Etusivu -
Oikeustapauksia -
VakO 3406:2008
VakO 3406:2008
Diaarinumero 3406:2008 Antopäivä 27.8.2009
TTL.7.5
Työttömyysturva - Matka-avustus
A:lle oli myönnetty työmarkkinatukea matka-avustuksena hänen hakemuksensa mukaan kolmelle kuukaudelle. A oli ilmoittanut olevansa työssä ajalla 5.9. - 31.12.2007. A:n katsottiin hakeneen avustusta ajalle 5.9. - 31.12.2007 ja tästä syystä asia palautettiin Kansaneläkelaitokselle uudelleen käsiteltäväksi.
Esitiedot
A oli hakenut työmarkkinatukea matka-avustuksena kolmelta kuukaudelta. Hän oli ilmoittanut olevansa työssä ajalla 5.9. - 31.12.2007. Kansaneläkelaitos myönsi A:lle työmarkkinatukea matka-avustuksena ajalle 5.9. - 4.12.2007.
A haki muutosta Kansaneläkelaitoksen päätökseen ja vaati, että hänelle myönnetään työmarkkinatukea matka-avustuksena koko työsuhteen ajalta 5.9. - 31.12.2007. A viittasi työttömyysturvalain 7 luvun 5 §:n 1 momenttiin ja 9 luvun 7 §:n 2 momenttiin, jotka määrittelevät, että matka-avustus voidaan määrätä maksettavaksi enintään neljän kuukauden ajan työsuhteen alkamisesta lukien, kuitenkin enintään työsuhteen ajan. A katsoi, että työvoimatoimiston virkailija oli tehnyt asiassa päätöksen siitä, että matka-avustusta voidaan myöntää vain täysiltä 30 päivän jaksoilta.
Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan ratkaisu
Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta hylkäsi A:n valituksen.
Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan perustelut
Työvoimatoimisto tai työvoimatoimikunta antaa työvoimapoliittisen lausunnon työttömyysturvalain 2 luvussa ja 7 luvun 3-5 §:ssä ja 7 §:ssä, 8 §:ssä ja 9 luvun 7 §:n 2 momentissa sekä julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 5 a luvun 2 §:n 1-3 momentissa säädetyistä edellytyksistä. Työvoimapoliittinen lausunto annetaan Kansaneläkelaitoksen tai työttömyyskassan pyynnöstä.
Työvoimatoimisto voi määrätä matka-avustuksen maksettavaksi työmarkkinatukeen oikeutetulle henkilölle, joka ottaa vastaan vähintään kaksi kuukautta kestävän kokoaikatyön työssäkäyntialueensa ulkopuolella ja jolle työn vastaanottamisesta aiheutuu huomattavia kustannuksia. Matka-avustusta ei myönnetä sellaisen työsuhteen perusteella, joka on alkanut ennen kuin työvoimaviranomainen on antanut avustuksen myöntämisestä työvoimapoliittisen lausunnon. Matka-avustus voidaan määrätä maksettavaksi enintään neljän kuukauden ajan työsuhteen alkamisesta lukien, kuitenkin enintään työsuhteen ajan. Matka-avustus maksetaan viideltä päivältä viikossa sen estämättä, mitä työttömyysturvalain 3 luvun 2 §:ssä säädetään etuuspäivien määrästä viikossa.
Asiakirjoissa olevan matka-avustushakemuksen mukaan A oli hakenut yleistä matka-avustusta kolmelle kuukaudelle. Asiaan liittyvä työvoimapoliittinen lausunto oli myös annettu kolmelle kuukaudelle A:n hakemuksen perusteella. Koska A:lle oli myönnetty matka-avustus hakemuksen mukaisesti ja kun asiassa annettu työvoimapoliittinen lausunto sitoi matka-avustuksen maksajaa, ei Kansaneläkelaitoksen toimiston 5.9.2007 antamaa päätöstä A:lle myönnetystä matka-avustuksesta ollut syytä muuttaa A:n valituksessaan esittämillä perusteilla.
Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa
A haki muutosta työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätökseen ja vaati, että hänelle maksetaan työmarkkinatukea matka-avustuksena ajalle 5. - 31.12.2007 tai vaihtoehtoisesti 5.12.2007 alkaen 6.1.2008 saakka.
A oli kertonut olleensa heti yhteydessä työvoimatoimistoon saatuaan työpaikan Helsingistä 30.8.2007. Työvoimatoimiston virkailija oli varannut hänelle vastaanottoajan 3.9.2007 ja virkailija oli kehottanut häntä täyttämään matka-avustushakemuksen heti. A on kertonut virkailijan avustaneen häntä hakemuksen täyttämisessä ja virkailija oli sanonut joutuvansa hylkäämään hakemuksen, jos hän olisi hakenut avustusta neljälle kuukaudelle. Virkailija oli ilmoittanut myöntävänsä avustuksia vain täysille kuukausille. A on kertonut luottaneensa virkailijan neuvoon ja hakenut avustusta vain kolmelle kuukaudelle. A on vielä todennut, että ennen työnhakumatkaansa työvoimatoimiston virkailija oli neuvonut häntä, että työpaikan saamisen jälkeen hänen tulee hakea matka-avustusta, jota voi saada neljän kuukauden ajalta. Virkailija ei ollut kuitenkaan maininnut siitä, että matka-avustusta voi saada vain 30 päivän jaksoissa. A on katsonut, että työvoimatoimistolta olisi tullut saada kirjalliset tai suulliset ohjeet matka-avustuksen hakemista varten, joista olisi käynyt yksiselitteisesti ilmi, että matka-avustusta voi hakea korkeintaan neljäksi kuukaudeksi ja että jaksojen täytyy olla 30 päivän mittaisia.
Vakuutusoikeuden ratkaisu
Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätös kumottiin ja asia palautettiin Kansaneläkelaitokselle uudelleen käsiteltäväksi. Kansaneläkelaitos velvoitettiin ennen uuden päätöksen antamista pyytämään uusi työvoimapoliittinen lausunto asiassa ajalta 5. - 31.12.2007.
Vakuutusoikeuden perustelut
Työttömyysturvalain 7 luvun 5 §:n mukaan työvoimatoimisto voi määrätä matka-avustuksen maksettavaksi työmarkkinatukeen oikeutetulle henkilölle, joka ottaa vastaan vähintään kaksi kuukautta kestävän kokoaikatyön työssäkäyntialueensa ulkopuolella ja jolle työn vastaanottamisesta aiheutuu huomattavia kustannuksia. Työttömyysturvalain 9 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan matka-avustus voidaan määrätä maksettavaksi enintään neljän kuukauden ajan työsuhteen alkamisesta lukien, kuitenkin enintään työsuhteen ajan. Matka-avustus maksetaan viideltä päivältä viikossa sen estämättä, mitä 3 luvun 2 §:ssä säädetään etuuspäivien määrästä viikossa.
Työttömyysturvalain toimeenpanosta annetun valtioneuvoston asetuksen (30.12.2002/1330) 1 luvun 3 §:n mukaan hakemus työttömyysturvalain 7 luvun 5 §:ssä tarkoitetun työmarkkinatuen myöntämiseksi jätetään Kansaneläkelaitoksen toimistoon tai työvoimatoimistoon, jossa hakija on työttömänä työnhakijana. Hakemuksessa on esitettävä selvitys työsuhteen kestosta, työajasta, työn suorituspaikasta sekä annettava muut tuen myöntämiseksi ja maksamiseksi tarpeelliset tiedot. Hakemukseen on liitettävä lisäksi kirjallinen työ- tai oppisopimus taikka muu työvoimatoimiston hyväksymä selvitys. Matka-avustuksena maksettavan työmarkkinatuen maksamisessa noudatetaan, mitä työmarkkinatuen maksamisesta 1 §:n 1 momentissa säädetään.
Työministeriön 28.12.2006 päivätyn ja 1.1.2007 voimaan tulleen ohjeen mukaan työmarkkinatuki voidaan määrätä maksettavaksi matka-avustuksena enintään neljän kuukauden ajalta työsuhteen alkamisesta lukien, kuitenkin enintään työsuhteen ajan. Hallinnollisista syistä työministeriö pitää tarkoituksenmukaisena, että avustus myönnetään joko yhdeksi, kahdeksi, kolmeksi tai neljäksi kokonaiseksi kuukaudeksi. Työministeriön ohjeessa on edelleen todettu, että työmarkkinatuen saajalla tai siihen oikeutetulla ei ole subjektiivista oikeutta saada matka-avustusta, vaan työvoimatoimistossa virkailija ratkaisee tarkoituksenmukaisuusharkintaa käyttäen kussakin yksittäistapauksessa, onko henkilöllä sellaisia huomattavia työn vastaanottamisesta aiheutuvia kustannuksia, jotka saattaisivat hänen taloudelliset olosuhteensa huomioon ottaen olla esteenä työn vastaanottamiselle.
A oli hakenut matka-avustusta 3.9.2007 päivätyllä hakemuksella. Hakemukseen A oli merkinnyt työsuhteensa kestoksi 5.9. - 31.12.2007. Hakemuslomakkeessa on ollut valmiina vaihtoehtoina matka-avustuksen hakeminen yhdelle, kahdelle, kolmelle tai neljälle kuukaudelle. A oli merkinnyt hakemukseen hakevansa matka-avustusta kolmelle kuukaudelle.
Työvoimatoimisto oli 3.9.2007 antanut A:lle työvoimapoliittisen lausunnon, jonka mukaan ei ole estettä matka-avustuksen myöntämiselle ajalle 5.9. - 4.12.2007. Lausunnon perusteluissa oli todettu, että A aloitti kokoaikatyön työssäkäyntialueensa ulkopuolella 5.9.2007 ja työsuhde kestää 31.12.2007 saakka.
Vakuutusoikeus toteaa, että työmarkkinatuen myöntäminen matka-avustuksena on harkinnanvaraista, ja hakemus tulee kussakin yksittäistapauksessa ratkaista tarkoituksenmukaisuusharkintaa käyttäen. Työministeriön ohjeistus matka-avustuksen myöntämisestä vain täysille kuukausille eli yhdeksi, kahdeksi, kolmeksi tai neljäksi kuukaudeksi ei perustu työttömyysturvalakiin, eikä sen nojalla annettuun valtioneuvoston asetukseen. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon A:n matka-avustushakemuksen jättämisen yhteydessä esittämät seikat sekä edellä hakemuslomakkeen osalta lausuttu, vakuutusoikeus katsoi A:n hakeneen matka-avustusta ajalle 5. - 31.12.2007. A:lla oli siten oikeus saada perusteltu päätös myös tältä osin ja tarvittaessa hakea siihen muutosta.
Osasto
3
|