![]() |
![]() Tehtävät Työtuomioistuimen ratkaisut Tiedote Kokoonpano ja toiminta Jäsenet Toimitilat Yhteystiedot Sivukartta - Tietoa sivustosta |
|
|
Etusivu - Työtuomioistuimen ratkaisut - Uusimmat ratkaisut - TT:2010-11 Työtuomioistuimen ratkaisutTT:2010-11Antopäivä 26.1.2010 Lakko Kahteen eri ammattiosastoon kuuluvien työntekijöiden lakko oli vastalause työnantajan ilmoittamille lomautuksille ja irtisanomisille. Lakko oli siten kohdistunut työehtosopimuksen määräykseen, jonka mukaan työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä ja määrätä työn johtamisesta. Ammattiosastot, joiden edustajina toimivia luottamusmiehiä oli osallistunut lakkoon, olivat rikkoneet työrauhavelvollisuutensa. TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 11KANTAJATeknologiateollisuus ry VASTAAJAMetallityöväen Liitto ry KUULTAVATTampereen Metallialan Työntekijäin Ammattiosasto ry ASIATyörauhavelvollisuuden rikkominen KANNEVaatimukset Teknologiateollisuus ry on vaatinut, että Tampereen Metallialan Työntekijäin Ammattiosasto ry ja Tampereen Metallityöväen Ammattiosasto ry tuomitaan kumpikin työehtosopimuslain nojalla ensisijaisesti työrauhavelvollisuuden rikkomisesta ja toissijaisesti valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä hyvityssakkoon. Teknologiateollisuus ry on lisäksi vaatinut Tampereen Metallialan Työntekijäin Ammattiosasto ry:n ja Tampereen Metallityöväen Ammattiosasto ry:n velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan Teknologiateollisuus ry:n oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta lukien. Perusteet Metso Minerals Oy:ssä oli 26.10.2009 päätetty yt-neuvottelut, joiden jälkeen yhtiössä on jouduttu ilmoittamaan lomautuksista ja lisäksi irtisanomaan 44 työntekijäasemassa olevaa henkilöä taloudellis-tuotannollisilla perusteilla. Metso Minerals Oy:n Tampereen tehtaan työntekijät ovat ryhtyneet 29.10.2009 lakkoon, jonka syyksi on ilmoitettu myötätunto irtisanottuja kohtaan. Työntekijät ovat poistuneet työpaikalta kaksi tuntia ennen työajan päättymistä. Lakko on kestänyt 29.10.2009 aamuvuorossa kello 12 - 14 ja iltavuorossa kello 20 - 22. Lakko on koskenut Tampereen tehdasta ja lakoon osallistui yhteensä 247 työntekijää, joista Tampereen Metallityöväen Ammattiosasto ry:hyn kuuluu 179 henkilöä ja Tampereen Metallialan Työntekijäin Ammattiosasto ry:hyn kuuluu 58 henkilöä. Pääluottamusmies on ollut työssä, mutta 11 luottamusmiestä osallistui lakkoon. Lakkoon osallistuneista luottamusmiehistä 10 kuuluu Tampereen Metallityöväen Ammattiosasto ry:hyn ja yksi kuuluu Tampereen Metallialan Työntekijäin Ammattiosasto ry:hyn. Edellä mainitut työtaistelut kohdistuivat työehtosopimuksen osana noudatettavan yleissopimuksen työnjohto-oikeutta sekä oikeutta ottaa toimeen ja erottaa työntekijöitä koskeviin määräyksiin. Kummankaan ammattiosaston edustajat eivät ole ryhtyneet toimenpiteisiin lakon estämiseksi tai lopettamiseksi vaan ovat itse osallistuneet lakkoon. Ammattiosastot ovat rikkoneet siten työrauhavelvollisuutensa. Ammattiosastot ovat joka tapauksessa laiminlyöneet ammattiosastoille työehtosopimuslain mukaan kuuluvan valvontavelvollisuuden sallimalla jäsentensä ryhtyä työehtosopimuslain ja työehtosopimuksen vastaiseen työtaisteluun ja laiminlyömällä ryhtyä toimenpiteisiin työrauhan ylläpitämiseksi. Lakon johdosta menetettiin yhteensä 627 työtuntia ja lakon aiheuttamat taloudelliset menetykset ovat arviolta 50 000 euroa. VASTAUSMetallityöväen Liitto ry on vastauksessaan, johon Tampereen Metallialan Työntekijäin Ammattiosasto ry ja Tampereen Metallityöväen Ammattiosasto ry ovat osaltaan yhtyneet, lausunut, että se, mitä kanteessa on kerrottu työnseisauksen kestosta, ajoituksesta sekä siihen osallistuneiden työntekijöiden määrästä ja jakautumisesta kumpaankin ammattiosastoon, pitänee paikkansa. Samoin pitää paikkansa, että pääluottamusmiestä lukuun ottamatta osastojen yksitoista luottamusmiestä on kanteessa kerrotuin tavoin osallistunut työnseisaukseen. Mahdollisen hyvityssakon määrää arvioitaessa Metallityöväen Liitto ry on pyytänyt työtuomioistuinta ottamaan huomioon, että kumpikaan kuultavina olevista ammattiosastoista niin sanotusti ammattiosastoina ei ole tiennyt työnseisauksesta mitään ennen kuin työnseisaus oli päättynyt. Pääluottamusmiehellä, joka kuuluu jäsenenä Tampereen Metallityöväen Ammattiosasto ry:hyn, ei ole ollut mitään tekemistä työnseisauksen kanssa. Saatuaan tiedon työntekijöiden työstä poistumisesta pääluottamusmies lähti välittömästi kiertämään tehdasta. Osa osastoista oli jo tyhjentynyt, mutta kaikille paikalla olijoille pääluottamusmies oli todennut, että työnseisaus on laiton eikä siihen saa ryhtyä. Pääluottamusmiehen kehotuksilla säilyttää työrauha ei ollut minkäänlaista vaikutusta. Pääluottamusmies oli ”löytänyt” työpaikalta vielä yhden osaston luottamusmiehen. Kun kävi ilmi, että tämä olisi myös poistumassa työpaikalta, pääluottamusmies oli todennut työrauhan olevan voimassa. Osaston luottamusmies oli kuitenkin todennut, että hänellä ei ole mahdollisuutta olla väleissä työtovereittensa kanssa, mikäli hän jää työpaikalle. Tampereen seudulla on tämän vuoden ja erityisesti syksyn aikana teknologiateollisuudessa vähennetty työvoimaa todella paljon, mikä ainakin tässä tapauksessa vaikutti työntekijöiden mielialoihin niin, että oli mahdotonta pitää väki työpaikalla. Tampereen Metallityöväen Ammattiosasto ry:n jäsenmäärä on 2 500 ja Tampereen Metallialan Työntekijäin Ammattiosasto ry:n jäsenmäärä on 1300. TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISUPerustelut Työtaistelutoimenpide ja sen kohdistuminen työehtosopimukseen Metso Minerals Oy:n Tampereen tehtaan Tampereen Metallialan Työntekijäin Ammattiosasto ry:hyn ja Tampereen Metallityöväen Ammattiosasto ry:hyn kuuluvat työntekijät ovat olleet 29.10.2009 kanteessa kerrotuin tavoin lakossa. Lakko on ollut vastalause työnantajan ilmoittamille lomautuksille ja suorittamille irtisanomisille. Lakko on siten työtaistelutoimenpiteenä kohdistunut työehtosopimuksen osana noudatettavan yleissopimuksen määräykseen, jonka mukaan työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä ja määrätä työn johtamisesta. Ammattiosastojen vastuu Vastauksessa on myönnetty ammattiosastoja edustavien luottamusmiesten osallistuneen lakkoon kanteessa kerrotuin tavoin. Ammattiosastot vastaavat edustajiensa työrauhavelvoitteen vastaisesta toiminnasta, ja ne ovat näin ollen rikkoneet työrauhavelvollisuutensa. Oikeudenkäyntikulut Jutun hävitessään ovat Tampereen Metallialan Työntekijäin Ammattiosasto ry ja Tampereen Metallityöväen Ammattiosasto ry työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n 2 momentin nojalla velvolliset korvaamaan Teknologiateollisuus ry:n oikeudenkäyntikulut. Kulujen määräksi on ilmoitettu 723 euroa. Määrä on riidaton. Tuomiolauselma Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla Tampereen Metallialan Työntekijäin Ammattiosasto ry:n ja Tampereen Metallityöväen Ammattiosasto ry:n maksamaan Teknologiateollisuus ry:lle työrauhavelvollisuuden rikkomisesta hyvityssakkoa, Tampereen Metallialan Työntekijäin Ammattiosasto ry:n 1.200 euroa ja Tampereen Metallityöväen Ammattiosasto ry:n 1.500 euroa. Tampereen Metallialan Työntekijäin Ammattiosasto ry ja Tampereen Metallityöväen Ammattiosasto ry velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Teknologiateollisuus ry:n oikeudenkäyntikulut 723 eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä. Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Kröger, Sutela, Rautiainen, Lehto ja Koskinen jäseninä. Esittelijä on ollut Laurila. Tuomio on yksimielinen. |
|
![]() ![]() ![]() ![]() |