
ValtakunnanvoudinvirastoValtakunnanvoudinvirasto on ulosoton keskushallintovirasto, joka perustettiin 1.1.2010. Viraston tehtäviä ovat hallinnollinen ulosottotoimen johto, ohjaus ja valvonta. Erityisenä tehtävänä on huolehtia ulosottolaitoksen palvelujen alueellisesta saatavuudesta. Uutiset2.4.2012 Ulosottolaitos aloitti valmistelut maksuhäiriötietojen luovuttamisesta Pitkäkestoisesta ulosotosta aiheutuvien maksuhäiriötietojen luovuttamista on alettu välittömästi valmistella ulosottolaitoksessa, kun luottotietolain ja ulosottokaaren muutokset astuivat voimaan 1.4.2012. 23.3.2012 Pitkäkestoisesta ulosotosta annetaan huhtikuusta lähtien tieto luottotietorekisteriin Oikeusministeriö ja Valtakunnanvoudinvirasto muistuttavat, että pitkäkestoinen ulosotto aiheuttaa huhtikuusta lähtien maksuhäiriömerkinnän luottotietorekisteriin. Jatkossa ulosotosta menee tieto luottotietoyhtiöille, kun velallisen palkan, eläkkeen tai muun toistuvaistulon ulosmittaus tai sen sijaan tehty maksusuunnitelma on ollut voimassa viimeksi kuluneen kahden vuoden aikana yhteensä vähintään 18 kuukauden ajan. 9.3.2012 Ulosoton perimistulos miljardi euroa vuonna 2011 Ulosottovirastoihin saapui vuonna 2011 noin kolme miljoonaa uutta ulosottoasiaa, mikä on noin kymmenen prosenttia enemmän kuin vuonna 2010. Kaikissa ulosoton asiaryhmissä oli lisäystä lukuun ottamatta elatusapuja ja sakkoja. Lisää uutisia > |