Valitusasian saattaminen vakuutusoikeuden käsiteltäväksi
Nimikyltti
Valitusasia saatetaan vakuutusoikeuden käsiteltäväksi kirjallisella valituskirjelmällä. Valituskirjelmän laatimisessa tulee noudattaa valituksen kohteena olevaan päätökseen liitetyssä valitusosoituksessa annettuja ohjeita.

Valituskirjelmässä tulee ilmoittaa, miltä kohdin päätökseen halutaan muutosta, minkälainen muutoksen tulisi olla ja mitkä ovat muutosvaatimuksen perusteet. Lisäksi muutoksenhakijoita pyydetään merkitsemään valituskirjelmään postiosoitteensa. Myös valituksen vireillä ollessa tapahtuneesta osoitteenmuutoksesta tulisi ilmoittaa vakuutusoikeudelle, jotta vakuutusoikeuden päätöksen saapuminen muutoksenhakijalle ei viivästyisi. Jos muutoksenhakijalla on asiamies, tulee valituskirjelmän liitteenä toimittaa valtakirja ja merkitä kirjelmään prosessiosoite. Vakuutusoikeus lähettää tällöin kaiken asian käsittelyyn liittyvän postin prosessiosoitteeseen. Asiamieheksi ei sen sijaan katsota henkilöä, joka on merkitty pelkästään kirjelmän laatijaksi. Tällöin vakuutusoikeus lähettää kaiken asian käsittelyyn liittyvän postin muutoksenhakijalle itselleen. Valituskirjelmä on edellä selostettuja seikkoja lukuunottamatta vapaamuotoinen.

Päätöksen poistamista koskevan asian saattaminen vakuutusoikeuden käsiteltäväksi

Vakuutusoikeus voi hakemuksesta poistaa antamansa päätöksen tai muutoksenhakulautakunnan antaman päätöksen, jos se katsoo päätöksen perustuvan virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen tai olevan ilmeisesti lain vastainen. Edellä selostettua poistomenettelyä sovelletaan useimmissa vakuutusoikeudessa käsiteltävissä asiaryhmissä.

Päätöksen poistamista koskeva asia saatetaan vakuutusoikeuden käsiteltäväksi kirjallisella hakemuksella, josta tulee käydä ilmi sen perusteet. Muutoksenhakijan tulee siis hakemuksessaan yksilöidysti selostaa, miltä osin ja millä tavoin hän katsoo kyseessä olevan päätöksen olevan ilmeisesti lain vastainen tai perustuvan virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen. Hakemuksen liitteenä voi vakuutusoikeudelle toimittaa tätä tukevaa uutta selvitystä. Päätös, jonka poistamista haetaan, tulee liittää hakemukseen joko alkuperäisenä tai kopiona. Muutoksenhakijoita pyydetään merkitsemään hakemukseen myös postiosoitteensa. Myös hakemuksen vireillä ollessa tapahtuneesta osoitteenmuutoksesta tulisi ilmoittaa vakuutusoikeudelle, jotta vakuutusoikeuden päätöksen saapuminen muutoksenhakijalle ei viivästyisi. Jos muutoksenhakijalla on asiamies, tulee poistohakemuksen liitteenä toimittaa valtakirja ja merkitä hakemukseen prosessiosoite. Vakuutusoikeus lähettää tällöin kaiken asian käsittelyyn liittyvän postin prosessiosoitteeseen. Asiamieheksi ei sen sijaan katsota henkilöä, joka on merkitty pelkästään hakemuksen laatijaksi. Tällöin vakuutusoikeus lähettää kaiken asian käsittelyyn liittyvän postin muutoksenhakijalle itselleen. Hakemus on edellä selostettuja seikkoja lukuunottamatta vapaamuotoinen.

Asian käsittely vakuutusoikeudessa

Asian käsittely vakuutusoikeudessa on pääsääntöisesti kirjallista. Vakuutusoikeus voi kuitenkin harkintansa mukaan toimittaa suullisen käsittelyn, mikäli muutoksenhakija on sitä pyytänyt tai jos vakuutusoikeus pitää sitä asian selvittämiseksi tarpeellisena.

Käsittely vakuutusoikeudessa alkaa asian valmistelulla. Valmistelun jälkeen esittelijä laatii ratkaisuesityksen. Asian ratkaisemiseen osallistuvat jäsenet perehtyvät ratkaisuesitykseen ja asiaan liittyviin asiakirjoihin. Sen jälkeen puheenjohtaja määrää asian käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi istunnossa. Istunnon jälkeen laaditaan lopulliset päätösasiakirjat, jotka postitetaan kaikille asianosaisille. Ratkaisun sisällöstä ei anneta tietoa ennen päätöksen postittamista, eikä ratkaisemisen ajankohdasta ilmoiteta erikseen.

Vakuutusoikeuden päätöksen saatuaan asianosaisena olevan eläkelaitoksen, vakuutusyhtiön tai muun laitoksen tulee ryhtyä päätöksestä mahdollisesti aiheutuviin toimenpiteisiin.

Lisäselvitys

Vakuutusoikeudessa käsiteltävään asiaan voi toimittaa uutta selvitystä muutoksenhakukirjelmän liitteenä ja myöhemminkin. Vakuutusoikeus voi hankkia lisäselvitystä myös omasta aloitteestaan.

Lisäselvitys annetaan tiedoksi asianosaisille ja heille varataan tilaisuus kirjallisen selityksen antamiseen sen johdosta.

Lisäselvityksen toimittaminen sähköpostitse

Vakuutusoikeudelle on mahdollista toimittaa lisäselvitystä myös sähköpostitse. Vakuutusoikeus ei kuitenkaan suosittele lisäselvityksen toimittamista sähköpostin liitetiedostona, vaan lisäselvityksen sisällön tulisi mieluiten käydä ilmi sähköpostiviestin tekstikentästä. Toimitettaessa lisäselvitystä sähköpostitse, on ehdottomasti käytettävä osoitetta vakuutusoikeus(at)oikeus.fi. Lähetettäessä sähköpostia (at)-merkintä korvataan @-merkillä.

Vakuutusoikeus kiinnittää muutoksenhakijoiden huomiota sähköpostiliikenteessä esiintyviin tietoturvaongelmiin. Sähköpostitse ei tulisi toimittaa salassa pidettäviä tai muutoin arkaluontoisia tietoja sisältävää selvitystä. Esimerkiksi terveydentilaa ja taloudellista asemaa koskevia tietoja tai henkilötunnuksia sisältävää selvitystä ei suositella toimitettavaksi sähköpostitse.

Jos lisäselvitystä edellä selostetusta suosituksesta huolimatta kuitenkin toimitetaan sähköpostin liitetiedostona, tulee tiedoston olla muodoltaan doc, html, lwp, pdf, rtf, txt tai ASCII-tekstitiedosto (ISO 8859-1 Latin 1 -merkistöllä). Jos lisäselvitystä toimitetaan muussa tiedostomuodossa olevana liitetiedostona, ei asiakirjan luettavuutta vakuutusoikeuden käytössä olevilla ohjelmistoilla voida taata. Vakuutusoikeus ei tietoturvallisuussyiden vuoksi lainkaan vastaanota bat-, cmd-, com-, cpl-, emf-, exe-, mp3-, pif-, scr-, vbs- eikä wmf -muotoisia liitetiedostoja.

Käsittelyn kesto

Pääsääntöisesti asiat käsitellään vakuutusoikeudessa niiden saapumisjärjestyksessä. Asioiden keskimääräinen käsittelyaika on noin 12 kuukautta. Uusien vireille tulevien asioiden osalta odotettavissa oleva käsittelyaika on 7 - 13 kuukautta.

Asiaryhmät, joihin kuuluvissa asioissa käsittelyajalla on katsottu olevan muutoksenhakijan oikeusturvan kannalta erityisen suuri merkitys, on määritelty tehostettuun käsittelyyn kuuluviksi. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi kuntoutusasiat. Lisäksi tehostettuun käsittelyyn otetaan asiat, joiden käsittelyaika ennen asian vireilletuloa vakuutusoikeudessa on ollut erityisen pitkä. Tehostettuun käsittelyyn kuuluvat asiat pyritään ratkaisemaan alle puolessa vuodessa vireilletulosta.

Yksittäisen asian käsittelyaika voi poiketa edellä selostetusta. Käsittelyajan pidentymiseen voi johtaa muun muassa asiakirja-aineiston laajuus tai asian monimutkaisuus. Myös lisäselvityksen toimittaminen saattaa pidentää asian käsittelyaikaa.

Käsittelyajaksi vakuutusoikeudessa ei lasketa aikaa, jonka valituskirjelmä liitteineen on ollut eläkelaitoksen, vakuutusyhtiön tai muun laitoksen käsiteltävänä ennen sen toimittamista vakuutusoikeuteen.

Käsittelystä aiheutuvat kustannukset

Vakuutusoikeus ei peri asian käsittelystä maksuja. Mahdollisen asiamiehen tai avustajan palkkion muutoksenhakija joutuu kuitenkin lähtökohtaisesti maksamaan itse. Mikäli vakuutusoikeus hyväksyy muutoksenhakijan asiassa esittämät vaatimukset tai osan niistä, muutoksenhakijan vastapuoli voidaan velvoittaa korvaamaan asiamiehen tai avustajan palkkio ja muut asian hoitamisesta muutoksenhakijalle aiheutuneet kustannukset.

Henkilölle voidaan lähinnä taloudellista asemaa koskevien edellytysten täyttyessä myöntää oikeusapua vakuutusoikeudessa käsiteltävää asiaa varten. Tällöin oikeudenkäyntikulut maksetaan valtion varoista joko kokonaisuudessaan tai osittain. Oikeusapua haetaan oikeusaputoimistolta.

Oikeudenkäynnin julkisuus

Vakuutusoikeudessa sovelletaan lakia oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa.

Vakuutusoikeuden diaariin merkityt asianosaisen yksilöimiseksi tarpeelliset tiedot ovat salassa pidettäviä, jos salassapito on välttämätöntä sen vuoksi, että tiedot yhdessä vakuutusoikeuden asiakirjarekisteriin tai päätökseen merkittyjen muiden tietojen kanssa ilmaisisivat viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 20 tai 23 - 32 kohdassa salassa pidettäväksi säädetyn tiedon tai muutoin salassa pidettäväksi säädetyn tiedon.

Esittelijän asiassa laatima muistio ja ratkaisuehdotus sekä vakuutusoikeuden jäsenten kannanotot ovat salassa pidettäviä sanotussa laissa olevien tuomioistuimen neuvottelusalaisuutta koskevien säännösten perusteella. Salassapitoaika on näiltä osin 80 vuotta ja se lasketaan asian vireilletulosta lukien.

Muutoksenhakijoilla on mahdollisuus tutustua vakuutusoikeudessa vireillä olevaan asiaan liittyviin oikeudenkäyntiasiakirjoihin joko vakuutusoikeuden kirjaamossa tai minkä tahansa käräjäoikeuden kansliassa. Asiakirjojen toimittamisesta käräjäoikeuden kansliaan on sovittava vakuutusoikeuden kanssa erikseen. Kustannuksia, jotka aiheutuvat asiakirjojen toimittamisesta käräjäoikeuden kansliaan, ei peritä muutoksenhakijalta, vaan niistä vastaa vakuutusoikeus.

Linkkejä ja lisätietoja:

Oikeusapu
Tietoa oikeusavun sisällöstä ja myöntämisperusteista sekä ohjeita oikeusavun hakemiseen.
Oikeuslaitoksen verkkosivut

Päivitetty 21.1.2013