Etusivu -
Tilastotietoja
Tilastotietoja
Ratkaistujen asioiden määrä
Vuonna 2011 vakuutusoikeus ratkaisi 7.210 asiaa. Suurimpana asiaryhmänä olivat eri työeläkeasiat, joita ratkaistiin yhteensä 1.195. Työttömyysturva-asioita ratkaistiin 925, opintotukiasioita 280, työtapaturma-asioita 808, kansaneläkeasioita 782 ja rikosvahinkoasioita 158.
Ratkaistujen asioiden lopputulokset
Vuonna 2011 vakuutusoikeus ratkaisi 6.949 valitusasiaa. Valituksen kohteena ollutta päätöstä muutettiin 956 asiassa eli keskimääräinen muutosprosentti oli 13,8 %. Päätöksen poistamista koskevia hakemuksia ratkaistiin 139. Niistä hyväksyttiin 21 eli 15,1 %.
Suulliset käsittelyt
Vuonna 2011 suullinen käsittely toimitettiin kahdessa asiassa.
Keskimääräinen käsittelyaika
Kaikkien asioiden keskimääräinen käsittelyaika on tällä hetkellä noin 11,5 kuukautta. Käsittelyajaksi vakuutusoikeudessa ei lasketa aikaa, jonka valituskirjelmä liitteineen on ollut eläkelaitoksen, vakuutusyhtiön tai muun laitoksen käsiteltävänä ennen sen toimittamista vakuutusoikeuteen.
Muita tilastotietoja
Tilastotietoja on julkaistu vakuutusoikeuden vuosikertomuksissa.
Linkkejä ja lisätietoja:
Päivitetty 8.2.2012
|