaan kemianalan yh­teistoimintasopimuksen vastaavaa määräystä sillä poikkeuksella, että huonompipalkkainen on korvattu sanalla alempipalkkainen.

Ansion alenema näissä tapauksissa on 1970-luvulla ja edelleenkin johtunut lisien ja sunnun­taityökorvausten menetyksestä, joilla on huomattava vaikutus keskeytymätöntä kolmivuoro­työtä tekevän toimihenkilön henkilökohtaisen palkan määrään.

Työtuomioistuin on tuomiollaan TT:2008-106 todennut, että siirtosuoja koskee luottamus­miehen ansiotasoa ja oikeutta vuorotyöstä päivätyöhön tapahtuneen siirron johdosta saamat­ta jääneisiin vuoro- ja muihin vastaaviin lisiin. Tuomiossa oli kyse paperiteollisuuden toimi­henkilösopimusten osana noudatetun luottamusmiessopimuksen nyt riidanalaista määräystä vastaavan määräyksen tulkinnasta.

Kemianteollisuus KT ry on edellä mainitusta tuomiosta huolimatta katsonut, että Sachtle­ben Pigments Oy ei ole menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti. Kantaa on perusteltu sil­lä, että siirto on johtunut vuoromestarin tehtävien loppumisesta. Yhteistoimintasopimuksen määräys kieltää siirron alempipalkkaiseen tehtävään. Siirron syy ei oikeuta poikkeamaan tästä.

Kemianteollisuus KT ry on rikkonut valvontavelvollisuutta hyväksyessään yhtiön menette­lyn. Liiton olisi työtuomioistuimen tuomion TT:2008-106 perusteella pitänyt havaita jäsen­työnantajansa menettely sopimuksen vastaiseksi ja vaatia siltä sopimuksen noudattamista.

Paikalliset erimielisyysneuvottelut Sachtleben Pigments Oy:ssä saatettiin loppuun 1.12.2008 ja 8.12.2008 käydyissä neuvotteluissa. Asiasta on neuvoteltu liittojen välillä 26.2.2009 työ­ehtosopimuksen neuvottelujärjestyksen edellyttämällä tavalla.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Kemianteollisuus KT ry on vastauksessaan, johon Sachtleben Pigments Oy on osaltaan yhty­nyt, kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Kemianteollisuus KT ry on vaatinut Toimihenkilöunioni TU ry:n velvoittamista korvaa­maan työnantajaliiton oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Kanteen kiistämisen perusteet

Työehtosopimuksen osana noudatettavan yhteistoimintasopimuksen luottamusmiehen siir­tosuojaa koskevat määräykset tulevat sovellettaviksi silloin, kun luottamusmies siirretään toiseen tehtävään, mutta hänen aiemmin hoitamansa työ jää jäljelle. Käsiteltävänä olevassa asiassa ei ole kysymys tällaisesta tilanteesta ja siksi siirtosuojaa koskevaa määräystä ei so­velleta.

A oli hoitanut toimihenkilöiden pääluottamusmiehen tehtäviä vuodesta 2003 alkaen ja työskennellyt keskeytymättömässä kolmivuorotyössä tuotannon käyttömestarina (vuoromes­tarina).

Vuoden 2007 syksyllä loka-marraskuussa käytiin silloiselta nimeltään Kemira Pigments Oy:ssä yt-neuvottelut toiminnan tehostamiseksi. Osana näitä tehostamistoimenpiteitä tuotan­to-osastolla siirryttiin operatiivisten toimintojen osalta uuteen toimintamalliin, jonka yhtey­dessä lopetettiin vuoromestarin tehtävät. Työnantaja irtisanoi 56 henkilöä.

A:n silloinen työ päättyi, eikä tuotantoon jäänyt muitakaan vuorotyönä suoritettavia toimihenkilötehtäviä eli vuorotyöt päättyivät A:n edustaman henkilöstöryhmän osalta kokonaan. Viidestä vuoromestarista neljä voitiin sijoittaa irtisanomisen asemesta päivätyö­hön ja yksi vuoromestari irtisanottiin.

Työnantaja esitteli jo käydyissä yt-neuvotteluissa EHSQ-toiminnon uuden organisaatiomal­lin ja sinne kaavaillun turvallisuusteknikon tehtävän turvallisuuspäällikön alaisuuteen. Tätä tehtävää tarjottiin A:lle, koska hänellä katsottiin olevan edellytykset hoitaa tehtävää menestyksekkäästi. A allekirjoitti hänelle tarjotun turvallisuusteknikon tehtävänkuvan 14.12.2007 ja alkoi hoitaa tuota tehtävää 1.2.2008 alkaen. A:n palkkaluokka säilyi en­tisellään, jonka lisäksi työnantaja maksoi A:n suostumuksella hänelle kahdessa erässä yhteensä 5.000 euroa motivaatiorahana ja korvauksena päivätyöhön siirtymisestä. A on siten itsekin todennut ja hyväksynyt sen tosiasian, ettei toimihenkilöille enää ol­lut tarjota tuotannossa vuorotyötä.

Koska kyseessä oli uusi päivätyössä suoritettava tehtävä, ei siinä makseta työhön kuulumat­tomia haittalisiä. A:n pääluottamusmiesasema ei muuta tätä tilannetta, koska hänen en­tinen työnsä oli lakannut olemasta. Työnantaja ei ole menettelyt työehtosopimusmääräysten vastaisesti.

TODISTELU

Kantajan henkilötodistelu

1. Entinen edunvalvontajohtaja B
2. Sopimusjohtaja C

Vastaajan henkilötodistelu

1. Toimitusjohtaja D

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Tausta ja erimielisyys

Sachtleben Pigments Oy:n palveluksessa käyttömestarina työskennellyt A on toiminut ke­mianalan toimihenkilösopimuksen mukaisena pääluottamusmiehenä vuodesta 2003 alkaen. Toiminnan tehostamista koskeneiden yt-neuvottelujen jälkeen vuoromestarei­den tehtävät lopetettiin, minkä vuoksi viidestä vuoromestarista yksi irtisanottiin ja neljä si­joitettiin päi­vätyöhön. Uudelleenjärjestelyjen yhteydessä A sijoitettiin turvallisuustek­nikoksi. Siir­ron yhteydessä A:n palkkaluokka säilytettiin entisellään. Siirto on kuiten­kin merkinnyt A:n henkilökohtaisen palkan alenemista, koska hänelle ei ole turvalli­suusteknikon työssä maksettu vuorotyössä maksettuja lisiä kuten vuorolisiä ja sunnuntaikor­vauksia.

Asianosaisten välillä vallitsee erimielisyys siitä, onko työnantaja menetellyt kemianteolli­suuden yhteistoimintasopimuksen vastaisesti siirtäessään A:n turvallisuusteknikon työ­hön siten, että hänen henkilökohtainen palkkansa on alentunut aikaisemmasta. Kemianteolli­suus KT ry on katsonut, että yhteistoimintasopimuksen siirtosuojaa koskevat määräykset ei­vät tule sovellettaviksi tilanteessa, jossa luottamusmiehen aikaisemmin hoitamat tehtävät loppuvat kokonaan.

Asian pääkäsittelyistunnossa Kemianteollisuus KT ry on esittänyt, että siinäkään tapaukses­sa, että siirtosuojamääräysten katsottaisiin koskevan myös edellä mainittua tilannetta, A:lla ei ole yhteistoimintasopimuksen siirtosuojamääräyksen nojalla oikeutta olosuhdelisi­nä pidettäviin vuorolisiin. Työtuomioistuimesta annetun lain 31 §:n 2 momentin mukaan pääkäsittelyssä asianosainen ei saa vedota sellaiseen seikkaan, johon ei ole vedottu valmiste­lussa, ellei asianosainen saata todennäköiseksi, että hänen menettelynsä johtuu pätevästä syystä. Tällaiseen syyhyn ei tässä tapauksessa ole vedottu. Tämän vuoksi työtuomioistuin edellä mainitun lainkohdan nojalla jättää väitteen huomiotta.

Työehtosopimuksen tulkinnasta esitetty selvitys

Toimihenkilöunioni TU ry:n entinen edunvalvontajohtaja B on vuoden 1973 joulu­kuusta al­kaen ollut mainitun järjestön edeltäjän Teknisten Liitto ry:n palveluksessa ja osal­listunut toimihenkilöpuolen edustajana työehtosopimusneuvotteluihin vuoden 1974 keväästä alkaen 1990-luvun puoliväliin asti lukuun ottamatta paria sopimuskierrosta 1970-luvun loppupuolella. Yhdysmiessopimuksen luottamusmiehen siirtosuojaa koskeva määräys on säily­nyt vuodesta 1974 lähtien asiallisesti samansisältöisenä myös vuonna 1990 uudistetussa yh­dysmiessopimuksessa samoin kuin yhdysmiessopimusten jälkeen solmituissa alakohtaisissa työehtosopimuksissa. Määräyksen piiriin on kuitenkin otettu sittemmin osastoyhdysmiehet ja myös työsuojeluvaltuutettu. Alakohtaisissa työehtosopimuksissa yhdysmies on myös kor­vattu luottamusmiehellä ja huonompipalkkainen työ on muutettu alempipalkkaiseksi. Yh­dysmiessopimusta koskeneiden neuvottelujen yhteydessä ei ole keskusteltu siitä, minkälai­siin tilanteisiin mainittua siirtosuojaa koskevaa määräystä sovelletaan. B:n mukaan määräys koskee kaikkia tilanteita, joissa siirto tapahtuu työnantajan aloitteesta.

C, joka toimii Toimihenkilöunioni TU ry:ssä sopimusjohtajana ja jonka vastuu­alueena on teollisuus, on ollut järjestön palveluksessa vuoden 1990 lokakuusta alkaen. Työehtosopimusasiamiehenä hän on edellä mainitusta ajankohdasta alkaen osallistunut kemian­alan työehtosopimusneuvotteluihin. Keskusjärjestöjen välisiä sopimuksia ryhdyttiin 1990­-luvun puolivälissä korvaamaan alakohtaisilla työehtosopimuksia, ja myös teollisuustoimihenkilöitä varten laadittu luottamusmiessopimus ja teknisiä toimihenkilöitä koskeva yhdys­miessopimus yhdistettiin kemianteollisuuden alalla noudatettavaksi kemianteollisuuden yh­teistoimintasopimukseksi. Yhdysmiessopimuksen ja luottamusmiessopimuksen siirtosuojaa koske­vaan määräykseen ei ole missään vaiheessa tehty asiallisia muutoksia. C:n mukaan määräyksen sanamuoto on selvä siinä, että se koskee kaikkia siirtoja siirron syystä riippu­matta. Työehtosopimusneuvotteluissa ei myöskään ole koskaan tullut esille se, että määräys ei soveltuisi johonkin siirtotilanteeseen. Käytännössä työnantajat ovat myös mene­telleet si­ten, että vuorotyöstä päivätyöhön siirretylle luottamusmiehelle maksetaan aikaisem­man vuorotyön mukaiset lisät. C:llä ei ollut tietoa muista sellaisista tapauksista, joissa luottamusmiehen tekemä työ olisi kokonaan loppunut.

D on aikaisemmassa toimessaan Suomen Työnantajain Keskusliitto STK ry:n asiamie­henä ollut vastuussa keskusjärjestöjen välillä laadituista yleisistä sopimuksista. Hän on osal­listunut neuvotteluihin, joissa sovittiin työntekijöitä koskevan keskusjärjestöjen välisen luottamusmiessopimuksen uudistamisesta. D on myös laatinut sopimukseen tehdyt muutokset. Vuonna 1990 sopimukseen ei tehty muita muutoksia kuin se, että sopimukseen otettiin maininta myös varaluottamusmiehistä. Tämän jälkeen käydyissä toimihenkilöiden vastaavia sopimuksia koskevissa neuvotteluissa myös toimihenkilösopimuksiin tehtiin sa­mansisältöiset muutokset, mistä työntekijöitä koskevan sopimuksen osalta oli sovittu

D:n mukaan keskusjärjestöjen välisen työntekijöiden luottamusmiessopimuksen luotta­musmiehen siirtämistä koskevan määräyksen tarkoituksena on ollut taata siirtotilanteessa luottamusmiehen palkkaryhmän säilyminen mutta ei hänelle aikaisemmin maksettuja olo­suhdelisiä. Luottamusmiessopimuksia koskeneiden neuvottelujen yhteydessä ei ole keskus­teltu erilaisista luottamusmiehen siirtotilanteista. D:n mukaan siirtosuojaa koskevaa määräystä tulee noudattaa sellaisissa tilanteissa, joissa luottamusmiehen kanssa samaan hen­kilöstöryhmään kuuluvia työntekijöitä on edelleen työpaikalla työssä. Jos koko se henki­löstöryhmä, johon luottamusmies kuuluu, häviää, voidaan luottamusmiehen siirron yhtey­dessä noudattaa työn kokonaan loppumiseen sovellettavia periaatteita.

Arviointi ja johtopäätökset

Kemianteollisuuden toimihenkilösopimuksen osana noudatettavaan 1.1.1998 voimaan tul­leeseen yhteistoimintasopimukseen on otettu määräys, jossa todetaan, että luottamusmiehen­ä, osaston osastoluottamusmiehenä tai työsuojeluvaltuutettu­na toimivaa toimihenki­löä ei tätä tehtävää hoitaessaan tai sen tähden saa siirtää alempipalkkaiseen työhön, kuin missä hän oli ao. tehtävään valituksi tulles­saan. Yhteistoimintasopimuksella on korvattu teknisiä toimi­henkilöitä koskenut yhdysmiessopimus ja teollisuuden toimihenki­löitä koskenut luottamus­miessopimus, jotka olivat olleet uudistettuina voimassa vuodesta 1990. Jo tätä aikaisemmin voimassa olleisiin keskusjärjestöjen välisiin luottamusmiehiä kos­keviin sopimuksiin on vuo­desta 1974 alkaen sisältynyt asiallisesti vastaavaa luottamusmie­hen siirtämistä koskeva määräys.

Esitetyn selvityksen mukaan neuvotteluissa, jotka ovat koskeneet yhdysmiessopimusta tai toimihenkilöiden luottamusmiehiä koskeneita keskusjärjestöjen välisiä sopimuksia, ei ole keskusteltu siitä, minkälaisia luottamusmiehen siirtoja määräys koskee. Myöskään kemian­teollisuuden yhteistoimintasopimusta koskeneiden neuvottelujen yhteydessä ei tämän asian ole näytetty olleen esillä.

Määräyksen sanamuodosta ei ole saatavissa tukea sellaiselle tul­kinnalle, että esimerkiksi ta­loudellisista ja tuotannollisista syistä johtuvat luottamusmiehen siirrot toisiin tehtäviin olisi ollut tarkoitus jättää määräyksen soveltamisen ulkopuolelle. Näin asiaa ei ole tulkittu myös­kään oi­keuskäytännössä. Muun muassa työtuomioistuimen tuomiolla TT:1977-69 ratkaistus­sa asias­sa on ollut kysymys tilanteesta, jossa yhdysmiehen siirtäminen toiseen työhön on johtunut tuo­tannollisista ja taloudellisista syistä.

D:n kertoman mukaan siirtosuojamääräyksen soveltamisen ulkopuolelle jäävät sellai­set tilanteet, joissa luottamusmiehen siirto perustuu taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin ja työpaikalta loppuvat työt kaikilta luottamusmiehen kanssa samaan henkilöstöryhmään kuu­luvilta työntekijöiltä. Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa ei ole kysymys tällaisesta tilan­teesta. Työpaikalta ovat loppuneet vain vuorotyönä tehtävät toimihenkilötehtävät, mutta ei­vät muut toimihenkilötehtävät.

C:n mukaan kemianalalla noudatetun käytännön mukaan vuorotyöstä päivätyöhön siirretylle luottamusmiehelle on maksettu myös luottamusmiehelle vuorotyössä maksetut li­sät.

Työtuomioistuin on muun muassa tuomiossaan TT:1977-69, 1979-49 ja 1987-110 todennut, että määräys, jolla on kielletty siirtämästä luottamusmies huonompipalkkaiseen työhön, edellyttää palkan säilyttämistä markkamääräisesti entisenä sekä myös palkkaryhmän ja palk­kauksen vaativuusryhmän säilyttämistä samoina kuin ne ovat olleet työntekijän tullessa vali­tuksi luottamusmieheksi. Työtuomioistuimen tuomiossa TT:2008-106 on ollut kysymys pa­periteollisuuden toimihenkilöitä koskevan luottamusmiessopimuksen luottamusmiehen siir­tämistä koskevan määräyksen tulkinnasta. Määräys on samansisältöinen kuin nyt tulkittava­na olevan kemianalan yhteistoimintasopimuksen vastaava määräys. Työtuomioistuin on mainitussa tuomiossaan katsonut työnantajan menetelleen työehtosopimuksen vastaisesti siirtäessään luottamusmiehen vuorotyöstä huonompipalkkaiseen päivätyöhön. Mainitussa ta­pauksessa luottamusmiehen palkkauksen perusteena oleva vaativuusluokitus oli säilytetty päivätyössä ennallaan. Palkan aleneminen oli tuossakin tapauksessa johtunut siitä, että luot­tamusmiehelle ei ollut päivätyössä maksettu vuoro- ja muita hänen aikaisem­paan vuorotyö­hönsä kuuluneita lisiä.

Vaikka A:n palk­kaluokka on siirron yhteydessä säilynyt ennallaan, on aikaisempaan vuorotyöhön kuuluvien vuoro- ja muiden lisien maksamatta jääminen kuitenkin merkinnyt hänen henkilökohtaisen palkkansa alenemista. Tältä osin tilanne on ollut samanlainen kuin työtuomioistuimen edellä mainitussa tuomiossa TT:2008-106. Tämän jutun yhteydessä ei ole esitetty perusteita arvioi­da tilannetta toisin kuin sanotussa tuomiossa.

Sachtleben Pigments Oy on siten menetellyt Kemianteollisuus KT ry:n ja Toimihenkilö­unioni TU ry:n välisen kemianalan toimihenkilösopimuksen osana noudatettavan kemian­teollisuuden yhteistoimintasopimuksen 3.2 kohdan vastaisesti siirtäessään luottamusmies A:n käyttömestarin tehtävistä päivätyöhön turvallisuustek­nikoksi ja jättäessään kompensoimatta siirrosta muun muassa vuorolisien ja sunnuntaityö­korvausten menetyksenä aiheutuneen ansionmenetyksen täysimääräisesti.

Valvontavelvollisuuden laiminlyönti

Toimihenkilöunioni TU ry on asiaa koskeneissa liittojen välisissä erimielisyysneuvotteluissa viitannut toimihenkilöpuolen kannan tueksi työtuomioistuimen tuomioon TT:2008-106. Vii­meistään tuossa vaiheessa Kemianteollisuus KT ry:n olisi tullut havaita työnantajan kannan virheellisyys ja huolehtia siitä, että työnantaja oikaisee menettelynsä työehtosopimuksen mukaiseksi. Kun Kemianteollisuus KT ry ei ole ryhtynyt tällaisiin toimenpiteisiin, on se lai­minlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Oikeudenkäyntikulut

Jutun hävitessään Kemianteollisuus KT ry on työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan Toimihenkilöunioni TU ry:n oikeudenkäyntiku­lut. Kulujen määräksi on ilmoitettu yhteensä 4.088,40 euroa, joista palkkion määrä on 3.570 euroa. Määrä on riitautettu palkkion määrän osalta siltä osin kuin se ylittää 3.000 euroa. Huomioon ottaen asian laatu ja sen hoitamiseksi tarpeelliset toimenpiteet työtuomioistuin katsoo kohtuulliseksi oikeudenkäyntikulujen määräksi myönnetyt 3.518,40 euroa.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Sachtleben Pigments Oy on menetellyt Kemianteollisuus KT ry:n ja Toimi­henkilöunioni TU ry:n välisen kemianalan toimihenkilösopimuksen osana noudatettavan ke­mianteollisuuden yhteistoimintasopimuksen 3.2 kohdan vastaisesti siirtäes­sään luottamusmies A:n käyttömestarin tehtävistä huonompipalkkaiseen päivä­työhön turval­lisuusteknikoksi ja jättäessään kompensoimatta siirrosta muun muassa vuoroli­sien ja sunnuntaityökorvausten menetyksenä aiheutuneen ansionmenetyksen täysimääräises­ti.

Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla Kemianteollisuus KT ry:n maksamaan Toimihenkilöunioni TU ry:lle hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden lai­minlyönnistä 2.000 euroa.

Kemianteollisuus KT ry velvoitetaan korvaamaan Toimihenkilöunioni TU ry:n oikeuden­käyntikulut 3.518,40 eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momen­tissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistui­men tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Kröger, Virtanen, Äimälä, Vuorio ja Lehto jäseninä. Sihteeri on ollut Laurila.

Tuomio on yksimielinen.



Tulosta sivuTakaisin ylös