Työtuomioistuin - Arbetsdomstolen
Työtuomioistuin
Tehtävät   Työtuomioistuimen ratkaisut   Tiedote   Kokoonpano ja toiminta   
Jäsenet   Toimitilat   Yhteystiedot   Sivukartta - Tietoa sivustosta   

Tulostusversio  Tulosta sivu


Arbetsdomstolen
Labour Court



Etusivu - Työtuomioistuimen ratkaisut - Uusimmat ratkaisut - TT:2010-15

Työtuomioistuimen ratkaisut

TT:2010-15

Antopäivä 28.1.2010
Diaarinumero R 123/09


Lakko
Työrauhavelvollisuuden rikkominen
Työtaistelu
Valvontavelvollisuus

Kysymys on kahden ammattiosaston yhtiön eri tuotantolaitoksissa järjestämistä lakoista. Toisen lakon syyksi oli ilmoitettu se, että työntekijät eivät hyväksyneet suunniteltuja ulkoistamisia ja irtisanomisia. Toisen lakon syyksi oli ilmoitettu tyytymättömyys käynnissä olleiden yhteistoimintaneuvottelujen kulkuun sekä työnantajan yhteistyöhaluttomuus. Lakot olivat siten kiellettyinä työtaistelutoimenpiteinä kohdistuneet työehtosopimuksen 4 §:n määräykseen työnantajan oikeudesta ottaa toimeen työntekijät, johtaa ja jakaa työt sekä irtisanoa ja erottaa työntekijät.

Toisen ammattiosaston pääluottamusmies oli ilmoittanut työnantajalle työntekijöiden vaatimukset sekä uhkauksen lakkoon ryhtymisestä. Lisäksi hän oli tiedottanut lakonuhasta ja työntekijöiden vaatimuksista työntekijäliiton internetsivuilla. Kun pääluottamusmies oli toiminut aktiivisesti lakon toteuttamisessa, katsottiin ammattiosaston, joka vastaa edustajansa menettelystä, rikkoneen työrauhavelvollisuutensa. Toisen ammattiosaston pääluottamusmies ja ammattiosaston puheenjohtaja olivat osallistuneet lakkoon. Ammattiosaston katsottu tällä perusteella rikkoneen työrauhavelvollisuutensa.

Työtekijäliitto ei ollut ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin työrauhan säilyttämiseksi ja palauttamiseksi, vaikka lakonuhka oli ollut etukäteen liiton tiedossa. Sen sijasta liiton puheenjohtaja oli liiton kotisivuilla julkaistussa kirjoituksessa asettunut tukemaan lakkolaisten vaatimuksia. Liiton katsottu laiminlyöneen valvontavelvollisuutensa.

TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 15

KANTAJA

Elintarviketeollisuusliitto ry

VASTAAJA

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry

KUULTAVAT

Juomatalo os. 25 ry
Koskenkorvan Alkolaiset ry

ASIA

Työrauhavelvollisuuden rikkominen ym.

KANNE

Vaatimukset

Elintarviketeollisuus ry on vaatinut, että työtuomioistuin:

  • tuomitsee Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n työehtosopimuksen ja työehtosopimuslain mukaisen valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä hyvityssakkoon,
  • tuomitsee Juomatalo os. 025 ry:n ja Koskenkorvan Alkolaiset ry:n työehtosopimuksen ja työehtosopimuslain mukaisen työrauhavelvollisuutensa rikkomisesta hyvityssakkoon,
  • velvoittaa vastaajan ja kuultavat yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Perusteet

Altia Oyj:ssä on käyty touko- ja kesäkuun aikana työvoiman vähentämiseen liittyvät yhteistoimintaneuvottelut. Kuultavat ammattiosastot ovat neuvottelujen yhteydessä painostaneet työnantajaa muun muassa rajoittamaan irtisanottavien määrää. Ensimmäisenä työtaistelutoimenpiteenä ammattiosastot järjestivät 4.6.2009 lukien ylityökiellon. Työtuomioistuin on antanut asiasta tuomion TT 52:2009.

Koskenkorvan Alkolaiset ry:n pääluottamusmies A lähetti 9.6.2009 työnantajalle sähköpostin, jossa ilmoitettiin, että ulkoistamisia ja irtisanomisia ei hyväksytä ja esitettiin uhkaus työtaistelutoimenpiteistä. A on lisäksi tiedottanut lakonuhasta ja työntekijöiden vaatimuksista työntekijäliiton internetsivuilla.

Uhkauksen mukaisesti Koskenkorvan tehtaan työntekijät aloittivat tehtaan kaikkia toimintoja koskevan lakon 11.6.2009 kello 6.00. Lakko päättyi lauantaina 13.6.2009 ilta- ja yövuorojen aikana. Työtaisteluiden piirissä oli Koskenkorvan tehtaalla 21 työntekijää. Tuotanto keskeytyi kahdeksan vuoron ajaksi.

Rajamäen tehtaan työntekijät päättivät 11.6.2009 pidetyn tiedotustilaisuuden jälkeen aloittaa lakon, joka alkoi 12.6.2009 kello 6.00 ja päättyi 15.6.2009 kello 6.00. Lakkoon osallistui noin 171 Rajamäen tehtaan työntekijää. Juomatalo os 25 ry:n pääluottamusmies ja ammattiosaston puheenjohtaja osallistuivat lakkoon.

Lakolla on pyritty painostamaan työnantajaa henkilöstöratkaisuja koskevissa asioissa. Työtaistelutoimenpiteet ovat kohdistuneet työehtosopimuksen 4 §:n määräykseen työnantajan oikeudesta ottaa toimeen työntekijät, johtaa ja jakaa työt sekä irtisanoa ja erottaa työntekijät.

Elintarviketeollisuusliitto ry:n apulaisjohtaja oli työtaistelu-uhkauksen johdosta 11.6.2009 yhteydessä Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:hyn puhelimitse. Liitto lähetti samana päivänä valvontakirjeen. Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry ei ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin estääkseen työtaistelun. Mahdollisten puheluiden soittamisen ei ole oikeuskäytännössä katsottu olevan riittävä keino valvontavelvollisuuden täyttämiseen. Lisäksi liittopuheenjohtaja B antoi 11.6.2009 julkisuuteen työntekijöiden vaatimuksia tukevan tiedotteen. Liitto on räikeästi rikkonut valvontavelvollisuuttaan.

Lakon vuoksi Altia Oy ei pystynyt toimittamaan kaikkia toimituksia korkeimpien tuotantovolyymien aikana juhannuksen alla. Toimitusten kiinni kurominen kesti useita päiviä. Lakosta aiheutui taloudellista vahinkoa menetettynä myyntinä 250.000 euroa ja ylimääräisinä kustannuksina 6.150 euroa.

Kyse ei ole pelkästään toimitusten siirrosta, vaan menetetystä myynnistä ja toimitusten siirtymistä aiheutuneista ylimääräisistä kustannuksista. Vahinkojen määrä on laskettu siten, että ylityökiellon vaikutukset on jätetty siinä ulkopuolelle.

Vastineessa esitetyt väitteet siitä, ettei työnantaja olisi yhteistoimintaneuvotteluissa ottanut huomioon työntekijöiden esittämiä vaihtoehtoja, ovat perusteettomia. Myöskään vastauksessa esitetyt väitteet vuokratyöntekijöistä eivät kuulu nyt käsiteltävään asiaan. Hyvityssakkojen määrää harkittaessa tulisi korottavana seikkana ottaa huomioon työtaistelutoimenpiteiden laajuus ja toistuminen (TT 52:2009).

Kantajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen määrä on 1000 euroa.

VASTAUS

Vastaus kannevaatimuksiin

Vastaaja on kiistänyt kanteen kokonaisuudessaan.

Kanteen kiistämisen perusteet

Työnseisaus Koskenkorvan tehtaalla on alkanut kannekirjelmässä esitetyn mukaisesti 11.6.2009 kello 6.00 ja päättynyt lauantaina 13.6.2009 ilta- ja yövuorojen aikana. Työtaisteluun osallistui 21 työntekijää. Pääluottamusmies A ei osallistunut työnseisaukseen, sillä hän oli tuolloin etukäteen sovitulla lomalla.

Rajamäen tehtaalla työnseisaus alkoi 12.6.2009 kello 6.00 ja päättyi kannekirjelmässä ilmoitetusta poiketen jo samana päivänä kello 22.00. Rajamäen tehtaalla ei tehdä säännöllisiä työvuoroja viikonlopun aikana. Poissaolo viikonlopun ylitöistä ei johtunut tästä työnseisauksesta, vaan Juomatalo os. 25 ry:n julistamasta ylityökiellosta, joka oli alkanut 5.6.2009 ja josta ammattiosasto on jo tuomittu hyvityssakkoon. Työnseisaukseen Rajamäellä osallistui 171 työntekijää.

Työnseisauksiin on antanut aiheen työnantajan käyttäytyminen toukokuussa aloitetuissa yhteistoimintaneuvotteluissa. Työnantaja ei ottanut asianmukaisesti huomioon työntekijöiden esittämiä vaihtoehtoja irtisanomisille, eikä niitä edes kunnolla käsitelty. Kuitenkin työnantaja oli jo etukäteen ilmoittanut, että neuvottelut päättyvät heti juhannuksen jälkeen 25.6.2009, eikä todellisia neuvottelupäiviä ennen juhannusta juuri ollut edes jäljellä. Lisäksi työntekijöille oli ilmoitettu, että vuokratyöntekijät ovat saapumassa juhannuksen jälkeen Rajamäelle, eikä vuokratyöntekijöiden määrästä tai tulevista tehtävistä ollut ilmoitettu. Lisäksi samaan aikaan teetettiin ylitöitä sekä Koskenkorvalla että Rajamäellä.

Koskenkorvan työnseisaus ei vaikuttanut tehtaan toimituksiin käytännössä millään tavalla. Yhden päivän työnseisauksen merkitys Rajamäellä oli rajallinen, ja korkeintaan siirsi myyntitoimituksia hieman eteenpäin.

Kantaja on vielä vedonnut työtuomioistuimen tuomioon (TT 52:2009), jolla kuultavat on tuomittu hyvityssakkoon ylityökiellon johdosta. On kuitenkin otettava huomioon, että työtuomioistuimen tuomio on annettu 17.6.2009, eli nyt esillä olevat työnseisaukset on pantu toimeen ennen tuomion antamista.

Vastaajayhdistyksen palkkasihteeri ja sosiaalisihteeri ovat olleet puhelinyhteydessä Koskenkorvan ja Rajamäen tehtaiden pääluottamusmiehiin ja muistuttaneet työrauhavelvollisuudesta.

Maksavien jäsenten määrä Juomatalo os. 25 ry:ssä on noin 230 ja Koskenkorvan Alkolaiset ry:ssä noin 85.

Määrällisesti kantajan oikeudenkäyntikuluista myönnetään 500 euroa.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

1. Työehtosopimuksen määräykset, teema: Lakon kohdistuminen työehtosopimuksen määräykseen.
2. Pääluottamusmies A:n sähköpostiviesti 9.6.2009, teema: vaatimukset ja työtaistelu-uhka, ammattiosaston vastuu.
3. Tiedote SEL ry:n internet-sivustolla (2 kpl), teema: lakkotapahtumat, vaatimukset ja työtaistelu-uhka, ammattiosaston vastuu.
4. Valvontakirje 11.6.2009, teema: SEL ry:tä on vaadittu ryhtymään toimenpiteisiin työrauhan ylläpitämiseksi
5. Tiedote SEL ry:n internet-sivuilla, teema: valvontavelvollisuuden laiminlyönti.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Työtaistelutoimenpiteet ja niiden kohdistuminen työehtosopimukseen

Altia Oyj:ssä on järjestetty kaksi lakkoa. Lakoista ensimmäinen pantiin toimeen Koskenkorvan tehtaalla 11.-13.6.2009 siten, että tuotanto keskeytyi kahdeksan työvuoron ajaksi. Lakkoon osallistui runsaat 20 Koskenkorvan Alkolaiset ry:n jäsentä. Toinen lakko järjestettiin Rajamäen tehtaalla ja se on esitetyn selvityksen mukaan kestänyt perjantaipäivän 12.6.2009 kello 6.00 -22.00. Lakkoon osallistui 171 Juomatalo os. 25 ry:n jäsentä.

Lakot ovat liittyneet kiistaan, jonka vuoksi työntekijät ovat olleet 5.6.2009 alkaneessa ylityökiellossa. Työtuomioistuin on katsonut ylityökiellon laittomaksi työtaistelutoimenpiteeksi 17.6.2009 antamassaan tuomiossa TT 2009:52 ja tuominnut ammattiosastot ja työntekijäliiton hyvityssakkoihin. Nyt käsiteltävät työtaistelut on toimeenpantu ennen tuomion antamista.

Koskenkorvan tehtaalla järjestetyn lakon syyksi on ilmoitettu se, että työntekijät eivät hyväksyneet suunniteltuja ulkoistamisia ja irtisanomisia. Rajamäen tehtaalla järjestetyn lakon syyksi on ilmoitettu tyytymättömyys käynnissä olleiden yhteistoimintaneuvottelujen kulkuun sekä työnantajan yhteistyöhaluttomuus. Lakot ovat siten kiellettyinä työtaistelutoimenpiteinä kohdistuneet työehtosopimuksen 4 §:n määräykseen työnantajan oikeudesta ottaa toimeen työntekijät, johtaa ja jakaa työt sekä irtisanoa ja erottaa työntekijät.

Ammattijärjestöjen vastuu

Koskenkorvan tehtaalla Koskenkorvan Alkolaiset ry:n valitsema pääluottamusmies on ilmoittanut työnantajalle työntekijöiden vaatimukset sekä uhkauksen lakkoon ryhtymisestä. Lisäksi hän on tiedottanut lakonuhasta ja työntekijöiden vaatimuksista työntekijäliiton internetsivuilla. Pääluottamusmiehen aktiivinen toiminta lakon toteuttamisessa merkitsee, että ammattiosasto, joka vastaa edustajansa menettelystä, on rikkonut työrauhavelvollisuutensa.

Rajamäen tehtaalla Juomatalo os. 25 ry:n valitsema pääluottamusmies ja ammattiosaston puheenjohtaja ovat osallistuneet lakkoon. Ammattiosasto on tällä perusteella rikkonut työrauhavelvollisuutensa.

Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, että Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry olisi ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin työrauhan säilyttämiseksi ja palauttamiseksi, vaikka lakonuhka on ollut etukäteen liiton tiedossa. Sen sijasta liiton puheenjohtaja on liiton kotisivuilla 11.6.2009 julkaistussa kirjoituksessa asettunut tukemaan lakkolaisten vaatimuksia. Liiton on näin katsottava laiminlyöneen valvontavelvollisuutensa.

Erityisiä ammattijärjestöjen hyvityssakkovastuuta enentäviä tai vähentäviä perusteita ei asiassa ole näytetty. Yhdistyksille tuomittujen hyvityssakkojen suuruus on määrätty ottaen huomioon työtaistelun kesto, siihen osallistuneiden määrä, ammattiosaston koko ja muut asian arviointiin työehtosopimuslain 10 §:n mukaan vaikuttavat seikat.

Oikeudenkäyntikulut

Juomatalo os. 25 ry, Koskenkorvan Alkolaiset ry ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry ovat työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n 2 momentin nojalla jutun hävitessään velvolliset korvaamaan Elintarviketeollisuusliitto ry:n oikeudenkäyntikulut. Oikeudenkäyntikulujen määräksi on ilmoitettu 1.000 euroa, mitä vastaaja on paljoksunut 500 euroa ylittävältä osalta. Ottaen huomioon asian laatu, sen hoitamiseksi tarpeelliset toimenpiteet ja aiheutuneet kustannukset työtuomioistuin katsoo, että oikeudenkäyntikulujen kohtuullinen määrä on 500 euroa.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla Juomatalo os. 25 ry:n maksamaan Elintarviketeollisuusliitto ry:lle hyvityssakkoa työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 2.100 euroa.

Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla Koskenkorvan Alkolaiset ry:n maksamaan Elintarviketeollisuusliitto ry:lle hyvityssakkoa työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 1.200 euroa.

Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n maksamaan Elintarviketeollisuusliitto ry:lle hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä 3.000 euroa.

Juomatalo os. 25 ry, Koskenkorvan Alkolaiset ry ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry velvoitetaan lisäksi yhteisvastuullisesti korvaamaan Elintarviketeollisuusliitto ry:n oikeudenkäyntikulut 500 eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Siitonen, Nyyssölä, Tuliara, Ahokas ja Lehto jäseninä. Esittelijä on ollut Engblom.

Tuomio on yksimielinen.



Tulosta sivuTakaisin ylös