![]() |
![]() Tehtävät Työtuomioistuimen ratkaisut Tiedote Kokoonpano ja toiminta Jäsenet Toimitilat Yhteystiedot Sivukartta - Tietoa sivustosta |
|
|
Etusivu - Työtuomioistuimen ratkaisut - Uusimmat ratkaisut - TT:2010-71 Työtuomioistuimen ratkaisutTT:2010-71Antopäivä 29.6.2010 Lakko Lakon syynä oli ollut työntekijöiden tyytymättömyys yhtiön henkilöstöpolitiikkaan ja esimiesten toimintaan. Työntekijät olivat vaatineet yhden työnjohtajan siirtämistä muihin tehtäviin ja eräälle työntekijälle annetun rangaistuksen perusteiden muuttamista. Lakko oli siten kohdistunut työtaistelutoimenpiteenä työehtosopimuksen määräykseen, jonka mukaan työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä sekä määrätä työn johtamisesta. Ammattiosasto oli lakon toimeenpannessaan rikkonut työrauhavelvollisuutensa. TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 71KANTAJAMetsäteollisuus ry VASTAAJAPaperiliitto ry KUULTAVAPaperiliiton Valkeakosken osasto n:o 45 ry ASIATyörauhavelvollisuuden rikkominen KANNEVaatimukset Metsäteollisuus ry on vaatinut, että Paperiliiton Valkeakosken osasto n:o 45 ry tuomitaan ensisijaisesti työ-rauhavelvollisuuden rikkomisesta ja toissijaisesti valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä hyvityssakkoon. Metsäteollisuus ry on lisäksi vaatinut, että Paperiliiton Valkeakosken osasto n:o 45 ry velvoitetaan korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen kuukauden kuluttua työtuomioistuimen tuomion antopäivästä lukien. Perusteet UPM-Kymmenen Oyj:n Valkeakosken tehtaalla työntekijät aloittivat 8.1.2010 lakon, joka päättyi 11.1.2010 kello 6. Konelinjoista on ensimmäisenä pysähtynyt PK 7 noin kello 20.05. PK 5 on pysähtynyt PK 7:n jälkeen. PK 8 on pysähtynyt 9.1.2010 kello 4.39.Lakkoon osallistui 115 Paperiliiton Valkeakosken osasto n:o 45 ry:hyn kuuluvaa työntekijää. Lakon syyksi ammattiosasto ilmoitti työnantajan edustajien ja ammattiosaston edustajien välillä 8.1.2010 käydyssä neuvottelussa yhtiön henkilöstöpolitiikan ja työilmapiiriä hiertävän esimiesongelman. Samassa yhteydessä ammattiosasto esitti vaatimuksena ulosmarssin peruuttamiselle, että yksi työnjohtaja siirretään muihin tehtäviin ja että PK 7:n tiiminvetäjän saama kirjallinen rangaistus muutetaan koskemaan ainoastaan epäasiallista kielenkäyttöä. Työnantajan kieltäydyttyä toteuttamasta esitettyjä vaatimuksia ammattiosasto ilmoitti toimeenpanevansa lakon. Lisäksi ammattiosasto ilmoitti omassa tiedotteessaan 8.1.2010 lakon syiksi takaisinottovelvoitteen rikkomiset, hoitovapaalta palanneen työntekijän irtisanomisen, esimiesten kanssa sovittuihin asioihin puuttumiset vapaapäivien ja erilaisten korvausten osalta, työntekijöiden edustajien kuuntelemisen vain muodon vuoksi ja tämän jälkeiset saneluratkaisut, työturvallisuusongelmien liioittelun ja vääristelyn työnantajien edustajien osalta ja työsuojeluasiamiesten kouluttautumisen estämisen. Työnantajan edustajien sekä ammattiosaston pääluottamusmiehen ja puheenjohtajan välillä 8.1.2010 kello 18.30 käydyssä neuvottelussa työnantajan edustajat pyysivät pääluottamusmiestä ja puheenjohtajaa huolehtimaan työrauhan säilymisestä ja pidättäytymään lakosta. Pääluottamusmies tai ammattiosaston puheenjohtaja eivät ryhtyneet mihinkään toimenpiteisiin lakon estämiseksi tai työrauhan palauttamiseksi. Ammattiosaston tiedotteen 8.1.2010 mukaan ammattiosaston toimikunta on tehnyt päätöksen työtaistelutoimenpiteeseen ryhtymisestä. Työehtosopimuksen mukaan työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä sekä määrätä työn johtamisesta. Työtaistelu kohdistui näihin määräyksiin. Lakolla pyrittiin painostamaan työnantajaa asiassa, joka kuuluu työnantajan työnjohto-oikeuteen. Ammattiosasto on ilmoittanut tehneensä päätöksen työtaisteluun ryhtymisestä. Pääluottamusmies tai ammattiosaston puheenjohtaja eivät ole tehneet mitään työnseisauksen estämiseksi. Ammattiosasto on rikkonut työrauhavelvollisuutensa tai ainakin laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa. Hyvityssakon määrää korottavana tekijänä on otettava huomioon, että lakosta aiheutui yhtiölle 2.333.000 euron liikevaihdon menetys. VASTAUSVastaus kannevaatimuksiin Paperiliitto ry on vastauksessaan, johon Paperiliiton Valkeakosken osasto n:o 45 ry on osaltaan yhtynyt, kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä. Kanteen kiistämisen perusteet Työntekijät ovat kanteessa kerrotulla tavalla poistuneet mielenilmauksen vuoksi työpaikaltaan. Mielenilmaukseen ovat johtaneet pitempään jatkuneet ongelmat yhden paperikonelinjan esimiehen ja työntekijöiden välillä. Työntekijöiden edustajat ovat perjantai-iltana 8.1.2010 käydyissä neuvotteluissa vielä erikseen vedonneet työnantajan edustajiin, jotta räjähdysherkkä tilanne konelinjalla saataisiin ratkaistua edes viikonlopun ajaksi ja tehtaan toiminta turvattua. Kun tähän ei ole ollut mahdollisuutta, on tilanne johtanut kuvattuun mielenilmaukseen. Kun mielenilmaus on tosiasiallisesti alkanut työntekijätasolta, ovat myös konelinjat pysähtyneet eri aikaan. Ammattiosaston myötävaikutuksella konelinjoilla on saatu ajettua kriittiset tilaukset sekä käytettävissä oleva massa loppuun. Mielenilmaukseen johtaneena syynä ovat olleet tulehtuneet henkilösuhteet yhdellä konelinjalla. Tapahtumat eivät siten ole miltään osin kohdistuneet voimassa olevaan työehtosopimukseen. Ammattiosaston työssä käyvien jäsenten määrä on 550. TODISTELU Kantajan kirjalliset todisteet 1. Paperiliiton Valkeakosken osasto n:o 45 ilmoitus työtaistelusta TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISUPerustelut Työtaistelu ja sen kohdistuminen työehtosopimukseen Paperiliiton Valkeakosken osasto n:o 45 ry on toimeenpannut UPM-Kymmenen Oyj:n Valkeakosken tehtaalla lakon, joka on alkanut vaiheittain niin, että ensimmäinen paperikone on pysähtynyt 8.1.2010 klo 18.30 ja viimeinen 9.1.2010 kello 4.39. Lakko on päättynyt kanteessa kerrotuin tavoin 11.1.2010 kello 6. Lakon syynä on ollut työntekijöiden tyytymättömyys yhtiön henkilöstöpolitiikkaan ja esimiesten toimintaan. Työntekijät ovat vaatineet yhden työnjohtajan siirtämistä muihin tehtäviin ja eräälle työntekijälle annetun rangaistuksen perusteiden muuttamista. Lakko on siten kohdistunut työtaistelutoimenpiteenä paperiteollisuuden työehtosopimuksen 5 §:n määräykseen, jonka mukaan työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä sekä määrätä työn johtamisesta. Ammattiosaston vastuu Paperiliiton Valkeakosken osasto n:o 45 ry:n toimikunta on päättänyt lakon toimeenpanemisesta. Mainittu ammattiosasto on siten rikkonut työrauhavelvollisuutensa. Oikeudenkäyntikulut Paperiliiton Valkeakosken osasto n:o 45 ry on jutun hävitessään työtuomioistuimesta annetun lain 33 a §:n nojalla velvollinen korvaamaan Metsäteollisuus ry:n oikeudenkäyntikulut. Kulujen määräksi on ilmoitettu 1.687 euroa. Määrä on riidaton. Tuomiolauselma Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla Paperiliiton Valkeakosken osasto n:o 45 ry:n maksamaan Metsäteollisuus ry:lle hyvityssakkoa työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 3.500 euroa. Paperiliiton Valkeakosken osasto n:o 45 ry velvoitetaan korvaamaan Metsäteollisuus ry:n oikeudenkäyntikulut 1.687 eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä. Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Kröger, Nyyssölä, Tuliara, Koskinen ja Forsén jäseninä. Esittelijä on ollut Salonen. Tuomio on yksimielinen. |
|
![]() ![]() ![]() ![]() |